Asia, jota kadut eniten elämässäsi?

että rakastuin narsistiin ja vielä enemmän sitä,että mulla oli kerran tilaisuus lähteä ja alkaa elää omaa elämääni enkä lähtenyt vaan jäin tähän paskaan suhteeseen missä roikun tod.näk koko loppuelämäni pienen lapsemme takia. Jokapäivä mietin miksi en lähtenyt ja miksi otan kaiken tämän paskan vastaan.

Tuntui täysin naurettavalta että joku muka voisi oikeasti olla kykenemätön olemaan juomatta, ja oikeastaan leikin sillä ajatuksella että olisi mielenkiintoista kokea alkoholismi itse. Nyt sitten olen alkoholisti (en rapajuoppo, mutta kykenemätön säätelemään juomistani kovin merkittävässä määrin).

kadun sitä, että en exän kanssa jättänyt salaa e-pillereitä pois ja yrittänyt tulla raskaaksi.



Välillä taas tuntuu siltä että tosi hyvä etten niin tehnyt koska exästä ei kuitenkaan olisi tullut kovin osallistuvaa isää ja tuskin olisimme yhdessäkään.



Mutta toisaalta jos olisin sen tehnyt niin minulla voisi ehkä olla lapsi - tai sitten ei olisi.



Tätä se lapsettomuus teettää. Ajatuksia siitä että jos jonkin toisen ihmisen kanssa olisi onnistunut.



Yksi suurimpia syitä eroon exän kanssa kuitenkin oli se että minä halusin lapsia. No eipä se miehen vaihtaminen paljon asiaa auttanut. Muuttunut on kyllä se asia etä nyt saan asiaan tukea kumppanilta.

mutta ei tullutkaan

urheilu ei kiinnostanut

että keskityin liikaa opiskeluun lukiossa, olisi kannattanut käyttää aika sosiaaliseen elämään.

Nyt tiedän miten olisi pitänyt valita, mutta nuorena ei kukaan osannut tukea minua tässä asiassa.

Lukioaikana.



Ja siihen että olisin saanut paremman itsetunnon nuorempana ja ollut vähemmän ujo rassukka tuolloin. Tosin varmaan säästyin paljolta harmilta juuri sen vuoksi.



Nykyään asiat on todella hyvin, olisi kuitenkin ihanaa jos olisi parempi kielitaito,yleissivistys ja esiintymistaito, tosin aion kehittyä vielä niissä, loppuelämä aikaa.. .

Etenkin toi insinöörikoulutuksen kesken jättäminen kaduttaa näin jälkikäteen tosi paljon.

nuorena enempää ja hankkinut hyvää kielitaitoa:(

Silloin kun vielä asuntoja sai kohtuullisella hinnalla. Nyt jouduin maksamaan älyttömästi mutta ei voi mitään.

...vieläpä tein sen 4 kertaa, kun en kerrasta saanut morkkista

tyhmän ja tolvanan miehen kanssa. Mutta ilman sitä, minulla ei ehkä olisi tätä.

Se, että aloin seurustelemaan nykyään ONNEKSI ex-avomieheni kanssa.

Olin 20 v silloin. Se oli vetänyt lättyyn yhtä tuttua tyttöä ja mä väitin että ei lyöny kuin avokämmenellä. Mut oikeesti se mitä se tyttö teki tälle toiselle oli aika hirveetä katsottavaa. En uskaltanut mennä väliin - enkä kääntyä ystävääni vastaan. Mikä vellihousu olinkaan!

löysin elämäni miehen jo vuosia sitten... häät ensi syksynä..



ja koko ajan olen pettänyt häntä entisten hoitojeni kanssa :( tuntuu niin pahalta, mutta jotenkin mä aina päädyn menemään "kahville" kun pyydetään.



Tosin nyt on mennyt puolitoista vuotta viime kerrasta, joten ehkäpä mä saan itseni pysymään kurissa.

Avioero kun lapseni oli 10,6 ja 3v... muka ihastuin,halusin kotielämään muutosta,mutta hain sitä väärällä tavalla. Ahdistus oli lähinnä päässäni ja otetaan tähän vielä se klassinen,että aloin seurustella kun olin 17-v,niin oli vahva tunne että elämä meni ohi ja minä olin kotona....

tuhlasin 7 vuotta nuoruuttani tyhmän ja tolvanan miehen kanssa. Mutta ilman sitä, minulla ei ehkä olisi tätä.

Paitsi että mä tuhlasin 10v ja edelleen makselen siitä, kirjaimellisesti. Tämän miehen takia en myöskään koskaan valmistunut siihen ammattiin johon minun piti yms.

No mutta nyt minulla on onneksi ihana mies, jonka kanssa ihana lapsi ja kaunis koti, joita ei varmasti olisi, jos en olisi aikaani ja elämääni exän kanssa tuhlannu.. :)

Niin nyt olisi kiva pesämuna kasassa.



Mutta, mutta.....jos olisin silloin ryhtynyt asuntosäästäjäksi olisin varmaan ostanut asunnon/okt miehen kanssa jonka tapasin muutaman vuoden myöhemmin.

Sitten en olisi voinut lähteä siitä suhteesta niin nopeasti kun halusin.

Sekin oli kait joku 30v kriisi, jota en taas kadu.



Eli ehkä parempi niin että omaisuutta ei koskaan ollut, niin ei ole riitoja siitä. Eromme olisi voinut päättyä hyvin katkerasti. Nyt olemme edelleen ystäviä joka edesauttaa yhteisten lastemme huoltajuutta.



Muuten, en oikeastaan kadu mitään oikeasti syvästi, kaikki minkä tein teki minusta tällaisen ihmisen joka olen nyt. Elettyä elämää ja virheistä olen aina oppinut.

Jumitin teinisuhteessa 15v-25v,onneksi älysin erota ja vihdoinkin kasvaa aikuiseksi ihan itse. Mutta nuoruus jäi tietyllä tapaa elämättä,kun itse aloin elää sitä nuoruuden ns.kokeiluvaiheita,niin kaverit perusti perhettä. Harmittaa myöskin se,etten lähetnyt lukiossa ja yliopistossa vaihtoon,kun piti niin seurustella. Olisi pitänyt olla itsenäisempi ja rohkeampi.

Mies sekoilut 30:n kriisissä... voi apua!