Miksi ette tervehdi muita puistossa tai rappukäytävässä? Ettekö osaa käyttäytyä?

Kuka sä oikein luulet olevasi? Miksi juuri sinua pitäisi tervehtiä? Eikö tuollaisen vaatiminen ole melkoisen egoistista.

ehkä tuleva auttajasi. Pieni tervehdys ei ole sinulta pois. Saatan olla myös uusi ystäväsi.

AP

En noin koppavaa ihmistä. Kiitosta vaan.

kutsutaan kylähulluiksi.

kutsutaan kylähulluiksi.

Helsingissä asuvana en tietenkään tervehdi kaikkia ohikulkijoita Aleksanterinkadulla, mutta moikkaan kyllä kaikkia samassa rapussa asuvia.

Puistossa taas suurin osa vanhemmista käyttäytyy kuin eivät edes huomaisi muita vanhempia, katse pidetään tiukasti omassa lapsessa / maassa / kännykässä. Ne, jotka ovat kokopäiväisesti lapsen kanssa kotona ja puistossa päivät pitkät, muodostavat oman klikkinsä, jossa sitten juttelevat ja nauravat keskenään. Niitä vanhempia ei noteerata, jotka tulevat puistoon vain esim. viikonloppuisin. Siellä sitten norkoillaan, lapset leikkivät kyllä keskenään mutta vanhemmat eivät sano sanaakaan toisilleen.



Ainoa poikkeus ovat ulkomaalaiset! Venäläiset tervehtivät aina, eräskin venäläinen mummo luulee että osaan venäjää kun sanoin kerran harasoo ja bosalusta, ja nyt juttua tulee venäjäksi joka kerta, minä vaan nyökyttelen ja hymyilen ja sanon daa.:)



Samoin Aasiasta tulleet ovat tosi sosiaalisia, esim. intialaiset tai kiinalaiset. Brittejä näkee puistossa välillä, he tervehtivät korrektisti jokaista, samoin saksalaiset. Suomalaiset oikein välttämällä välttävät silmiin katsomista ja tervehtimistä, tämä on nähty. Nin, ja somaliäidit eivät paljoa puhu, he ovat keskenään, liekö kulttuurikysymys.



Näin helsinkiläisessä keskiluokkaisessa lähiössä.

Puistossa taas suurin osa vanhemmista käyttäytyy kuin eivät edes huomaisi muita vanhempia, katse pidetään tiukasti omassa lapsessa / maassa / kännykässä. Ne, jotka ovat kokopäiväisesti lapsen kanssa kotona ja puistossa päivät pitkät, muodostavat oman klikkinsä, jossa sitten juttelevat ja nauravat keskenään. Niitä vanhempia ei noteerata, jotka tulevat puistoon vain esim. viikonloppuisin. Siellä sitten norkoillaan, lapset leikkivät kyllä keskenään mutta vanhemmat eivät sano sanaakaan toisilleen.

Ainoa poikkeus ovat ulkomaalaiset! Venäläiset tervehtivät aina, eräskin venäläinen mummo luulee että osaan venäjää kun sanoin kerran harasoo ja bosalusta, ja nyt juttua tulee venäjäksi joka kerta, minä vaan nyökyttelen ja hymyilen ja sanon daa.:)

Samoin Aasiasta tulleet ovat tosi sosiaalisia, esim. intialaiset tai kiinalaiset. Brittejä näkee puistossa välillä, he tervehtivät korrektisti jokaista, samoin saksalaiset. Suomalaiset oikein välttämällä välttävät silmiin katsomista ja tervehtimistä, tämä on nähty. Nin, ja somaliäidit eivät paljoa puhu, he ovat keskenään, liekö kulttuurikysymys.

Näin helsinkiläisessä keskiluokkaisessa lähiössä.

Enkä mielellään moikkaile tuntemattomia. Muuten lapsesta kasvaa kylähullu joka heiluttelee kättään kaikille maailman sedille ja täteille.

