Miksi ette tervehdi muita puistossa tai rappukäytävässä? Ettekö osaa käyttäytyä?

Miten selvitä haastavista sosiaalisista tilanteista, jos moikkaaminenkin on vaikeaa? Miten antaa rakentavaa palautetta työelämässä, harrastaa small talkia ventovieraiden kanssa, miten pitää puhe 300 ihmiselle? Miten käydä neuvotteluja ja vakuuttaa ihmisiä? Miten keskustella henkilön kanssa, jolla on suuria kommunikointivaikeuksia?

Jos moikkauksen vastaaminen on jo vaikeaa ja se pitää jotenkin problematisoida, en usko että em. asiatkaan ovat helppoja.

Teknologian avulla moni asia onnistuu, jos puhe ei onnistu. Small talk ei ole välttämätöntä. Sellaisen käyttäjä antaa itsestään höperön höpsäkän kuvan, melko tyhjän. Small talkkaaja ei kykene hiljaisuuteen. On hyvä olla hiljaa.

Moikkaamattomuus voi olla myös päätös. On sosiaaliselle statukselle positiivista se ettei moikkaile. Jokainen muistaa henkilön joka ei moikkaile ja löpise tyhjänpäiväisiä päivänselviä asioita säästä.

Yritäpä nyt itse keksiä miten antaa rakentavaa palautetta työelämässä puhumatta?

Kirjoittamalla selkeä työseloste, näyttämällä konkreettisesti miten asiat hoidetaan.

Sosiaalisuus on vastavuoroista. Ohjattu henkilö voi itsekin osallistua ja tarkkailla miten asiat näytetään.

Puhe ei ole ainoa sosiaalisuuden muoto ihmiselläkään, joka on yksi eläin muiden joukossa.

Oletko oikeasti noin jumalattoman avuton henkilö vai esitätkö vain? :D

Lue huviksesi Edsin Halvaner Joen: Tuhannen talon kansat, niin opit vähän sosiaalisuudesta.

Korjasin vähän.

Tosiaan loistava kirja kaikille viestinnästä kiinnostuneille ja viestinnän ammattilaisille.

Kirjassa muunmuassa luetellaan kaikki tervehtimisen muodot.

jotka eivät tervehdi.



En moikkaile kaupungilla jokaista vastaantulijaa, mutta minusta on itsestäänselvää ja perusjärkeä, että päiväkodissa tervehditään muita vanhempia. Heidän lastensa kanssa oma lapseni viettää päivät ja todennäköisesti jatkaa koulussa. Tullaan istumaan samoissa vanhempainilloissa ja urheiluseuroissa ja jokaisen etu olisi, jos ihmiset oppisivat tuntemaan sellaisella lapsen kaverin vanhempi-tasolla.



Ei kenenkään kanssakäymistaidot voi olla niin vajavaiset, ettei osaa valita sopivaa tervehtimistapaa tai keskustellessa rajata, kuka on läheinen ystävä ja kuka saman asuinalueen puolituttu ja ohjata keskustelua sen mukaan. Tai ainakin tuo on asia, jolle hyvät ihmiset, voi tehdä jotain! Tuon täytyy nimittäin todella rajoittaa arkeanne.



Elämä varsinkin pienten lasten kanssa on paljon helpompaa, jos on jonkinlainen yhteys ihmisiin, joiden kanssa jakaa päiväkodit, käy puistoissa, seisoo kauppajonoissa, istuu neuvolan odotushuoneessa ja kulkee busseissa.

Lapseni on jo 4 vuotias eikä tervehdi ketään. Olen neuvonut tervehtimään ja näyttänyt itse esimerkkiä. Lapseni vain murjottaa eikä sano sanaakaan, kun häntä tervehditään.

Hän taitaa olla ujo persoonaltaan. En minä siitä ketään tuomitse, jos ei uskalla sanoa moi.

Ihmisissä on muutakin kuin se tervehdys jokainen on ihmeellinen, kun oppii tuntemaan.



Jotenkin naurattaa nämä jotka nostavat itsensä korkeammalle jalustalle pelkän tervehdyksen takia.

Lapseni on jo 4 vuotias eikä tervehdi ketään. Olen neuvonut tervehtimään ja näyttänyt itse esimerkkiä. Lapseni vain murjottaa eikä sano sanaakaan, kun häntä tervehditään.

Hän taitaa olla ujo persoonaltaan. En minä siitä ketään tuomitse, jos ei uskalla sanoa moi.

Ihmisissä on muutakin kuin se tervehdys jokainen on ihmeellinen, kun oppii tuntemaan.

Jotenkin naurattaa nämä jotka nostavat itsensä korkeammalle jalustalle pelkän tervehdyksen takia.

Saattaa olla vammainen tai aspi. Ei tuo täysin tervettäkään ole. Tutki asia ihmeessä!

Yritäpä nyt itse keksiä miten antaa rakentavaa palautetta työelämässä puhumatta?

Minun työpaikallani ei ainakaan suosita sitä, että rakentava palaute annettaisiin kirjoittamalla. Joskus on kuitenkin hyvä ilmaista ihan sanallisesti, mitä toivoo jatkossa työtoverilta tai alaiselta.

Minulla ei ole tarvetta puristaa kaikkia ihmisiä yhteen muottiin. Ujous tai ongelmat puheen tuottamisessa voivat rajoittaa kommunikaatiota. En itse kyllä tunne ainuttakaan korkean sosiaalisen statuksen henkilöä, joka ei tervehdi ketään. Ilman siis, että olisi jotain ongelmaa joka estäisi sen.

Small talkia joutuu monen eri alan ihminen jossain määrin harrastamaan, piti siitä tai ei. Tietysti jonkun käsitys viihtymisestä voi olla vaikka se, että ennen kokouksen alkua jokainen osanottaja tuijottelee mykkänä papereitaan tai räplää läppäriä. Lähtiäisiksi voikin sitten poistua sanaa sanomatta?

Osoitetaan naapurille olevamme tätä ylempänä sosiaalisella asteikolla tervehtimättä jättämisellä. Metsäläiset...

Lapseni on jo 4 vuotias eikä tervehdi ketään. Olen neuvonut tervehtimään ja näyttänyt itse esimerkkiä. Lapseni vain murjottaa eikä sano sanaakaan, kun häntä tervehditään.

Hän taitaa olla ujo persoonaltaan. En minä siitä ketään tuomitse, jos ei uskalla sanoa moi.

Ihmisissä on muutakin kuin se tervehdys jokainen on ihmeellinen, kun oppii tuntemaan.

Jotenkin naurattaa nämä jotka nostavat itsensä korkeammalle jalustalle pelkän tervehdyksen takia.

Saattaa olla vammainen tai aspi. Ei tuo täysin tervettäkään ole. Tutki asia ihmeessä!

Moikkailijat taitavatkin olla jotain muuta, kuin esitävät olevansa. Ovatkohan toiselta planeetalta. Minäkin pidin moikkailua normaalina. En enää..