Ottaisitko somalimiehen kotiisi siivoamaan, siivousfirman kautta?
Olen työnvälittäjä, tällä hetkellä välitän kotisiivouksia, ikkunanpesua jne. Nyt eka kertaa työntekijäksemme on hakenut somalimies.
Kaikki työntekijät käyvät ennen töiden aloittamista perehdytyskoulutuksen, yht. 15 t. Sitä ennen ei tarjota keikkoja.
Tälä somalilla on työkokemusta alalta hyvin runsaasti ja monipuolista.
Kun otin hänet kurssille, esimies oli sitä mieltä, ettei mun olisi edes kannattanut soittaa tuosta kurssista tälle somalille lainkaan.
Siis täh? Ensin valitetaan, että somalit vaan nostaa etuuksia ja sitten kuitenkin estetään heidän työllistymisensä.
Kommentit (103)
ja mielestäni heidän kodissaan haisi, no jos ei pahalle, niin ainakin erikoiselle suomalaiseen nenään..
on lähtenyt korut ihan suomalaisen siivoojan matkaan.
Sinällään uskon, että ihan samalla lailla ne siivoaa puhtaaksi kuin muutkin, ainakin junissa on aika paljon siivoojista ulkomaalaisia, samoin kansainvälisissä hotelleissa.Paljos siivoustunnista saa saa kotitalousvähennystä ja paljon firmalle maksetaan nykyään? Siivooja saa sen kympin miinus verot?
Tarkoitat siis tuntipalkkana? Ymmärrän miksi täällä näkee ihan ihmeellisiin todellisuuksiin perustuvia näkemyksiä ihmisten tulo- ja elintasosta jos siivoajan (lähtö)palkan oletetaan olevan kympin...
Todennäköisesti pyrkisin itse olemaan kotona vahtimassa mutta niin tekisin kenen tahansa siivoajan kohdalla.
myönnän oman raadollisuuteni tässä kohdin.
Olen korkeasti koulutettu ja pidän itseäni noin niinkuin ylipäätään kohtuu suvaitsevana.
Mutta somalia en ottaisi kotiani siivoamaan. En periaatteessa erottele ihmisiä ihonvärin, tai kansallisuuden vuoksi. Mutta jos joku ihmisryhmä on kunnostautunut saamalla itselleen maineen, yleistän sen koskemaan kaikkia ryhmän yksilöitä.
Itseasiassa tämä on ihmiselle luontainen ja omaan selviytymiseen tähtäävä strategia. Vieraus herättää epäluuloa, saadut huonot kokemukset herättävät epäluuloa.
Tiedän, että yleistykseni on "järjen"vastaista, mutta hyväksyn tämän piirteen itsessäni ja sallin itselleni vapauden valikoida kotiini tulevan työntekijän häneen liittyvät ominaisuudet huomioiden.
Onkohan Suomessa yhtään ainutta somalialaisen perustamaa yritystä joka auttasi työllistämään ainakin itsensä. Luulen ettei ole ainuttakaan.
Turkkilaisen myy kebabia ja esim. Englannissa pakistanilaiset ja intialaiset pitävät corner shoppeja mutta somalialaisilla ei tällaista perinnettä alkuunkaan ole.
Vaikka meikäläisillä on matere täynnä timantteja. Teistä ei tule mitään. Ei yhtään mitään, kuihdutte kuin koiran paskat kevääseen maastoon, valkeaan muumioharsoon.
Surkeat pökäleet valkovuokkojen viereen. Siinä minä ja naapurin manne kusemme lämpimät kusemme. Sulaa mäkisen mäyräköiran talvinen uloste Suomen luontoon. Mäyräkoira ei muuten sovi Suomen luontoon. Tiesittekö sen.
Meikäläiset painaa ja tekee kaiken. Myös meille kuuluu tämä maa. Muumionahkanne ei ole este etenemiselle. Maapallo on meidän. Myös sinun sielä, kotikatsomossa.
kyseessä olisi komea isomunainen avulias mies.
Hitot siivouksesta... :D
t: 11cm mies
Varmaan yksikään teistä ei ole tavannut saati käynyt somalin kotona. Tiedoksenne, että somalit ovat erittäin SIISTEJÄ, koditkin tiptop. Heidän mielestään me suomalaiset haisemme pahalle! Ottaisin toki, jos ja kun kerran on ammatti-ihmisestä kyse ja siivousyrityksen lähettämä.
Hyvä pizza sulle paistelee Myöskin kebab leikkaa leivälle Pihvi sekä hjuva leikkele Kaikki maistuu sama kakalle Kanamuna, oregano, se hyva, hyva, hyva hyva pizza on Mita mita mita sina sanoa Onko pizzassasi jotain muka vikana Älä alka minun pizzajani haukkua Sa voit varoa, mita sanoa Mita mita mita sina sanoa Eikö pizzassasi ole muka makua Sina ei ole taalla pakko ruokailla Se maistuu missätahansa samalta Perkele Aina joskus pizzaan lentelee Paksu rintakarva juuriineen Kuminauha pitkä keltanen Kaikki sieltä kyllä löytää sen Paljo oljyy, paksu pohja, se hyva, hyva, hyva hyva pizza on Mita mita mita sina sanoa Onko pizzassasi jotain muka vikana Älä alka minun pizzajani haukkua Sa voit varoa, mita sanoa Mita mita mita sina sanoa Eikö pizzassasi ole muka makua Sina ei ole taalla pakko ruokailla Se maistuu missätahansa samalta Sinulla kaunis vaalea tukka. Tyttö, Lähte mun kanssa mukan Turkki Ma vien sut kaunis paikka, mun isän ja äitin luo Mitä mitä mitä sinä sanoa Onko pizzassasi muka jotain vikana Älä alka minun pizzajani haukkua Sa voit varoa, mita sanoa Mita mita mita sina sanoa Eikö pizzassasi ole muka makua Sina ei ole pakko täällä ruokailla Se maistuu missätahansa samalta 3x
Jos lähtökohtaisesti ajattelee, että hän ei selviä työstä, varastaa tms. sen vuoksi, että hän on somali, on rasisti. Jos hänellä on jo monipuolista ja runsasta työkokemusta, hän osannee työnsä. Minä olen tavannut kaksi sairaanhoitajaa, jotka ovat somaleita. Hekin osaavat työnsä.
