Mä olen NIIN kypsä tähän lapsiperhe-elämään! Tahdon POIS!!

Paussi kotoa varmasti helpottaisi tai auttaisi ainakin ensihätiin. Voisitko palata töihin?



Ajan kanssa helpottaa, etkä ole yksin, muista se! Lapsesi vaistoavat että olet onneton ja sitä enemmän haluavat sinun huomiotasi, tosin näissä tilanteissa aika usein sitä huomiota lapset hakevat negatiivisen kautta. Se on vanhemmille, jotka kaipaavat omaakin aikaa, vielä raskaampaa. Olen aivan varma että tunnet vielä joku päivä enemmän kiintymytsä ja rakkautta lapsiisi kohtaan. He ovat vielä kovin pieniä, ja vasta oppimassa tätä elämää.



Me haluaisimme adoptpida toisen lapsen... (Nyt meillä siis yksi biologinen.)



Jaksamista!



t. Äiti, joka ei halua tuomita toisia äitejä vaikka he eläisivätkin eritavoin.

tasaseen tahtiin tänne av:lle kirjottelee kahdesta pienestä lapsestaan ja elämässtään kun on niin kurjaa..



muistatteko av-mammat. mä veikkaan et tää on hän.

tasaseen tahtiin tänne av:lle kirjottelee kahdesta pienestä lapsestaan ja elämässtään kun on niin kurjaa..

muistatteko av-mammat. mä veikkaan et tää on hän.

Ensinnäkin sen toinen lapsi on vauva ja toiseksi sävy on aivan eri.

todella väsynyt. Koita selvittää tukiperhe mahdollisuutta. Että lapset olisivat vaikka puolet viikosta tukiperheessä. Kerro neuvolassa ja koita saada joku neuvolasta juttelemaan miehellesi. Mies ei taida ymmärtää kuinka väsynyt ahdistunut ja katkera olet.

Tuollaisia tunteita tulee varmasti jos on liian väsynyt ja kaikki muu elämä jää taka alalle. Nyt on korkea aika hakea apua. Niin lastesi kuin itsesiki kannalta. Usko pois, kyllä ne lapset alkaa tuntua taas mukavilta kun saat vähän omaa aikaa takaisin. Mutta tosiaan pari tuntia ei varmaankaan auta nyt mitään vaan tarvitset enemmän apua kunnes saat voimia!

että lapset olisivat säännöllisesti puolet viikosta toisessa perheessä.

auto-onnettomuudessa? Olisitko onnellinen?

Varsinkin sitä nukkumista. Mutta osasin arvostaa lastani kunnolla vasta, kun oli uhka menettää hänet. Olin nimittäin exän kanssa käräjillä tappelemassa siitä, kumman luona lapsen tulisi asua. Silloin ajattelin, että jos häviän, niin varmaan lopetan itseni. Lapsi asuu edelleen luonani. Hän käy kyllä säännöllisesti isällään, jolloin saan aina pari päivää tehdä omia juttujani.

Oletko kenties masentunut? Muutoin en oikein ymmärrä miksi valittaa omaa elämäänsä, jonka on itse luonut. Vai onko perheen arki täysin ap:n harteilla?



T: neljän äiti & vaimo

provo. VELA:n kirjoittama? ikää reilusti alle 30, lähemmäs 20 kuin 30 (krapulaseksistä haaveileminen...). Kirjoittajalla ei satunnaista lapsenvahtikokemusta suurempaa kokemusta lasten kanssa olemisesta. Toisena vaihtoehtona tämä on katkeran miehen provo jonka tarkoitus on ollut latistaa mielikuvaa äitien ja lasten varhaisista vuorovaikutussuhteista. Provo tämä on, joka tapauksessa.

joku sanoo ääneen että elämä lapsiperheessä on perseestä. pitääkö olla vaan hys hys??

on varmasti JOSKUS jokaisella! Ja tästä poikkeukset vain vahvistavat säännön. ;)

Äiti töihin ja lapset hoitoon! Lapset saavat iloista seuraa muista lapsista ja parhaimmillaan myös hoitotädeistä. Äiti jaksaa illalla iloita lapsistaan sen aikaa mitä ovat hereillä ennenkuin menevät nukkumaan. Miestä voi olla turha odottaa avuksi, jos ei ole aikaisemminkaan auttanut. Aiheuttaa vain ikävää perheriitaa jos yrittää opettaa "vanhalle koiralle uusia temppuja". Kannattaa PYYTÄÄ APUA kaikilta mahdollisilta sukulaisilta ja ystäviltä tai palkata siivooja ja lastenhoitaja.



