Olen kahden lapsen yh ja minä en lapsiani uusioperhekuvioihin pistä!

Mutta lapselle voi hyvinkin olla parasta asua naisen sekä miehen kanssa. On tärkeää oppia sukupuolirooleista. Myöskin kasvatusvastuun jakaminen hyvä asia, kun toinen väsynyt hoitaa toinen.



Noita sisko- ja velipuoli asioita et voi välttää vaikka kuinka haluaisit, vanha kumppanisi meinaan voi tehdä lapsia.



Minä olen tehnyt yksin lapsen eli emme ole koskaan asuneet lapsen biologisen isän kanssa yhdessä. Lapsella on isäpuoli jonka kanssa olemme asuneet yhdessä monia vuosia ja hän osallistuu lapsen kasvattamiseen 100%:sesti. Miehellä kaksi vanhempaa lasta jotka käyvät epäsäännöllisesti kun heitä huvittaa. Mukavia kavereita ja aina tervetulleita.



Minä uskon vakaasti että lapselle parempi että meitä on kaksi vanhempaa jakamassa arjen, ilot ja surut.

Jos toisella vain on lapsi, ja toinen on lapseton mutta toivoo perhettä, voi toimiakin.

Mutta jos molemmilla on vaikkapa 2 tai 3 lasta ja siihen väsätään heti perään yhteinen niin kyllä siitä raskasta tulee. Siihen vielä lomien sovittelut ja tapaamisten. Ex-puolisot ym. Joo, ei kiitos!

mutta kun elämäänsä ei voi valita. Lapsia kasvaa koko ajan yhden vanhemman perheessä.

Mutta lapselle voi hyvinkin olla parasta asua naisen sekä miehen kanssa. On tärkeää oppia sukupuolirooleista.

En todella haluaisi mitään uusperhekuvioita kaikkine sotkuineen. Lapset eivät sellaista tarvitse elämäänsä, enkä muuten minäkään. Parisuhde olisi kyllä ERITTÄIN kiva löytää, mutta eri osoitteissa, thanks. Lapset ja minä tarvitsemme ihan omaa rauhaa.



Minua on nyt kaksi nuorempaa miestä vähän piirittänyt, mutta en olen alkanut mihinkään. vielä...

Tiedän yhden äidin, joka ajoi tyttärensä mielenterveysongelmaiseksi, koska syyllisti tätä jatkuvasti oman elämänsä "menettämisestä". Eli vain ja ainoastaan lapselleen ja jos lapsi ei toiminut kuten mamma tahtoi (edes aikuisena), niin marttyyrishow oli valmis.

Ääripäät ovat tietysti aina huono asia, mutta elämässä on muitakin värisävyjä...

Ja sinä huomauttelet muille mustavalkoisuudesta...

vasta 2v joten tottuu ja kiintyy varmasti uuteen puolisooni,sittn kun sen aika tulee. Ymmärrän tämän kuvion jos on kyse teineistä,silloin voi olla todella vaikeaa ja ahdistavaa teini-ikäiselle,eikä siinä olekkaan ovin montaa vuotta erillään asuttavana kun teinit muuttaa pois. Minusta tässä keskustelussa olisi hyvä ottaa esille lapsien ikä juurikin. kyllä alle kouluikäinen helposti tottuu uuteen kuvioon. Esim minun tapauksessani lapsi ei tule myöhemmällä ikää edes muistamaan aikoja jolloin asuimme hänen isänsä kanssa,tai aikoija jolloin asuimme kaksin. Muistaa luultavasti vain ajat kun olemme asuneet uuden mieheni kanssa kolmisteen :)

Itse olen ollut yh:na kaksi vuotta, lapset ala-asteella. Emme todellakaan kaipaa kotiimme ketään miestä (saati hänen lapsiaan) hääräämään. Kylässä voi käydä, asumaan ei pääse. Haluan antaa lapsilleni rauhallisen ja tasapainoisen lapsuuden, minun parisuhteeni voi odottaa. Aika harvassa ovat ne miehet, jotka tämän kuvion hyväksyvät.

etkä dumppaa katkeruutta lapsiesi niskaan missään vaiheessa.



Meillä uusperhe ja miehen ex on niin kaunainen ja hankala, että miehen lapset tulevat meille mielellään joka toinen viikonloppu vetämään henkeä ja ottamaan etäisyyttä kuulemma hysteeriseen äitiinsä.



Minulla itselläni on kaksi lasta entisestä liitosta ja lapset odottavat kovasti näiden "etälasten" tuloa, ovat sitä mieltä että hauskempaa kun kaikki ovat koolla.



Mutta ilmeisesti mun pitäisi nyt tunteä huonoa omaatuntoa, kun olen sekoittanut lapseni näihin uusperhekuvioihin, vaikka he miehen lapsista tykkäävätkin ( ja miehestänikin, ei sen puoleen )??!

Ja miksi aina sanotaan, että kyllä se lapsi tottuu? Kyllä varmaan kuka tahansa meistä tottuu istumaan puun oksalla, jos tarpeeksi kauan pitää istua, mutta onko se mukavaa..?

vasta 2v joten tottuu ja kiintyy varmasti uuteen puolisooni,sittn kun sen aika tulee. Ymmärrän tämän kuvion jos on kyse teineistä,silloin voi olla todella vaikeaa ja ahdistavaa teini-ikäiselle,eikä siinä olekkaan ovin montaa vuotta erillään asuttavana kun teinit muuttaa pois. Minusta tässä keskustelussa olisi hyvä ottaa esille lapsien ikä juurikin. kyllä alle kouluikäinen helposti tottuu uuteen kuvioon. Esim minun tapauksessani lapsi ei tule myöhemmällä ikää edes muistamaan aikoja jolloin asuimme hänen isänsä kanssa,tai aikoija jolloin asuimme kaksin. Muistaa luultavasti vain ajat kun olemme asuneet uuden mieheni kanssa kolmisteen :)

Olen, ap. kanssasi samaa mieltä. Miksi lasten pitäisi sopeutua ihan vieraisiin "sisaruksiin" aikuisten mukavuudenhalun takia.

