Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mä olen NIIN kypsä tähän lapsiperhe-elämään! Tahdon POIS!!
03.07.2009 |
Tänäänkin mietin kun lykin kahta kiljuvaa kakaraa puistosta kotiin, että mun on pakko päästä pois tästä lapsiperhehelvetistä. Nyt, heinäkuisena helteisenä perjantaina mun kuuluisi suunnata terassille miehen ja ystävien kanssa, istua iltaa siellä, siirtyä myöhemmin baariin bilettämään, lähteä pilkun jälkeen grillin kautta kotiin kuumassa kesäyössä kävellen, nukkua huomenna ihanan pitkään, syödä hyvä aamiainen ja lukea lehti rauhassa, harrastaa miehen kanssa ihanaa krapulaseksiä ja katsoa koko päivä sängyssä Frendejä DVD:ltä.
Mä halua olla taas vapaa ja tehdä asioita rauhassa: haluan käydä suihkussa ilman että joku itkee oven takana, haluan käydä paskalla vessan ovi kiinni, haluan nukkua viikonloppuaamuisin pitkään.
Mä en iloitse lapsistani, ne tuntuu vaan taakalta. Paskavaippojen vaihtoa, jatkuvaa kitinää ja itkua, mun jokaisen pyynnön tai käskyn kyseenalaistamista. Mä en enää jaksa. Mä haluan lähteä pois ja ottaa miehen mukaani.
Jos olisi jokin keino päästä lapsista eroon, tekisin sen heti. Olen varmaan maailman huonoin äiti, mutta en ymmärrä miten lapsista voi iloita. Ne ovat pelkkä riippakivi. Elämäni suurin virhe oli hankkia nämä kakarat elämääni pilaamaan.
t. 31-v. kahden lapsen (1,5v ja 3v.) äiti
Kommentit (136)
on varmaan kymmenen viestiä siitä, että ap:n pitäisi antaa lapset adoptioon. Mutta mun lisäkseni vain yksi toinen muistutti siitä, että mitäpä jos mies ottaisi vastuun tilanteesta.
Ihme sovinistisia neuvoja täällä annetaan. Että ennemmiin lapset vaikka adoptioon kuin miehen hoidettavaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi virhe laittaa lapset adoptioon tai lähteä yksin viikon lomalle - niistä ei ole mitään apua. Jos adoptoisit lapsesi olen varma, että tuntisit huonoa omaatuntoa koko loppuelämäsi. Ja lapsesi myös kärsisivät, 3v. muistaa sinut jo kuitenkin ikuisesti.
Olet jäänyt kiinni nuoruuden unelmaan, josta sinun on irrottauduttava ja kasvettava henkisesti. Olet nyt eri roolissa, et voi päästä enää MILLÄÄN takaisin menneisyyteen, se on jo KAUKANA. Nyt on vaan NYKYISYYS, elät tätä hetkeä, ja siinä on omat ihanuutensa, omat kauheutensa. Suosittelisin sinulle luettavaksi kirjallisuutta, jonka avulla ja joka tukee sinua kasvussa, tämän kriisin yli. Tsemppiä ja voimia!
on varmaan kymmenen viestiä siitä, että ap:n pitäisi antaa lapset adoptioon. Mutta mun lisäkseni vain yksi toinen muistutti siitä, että mitäpä jos mies ottaisi vastuun tilanteesta. Ihme sovinistisia neuvoja täällä annetaan. Että ennemmiin lapset vaikka adoptioon kuin miehen hoidettavaksi!
ja eikö mies tee ruokaa/kotitöitä??? ole lasten kanssa, ilta-rutiinit jne...
vie viikonloppuna puistoon/ulos,
jos on rahaa hankkikaa siivooja/ palkkaa kotiin lastenhoitaja avuksesi...??
ettei ne kahden tunnin hengähdystauot muka auta mitään. Sillä ne juuri auttaa. Kun saat säännöllisesti ja riittävän usein edes sen pienen ajan itsellesi, jolloin voit tehdä jotain mistä nautit, niin sen voimin jaksat tuon tylsän arjen paljon paremmin.
Mutta oleellista lienee se, että se oma aika tulee sulle säännöllisesti ja riittävän usein. Ei siitä parista tunnista olekaan mitään iloa, jos se tulee ihan milloin sattuu ilman varoitusaikaa. Silloin et pysty käyttämään sitä aikaa hyväksesi etkä ole asennoitunut sen ajan käyttämiseen, etkä näin ollen pääse käyttämään aikaa oikeaan tarkoitukseen.
Mutta nyt sinä hylkäät yhden hyvän jaksamiskeinon ilman, että olet edes kokeillut sitä. Tietenkään et voi toteuttaa sitä yksin, vaan sinun on saatava se säännöllinen lastenhoitaja joko miehestä tai kodin ulkopuolelta.
