Ei voi ymmärtää, miten kokoomuksella on näin suuri kannatus?!?
Haluavatko ihmiset kokea kuuluvansa johonkin tiettyyn ryhmään/puolueen kannattajiin, vai miksi niin moni on äänestänyt kokoomusta? Ymmärrän, jos kyseessä on yrittäjä tai oikeasti suurituloinen, mutta sitä on vaikea ymmärtää, että miksi keskiluokkaan kuuluva ihminen äänestää kokoomusta?!?
Tässä taloustilanteessa, kun työntekijöitä irtisanotaan ja on irtisanottu suuria määriä, tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kokoomuksen kannatus on noin suuri...
Kommentit (147)
Ja hyvinvointiyhteiskunnan kunnallisia palveluja alaspäin. Haluatteko te Amerikan mallin Suomeenkin? Kalliilla vakuutuksilla pääset hyvään hoitoon yksityistettyyn sairaalaan, maahanmuuttajia on lisätty se Kataisen haaveilemat 1,8 milj. ja tuloerot näin ollen lisääntyvät, sekä ohi kirjanpidon menevä harmaa talous, sekä palkkojen polkeminen jatkuu.
Luulen, että ennen näitä vaaleja osa Keskustan porukasta hyppäsi pois uppoavasta laivasta..
Ja yhdisti voimansa Kokoomuksen kanssa, jotta Perussuomalaisista ei tulisi suurin puolue - se oli nimittäin ihan lähellä!
Sama selittää osin vihreidenkin tappiota: fiksuista ihmisistä moni tajusi, että suuria puolueita on tuettava, jotta persujen vaikutusvalta pysyy kohtuullisena.
Luulen, että ennen näitä vaaleja osa Keskustan porukasta hyppäsi pois uppoavasta laivasta.. Ja yhdisti voimansa Kokoomuksen kanssa, jotta Perussuomalaisista ei tulisi suurin puolue - se oli nimittäin ihan lähellä!
Sama selittää osin vihreidenkin tappiota: fiksuista ihmisistä moni tajusi, että suuria puolueita on tuettava, jotta persujen vaikutusvalta pysyy kohtuullisena.
Vaan suurelta osin taktikointia.
Ja, kun sanon, että kyllä kansa tietää - tarkoitan, että kansa oli niin fiksu, että äänesti Suomi-neidon puolesta Perussuomalaisia sankoin joukoin. (Itseni mukaan lukien).
Toisaalta fiksua oli myös se, että yhteistyötä tehdään rintarinnan hallituksessa isompien puolueiden kanssa kuten SDP:n. Perussuomalaiset puolestaan petailivat SDP:n menestystä sanomalla jo etukäteen kauan ennen vaaleja, että hallitusyhteistyö sujuisi parhaiten juuri SDP:n kanssa.
Kyllä meillä on viisas kansa. =) ?
Perinteisesti oikeiston on ajateltu edustavan konservatismia. Oikeistolaisuuteen on myöhemmin kuulunut markkinatalouden suosiminen, vahva kansallismielisyys ja maanpuolustuksen arvostus...
Enää demarit on duunarin puolella hallituspuolueista...
Tai ainakin vähemmän tyhmiä.
Kyllä meillä on viisas kansa. =) ?
En ymmärrä kokoomuksen ja persujen suosiota. Mätää löytyy paljon, mutta eri asioista.
Joo tein tämän tulkinnan tekstistäsi. :-)
t. 2 ja 9
Joo tein tämän tulkinnan tekstistäsi. :-)
t. 2 ja 9
Mitä muuten sitten tarkoitit?
t. 2 ja 9
Kokoomus ajaa nimenomaan suurituloisten asiaa.. Ja hyvinvointiyhteiskunnan kunnallisia palveluja alaspäin. Haluatteko te Amerikan mallin Suomeenkin? Kalliilla vakuutuksilla pääset hyvään hoitoon yksityistettyyn sairaalaan, maahanmuuttajia on lisätty se Kataisen haaveilemat 1,8 milj. ja tuloerot näin ollen lisääntyvät, sekä ohi kirjanpidon menevä harmaa talous, sekä palkkojen polkeminen jatkuu.
Siksi kai et sitä Kokoomusta äänestäkään.
Itse saan palkkaa hiukan keskitasoa vähemmän (bruttopalkkani on 2500 euroa). Olen koko ikäni tehnyt töitä 15-vuotiaasta lähtien. Perheessäni on yrittäjiä, jotka 90-luvun laman aikana sinnittelivät ilman työttömyyskorvauksia vaikka yritykseen ei tullut tuloja.
En arvosta tuilla eläjiä enkä niitä, jotka pitävä tukijärjestelmää elämänä. Näen tukijärjestelmän nimenomaan tilapäisratkaisuna, apuna niille, joille tulee elämässä yllättäviä asioita vastaan. Mutta kyllä jo vuoden tai kahden kuluttua on päästävä omille jaloilleen. Haluan siis järjestelmän, jossa ei tuilla eletä mieluummin kuin mennään töihin. Haluan järjestelmän, jossa tuet ovat pienemmät kuin se minimipalkka. Haluan järjestelmän, joka kannustaa työntekoa, opiskelua ja yrittäjyyttä, ei kotona makaamista.
En arvosta ihmisiä, jotka syyttävät kohtalostaan valtiota, kuntia tai päättäjiä ja kokevat tulonsiirrot oikeudekseen. Arvostan niitä, jotka näiden tulonsiirtojen avulla ponnistavat takaisin työelämään.
