Tulipas paha mieli, kun soitin lapsen tulevaan päiväkotiin :(
Taustaa: lapseni on erittäin arka ja pelokas, ja olemme yrittäneet aiemmin päivähoitoa huonolla menestyksellä. Lapsi ei sopeutunut lainkaan, ja tärisi pelosta, kun häntä vietiin hoitoon. Otimme hänet takaisin kotihoitoon. Olemme käyneet asian takia neuvolapsykologilla, joka on todennut lapsen terveeksi, mutta erityistä tukea tarvitsevaksi.
Nyt kuitenkin kotihoidon tuki loppuu, ja haimme päiväkotipaikkaa. Laitoin etukäteen päivähoidon järjestäjälle viestiä lapsen tilanteesta ja kerroin kaiken taustalla olevan.
Päiväkodista tuli hyväksymiskirje, ja soitin saman tien sinne. Päiväkodin johtaja oli todella kiireinen, ei jaksanut kuunnella lainkaan eikä ilmeisesti myöskään ollut saanut viestiäni. Hän vaan hoki, että "joo, kyllä se teidän Aino pärjää ihan hyvin. Palataan asiaan sitten elokuun alussa. Kiitos, hei."
Just joo. Edellisen kokemuksen perusteella tiedän, että homma ei suju omalla painollaan, vaan pitäisi nimenomaan miettiä yhdessä, miten lapselle saataisiin mahdollisimman turvallinen olo hoitopaikassa. Ja pk:n johtajaa ei kiinnosta lainkaan, koska lapsi on hänelle yksi sadasta, ja mitä sitten jos se ei pärjää...
Tiedän, että johtajalla on varmasti monta rautaa tulessa, mutta silti jäi aika paha mieli. Mitenköhän hoitavat asiat jatkossa? Pitäisiköhän vielä vaihtaa päiväkotia?
Kommentit (152)
No jos päiväkoti on vähänkin isompi (siis enemmän kuin 2 ryhmää), niin johtaja on kyllä ihan turha henkilö tavata. Hän ei mitään konkreettista neuvo tai lupaa.
Meillä saa kyllä paikan suoraan ryhmään ja mä tosiaan olisin yhteydessä suoraan sinne ryhmään. Monesti ne ryhmien puhelinnumerot on netissa ja meillä ne on myöskin tulleet siinä päätöskirjeessä.
Varaat ryhmän lastentarhanopettajan kanssa palaverin, jossa käytte lapsen tarpeet läpi ja teette perehdytyssuunnitelman. Näin toimitaan joka tapauksessa, siis mun kokemukset ovat ihan kunnallisista päiväkodeista PK-seudulla.
Tuollaisen tapaamisen luulisi onnistuvan järjestyvän kesäkuussa. Kesäkuussa voitte myöskin käydä leikkimässä päiväkodin pihalla.
Jos SInulla alkaa työt 8.8. etkä siinä voi mitenkään joustaa, niin nyt mä yrittäisin kyllä siirtää lapsen isän lomia niin, että isä olisi lomalla vielä seuraavan viikon. Viikon tutustumisaika on kyllä lyhyt eikä ole aralle lapselle eduksi.
Muutenkin tuo aloitusaika on huono. Ainakin kunnallisissa päiväkodeissa on silloin vielä lomajärjestelyt käynnissä ja siellä saattaa olla sijaishoitajia vieraista päiväkodeista. Tilanne normalisoituu elokuun puolessavälissä kun koulut alkavat.
Toisaalta uudet lapset aloittavat tipotellen elo- syyskuun aikana ja lapsellesi saattaa olla eduksikin, että hän on ensimmäisiä. Ryhmä on varmasti melko pieni elokuun alussa. En osaa sanoa.
Mutta mä tosiaan yrittäisin saada päiväkodin aloitusta pari viikkoa myöhemmäksi. Jos teillä on kuitenkin työt alkamassa, niin eipä rahat kai nyt niin tiukalla ole, että viikko tai kaksi palkatonta kaataa koko paletin.
mutta miten sitten rohkaiset lasta?