Silmiin katson kyllä (välillä vihamielisesti siristäen) ja pidän pääni pystyssä. Puisto on minun reviiriä enkä paina päätäni ales alueellani.

T: Makke

Esimerkiksi siivooja tervehtii lääkäriä, mutta lääkärin ei tarvitse tervehtiä siivoojaa, mutta hänen on tervehdittävä upseeria tai lentäjää.

Mihin tämä perustuu?

kun naapuri vältteli katsetta, tiuski tai murahti tai ei vastannut tervehdykseen. Naapurin lapset eivät myöskää vastaa tervehdykseen. Siis metsä lakkasi vastaamasta niin en viitsinyt yksin höpistä. Näin sivistyneessä hyvätuloisessa espoossa...

Esimerkiksi siivooja tervehtii lääkäriä, mutta lääkärin ei tarvitse tervehtiä siivoojaa, mutta hänen on tervehdittävä upseeria tai lentäjää.

Mihin tämä perustuu?

kun naapuri vältteli katsetta, tiuski tai murahti tai ei vastannut tervehdykseen. Naapurin lapset eivät myöskää vastaa tervehdykseen. Siis metsä lakkasi vastaamasta niin en viitsinyt yksin höpistä. Näin sivistyneessä hyvätuloisessa espoossa...

että ei olla osattu vastata naapurille tarpeeksi kauniisti vaikka kovasti on yritetty!

Olen vähän hämmentynyt siitä. Muutimme ison tien varteen ja seisoo siinä ja huutelee tervehdyksiä ohikulkijoille.



Olen asunut kerrostaloissa ja tervehtinyt aina naapureitani. Olen aika vetäytyvä tyyppi, joten monesti vain nyökkään ja mutisen jotakin hei-tyylistä. Hämmästynein olen ollut siitä, miten vähän äidit tervehtivät toisiaan viedessään lapsia harrastuksiin tai päiväkotiin. Vein lapseni juuri jalkapalloharjoituksiin, ja siellä oli kerrankin jonkun lapsen äiti paikalla. Hymyilin ystävällisesti (ja tunnustan, että ajattelin saavani tunniksi juttuseuraa, kun nuo harkat on niin tylsiä, en siis koettanut väkisin tehdä tästä bestistäni) ja tämä mamma säntäsi kiireesti kentän toiseen laitaan...



Ihmettelen todella näitä "en halua tutustua"-kommentteja. En nyt ihan oikeasti olisi seuraavaksi kutsunut kahville enkä olisi väkisin edes yrittänyt jutellakaan, mutta kai sitä nyt voi pienen tervehdyksen vaihtaa, kun siellä samassa paikassa värjötellään tunnin verran. Olisi aika kulunut rattoisammin.



Tämä oman yksityisyyden ylistys on nykyajan ilmiö. Omat isovanhempani tervehtivät aina naapureita ja tutustuvat heihin. Kauppareissulla vaihdetaan pari sanaa kassan kanssa, ja kaikille tutuille riittää tervehdyksen lisäksi kuulumisten kysely. Minusta tuo on aitoa ihmisyyttä, välittämistä ja toisen huomioon ottamista. Minua suorastaan ällöttää nämä "minä en halua tutustua kehenkään enkä halua tervehtiä ketään"-tyypit. Saatte ainakin sitten riittävästi yksinäisyyttää, kun vanhoina ei edes naapurit välitä.

Enkä välitä siitä mitä mieltä olet käytöksestäni.

Vein lapseni juuri jalkapalloharjoituksiin, ja siellä oli kerrankin jonkun lapsen äiti paikalla. Hymyilin ystävällisesti (ja tunnustan, että ajattelin saavani tunniksi juttuseuraa, kun nuo harkat on niin tylsiä, en siis koettanut väkisin tehdä tästä bestistäni) ja tämä mamma säntäsi kiireesti kentän toiseen laitaan...

Ihmettelen todella näitä "en halua tutustua"-kommentteja.

