Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mä olen NIIN kypsä tähän lapsiperhe-elämään! Tahdon POIS!!
03.07.2009 |
Tänäänkin mietin kun lykin kahta kiljuvaa kakaraa puistosta kotiin, että mun on pakko päästä pois tästä lapsiperhehelvetistä. Nyt, heinäkuisena helteisenä perjantaina mun kuuluisi suunnata terassille miehen ja ystävien kanssa, istua iltaa siellä, siirtyä myöhemmin baariin bilettämään, lähteä pilkun jälkeen grillin kautta kotiin kuumassa kesäyössä kävellen, nukkua huomenna ihanan pitkään, syödä hyvä aamiainen ja lukea lehti rauhassa, harrastaa miehen kanssa ihanaa krapulaseksiä ja katsoa koko päivä sängyssä Frendejä DVD:ltä.
Mä halua olla taas vapaa ja tehdä asioita rauhassa: haluan käydä suihkussa ilman että joku itkee oven takana, haluan käydä paskalla vessan ovi kiinni, haluan nukkua viikonloppuaamuisin pitkään.
Mä en iloitse lapsistani, ne tuntuu vaan taakalta. Paskavaippojen vaihtoa, jatkuvaa kitinää ja itkua, mun jokaisen pyynnön tai käskyn kyseenalaistamista. Mä en enää jaksa. Mä haluan lähteä pois ja ottaa miehen mukaani.
Jos olisi jokin keino päästä lapsista eroon, tekisin sen heti. Olen varmaan maailman huonoin äiti, mutta en ymmärrä miten lapsista voi iloita. Ne ovat pelkkä riippakivi. Elämäni suurin virhe oli hankkia nämä kakarat elämääni pilaamaan.
t. 31-v. kahden lapsen (1,5v ja 3v.) äiti
Kommentit (136)
mutta minusta vaan on naurettavaa kinuta toiselta rahaa omiin harrastuksiin jne. Haluan omaa rahaa, en halua kituuttaa pienellä päivärahalla, kun kerran vihaan lasten kanssa kotona oloa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:n yllä oleva kirjoitus on kuin mun näppäimistä...Hoh hoijaa....Mutta tässä sitä vaan ollaan nalkissa, ainakin vielä seuraavat 15 v....
Ja sille tiedoks, joka ehdotti mulle terapiaa...kiitos, olen käynyt terapiassa jo monta vuotta ja lääkityskin on ollut vuosia (olen aikaisemmin menettänyt yhden lapsen, ja menetän vielä yhden tulevaisuudessa).
Joku kysyi, eikö äitis rakastanu sua? No, ei rakastanu, paska äiti oli, ja olen itse kaikilla mittapuilla mitattuna parempi kuin omani, kaikesta huolimatta. Enkä ole äidistäni kuullut 7 vuoteen.
Mutta alkuperäiseen aiheeseen...en voinut unissanikaan kuvitella, että tämä äitinä olo on näin helkkarin rankkaa..
Enkä mä halua missään nimessä sinkuksi, vaan haluan takas ne ihanat 4 ekaa vuotta miehen kanssa...
Kaikkihan tietää että lapset sitoo ja sinkkuelämä on erilaista kuin lapsiperheen elämä.
Odotin että rakastaisin lapsia pyyteettömästi niin kuin kaikki muut tuntuvat tekevän.
Odotin että lapsiperhe-elämä on minua varten, koska se tuntui olevan sitä mitä halusin.
Odotin että minulla olisi edes jotain elämää, mutta olin NIIN väärässä.
Lastenhoitoapua saataisiin vaikka miten paljon, mutta mitä se auttaa? Hetken pakoaikaa, pieni pyrähdys omaan elämään ja sitten kakarahelvettiin palatessa iskee kaikki kymmenen kertaa pahempana vasten kasvoja. Viimeksi kun olimme miehen kanssa viikonlopun kylpylälomalla, nautin lomasta suunnattomasti, mutta kotiin palaamisen jälkeen itkin viikon sitä että olen taas keskellä tätä paskaa arkea.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jos et tosiaan jaksa, etkä rakasta lapsiasi ja haluat miehen itsellesi kokonaan, niin suomessa on varmasti tuhansia pareja, jotka epätoivoisesti yrittävät saada lasta, jota hoitaa ja rakastaa...harkitse adoptiota!! Ei se ole huono asia, jos annat lapsesi adoptoitavaksi. Se on huono asia, jos et rakasta ja halua lapsia ollenkaan. Mieti mikä on parasta lapsillesi. Ota yhteyttä aluksi vaikka neuvolaan ja kerro ettähaluat eroon lapsistasi. Anna lapsillesi hyvä tulevaisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko käynyt terapiassa purkamssa pahaa oloasi? Kauanko olet ollut noin kypsä lapsiisi?
