Olen kahden lapsen yh ja minä en lapsiani uusioperhekuvioihin pistä!

Saisinko kiillottaa vielä lisää sädekehääsi? Suutelenko maata jalkojesi alla?

Opettele edes termit ennen trollaamista.

Olisipa useammat yhtä järkeviä ihmisiä kuin sinä. Olet todellakin oikeassa!

Niinhän se on!

löytänyt omasi, ja hienoa että ajattelet lapsiasi. Minullekin lapset ovat aina etusijalla. 15 v sitten olin myös kahden lapsen yh. Löysin kuitenkin aivan ihanan miehen joka valloitti niin minun kuin lastenkin sydämet. =)



Nyt siis olemme olleet naimisissa yli kymmenen vuotta, lapset rakastavat isäänsä (isäpuolta) täydestä sydämestään ja ovat todella läheisiä, ja minä olen edelleen onnellinen ihanasta miehestäni ja perheestämme. =)



Voisin jopa väittää että olemme erittäin onnellinen perhe tämän kaiken arkikiireenkin keskellä. Perheeseen kuuluu siis nämä kaksi ns. "minun lasta" ja yksi yhteinen lapsi. Miehellä ei ollut siis lapsia tavatessamme.

Kaikkea sitä näkee työrintamalla, miten monimutkaisiin kuvioihin lapset joutuvatkaan.



T. eräs ope

Mä suren jo nyt miten voisin estää mun pojan joutumasta "paha" äitipuolen ja tämän lasten armoille jos/kun mies löytää uuden vakikumppanin. Ahdistaa ajatellakin et joku kohtelis mun pientä huonosti vain koska ei halua sitä kotiinsa.

Saisinko kiillottaa vielä lisää sädekehääsi? Suutelenko maata jalkojesi alla?

En kertonut tätä siksi, että oisin jotenkin hyvä ihminen. Pikemminkin laiska ja mukavuudenhaluinen, ainakin osaksi, koska en halua eikä ole voimavaroja siihen härdelliin, mitä uusioperheen (uusperheen vai mikä se sit on?) rakentamiseen ja siinä elämiseen tarvitaan.

Ja mun lapset vaan on niin ihania ja herttaisia, haluan heille saman kotirauhan mikä nyt meillä on, ilman muutoksia. Muutenkin on heillä ollut rankkaa, kun on avioerot ja minä olen välillä tosi väsynyt.

Miksi ees pitäisi heti pistää hynttyyt yhteen? Voi asua omissa kodeissa ja silti olla hyvässä, aikuisten parisuhteessa. En kaipaa enkä tarvi kotiarkeeni miestä.

Nyt oon kyllä sinkku ...

terv ap

muistettakoon, että on toimiviakin uusperheitä. Olen itsekin ollut vuosikausia yh ja sen jälkeen vuosikausia uusperheen äiti. Vaikka yh:nakin olimme onnellinen perhe, niin jälkimmäinen on meille kaikille parempi, valehtelematta yhtään.

löytänyt omasi, ja hienoa että ajattelet lapsiasi. Minullekin lapset ovat aina etusijalla. 15 v sitten olin myös kahden lapsen yh. Löysin kuitenkin aivan ihanan miehen joka valloitti niin minun kuin lastenkin sydämet. =) Nyt siis olemme olleet naimisissa yli kymmenen vuotta, lapset rakastavat isäänsä (isäpuolta) täydestä sydämestään ja ovat todella läheisiä, ja minä olen edelleen onnellinen ihanasta miehestäni ja perheestämme. =) Voisin jopa väittää että olemme erittäin onnellinen perhe tämän kaiken arkikiireenkin keskellä. Perheeseen kuuluu siis nämä kaksi ns. "minun lasta" ja yksi yhteinen lapsi. Miehellä ei ollut siis lapsia tavatessamme.

Tuo ehkä voisi meillä toimia, jos miehellä ei olisi omia lapsia ja mies olisi valmis perhe-elämään. Mutta en taida haluta tuollaistakaan, jotenkin vaan nautin tästä elämästä lasten kanssa kolmistaan :)

Oon vaan läheltä katsonut, kun esim yhdellä kaverilla on kolme omaa, miehellä kolme omaa ja sitten yksi yhteinen plus miehen rasittava ex-vaimo kuvioissa. Kuvio on tosi raskan ja kaverini on usein niin väsynyt! Ennen oli kolme lasta ja yhtäkkiä 7! Ja aikaa ei parisuhteelle ole ja kun sitä juuri tarvittaisiin, että lapsilla ois hyvä olla...

Voihan se miesystävä vaikka muuttaa naapurikadulle, jos haluu lähemmäs :)

ap

taitaa pysyä sinkkuna=)

Itse oon onnellinen uusperheen äiti,ja lapsetkin näyttää luvattoman onnellisilta..sitä tosin kukaan ei täällä voi uskoa=)

jo lukiossa ja on asunut isällään 1-vuotiaasta saakka, minä tulin kuvioihin kun lapsi oli 6v. Äitinsä luona käy muutaman kerran vuodessa, äiti uuden perheen kanssa asuu kauempana. Yhdessä on äidin kanssa istuttu koulun juhlissa, vietetty lapsen synttäreitä, rippijuhlat järkkäsin minä ja äiti yhdessä jne. Lapsella on kaikki hyvin, lukio sujuu, on harrastuksia ja kavereita ja juuri viikonloppuna käytiin kahdestaan shoppailemassa kesävaatteita. Miehen exän vanhempien luona kylästellään joka kesä lomareissulla ja he käyvät meillä. Onneksi, onneksi minulla on tämä perhe ja asiat sujuu. Toiseen en vaihtaisi vaikka millainen lapseton mies olisi tarjolla ;)

Molemmat 40v ja yhteensä kymmenen lasta.