Voi olla että tuo pieni oma aika on sinulle jo aivan riittämätön keino, mutta halusin silti huomauttaa, että säännöllisenä se toimii, sillä silloin tiedät viikon joka hetki, että kunhan nyt vain jaksan tuohon maanantai-iltaan asti, niin silloin pääsen hetkeksi hengähtämään.
ei se lapsista johdu vaan teidän perheen työnjaosta. Mies saa jatkaa entistä elämää, haastavan ja antoisan työn parissa mutta sinä joudut luopumaan kaikesta! Usko pois, kyllä se elämä taas maistuu kun pääset töihin ja olet tasa arvoisessa asmeassa miehesi kanssa. Et saa toteuttaa tällä hetkellä itseäsi, joudut vain antajan rooliin ja se on todella uuvuttavaa. Minulla on neljä lasta ja olen myös 31v ja toisen lapsen jälkeen tunsin lähes samalla tavalla kuin sinä nyt. Mutta onnekseni löysin juuri silloin kirjastosta pari kirjaa jotka käsittelivät tätä naisen asemaa. En vain muista niiden nimiä! Mutta siis epätoivon sain katkaistua kun tajusin että paha olo ei johtunut siitä että oli niitä paskavaippoja siinä koko ajan vaihdettavana vaan ongelma oli että tunsin olevani alistettu. Miehen työ ja elämä oli NIIIN tärkeää. Minä vain vaihtelin vaippoja... No menin sitten töihin ja kaikki muuttui. Jonkin ajan kuluttua asiat selvisivät ja nyt olen ihan hyvällä mielellä hoitamassa neljättä lastamme. Uskon että sinullakin kohta menee tuo vitutus ohi :) Mutta kahdenkeskistä aikaa vanhemmat tarvitsevat!! Älkää ikinä laiminlyökö parisuhdetta! Se vasta paha lapsille on jos ero tulee sen takia että parisuhttelle ei ole aikaa. Eli tuokaa ne lapset vaikka meille hoitoon välillä jos ei muuta hoitopaikkaa ole :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko vain: se on helppmpaa kuin nykyinen tilanteesi tuntuu olevan. Sitäpaitsi kun lapset kasvaa, sitä vähemmän olet heissä kiinni. Lapsetkin alkaa elää omaa elämäänsä, kun kaverit ja harrastukset tulevat kuvioihin...
Mutta tekstisi on kyllä aika lohdutonta. Minäkin ehdottaisin jonkunlaista apua, ehkä jotain terapiaa? aikaisemmin joku jo laittoikin jotain yhteystietoja. Tämä siis siksi, että et varmasti jaksa paria vuotta sen ajatuksen voimalla, että jossain vaiheessa alkaa helpottamaan.
Itse vaan ehdotin sitä työelämään paluuta ja päiväkotia siksi, kun minua se auttoi. Siitä, että viettää 8 tuntia aikuisten maailmassa, saa uskomattoman paljon voimia. Jaksaa sitten sen päiväkoti- ja nukkumaanmenorumban. (sekin helpottaa, kun se päiväkoti tosiaan kasvattaa ja todennäköisesti vähän väsyttääkin lasta enemmän kuin se kotioleilu. Meillä ainakin alkuvaiheen jälkeen lapsi sammui iltaisin klo 20 kuin saunalamppu). Iltoihinkin tuli enemmän omaa aikaa.
sitä vaan, että kyllähän se on raskasta. Mutta jotenkin sen on vaan niin erilailla raskastta kuin kotiäitinä oleminen.
Kotona olo imee kaiken, äiti on vain ja ainoastaan niiden lasten tarpeita varten ja itselle ei jää oikein mitään.
Töissäkäynti+päiväkotirumba on fyysisesti rankkaa. Väsyttää kovasti, mutta jotenkin se on enemmän hallittavissa. Väsymykseen auttaa nukkuminen ja sitten taas työssä saa tehdä sitä omaa asiaansa ja irrottautua lasten tarpeista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun tekee lapset liian pienellä ikäerolla!
AP: mene töihin, hanki lastenhoitoapua. Usko pois, lyhytkin lastenhoitoapu auttaa jaksamaan.
HUOM. Itselläni on myös lapset alle 2 v ikäerolla ja olin jossain välissä niin uupunut, että halusin tappaa itseni. Onneksi älysin mennä töihin!
miten jostain voi tuntua noin pahalta. minustakin tuntuu joskus tuolta että seinät kaatuu päälle mutta mulla on silti oma harrastus johon menee 4h joka viikko pois kotoa. ymmärrän kyllä kun tarkoitit että miehen kanssa yhdessä tuulettumaan. meillä ei ollut kovin mitään yhteistä ennen lapsiakaan joten samanlaista tämä on kuin silloinkin. tosin mikään bilehile en ole oikein koskaan ollutkaan eikä miehenikään.
mietiskelin tässä lukiessani viestejä että onko tämän ilmiön syynä se että lapset hankitaan liian vanhana. on jo päästy "parempaan makuun" niin siitä on vaikea luopua. tai sitten ääripää liian nuorena jolloin nuoruus jäi elämättä ja haikaillaan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhu vaan omasta puolestasi!