Mitä ne lapset ansaitsee??
He ovat syyttömiä. Hoida itseäsi ja tilannettasi. Ja sen jälkeen anna lastesi tuntea itsensä rakastetuiksi. Se on sun velvollisuus. Ja sulla sentään toimiva parisuhde, rakastava mies ja raha-asiat ilmeisesti kuitenkin suht kunnossa. Herää!
"Olen tosissani, antaisin lapset pois heti jos se olisi mahdollista. Minä en heitä ehkä ansaitse, mutta mielestäni ansaitsen vapaan elämän ilman riippakiviä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntea ap:n kuvailemia tunteita, mutta jatkuvana tunteena se ei enää ole normaalia ja heijastuu aivan varmasti lapsiin. Vanhempana lapset muistavat ja ymmärtävät ettei äiti heitä oikeasti halunnut/rakastanut ja se jos mikä on aika kauheaa.
Oisiko ap:n ja muiden saman ongelman kanssa painiskelevien ottaa aikalisä. Istukaa miehen kanssa rauhassa alas ja miettikää miten jatkossa mennään, koska koska näin ei voi jatkua. Ei ole väärin tuntea väsymystä ja ahdistusta, mutta on vastuutonta olla hankkimatta siihen apua. Apu voi saada MLL:stä, neuvolasta, sossusta, omalta mieheltä, auttavista puhelimista, turvakodeista, masennukseen terapiasta jne. Tuntuu ettei ap:llä edes ole halua lähteä etsimään tilanteeseen ratkaisua ja apua.
Jos et ap pysty rakastamaan lapsiasi, yritä edes nähdä heidät tasa-arvoisina itsesi kanssa ja ihmisinä, joiden elämä on tavallaan sinun käsissäsi ja valintojesi varassa.
mä en missään tapauksessa haluis lapsista eroon, luopuisin kyllä heidän vuokseen kaikesta... kamala jos joku oikeesti aattelee noin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheverkko palvelee sinua
Puhelinneuvonta
Työntekijämme päivystävät maanantaisin klo 10-11.30 ja keskiviikkoisin klo 13-14.30 puhelinnumerossa (09) 6127 102. Meille voit soittaa kaikissa pikkulapsiperheen arkeen liittyvissä kysymyksissä.
Huom! Neuvontapuhelin päivystää kesäkuun 2009 loppuun saakka. Sen jälkeen voitte jättää numeroomme soittopyynnön työntekijällemme, joka ottaa yhteyttä teihin mahdollisimman pian.
Neuvontapuhelin toimii ilman lisämaksua.
Sähköpostineuvonta
Voit lähettää mieltäsi askarruttavan kysymyksen meille myös sähköpostilla osoitteeseen perheverkko(a)vaestoliitto.fi. Pyrimme vastaamaan kysymykseesi viiden päivän sisällä.
Vastaanotot
Perheverkkoon voi varata ajan työntekijämme neuvontavastaanotolle. Keskustelemaan voi tulla yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Varaa aika neuvontapuhelimestamme, jonka numero on (09) 6127 102 tai numerosta (09) 2280 5267 (ma-pe klo 13-15).
Vastaanottojen hinnat
* neuvontavastaanotto
o yksilökäynti 45 min 30 euroa
o parikäynti 90 min 45 euroa
* psykologin vastaanotto
o yksilökäynti 45 min 75 euroa
o parikäynti 90 min 120 euroa
* neuvontavastaanotto, jossa on mukana mies- ja naistyöntekijä
o parikäynti 90 min 63 euroa
Nettivastaanotot
Voit varata 45 minuutin pituisen nettivastaanottoajan työntekijällemme. Nettivastaanotto on maksutonta.
lähde heti pois ja jätä kakarat miehelle.
niin mustakin tuntuu lapis kohta 3v.