Minäkään en usko että 10 minuutin keskustelusta olisi mitään apua. Tai jos et itse saa alsta lähestymään pelkäämättämuita lapsia miten luuelt lasten hoitajien siinä onnistuvan.
voisit antaa henkilökunnalle tiedot lasta tutkineesta psykologista, antaa luvan tehdä yhteistyötä ja olla yhteydessä häneen. Hnekilökunta voisi jutella psykologin kanssa ja saada jotain kuvaa tilanteesta. Monesti menee nimittäin myös niin että vanhemmat kuulevat keskusteluissa sen mitä haluavat. eli jos psykologi sanoo että lasta ei saa pakottaa, äiti tulkitsee sen niin että aina jos laspi sanoo pelkäävänsä ja haluavansa pois niin sitä noudatetaan.
henkilökunta saisi psykologilta vinkkejä, psykologi voisi tulla päiväkotiin ja olla mukana lapsen hoidon aloituksessa jne. Voit olla yhteydessä myös alueen erityislastentarhanopettajaan jonka työnkuvaan tällaiset tapaukset kuuluvat. Häneltä voi saada suosituksen kahden paikkalaisuuteen, jolloin ryhmässä olisi yksi lapsi vähemmän (tosin tämä taitaa olla jo myöhäistä jos ryhmä on jo täytetty)
Kyllä sä saat sen juttutuokion järjestettyä ja sitäpaitsi lapsesi kasvaa jne. Alku voi olla hieman töyssyistä, mutta asioilla on tapana järjestyä. Yleensä päiväkoti suhtautuu hyvin tälläisiin asioihin ja keskustelee, ja ei varmasti ole ensimmäinen superarka lapsi. Tsemppiä!
samanikäinen ja joutui lopettamaan pph:lla koska pph ei jaksanut kun lapsi huusi kaiket päivät äitiään. nyt pk:ssa ja asiat vähän paremmin, toki sielläkin itkee mutta onhan päiväkodissa hoitajilla todella paljon enemmän aikaa lapsille kuin pph:lla jonka pitää tehdä ruoat, siivota, hoitaa pienet muut lapset jne. Suosittelen ehdottomasti päiväkotia mut huonolta kuulostaa vastaanotto. Me ei muuten saatu päiväkodista hoitopaikkaa kuukausiin, jouduin siis lopettamaan edellisessä työpaikassa kun lapselle ei järjestynyt muuta hoitoa ja pph ei suostunut hoitamaan. Jäin sitten kotiin kunnes sai pk paikan ja nyt muissa töissä..
Ainakin meidän pph tekee ruuat aina etukäteen valmiiksi (korkeintaan keittää perunat) eikä todellakaan siivoa(?!) päivän aikana.
Kommentoikaa hoitajat tätä, mulla kokemusta vain vanhempana.
Kiitos kaikille vastanneille ja pahoittelut, etten ole ehtinyt vastata kaikille.
Voitte uskoa, että olen tehnyt KAIKEN mahdollisen, jotta lapsella olisi hyvä olla, enkä menisi töihin, ellei olisi pakko. Enkä tosiaan vaadi pk:lta muuta, kuin että voisivat käyttää 10 minuuttia asiasta keskusteluun.
ap
kuinka monta lasta on ryhmässä 20
Ja KAIKKIEN lasten vanhemmat odottaa että päiväkoti tulee vähän vastaan JUURI heidän lapsensa kanssa
No jos päiväkoti on vähänkin isompi (siis enemmän kuin 2 ryhmää), niin johtaja on kyllä ihan turha henkilö tavata. Hän ei mitään konkreettista neuvo tai lupaa.
Meillä saa kyllä paikan suoraan ryhmään ja mä tosiaan olisin yhteydessä suoraan sinne ryhmään. Monesti ne ryhmien puhelinnumerot on netissa ja meillä ne on myöskin tulleet siinä päätöskirjeessä.
Varaat ryhmän lastentarhanopettajan kanssa palaverin, jossa käytte lapsen tarpeet läpi ja teette perehdytyssuunnitelman. Näin toimitaan joka tapauksessa, siis mun kokemukset ovat ihan kunnallisista päiväkodeista PK-seudulla.
Tuollaisen tapaamisen luulisi onnistuvan järjestyvän kesäkuussa. Kesäkuussa voitte myöskin käydä leikkimässä päiväkodin pihalla.
