Asia, jota kadut eniten elämässäsi?

tein abortin rv 12. Kävin np-ultrassakin.. Olin pitämässä lasta tai yritin.. Olin vain niin ahdistunut kun olin niin yksin asian kanssa. Helppo jälkikäteen ajatella, että kyllä olisin selvinnyt, mutta silloin olin todella ahdistunut tilanteesta jossa olin. Ns. puun ja kuoren välissä. :/

monien ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen.

turhan takia

Sitä pikkulapsi aikana otettua avioeroa olisi kannattanut miettiä toisenkin kerran...

30:n kriisissä tehtyjä tyhmiä mies säätöjä... miten pihalla sitä olikaan,aivan sekaisin. Näin 38-v sitä miettii 8 vuotta taaksepäin että mitä ihmettä päässäni liikkui,ei ilmeisesti yhtään mitään.

ja hankin hänen kanssaan lapsenkin. Lasta en kadu, mutta tätä tilannetta kyllä - rahaton, yksinhuoltaja, todella vaativan lapsen kanssa. Päivästä toiseen tappelua. Kaduttaa, etten valinnut miestä paremmin.

..etten viitsinyt opiskella kunnolla ja nyt se on liian myöhäistä. Ei ole ajallisesti eikä taloudellisesti enää mahdollista ja lähimmät yliopistot ovat 300 km päässä.

Toisaalta, jos olisin mennyt opiskelemaan, ei minulla olisi nykyistä superihanaa miestäni ja tulevaa pienokaista.

lisäksi hankala murrosikäinen, oikeustaistelu luonnehäiriöisen exän kanssa, epäonnistuneet talokaupat ja puolitoista vuotta valvottu herkkäunisen lapsen kanssa jota yksin siis jäin hoitamaan kun ex halusikin vaan edelleen bilettää ja ryypätä.

ja hankin hänen kanssaan lapsenkin. Lasta en kadu, mutta tätä tilannetta kyllä - rahaton, yksinhuoltaja, todella vaativan lapsen kanssa. Päivästä toiseen tappelua. Kaduttaa, etten valinnut miestä paremmin.

Sitä pikkulapsi aikana otettua avioeroa olisi kannattanut miettiä toisenkin kerran...

ja siitä seurannutta laastarisuhdetta olen myöskin katunut...

Avioero 30:n kriisissä... olin niin käpertynyt itseeni etten nähnyt metsää puilta. Nyt olen ollut sinkkuna muutaman vuoden ja osaan nyt vasta arvostaa miestäni. Mentiin liian nuorena yksiin,jos olisin tavannut hänen ns. aikuisena,olisin osannut arvostaa häntä ja suhdettamme paljon enemmän.

..olin todellakin typerä kun halusin erota 3-kympin kriisissä, erosta yli 5 vuotta, tuntuu että mitä enemmän aikaa kuluu sitä enempi kaduttaa ja harmittaa ja surettaa lastenkin takia...:(

Olen siinä kyllä hyvä, mutta se sosiaalisuus vie musta kaikki mehut mikä näkyy vapaa-ajalla.



Haluaisin siistin tomistotyön, mutta enää musta ei ole opiskelijaksi.

Olin aivan kädetön ja niin kovin teini saadessani esikoiseni 19vuotiaana. Rakastan toki lastani enemmän kuin mitään,mutta en ollut itsekään kovin aikuinen tossa iässä. En nauttinut yhtään vauva-j apikkulapsivaiheesta. Kotonaolo ahdisti ja kokoajan tuntui siltä että elämä menee ohi... Kaverit biletti ja vietti nuoruuttaan. Minä muutin äidin esiliinan alta suoraan miehen luo. Tulin pian äidiksi oman itsenäistymisen rinnalla. Voi apua... Myönnän että olen parempi äiti 32-vuotiaana.

samaa mitä näköjään moni muukin... aloin seurustella liian nuorena liian vakavasti - jäi opiskelijaelämä, vaihdot yms. kokematta kun piti vaan nyhjätä miehen kanssa...

jotta en vain päätyisi pois kotoa vaikka olisi ollut tilaisuus päästä pois väkivaltaisesta perhehelvetistä.

Sitä älytöntä bilettämistä ja vouhottamista 30-v kriisissäni... no piti kokeilla kaikkee tyhmää esim.suhteita kun olin lähes lapsesta asti seukannut yhden ja saman kanssa....

-Sinisilmäisyyttä ja hyväuskoisuutta miesjutuissa

-Urheiluharrastuksien lopettamista 14-vuotiaana

-Sitä etten lähtenyt opiskelemaan kauas ja isompaan kaupunkiin,sen sijaan menin naimisiin 20-v.Nyt jälkikäteen kun tuota aikaa katsoo,niin olimpas pentu,ihan keskenkasvuinen.

Kadun eroa ja sitten uutta paskaa suhdetta ulkomaalaisen miehen kanssa. Vaikeaa lasten kannalta: kulttuurierot.

vaikka mitä,

raivareita

sitä miten käyttäydyin lapsia kohtaan väsyneenä, etenkin huutoa esikoiselle

seksijuttuja



mutta kaikkee sitä...pitää vaan oppia suhtautumaan niihin ja jatkaa elämää ja ottaa opiksi...

Aika ajoin tuntuu lapsiluku vieläkin vajaalta. Muut jo teinejä. No, mummoilu on varmasti mukavaa:)

Aloin seukata 15v ja äidin luota suoraan avoliittoon 18v... sitä luuli olevansa aikuinen. Frendit bailas,niin minä nysväsin himassa. Kun vihdoin itsenäistyin noin 26vuotiaana,niin frendit perusti perhettä ja ihmetteli meitsin vouhkaamista ja bailausta,no pitihän se nuoruus elää edes 26-vuotiaana. Omalle tytölle olen yrittänyt jutella,ettei vakiintuisi 15-vuotiaana.