Elämä menettelee, koska mies on paljon lapsen kanssa. Jos lähden niin lähden kokonaan ja jätän ukon ja kakaran.
Haluan olla taas sinkku kaunis ja nuori.
Haaveilee yli 40 kymppinen ruma läski akka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolta tuntuu toisinaan, tai itseasiassa hyvin usein. Tuntuu riittämättömältä, mitään mitä tekee tuntuu että kiitos on hirvittävä uhmakiukku jne.
Meillä on 1½ vuotias, 2½ vuotias ja 7v.
Ja juu ennen ku joku taas näpäyttää,että miksi hankitte niin monta, niin mistä helvetistä sitä olisi voinut oikeasti tietää, miten rankkaa tulee olemaan. Ekan ja tokan ikäero on niin pitkä että aika kultasi muistot.. mutta nyt nämä pienimmät todellakin vie KAIKKI mehut.
Oletko ap jo työelämässä takaisin? menossa?
että kiintymyssuhteesi lapsiin on niin pielessä, että heidän psyykensä "tuhoutuu" sinun kanssasi?
Oikeasti rakastavat adoptiovanhemmat olisi parempi ratkaisu lapsille. Tai jos miehesi ei suostu koska rakastaa lapsiaan, niin miksei hän jää lasten kanssa kotiin? Silloin lapsille rakentuisi edes jotain sisäistä turvaa ja luottamusta ja uskoa siihen että he kelpaavat.
Jos luulet etteivät lapset kärsi asenteestasi, kun hoidat kuitenkin heidän perustarpeensa niin OLET NIIN VÄRÄSSÄ KUIN OLLA VOI.
Mulla oli ihan sama olo kun lapset olivat pieniä. Luulin että kaikki on menetetty. Mutta kun lapset tulivat vanhemmiksi alkoi helpottaa. Olivat kavereilla yökylässä välillä ja matkustelukin oli oikeastaan ihan mukavaa. Ja tarkoitan tällä sitä aikaa kun lapset olivat yli 10-vuotiaita. Ei ollut enää ehdottomia ruoka-aikoja eikä tarvinnut joka välissä kysellä että oletko käynyt pissalla.
Kyllä se ap vielä hiukan helpottaa. Tiedän ettei tämä juuri nyt lohduta, mutta uusi elämä alkaa vajaan 10 vuoden päästä! Pidä siihen asti huolta parisuhteestasi, niin voitte sitten rauhassa nauttia!
Tuo konemainen lastenhoito kielisi siitä? Masennusta ei aina itse huomaa!
Jos koet, että et missään tapauksessa ole masentunut: Tunnetko syyllisyyttä tunteistasi? Mikäli et tunne minkäänlaista syyllisyyttä siitä, että lapsillasi ei ole rakastavaa äitiä, kannattaisi tässäkin tapauksessa käydä ammattiauttajan luona.
Itselläni suht samanikäiset lapset, vaikeaa toisinaan ollut, iltaisin olen puhkipoikki. Rakastan kuitenkin lapsiamme yli kaiken, enkä koskaan ole toivonut, etten niitä olisi hankkinut! Elämä oli tyhjää ilman lapsia. Ihmetyttää myös sen lapsettomuushoidoissa käyneen tilanne, kun luulisi, että on tosiaan lasta halunnut, kun hoitoihinkin on mennyt!
Töihinpaluu voi oikeasti olla hyvä asia. Tuo tasapainoa ja omaa aikaa - ei aina ole paras ratkaisu se, että äiti jää kotiin. Mielestäni ei ainakaan tässä tapauksessa missään nimessä. Ehkä lapsetkin sitten ap näkee taas toisin silmin - toivottavasti.