Meille on tulossa toiset 14 kk ikäerolla. Ihanaa se on kun on kaksi vaippaikästä vaatimuksineen. Mutta ei vahnemman paikka ole kaikkeen revitä! Kai te ootte supernannya kattoneet, ihan maalaisjärjenkäyttöä ja järkevät säännöt.
En tiedä voiko olla mitään itsekkäämpää kuin vinkua että elämän tarttis olla jotain sinkkuiluun verrattavaa, jos hankkii perheen!
Elämä on tylsiö rutiineja; pyykkiä ja ruokaa.
Ihmeellisiä ihmisiä olette, tota varten niitä lapsia ootte hankkinu että pesette ja vaatetatte ne. Jos te ette ENSIN anna niille, niin millä odotatte että ne antaa teille jotain? 3- vuotias uhmaikäsenä antaa hymyn, se on sun palkinto vielä. Mutta jos et jaksa edes elää lapsiesi kanssa niin ei tule hääppöstä suhdetta jatkossakaan, luulis että tämä olis tärkeä ja tietonen asia naiselle jonka oma suhde äitiin huono tai olematon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jäänyt kiinni nuoruuden unelmaan, josta sinun on irrottauduttava ja kasvettava henkisesti. Olet nyt eri roolissa, et voi päästä enää MILLÄÄN takaisin menneisyyteen, se on jo KAUKANA. Nyt on vaan NYKYISYYS, elät tätä hetkeä, ja siinä on omat ihanuutensa, omat kauheutensa.
Nyt asenne vaihtoon! Olet jäänyt niin kiinni negatiiviseen ajattelumalliin, että kaikki hyvä nykyisessä elämässäsi on kohta mennyttä. Unohda nuoruuden haihattelu ja löydä omasta elämästäsi parhaat puolet. Ei kannata haaskata aikaa sellaisen murehtimiseen, jota ei voi saada!
Lapsesi ovat nyt vielä pieniä ja elät rankkaa aikaa. Voin luvata, että päivä päivältä helpottaa!
On olemassa työuupumusta ja sitten on juuri tuota "kotiäitiuupumusta", josta itsekin olen kärsinyt. Olet pessimistinen, ajatuksesi ovat negatiivisia ja kyynisia jne. Selkeät uupumuksen oireet. En usko, että oikeasti haluat palata menneeseen. Voisit ehkä elää "siellä" viikon ja todeta, että kaipaat lapsiasi -usko pois! Tiedän itse, että kahden pienen hoitaminen on todella rankkaa ja uuvuttavaa (aikoinaan ikäero ekalla ja tokalla 1v8kk). Itse en muista siitä ajasta enää oikeastaan mitään, mikä kertoo omaa kieltään tuosta elämänvaiheesta. Nyt meillä on 4 lasta (8v, 6v, 3v, ja 6kk) ja välillä tuntemukset ovat vähän samansuuntaisia kuin sulla paitsi, etten ikinä voisi kuvitellakaan antavani lapsiani pois tai jättäväni heitä. Mutta ne tuntemukset siitä, että tekee kotona "vaan tätä" on niin totta. Pyörii sitä samaa kehää päivästä toiseen. Ruokaa, pyykkiä, siivousta, vaipanvaihtoo, imetystä...Eniten mua stressaa lasten keskinäiset kahinat ja nahinat, mutta nekin on vaan kestettävä. Mutta se on jännä, miten pienilläkin jutuilla saa kuitenkin jotain virkistystä. Mulla ne keinot on olleet esimerkiksi seuraavanlaisia:
-kävimme vauvan kanssa risteilyllä, hienosti meni Tukholmassa
-mun 8v. tyttö tykkää shoppailla ja hänestä on oikeasti seuraakin kaupoilla, yksi päivä juuri vietettiin koko päivä alemyynneissä vauvan ja tuon 8v. tytön kanssa, uskokaa tai älkää: oli kivaa, käytiin kahvilla jne..
-laitan jonkun hyvän elokuvan pyörimään (esim. Sinkkuelämää-elokuva) ja pakenen arkea...
-ajan ruohoa kuulosuojaimet korvilla, mies hoitaa lapset, en ole tavoitettavissa! Äitinä olemisessa on just rankkaa, että koko ajan olet jotain varten.