Kun vien lapsen harrastukseen, se on minun aikaani kiireen vastapainoksi, haluan katsoa lapsen harjoituksia ja istua omissa oloissani. En halua pakkokeskustella kenenkään äidin kanssa vain siksi niin pitäisi tehdä. Saatan mennä tahallani kauemmaksi istumaan.

Minä taas tulen itse niin mahdottoman hyvälle tuulelle kun aina moikkailen naapureita ohimennen! Osa sanoo takaisin ja osa katsoo kuin vähämielistä. Ei tarkoita että haluaisin ystävystyä ja olla parhaita kavereita, minä vain tykkään olla kohtelias, se on mulle sama asia kuin esim. 'kiitos' kun joku avaa mulle oven! Tulen myös hyvälle tuulelle kun joku sanoo 'ole hyvä' mun 'kiitokselle'! :D Tai kun joku sanoo kiitos kun avaan hälle oven. Ne on sellasia arjen iloisia kanssakäymisen hetkiä ihan tuntemattomien kanssa.

Osaan myös sanoa 'anteeksi' jos joku on edessäni/tukkii tieni, enkä vielä koskaan ole vihaista palautetta saanut, aina on sanottu takaisin 'anteeksi olinko tiellä'.



Vähän meni ohi aiheen, mutta minusta se on todellakin kohteliasta tervehtiä naapureita tai puistossa muita äitejä/isiä. Itse tervehdin jopa oman mummini kerrostalossa muita mummeleita ja papparaisia, jotka sattuu tulemaan vastaan. :)

Se että joku katsoo vähämielisenä tervehtijää tai pitää jotenkin hulluna.

Minuakin on moikkailtu enkä ole moikannut takaisin. Olen sekunniksi hämmästynyt siitä, oliko se joku sukulaiseni tai ystäväni. Vaan ei ollut. En mitenkään vähämielisenä katso moikkaajaa ja tuskin moni muukaan.

Kyse on siitä ettette ole sinut tuon moikkailun kanssa ja se tulee teiltä vielä väkinäisenä.

Epäröitte itsekin moikkailuanne. Otatte sen suorituksena ja petytte, kun ette saa vastakaikua.



Jatkakaa elämäänne vainoharhaiset. Harjoitelkaa tuota autuaaksi tekevää kylähullun taitoanne.

Pian saatte koko maailman moikkaamaan rivissä Heil täydellinen av-mamma!

Mulle tulee se takaisinmoikkaus refleksinä. Ei ole niin ihmeellinen tapaus, että mykistyisin täysin. Monesti olen kyllä jälkeenpäin miettinyt, että kukakohan tuokin oli.

Mulle tervehtiminen on toisen läsnäolon tunnustamista vaikka rappukäytävässä tai viedessä lasta johonkin. Ei mun päivää pilaa, jos joku jättää vastaamatta tervehdykseen. Ne samat ihmiset eivät varmaan myöskään sano kiitos tai anteeksi tai avaa suutaan koskaan kenellekään vieraalle.

Aika vähämielisen vaikutelman itsestään antaa, jos on niin pitkät piuhat ettei tilannetaju yllä moikkaamaan heti takaisin. Mutta eihän se minun ongelmani ole. Voi haitata sen hitaan sosiaalista elämää kyllä.

Minuakin on moikkailtu enkä ole moikannut takaisin. Olen sekunniksi hämmästynyt siitä, oliko se joku sukulaiseni tai ystäväni. Vaan ei ollut. En mitenkään vähämielisenä katso moikkaajaa ja tuskin moni muukaan.

tervehdi muita puistossa? Miksi ihmeessä muita pitäisi puistossa tervehtiä jos niitä ei tunne?

Mulle tulee se takaisinmoikkaus refleksinä. Ei ole niin ihmeellinen tapaus, että mykistyisin täysin. Monesti olen kyllä jälkeenpäin miettinyt, että kukakohan tuokin oli.

Mulle tervehtiminen on toisen läsnäolon tunnustamista vaikka rappukäytävässä tai viedessä lasta johonkin. Ei mun päivää pilaa, jos joku jättää vastaamatta tervehdykseen. Ne samat ihmiset eivät varmaan myöskään sano kiitos tai anteeksi tai avaa suutaan koskaan kenellekään vieraalle.

