Asia, jota kadut eniten elämässäsi?

Kaduttaa, että myin itseäni parikymppisenä rahapulassa.

Kadun sitä, että tein liian monta lasta. Monta vuotta elämästä sujahti lasten ehdoilla ja kadotin itseni. Vähempikin olisi riittänyt!

Kadun yllättävän vähän asioita elämässäni, mutta johtunee nuoresta iästäni (20) ja siitä että olen pienestä pitäen harkinnut valintojani tarkasti. Sitä kuitenkin kadun että en koskaan saanut lyötyä luuta kurkkuun yläasteella minua kiusanneille oppilaille. Yritin kyllä kovasti, mutta ujona ja keskittymishäiriön kanssa tappelevana ihmisenä tämä oli vain lähinnä noloa hiiren piipitystä niiden kiusaajien mölinän alla. Nyt olen saanut elämäni mallilleen, mutta kukaan heistä ei tiedä sitä ja ärsyttää kuinka en pystynyt seisomaan jaloillani nuorempana.

Ihana ketju. :-) Itse lähdin nuorena ulkomaille, opiskelin yliopistossa jne, mutta perhe jäi perustamatta. Tämä on mulle parasta terapiaa. Kiitos AV!♥

Hyvää vaihtelua kaikelle itsekehulle :) Eiköhän kaikki kadu jotain.

Rakastuin kusipäähän, joka tuhosi kaiken elämässäni. Ihmissuhteet, uran, maineen, itsetunnon. En tehnyut MITÄÄN väärin. Pahinta on, että jollakin tasolla tiedostin, että hän on narsistinen hirviö. En vain halunnut tunnistaa sitä, koska ihastumisen tunne oli niin valtava. Miten hölmö sitä voi rakastunut nainen olla.

Naiset, tässä vinkki suoraan FBI:lta, jotka ovat psykopaattien ja sarjamurhaajien asiantuntijoita: suuri osa psykopaattisista miehistä on tummia ja sinisilmäisiä. Tämä on merkittävä osuus.

nimim. psykopaatin uhri

Että en lähtenyt huonosta parisuhteesta ajoissa, vaan kärvistelin siinä vuosikausia. Meni monta vuotta ihan hukkaan.

Kärsin huonosta itsetunnosta vuosia, vaikka olin oikeasti todella upea nainen. Masennus sai lohtusyömään, ja olen nyt lihava. Mutta vielä tästä noustaan :) 

Kadun että rakastuin mieheen, joka lopulta jätti minut toisen takia :( annoin hänelle kaikkeni. Ja näin minulle tehtiin :'( kipu on kamala.

[quote author="Vierailija" time="27.01.2012 klo 15:39"]sitä että opiskelin hoitoalle. Monesti meinasin keskeyttää mutta en keksinyt muutakaan. työ imee musta voimat enkä jaksa ihmisiä enää siviiilissä.Lisäksi harmittaa kun ei ole aikaa hoitaa niin hyvin kuin haluaisin. Ei sovi perfektionistille se ala :/

[/quote]

Sama juttu. Tosin olen nyt kuitenkin päätyny vaihtamaan alaa..ehkä ei oo vielä liian myöhästä :)

En ylpeyttäni osannut ajoissa hakea apua vakavaan masennukseen, ja useampi vuosi elämästä valui tämän seurauksena aika lailla hukkaan. Toisaalta nyt olen parantunut, elämä hymyilee, ja varmaan tuon taustan ansiosta osaan nauttia siitä enemmän kuin muuten osaisin. Ehkä onkin aika paljon asenteesta kiinni, että onko vastoinkäyminen huono asia vai ei?

Avioero 30:n kriisissä... olin niin käpertynyt itseeni etten nähnyt metsää puilta. Nyt olen ollut sinkkuna muutaman vuoden ja osaan nyt vasta arvostaa miestäni. Mentiin liian nuorena yksiin,jos olisin tavannut hänen ns. aikuisena,olisin osannut arvostaa häntä ja suhdettamme paljon enemmän.

kunnianhimoa ja etten hakenut yliopistoon. Töitä toki on, mutta olisihan se helpompaa kun ei tarvitsisi enää 35-vuotiaana opiskella työn ohessa. Ja alakin voisi olla oikeampi kuin It-ala.

etten mennyt nuorena opiskelemaan ammattiin johon todella olisin halunnut. Enää ei siihen ole varaa kun tarvitsisin siihen opintolainaa jota en saa. Nyt olisin ammatissa jossa tienaisin 10 000 e kk.