kirjoituksesi oli masentavaa luettavaa. Saatte lastenhoitoapua, ota sitä vastaan. Koita elää päivä kerrallaan, koska et voi koskaan tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Lapsellasi voi olla joku parantumaton sairaus ja silloin taistelet hänen henkensä edestä, kaikin voimin. Jos sinulla onkin kaikki asiat liian hyvin? Rakkaus tuskin koskaan on pyyteetöntä, vaikka sinusta nyt siltä tuntuukin. Jokaiselle tulee hetkiä, jolloin asiat tuntuvat raskailta ja ylitsepääsemättömiltä, lapset ovat silmänräpäyksen verran siinä vaippaiässä, pian se kaikki on ohitse. Se, että miehesi ei suostu luovuttamaan lapsianne adoptioon, on suurta rakkautta ja kun oikein mietit, niin voisitko kunnioittaa sellaista miestä, joka luopuisi tuosta vain, omasta jälkikasvustaan? Sinun pitäisi keskustella jonkun kanssa, joka on menettänyt lapsensa, niin voisit oppia arvostamaan, sitä, mitä sinulla on. Yksi vaihtoehto on se, että häivyt ja jätät sen "kakarahelvetin",mutta olisiko se kaiken sen arvoista?
Lähde lomalle, yksin. Retriittiin, aurinkonrannalle, kaupunkilomalle, vieraaseen suomalaiseen kaupunkiin, piilopirttiin - ihan mikä sulle on sopivinta ja mihin rahat riittää. OIKEASTI. Ja kyllä, mies maksaa sen. Lähdet miettimään ilman sitä laste huutoa ja vaatimuksia ja kiittämättömyyttä, mikä sulle on arvokasta. Sun täytyy löytää uudelleen itsesi ja ponnistaa siitä.
Olen samaa mieltä kuin monet muutkin, loppujen lopuksi KAIKKI teidän perheessä kärsivät kohta, jos te ette tee jotain tälle.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole provoilua. Olen nyt kotona, palaan töihin syksyllä, tarkoitinkin että TULEVAISUUDESSA elämä on yhtä hoitoon kuskaamista ja sieltä hakemista...
"Mukava" huomata etten ole ainut lapsiinsa vittuuntunut. Joku kysyi että rakastanko lapsiani, oli pakko pysähtyä miettimään. Sanoisin että silloin tällöin rakastan, jos sellaisen vastauksen voisi valita. Mutta suurimman osan aikaa en edes ajattele pidänkö lapsistani vai en, hoidan vaan rutiinilla kaiken.
Ei se töihinpaluu autuaaksi tee. Työpäivän jälkeen tuli perseen alla hakemaan pentuja hoidosta, sitten ruokaa naaman eteen ja sitten pakolliset ajanvietteet ja iltarumba. Ei se ole elämää. Ei ole.
Elämää on se että töistä voi mennä suoraan miehen kanssa ulos syömään, tulla kotiin ja mennä pitkään lämpimään suihkuun ja nukkumaan silloin kun itse haluaa. Ja herätä aamulla ilman että yhdeltä pitää vaihtaa samantien paskavaipat ja toinen kiukuttelee kun ei halua herätä.
Joku, muistaakseni #21, kirjoitti että ennen lapsia oli kaikkea. Niin meilläkin: matkusteltiin oikein urakalla, nautittiin ja ELETTIIN. Kunnes minä s**tanan urpo aloin haluta kakaroita. Mikä kumma se on joka saa ihmisen luulemaan että haluaa lapsia?
Muutenkin #21 kirjoitit juuri sitä mitä itse ajattelen: kaikki on piloilla, lapset pilasivat elämäni. Omaa tyhmyttäni heidät "tein", mutta minkäs teet. Vastuullinen aikuinen kestäisi tekojensa seuraukset, mutta minä olenkin vastuuton ja haluan kakaroista eroon.
Parisuhteeseen voi panostaa vaikka on lapsia, siitä ei ole meidän tapauksessa kyse. Vaan siitä että ei ole vapaa tekemään mitä haluaa. Matkustelu, ihanat raukeat laiskottelupäivät tai -illat, ex tempore -tekemiset, kaikki on lopullisesti ohi. Miksi helvetissä en tätä nähnyt ennen kuin aloin haluta lapsia?
Mä sekoa jos vielä kerrankin joudun pakkaamaan tämän porukan autoon kaikkine kamoineen. Sekoa pyykkivuorien alle, sekoa jokapäiväiseen kiireiseen ruuanlaittoon kun kakaroille pitää saada ruokaa eteen tiettyyn kellonaikaan.
Olen tosissani, antaisin lapset pois heti jos se olisi mahdollista. Minä en heitä ehkä ansaitse, mutta mielestäni ansaitsen vapaan elämän ilman riippakiviä.