Jos tällaisiin järjestelyihin ei tunnu riittävän voimat on kyseessä jokin pahempi esim. masennus. Mutta tähän on helposti saatavissa hoitoa kun vain oikeasti VAATII sitä esim. neuvolassa.

Suurimman osan aikaa ei kuitenkaan.



Tsempit tähän päivään ja iltaan.

hankit vielä toisen noin lyhyellä ikäerolla.



Turha itkeä kun paskat on jo housuissa

Nyt kun muksut on jo 11v ja 14v on vähän helpompaa, tosin en vieläkään pääse ukon kanssa muualle kuin tohon 1km päässä olevalle terassille yksille ja sit kotia.

et varmasti ole ainoa! yrittäkää saada miehen kanssa vapaa viikonloppu ja heittäkää aivot narikkaan :)



jos lastenhoitoapua on vaikea saada, niin voisitko lähteä ystäviesi kanssa tuulettumaan ja jättää lapset miehelle?



kuulostat siltä, että tarvitset kipeästi omaa aikaa -> yritä hankkia sitä!



kun omaa aikaa ei ole ja arki pyörii samaa rataa päivästä toiseen niin kaikki asiat alkaa ahdistaa..

Ihanaa etten ole yksin! Tuo olisi niiiin voinut olla mun tekstiäni! Minä 32, lapset 2,5 ja 1v! Ja ottaa niin aivoon tää perhehelvetti, ukkokaan ei ole koskaan kotona. Olenkin välillä aivan puhki ja uuvuksissa. tänäänkin ois ollut juhlat, mutta enhän minä niihin päässyt. Voisinpa vaikka ystävystyä sun kanssa.

Ero, lapset miehelle. Olet lapses hylännyt yksinhuoltaja, joka epätoivoisena haluaa jatkaa villiä vapaata nuoruuttaan. Henkinen kypsyys tavallista matalampi vai jälkeenjäänyt traumasielu, joka kylvää jälkeensä pahaa mieltä?



Vai asennemuutos, arvokeskustelu etc.



Ei edes pahanolon purkamista vauvapalstalle sallita.

et ole enää 20 v bilettäjä.



Miksi ihmeessä et jatkanut nitä biletystä edelleen, jos se on parasta mitä tiedät?

mistä sitä kukaan tietää kun eka on alle 1 v vauva, kun toinen saa alkunsa millaita se parin vuoden päästä on patsi AV-besserwisserit :-(

Onko sulla mitään omia harrastuksia, oletko töissä, hoitaako mies lapsia ollenkaan -

Niille joilla ei ole liianmyöhäistä sanoisin, että tulevaisuuden kannalta tärkein neuvo lapsi perheen arkeen on, että mies osallistuu siihen päivästä 1 asti tasapuolisesti. Monet ajattelee sen ekan vauvan kanssa, että kyllähän minä tämän ilman miestä hoidan ja sitten, kun ne 2 uhmaajaa on vaikea miestä joka on totaalinen outsider ottaa enää hommaan mukaan. Sellaisessa tilanteessa tosiaan ero ja sopimus jossa lapset ovat vähintää joka toinen viikonloppu isällä on jo ruhtunaallisen paljon vapaa-aikaa äidille normaaliin perhe-eloon verrattuna

miehestä e halua luopua vaan lapsista.



Jotenkin vain "tuntui" siltä että 1,5 v ikäero olisi hyvä, ekan lapsen jälkeen luulin etttä olo ja asenne muuttuisivat ajan kanssa. Mutta olo vaan pahenee. Antaisin lapset adoptioon,mutta mies tuskin suostuisi. Toisesta lapsesta olisin halunnut luopua jo vauvana.



Mitä elämä tästä eteenpäin on? Ruokailuaikoja, kuskaamista päiväkotiin ja sieltä pois, helvetillistä "lomailua" lasten kanssa, väkipakolla tehtyjä perhematkoja joista korkeintaan lapset nauttii,sitten murrosiän tuomat sodat jne jne. Ja kun lapset lähtee kotoa ollaan miehen kanssa lähes viisikymppisiä, koko elämä valunut hukkaan.



Haluan OIKEASTI irti tästä ennen kuin elämäni on ohi. Tämä ei ole mitään yhden illan puhetta, vaan tätä mieltä olen ollut kakkosen syntymästä asti. Mä olen niitä ihmisiä joiden ei koskaan olisi pitänyt lasta hankkia!!



ap