Lapset ovat etusijalla ja heidän ei kuulu kärsiä monimutkaisista kuvioista, joita psyyke ei kestä.

On aivan eri asia, kuten joku kirjoitti, muuttaa yhteen miehen kanssa, jolla ei ole lapsia. Tuossa tilanteessa kun lasten ei tarvitse jakaa huomiota muitten lasten kanssa.

Voi, kun vanhemmat ymmärtäisivät ajatella itsekkyytensä sijaan lapsiaan.

Seurustella toki voi, onhan elämää oltava vanhemmallakin. Yhteisasuminen kyllä voi odottaa. Jos oikeaa rakkautta on, kestää se odotuksen.

sain 14-vuotiaana isäpuolen, jolla oli lapsi? On kuin ukki omille lapsilleni. Ilmeisesti mun pitäisi kuitenkin olla jollakin tasolla häiriintynyt ja onneton, kun täällä niin kovasti niin väitetään, että uusperhe on belsebuupista?

kun useimmilla on vain negatiivista sanottavaa. Meillä ainakin uusperhe toimii ihan samoin kuin ydinperhekin, eikä ole yhtään ollut mitään exiä sähläämässä. Ei meidän perhe-elämä eroa mitenkään ydinperhe-elämästä.

en kyllä keksi miten voi olla muuttamatta yhteen ja miksi pitäisikään. Ymmärrän kyllä, että kaikissa perheissä ei ole äitiä ja isää, ja silti lapsilla voi olla turvallinen ja onnellinen lapsuus. Mutta en tajua, miksi sitä tilannetta pitäisi ihannoida ja yrittää ylläpitää.

kaikki riippuu niin monesta asiasta, onko sitä exää, paljonko lapsia, missä lapset asuvat ym ym. Etukäteen ei voi sanoa tuleeko homma toimimaan vaiko ei.

Ymmärsin myös ap:n kirjoituksesta, ettei hän halua ketään luokseen asumaan.

kun useimmilla on vain negatiivista sanottavaa. Meillä ainakin uusperhe toimii ihan samoin kuin ydinperhekin, eikä ole yhtään ollut mitään exiä sähläämässä. Ei meidän perhe-elämä eroa mitenkään ydinperhe-elämästä.

vaikka aloituksessa naamioit sen "lasten parhaaksi" :-D



"En kaipaa enkä tarvi kotiarkeeni miestä. "

Lapsia on kaksi.

En ihannoi tätä tilannetta tai edes yritä ylläpitää. Tämä on vain meidän arkea tällä hetkellä. Asumme samassa kodissa kuin ennenkin. Vaatisi aika paljon kaikilta, jos tänne muuttaisi joku mies, ottaisi mieheni ja lasteni isän paikan. Lisäongemia toisi hänen mahdolliset lapset.

Parisuhdetta toki kaipaan, mutta kun sitä omaa aikaa ei juuri ole, niin ei ole aikaa etsiä, saati löytää ketään. Ja mistä löytäisin miehen, jolle tämä kuvio kelpaa?

en kyllä keksi miten voi olla muuttamatta yhteen ja miksi pitäisikään. Ymmärrän kyllä, että kaikissa perheissä ei ole äitiä ja isää, ja silti lapsilla voi olla turvallinen ja onnellinen lapsuus. Mutta en tajua, miksi sitä tilannetta pitäisi ihannoida ja yrittää ylläpitää.

Minä valitsin 14 vuotta sitten toisin. Lapsi sai "isäpuolen" ja vähän myöhemmin kaksi pikkusisarusta. Me ei jatkuvasti ajatella, että nyt me ollaan "uusperhe", vaan me ollaan ihan "perhe"



Lapsi käy isänsä luona aina silloin tällöin. En oikein tiedä, missä se härdelli mahtaa olla...

että kotiin muuttaa. Ei varmaan tule toimimaankaan, jos lähtökohtana on että se uusi tulee teidän kotiinne.

ja kaikissa näissä perheissä on ne esikoiset ihan rikki. Yhteiset lapset pärjäävät, mutta ne edellisen liiton lapset oireilevat, koska kokevat olevansa jokaisessa kodissa liikaa.



En muista, mistä luin, mutta jossain oli juttua, että tällaiset lapset masentuvat ja tappavat itseään useammin kuin muut, koska kokevat, että kaikki haluavat päästä heistä eroon.

aikuisillekin lapsille on vaikeaa sopeutua äidin/isän uuteen kumppaniin, niin voihan noinkin olla. Mutta siitä, että aikuinen (>20v), joka on muuttanut pois kotoa, joutuu kestämään sen, että lapsuudenkotiin muuttaa uusi ihminen, ei taatusti ole mitään ratkaisevaa haittaa tämän parikymppisen emotionaaliselle jne. kehitykselle. Siitä, että pienen lapsen kotiin muuttaa vieras ihminen, voi hyvinkin olla (EI aina ja EI välttämättä jne.). Eli eihän nyt tuota aikuisten lasten sopeutumattomuutta voi käyttää perusteluna sille, että kannattaa ehdottomasti ottaa uusi kumppani jo lasten ollessa pieniä.