Kuulostaa aika yksinkertaisilta jutuilta, mutta mua pienetkin jutut on auttaneet...Ja todellakin tiedän mistä puhun, koska nytkin keväällä on kärsinyt aika pahasta uupumuksesta...
t. neljän lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä lapsesi otetaan huostaan tai saatte tukiperheen. Vaikka ensisijaisesti minäkin käskisin sinun jättää lapset miehelle ja poistua maisemista vaikka väliaikaisesti.
Miten olisi työnhaku ulkomailta? Menisit vaikka muutamaksi kuukaudeksi yksin kauas tekemään jotain muuta ja tunnustelisit, miltä se tuntuu. Jos edelleen olisit sitä mieltä, että haluat elää ilman lapsia niin eroa. Etsi uusi mies, tuskin miehesi on ainoa maailmassa, joka sinulle sopii.
Kolmas vaihtoehto on työläin, koska se edellyttää asennemuutosta. Mutta voit oppia nauttimaan lapsiperhe-elämästä, jos vain yrität. Kuvittelet, että tuon ikäisten kanssa ei voi tehdä mitään? Väärin. 1,5-vuotias pysyy vielä rattaissa, 3-vuotias on helposti lahjottavissa kaikenlaiseen kivaan tekemiseen. Älä tyydy kulkemaan puiston ja kodin väliä, käykää luontoretkillä, museoissa, vieraissa kaupungeissa ja missä milloinkin. Hemmottele lapsia ja itseäsi, tarjoa jätskit ja pakkaa hyvät eväät. Istuta ne huvipuistossa possujunaan niin pitkään kuin sielu sietää ja sillä aikaa luet rauhassa kirjaa.
Nämä kuulostaa pieniltä jutuilta, mutta vakuutan, että on ihan eri juttu tehdä lasten kanssa sellaisia asioita mistä itse pitää kuin istua naama vääränä väkisin hiekkiksen reunalla. Lasten kasvaessa vaihtoehtoja mukavalle tekemiselle on vaikka millä mitalla.
Ja jos aikaiset aamuherätykset harmittaa, niin valvota lapsia. Lapsista on ihana valvoa illalla myöhään, käy vaikka yökävelyllä taskulampun kanssa. Petiin klo 23-01 ja eiköhän aamulla nukuta.
ja video lapsiperheen arjesta pitäisi laittaa pakolliseksi oppitunniksi yläasteelle, niin jotkut voisivat vielä miettiä, lähteäkö lapsiperheelliseksi.. ja ap nuo sun haaveesi terassi-grilli-rauhallinen aamulehden luku viikonlopusta voit toteuttaa, kun kerran saat lapsenhoitoapua, meillä ei sellaista vaihtoehtoa ole, kuin kerran vuodessa jos silloinkaan. Nyt eletään nämä vuodet lasten ehdoilla, pian ne jo ovat isoja ja elävät omaa elämäänsä. Lapsenteko on useamman vuoden sitoumus, ei mikään nukkeleikki, jonka voi lopettaa ja aloittaa.
en usko, että tässä on kyse lapsenhankkimisesta liian vanhana/nuorena, toiset nyt vaan ovat niin itsekkäitä, että minä-minä ja minun napani ovat kaikki kaikessa. Lasten kanssa eläessä pitää olla valmis asettamaan lapsi etusijalle, sitten vasta minä ja minun aikani. Se aika, minkä lapset loppujen lopuksi vaativat täydellistä huomioimista on ihmiselossa silmänräpäys, jonka tajuaa, kun ne pakkaavat tavaroitaan ja muuttavat omilleen. Tai sitten pitää palkata joku hoitamaan niitä lapsia/muuttaa pois mutta silloinhan ei enää olla täyspäiväisiä äitejä.
tilaa aika perheterapiaan esim- väestöliitosta saa nopeasti ajan
voimia!
ps possusta saatte tukiperheenkin
on varmaan kymmenen viestiä siitä, että ap:n pitäisi antaa lapset adoptioon. Mutta mun lisäkseni vain yksi toinen muistutti siitä, että mitäpä jos mies ottaisi vastuun tilanteesta.
Ihme sovinistisia neuvoja täällä annetaan. Että ennemmiin lapset vaikka adoptioon kuin miehen hoidettavaksi!
56, se ei auta, että lapset on miehen hoidossa jos ap asuu saman katon alla. Ap ei rakasta lapsiaan ja haluaa miehen VAIN itselleen. Se ei auta, että mies jää lasten kanssa kotiin. Toki jos ap häipyy, niin parempi, että lapset jää miehelle, muuten adoptioon
Lapsiparat kun he joutuvat oppimaan että pilasivat äitinsä elämän :(
Alue: Aihe vapaa
että mies olisi nyt kotona hoitamassa lapsia ja sinä töissä. Miten ihmeessä se on aina oltava naisen homma olla kotona.