Jos SInulla alkaa työt 8.8. etkä siinä voi mitenkään joustaa, niin nyt mä yrittäisin kyllä siirtää lapsen isän lomia niin, että isä olisi lomalla vielä seuraavan viikon. Viikon tutustumisaika on kyllä lyhyt eikä ole aralle lapselle eduksi.
Muutenkin tuo aloitusaika on huono. Ainakin kunnallisissa päiväkodeissa on silloin vielä lomajärjestelyt käynnissä ja siellä saattaa olla sijaishoitajia vieraista päiväkodeista. Tilanne normalisoituu elokuun puolessavälissä kun koulut alkavat.
Toisaalta uudet lapset aloittavat tipotellen elo- syyskuun aikana ja lapsellesi saattaa olla eduksikin, että hän on ensimmäisiä. Ryhmä on varmasti melko pieni elokuun alussa. En osaa sanoa.
Mutta mä tosiaan yrittäisin saada päiväkodin aloitusta pari viikkoa myöhemmäksi. Jos teillä on kuitenkin työt alkamassa, niin eipä rahat kai nyt niin tiukalla ole, että viikko tai kaksi palkatonta kaataa koko paletin.
Ja olen jo neuvotellut sen yhden viikon vapaata.
Mies taas on töissä koko kesän, eikä pysty olemaan työstä poissa.
On olemassa sellaisia töitä, joissa on vaan oltava paikalla!
ap
eihän siellä ketään nyt ole kun on päiväuni aika. menkää aamupäivällä ennen kymmentä=)
kuinka monta lasta on ryhmässä 20
Ja KAIKKIEN lasten vanhemmat odottaa että päiväkoti tulee vähän vastaan JUURI heidän lapsensa kanssa
Toivottavasti saat joskus lapsen, jonka kanssa mikään ei mene niin kuin suunnittelit. Kaiva sitten tämä ketju esiin ja muistele.
ap
Toivottavasti lapsenne ei sairastu, kun ette voi olla työstä poissa.
On pikkaisen eri asia olla poissa sairauden takia kuin sen takia, että en nyt pääsekään töihin kun lapsi menee hoitoon. Vai saatko sinä palkallista vapaata lapsen hoitoonmenon takia?
Olen työssä, jossa työt eivät siirry muille, jos minä olen poissa. Ja olen jo sen viikon saanut neuvoteltua vapaaksi.
ap
Kiitos vaan "tuesta" teille kaikille vitun idiooteille. Muistinpa taas, miksi ei kannata purkaa av:lla pahaa mieltään.
Toivottavasti joudutte itse joskus tilanteeseen, jossa teette kaiken voitavan lapsenne hyväksi, ja joku tulee vielä haukkumaan.
ap
vein hänet tavalliseen päiväkotiin ilman avustajaa 3-vuotiaana. mukana arsenaali lääkkeitä ja hengityslaitteet. Ja hyvin sujui=)
ihan hyvin kun alkuun on päästy.
Saat ihan varmasti ajan keskusteluun päiväkodille, kunhan vaan pyydät vielä uudelleen. Saatoit tosiaan soittaa huonoon aikaan, eikä johtaja kiireisenä vielä tajunnut asian tärkeyttä sinulle.
Nyt vaan tärkeintä on minun mielestäni sinun asennoituminen hoidon aloitukseen ja sinun reippautesi lapsen edessä. Jos sinua yhtään arvelluttaa ja jännittää aistii lapsi sen välittömästi ja takertuu siihen tunteeseen, eikä edes yritä pärjätä vaikka haluaisikin.
Sitten kun on aika lapsen jäädä hoitoon sinun työpäivän ajaksi, niin tee lähdöt reippaana ja iloisena, äläkä anna lapsen huomata mitään epävarmuutta äidin olemuksessa.
Jos äiti on rento ja sen oloinen että tämä on kiva ja turvallinen asia tämä hoitoon jäänti ja iloisenä lähdet ja iloisena tulet hakemaan, niin lapsi ajan myötä tottuu varmasti ja tulee nauttimaan hoidosta ja kavereista.
Päiväkodin henkilökunta tulee varmasti huomioimaan lapsesi ja hoitavat häntä hänen vaatimalla tavalla ja auttavat sopeutumaan.