-se että en lähtenyt au-pairiksi lukion jälkeen,olin niin rakastunut silloiseen poikaystävääni



-etten opiskeluaikana lähtenyt vaihtoon ->rohkeus ei riittänyt

äidille ja etten jaksanut paremmin kuunnella hänen juttujaan... nyt kaipaan niitä.

mulla sama juttu..

Lainaus:

Avioero 30:n kriisissä... olin niin käpertynyt itseeni etten nähnyt metsää puilta. Nyt olen ollut sinkkuna muutaman vuoden ja osaan nyt vasta arvostaa miestäni. Mentiin liian nuorena yksiin,jos olisin tavannut hänen ns. aikuisena,olisin osannut arvostaa häntä ja suhdettamme paljon enemmän.





..olin todellakin typerä kun halusin erota 3-kympin kriisissä, erosta yli 5 vuotta, tuntuu että mitä enemmän aikaa kuluu sitä enempi kaduttaa ja harmittaa ja surettaa lastenkin takia...:(



Komppaan näitä edellisiä,olin 17-v kun aloin seukata tulevan aviomieheni kanssa ja 30:iä lähestyessäni,miehessäni ÄRSYTTI ja SUUTUTTI kaikki ja koko ajan mielessä pyöri,mitä on jäänyt kokematta ja elämättä... Erohan siinä sitten tuli ja kun 33-v lähdin sinkkumarkkinoille,olin siis sinkkuna eka kerran aikuisena ja voin vaan todeta jälkikäteen,että asiat olisi voinut toisinkin hoitaa.Ei oo enää sama asia olla sinkkuna tuon ikäisenä,kuin 20-v ja bailata. Omille lapsille aion korostaa että kattelis ja kokeilis ensin ja sitten vasta perhe. Uusperheet on syvältä,on haastavaa löytää tasapainoista parisuhdetta,meillä kaikilla on kipumme ja menneisyytemme. Nyt näin 39-v osaan jo katsoa exääni erisilmin ja samoin sitä 30:stä minääni.

eniten elämässä kaduttaa

-se että en lähtenyt au-pairiksi lukion jälkeen,olin niin rakastunut silloiseen poikaystävääni



-etten opiskeluaikana lähtenyt vaihtoon ->rohkeus ei riittänyt



Suurin harmini on etten osaa englantia ja mielestäni se johtuu juuri siitä etten ole sitä koskaan oikeasti käyttänyt, vaikka minulla onkin akateeminen loppututkinto eli näennäisesti osaan virkamiesenglannin. Todellisuudessa menen mykäksi, jos pitäisi puhua englantia, koska häpeän sitä etten osaa. Harmittaa niin etten koskaan asunut ulkomailla. Nyt se on vähän vaikeaa kun on neljä lasta.

-Tuhlasin koko nuoruuteni yhteen ja samaan poikaystävään



-vanhempani ehdottivat vaihtarivuotta lukioissa j aheillä olisi ollut vielä rahaa maksaa se,en lähteny kun olin niin rakastunut...



-lukion jälkeen,sen sijaan että olisin opetellut seisomaan omilla jaloilla ja viettänyt asiaan kuuluvaa opiskeljijaelämää,niin muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja aloin leikkiä kotia.... kun muut elivät yliopistossa opiskeljija elämää...



-jossain vaiheessa tuli järki päähän ja opettelin elämään yksin,se tapahtui 28-v.

Joitais miesjuttuja en ylpeydellä muistele... olis voinu jäädä kokeilematta.



Olisin voinu tietysti matkustella nuorempana enemmän ja olla reissussa pidempiä aikoja,nyt se ei onnistu lasten kanssa.