Miehellä ekasta liitosta kaksi lasta(lapset jäivät kokonaan hänelle) tokasta liitosta yksi lapsi(käy äidillänsä joka toinen viikonloppu)miehellä siis kolme lasta silloin kun tapasi tämän nykyisen vaimonsa, jolla silloin neljä lasta kolmen eri miehen kanssa, joista ensimmäinen ei ole koskaan isäänsä nähnyt ja tämä toinen käy isällänsä kerran/kk.Kaksi nuorinta käyvät isänsä(myös uusioperhe) luona joka toinen viikonloppu.

Tämä pariskunta muutti siis alle puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen. Nyt heillä omiensa lisäksi kolme yhteistä lasta!! Että silleen...

Jos lapsensa hoitavat niin mitä asia sulle kuuluu? (ja olen siis yksi niistä jotka eivät uusperhettä halua)

Kai lapsilla isäkin on, ja hänellä lienee oikeus uusi perhe perustaa. Siihen uusperheeseen lapsesi kuuluvat , halusit tai et.



tavoittesi on ihan kunnioitettava, kun olet valmis uhraamaan itsesi ja oman onnesi, mutta älä koskaan sano ei koskaan. Uusperheet voivat toimiakin ja "härdellin" mukana voi tulla myös varsinaisia aarteita ja voimavaroja elämään.Lapset saavat sitä kautta vain lisää aikuisia, jotka heistä pitää huolta ja välittävät.

Elämäsi mies vain ei ole sinua vielä löytänyt :)

joten siihen sotkeutuessa vielä uussisarukset on ainakin kilpailuasetelma valmis. Kun ynnätään edellisten liittojen dilemmat uuden liiton kanssa ja kaikki käsittelemättömät traumat, on suoratsaan ihme, jos liitto onnistuu edes välttävästi. Lapset siinä kärsivät eniten, osa vetäytyy kuoreensa, osa oireilee levottomuudellaan.



Täälläkin on lukuisia kirjoituksia, joissa naristaan miehen aiempien liittojen lasten vierailuista, hankinnoista, vaikeista existä ja tapaamisista juhlineen.



Olisi kyllä mukava lukea onnistuneista uusperhekuvioista, sellaisista, joissa lasten äänikin olisi kuultavissa.

Mä suren jo nyt miten voisin estää mun pojan joutumasta "paha" äitipuolen ja tämän lasten armoille jos/kun mies löytää uuden vakikumppanin. Ahdistaa ajatellakin et joku kohtelis mun pientä huonosti vain koska ei halua sitä kotiinsa.

Samma här. Itse julmasta äitipuolesta ja tossuisästä pahat traumat saaneena murehdin tulevan lapseni kohtaloa. Jos ero tulee tai kuolema korjaa, niin kuinka pikkuisen käy... Miehistä ja naisista empiiristä havaintoa keränneenä epäilen, että HUONOSTI. Ja oikein asiantuntijoiden avustamana. Enpä taida uskaltaa uutta tainta istuttaa. Liian vaarallinen maailma.

aikuisillekin lapsille on vaikeaa sopeutua äidin/isän uuteen kumppaniin, niin voihan noinkin olla. Mutta siitä, että aikuinen (>20v), joka on muuttanut pois kotoa, joutuu kestämään sen, että lapsuudenkotiin muuttaa uusi ihminen, ei taatusti ole mitään ratkaisevaa haittaa tämän parikymppisen emotionaaliselle jne. kehitykselle. Siitä, että pienen lapsen kotiin muuttaa vieras ihminen, voi hyvinkin olla (EI aina ja EI välttämättä jne.). Eli eihän nyt tuota aikuisten lasten sopeutumattomuutta voi käyttää perusteluna sille, että kannattaa ehdottomasti ottaa uusi kumppani jo lasten ollessa pieniä.

Harvemmin lapsilla niitä sopeutumisongelmia on. Mutta mihin sitä lasta sopeutetaan? Kun on oikein ikävään kohteluun sopeutunut vie joskus hengenkin selviytyä näiden sopeutumien kanssa. Onneksi valtio maksaa jos vain voimavarat riittävät heittäytyä äänekkääksi.

vanhempani erosivat kun olin todella pieni joten olen nähnyt äitini jos jonkinnäköisiä miesystäviä. äitini meni naimisiin kun olin 9-vuotias ja minusta se oli ihan kiva juttu. varsinkaan jos lasten oma isä ei pidä yhteyttä ja näe lapsia usein niin tällainen "varaisä" on hyvä juttu! ei se vahingoita lasta vaikka niin luullaan. itse ainakin selvisin siitä todella hyvin. ja olen todella omistushaluinen ihminen nii siksi äitiäni vähän pelotti ylipäätään esitellä miesystäväänsä minulle.

Minäkin päätin, että en ikinä lähde uusperhekuvioihin, en edes ota miestä vaan elän lasteni kanssa...mutta toisin kävi.

Uusperhekuvio vaati töitä, joustavuuttaa ja hermoja, mutta voi olla erittäin antoisa ja toimiva jos lasten hyvinvointi kuitenkin etusijalla. Meillä lapset ainakin nauttii elämästään vaikka ovatkin raukat kamalaan uusperhekuvioon joutuneet.

mitä haluat tietää?