Anna heidän kokeilla omia keinojaan ja anna heille vapaus käyttää ammattitaitoaan lapsesi suhteen, ettet vaan lapsen nähden esim. ohjeista ja anna sellaista kuvaa että nämä hoitajat ei osaa tai pysty tähän.
Voihan hyvinkin olla että kun lapsesi on nyt tässä kasvanut ja kehittynyt edellisestä huonosta hoitokokemuksesta, että päiväkodilta löytyy se kultainen ihana hoitajatäti jolla on juuri lapseesi sopivat menetelmät ja niksit joiden avulla lapsi ihastuu hoitopaikkaan sekä hoitajiin, joten tätä toivon sinulta, äiti, että annat hoitopaikalle myös mahdollisuuden näyttää olisiko heidän jotkut vaikka erilaiset tyylit ja menetelmät mitä te olette tottuneet kotona käyttämään toimivampia.
Kaikki tulee vielä sujumaan hyvin ja pian sinulla on uusi ongelma kun et meinaa saada lastasi iltapäivällä enää kotiin kun haluasi vielä leikkiä uusien kavereiden kanssa. :)
Aurinkoista kesää!!!
nyt hoitovapaalla.
Jos saisit vielä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa?
neuvojen antajiin. Varsinkaan jos neuvot eivät miellytä sinua. Haluaisit että akikki yhdessä ahukuttaisiin päiväkodin johtajaa.
En minä saa olla palkallisena pois töistä vaikka lapsi sairastaa kuin sen 3 päivää. Eli silloinkin joutuu ottamaan palkatonta. Harvoin esim. vesirokosta paranee muutamassa päivässä.
En tietenkään tiedä mitä työtä lapsesi isä tekee, mutta miten voi olla työ josta ei voi olla viikkoakaan kesällä pois. Vaikka sitten palkattomana.
soita sinne vaan mene ihan käymään kesäkuussa lapsen kanssa.
Mulla on arka lapsi myös ja pk:sta toivottiin, että käytäisiin yhdessä lapsen kanssa siellä mahdollisimman paljon ennen hoidon aloitusta. Käytiin aluksi pihassa leikkimässä ja sitten kävin yhdessä lapsen kanssa 2vk muuten.
Johtajasta ei ollut mitään apua koskaan vaan oman ryhmän aikuisten kanssa juttelin.
Ja meillä oli alku tosi vaikeaa silti, 3v oli myös aloittaessaan. 6kk meni ennen kuin alkoi mennä paremmin, ja nyt on 5v, tosi reipas tarhalainen.
voineet ennakoida niin, että lapsi olisi aloittanut hoidon vaikkapa kesäkuussa, jolloin hän olisi voinut harjoitella rauhassa ilman hoitopaikan kesäsulkua. Lapsihan täyttää kolme vuotta kesäkuussa, joten heinäkuussa et saa kuitenkaan enää kotihoidontukea.
Minua mietityttää minkä verran sinun asenteesi vaikuttaa lapseen. Tunnut olevan kovin kriittinen pk:n suhteen ja tyrmäät kaikki selitykset joita täällä on annettu sille, miksi johtaja ei heti siltä istumalta jutellut kanssasi maagista 10 minuuttia. Jos olet heti kättelyssä noin kriittinen ja haluat ajatella päiväkodista pahinta, en yhtään ihmettele ettei lapsesikaan luota muihin ihmisiin. Mitään ihmeellisiä vippaskonsteja ei pk:n henkilökunnallakaan ole, joten ihan hyvin voit odottaa elokuun alkuun kuullaksesi hoitajilta 10 minuutissa sen mitä täälläkin on moneen kertaan kerrottu. Teidän pitää yrittää sopeuttaa lasta ja luottaa hoitohenkilökuntaan.
Sellaisia töitä ei olekaan mistä ei joskus voisi pitää lomaa, mutta nyt en ole ihan varma oliko miehesi töissä josta ei voi olla lomalla vai opiskelemassa toisella paikkakunnalla.
sitten jäät ansiosidonnaiselle ja räätälöit menonne niin, että rahat riittää. Ja kai miehesi tietä tukee taloudellisesti, jos lapsi on kerran myös hänen?