Jos lähtökohtaisesti ajattelee, että somali hoitaa työhommat siinä kuin muunkin maalainen, on vähintäänkin tyhmä!
Opetan työkseni heitä, ja eivät ole tehneet luotettavaa vaikutusta. Lusmuilevat aina kun tilaisuus. Raha on kaikki kaikessa, sosiaalietuuksilla ovat, kun paljon lapsia ja niistä tienaa. Lapsilisät menevät omaan kulutukseen.
työssäni opetan maahanmuuttajia ja kyllä nimenomaan somalilaisten kanssa on helppo työskennellä. Kansalaisuuden mukaan ei voi ihmisen ahkeruutta, laiskuutta tms. määritellä.
Milloin alatte oppia tämän, vaikka tiedätte, että suomalaisissakin on eroavaisuuksia?
Olen työssäni kohdannut vain ahkeria somalilaisia. En väitä, ettei laiskojakin olisi joukossa, mutta olen kyllä voinut luottaa heihin, jotka olen työssäni tavannut. Kursseilla ja baareissa tai asemalla tosin yleensäkin kohtaa vähän erilaisia ihmisiä, joten ymmärrän, jos jollakulla on erilaiset mielipiteet, maailmankuva ei kasva steissillä.
Naapureina on myöskin ollut ja lapsemme leikkineet yhdessä, erittäin hyvin kasvatettuja lapsia. Isoimmat lapset heistäkin töissä.
Ja ap:n kysymykseen: kyllä, jos kotonani kävisi siivooja, voisi olla vaikka minkämaalainen.
tiedän näistä maahanmuuttajista (pakolaisista) että somalit ovat kaikkein pahin ja laiskoin ryhmä näistä, siis kouluttamattomin ja agressiivisin. Muun maalaiset (intialaiset, vietnamilaiset) ovat yleensä rehtejä ja ahkeria, ei juuri pahaa sanottavaa näistä. Mutta nuo somput...niistä voi lukea juttuja kun ovat niin päälliköitä ryöstellessään näitä kauppalaivoja siellä punaisella merellä. Onko muista ihmis-ryhmistä näin uutisoitu?
Tää kommentti oli vitsi. Olihan?
Olen sen verran ollut työni puolesta tekemisissä heidän kanssaan ja aika paljon negatiivisia kokemuksia MUTTA voisin toki kokeilla. Katsoisin miten työnsä hoitaa mutta totta kai jäisin valvomaan. En jättisi kotiini yksin.
valitan mutta niin se vaan menee. Toki kultamunia saattaa olla mätämunien joukossa mutta mun ei tarvi kokeilla kepillä jäätä omassa kotonani.
hänellä on kokemusta alalta ja ammattitaitoa, ottaisin jopa mielläni.
Olen asunut itse ulkomailla monessa maassa ja tottunut myös toisen värisiin.
ovat aika usein siinä, että perustaa oman firman. Tässä näkyy aika hyvin syykin.
Mieheni on aina ollut omanmaalaistensa työssä ja nyt hänellä on oma firma. On Aasiasta kotoisin ja kyllä hänenkin on ollut mahdotonta työllistyä suomalaiselle.
Usein mamuille tarjotaan siivousta, lähihoitajan ja bussikuskin uraa. Onhan sekin positiivista, mutta tiedän kokemuksesta (omastani), että jos kiinnostaa opiskelu ja työ, joka on jotain muuta kuin fyysistä, niin on aika turhauttavaa tehdä em. hommia. Mutta, aika moni mamu tekee noitakin töitä.
esim somalia kotiinsa! Ymmärrän oikein hyvin jos jollakulla huonoja kokemuksia ja siksi ei luota. en mäkään ottaisi mustalaista se on ihan varma sillä olen sen verran nähnyt heidän toimintaansa. Faktahan on että kulttuurierot näkyvät.
Olet joutunut elämään harvinaisen huonojen suomalaismiesten parissa. Voikin vain ihmetellä mikä sinussa vetää puoleensa tuollaisia miehiä? Kannattaisi varmaan vaihtaa ystäväpiiriä. Sukuaan tosin ei voi vaihtaa jos näin onnettomasti on käynyt. Itse tunnen rehellisiä suomalaismiehiä, myös sellaisia jotka ovat työssään siivonneet.
Minäkin voisin palkata somalimiehen. Sillä ehdolla että itse en ole palkanmaksaja, ja minun kotiini ei kyseistä henkilöä tarvitse päästää. Mielummin palkkaisin jonkun aasialaisen tai eurooppalaisen, ja omaan kotiini päästäisin myös molemmista ryhmistä, ehkä.