Aika vähämielisen vaikutelman itsestään antaa, jos on niin pitkät piuhat ettei tilannetaju yllä moikkaamaan heti takaisin. Mutta eihän se minun ongelmani ole. Voi haitata sen hitaan sosiaalista elämää kyllä.

Minuakin on moikkailtu enkä ole moikannut takaisin. Olen sekunniksi hämmästynyt siitä, oliko se joku sukulaiseni tai ystäväni. Vaan ei ollut. En mitenkään vähämielisenä katso moikkaajaa ja tuskin moni muukaan.

Ei noin vähäpätöiset seikat haittaa kenenkään sosiaalista elämää. Tulee mieleen että sinulle tuo sosiaalisuus on moikkailua ja kiittelyä refleksin omaisesti. Sosiaalisuuteen liittyy paljon muutakin, kuin refleksejä :D

Maa kutsuu sinua. Palaahan sieltä yläilmoista tänne kansan keskuuteen ja hyväksy sosiaalisuuden monet muodot.

Ihminen on kokonaisuudessaan sosiaalinen vaikkei sanoisi moi tai tack. Siihen liittyy paljon muuta. En viitsi alkaa luennoimaan sinulle näistä.

Lue huviksesi Edsin Halvaner Joen: Tuhannen talon kansat, niin opit vähän sosiaalisuudesta.

vuokrakerrostalossa. Tervehdin omassa rapussa ja pihassa KAIKKI tutut ja tuntemattomat sanomalla moi. Näin tekevät myös muut meidän talossa, ainakin siis vastaavat mulle.



Lasten kanssa puistoissa ollessa niinikään sanon kaikille vanhemmille moi vaikka en olisi ikinä nähnytkään.



Mielestäni normikäytöstapoja, enkä todellakaan ole mikään Kaarina Suonperä.

Ei noin vähäpätöiset seikat haittaa kenenkään sosiaalista elämää. Tulee mieleen että sinulle tuo sosiaalisuus on moikkailua ja kiittelyä refleksin omaisesti.

Miten selvitä haastavista sosiaalisista tilanteista, jos moikkaaminenkin on vaikeaa? Miten antaa rakentavaa palautetta työelämässä, harrastaa small talkia ventovieraiden kanssa, miten pitää puhe 300 ihmiselle? Miten käydä neuvotteluja ja vakuuttaa ihmisiä? Miten keskustella henkilön kanssa, jolla on suuria kommunikointivaikeuksia?

Jos moikkauksen vastaaminen on jo vaikeaa ja se pitää jotenkin problematisoida, en usko että em. asiatkaan ovat helppoja.

Ei noin vähäpätöiset seikat haittaa kenenkään sosiaalista elämää. Tulee mieleen että sinulle tuo sosiaalisuus on moikkailua ja kiittelyä refleksin omaisesti.

Miten selvitä haastavista sosiaalisista tilanteista, jos moikkaaminenkin on vaikeaa? Miten antaa rakentavaa palautetta työelämässä, harrastaa small talkia ventovieraiden kanssa, miten pitää puhe 300 ihmiselle? Miten käydä neuvotteluja ja vakuuttaa ihmisiä? Miten keskustella henkilön kanssa, jolla on suuria kommunikointivaikeuksia?

Jos moikkauksen vastaaminen on jo vaikeaa ja se pitää jotenkin problematisoida, en usko että em. asiatkaan ovat helppoja.

Harva osaa työpaikoilla viittomakieltä tai rapussa saati puistoissa. Olet hyvin puusilmäinen ja naivi näkökulmainen.

Kyllä moni ihminen pärjää elämässään hyvin puhumatta, small talkitta. Annat kuuromykille automaattisen tuomion sosiaalittomaan elämään. Et näe asioita laajasti. Olet hyvin kapeakatseinen ihminen ja sisäistän hyvin mitä kaltaisellesi sosiaalisuus merkitsee.