Arvostan puoluetta, joka uskaltaa vaikeassa tilanteessa tehdä leikkauksia. Palkkojen nostaminen olisi järkyttävä teko tässä taloustilanteessa.
Siksi äänestän Kokoomusta.
Ei voi ymmärtää, miten kokoomuksella on näin suuri kannatus?!?
Joidenkin kohdalla ei enää ole kysyhys lahtareista ja punikeista, vaan siitä, että katsotaan kenen ohjelma kuulostaa järkevimmältä. Itse äänestin kokoomusta sen takia, että sen taloudellinen ohjelma tuntui järkevimmältä. Se ei luvannut liikoja, mutta selosti tarkasti jokaisen ohjelmansa kohdan perusteet.
Oppositiopuolueilla on paremmat iskulauseet, mutta ei varsinaisia vaihtoehtoja. "Annetaan pankkien kaatua" kuulostaa komealta ja oikeudenmukaiseltakin, mutta kun seurauksia sitten ajattelee pidemmälle, niin se lopulta kirpaiseekin mm. suomalaisia eläkeläisiä. Sen joutunevat ennen vaaleja uhonneetkin toteamaan.
Mitä tulee irtisanomisiin, niin luuletko, että joku puolue nimenomaan kannattaa niitä? Siinä on kyse hieman samasta asiasta. Useimmat yritykset hakevat kasvua, tai ainakin vakautta. Kasvu tarkoittaa lisää työpaikkoja ja vakaus työpaikkojen säilymistä. Ei yrityskään huvikseen palkkaa ihmisiä vain irtisanoakseen hetken päästä. Hallituksen tehtävä on pitää suomessa yllä sellaista ympäristöä joka antaa mahdollisuuden yritysten suomessa pärjäämiseen ja tänne investoimiseen. Siihen kuuluu paljon asioita, kuten työn ja energian verotus, infrastruktuuri ja joissain tapauksissa tuetkin.
Kokoomus ajaa nimenomaan suurituloisten asiaa.. Ja hyvinvointiyhteiskunnan kunnallisia palveluja alaspäin. Haluatteko te Amerikan mallin Suomeenkin? Kalliilla vakuutuksilla pääset hyvään hoitoon yksityistettyyn sairaalaan, maahanmuuttajia on lisätty se Kataisen haaveilemat 1,8 milj. ja tuloerot näin ollen lisääntyvät, sekä ohi kirjanpidon menevä harmaa talous, sekä palkkojen polkeminen jatkuu.
Siksi kai et sitä Kokoomusta äänestäkään.
Itse saan palkkaa hiukan keskitasoa vähemmän (bruttopalkkani on 2500 euroa). Olen koko ikäni tehnyt töitä 15-vuotiaasta lähtien. Perheessäni on yrittäjiä, jotka 90-luvun laman aikana sinnittelivät ilman työttömyyskorvauksia vaikka yritykseen ei tullut tuloja.
En arvosta tuilla eläjiä enkä niitä, jotka pitävä tukijärjestelmää elämänä. Näen tukijärjestelmän nimenomaan tilapäisratkaisuna, apuna niille, joille tulee elämässä yllättäviä asioita vastaan. Mutta kyllä jo vuoden tai kahden kuluttua on päästävä omille jaloilleen. Haluan siis järjestelmän, jossa ei tuilla eletä mieluummin kuin mennään töihin. Haluan järjestelmän, jossa tuet ovat pienemmät kuin se minimipalkka. Haluan järjestelmän, joka kannustaa työntekoa, opiskelua ja yrittäjyyttä, ei kotona makaamista.
En arvosta ihmisiä, jotka syyttävät kohtalostaan valtiota, kuntia tai päättäjiä ja kokevat tulonsiirrot oikeudekseen. Arvostan niitä, jotka näiden tulonsiirtojen avulla ponnistavat takaisin työelämään.
Arvostan puoluetta, joka uskaltaa vaikeassa tilanteessa tehdä leikkauksia. Palkkojen nostaminen olisi järkyttävä teko tässä taloustilanteessa.
Siksi äänestän Kokoomusta.
Miten ajattelitte hoitaa mielenterveysongelmaiset mukaan työelämään? Tai vammaiset?
Kyse on terveistä aikuisista suomalaisista. MIKSI joidenkin pitäisi maata kaiket päivät juomassa kaljaa ja hengaamassa ostareilla? Ihan vaan kun ei ole huvittanut käydä koulussa eikä oikein missään töissäkään.
Kaikilla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat elämään. Miten ajattelitte hoitaa mielenterveysongelmaiset mukaan työelämään? Tai vammaiset?
se on turha luvata kaikille kaikkea, saada populistisilla kommenteilla kansa taakseen jos ei ole rahaa.
Tämän valtion pitää pystyssä se että ihmiset tekevät työtä ja yrittävät. Sillä saadaan rahaa hoitaa niitäkin jotka oikeasti apua tarvitsevat (sairaat ja vammaiset) Ja ne joita työnteko ei muuten vaan kiinnosta tulevat valtiolle kalliiksi eli heidän tukiaan kuuluukin leikata.
Miten ajattelitte hoitaa mielenterveysongelmaiset mukaan työelämään? Tai vammaiset?
Usko pois, joka ikinen puolue haluaisi hoitaa nuo ryhmät tuottavaan työhön ja vielä korjata siitä kiitokset. Se vaan ei ole niin helppoa. Erilaisia tukitoimia on yritetty vaihtelevasti.
Vai luulitko, etä av-palstalla yhtäkkiä maagisesti tuokin homma ratkaistaan?
Perinteisesti oikeiston on ajateltu edustavan konservatismia
Kyllä juuri näitä perinteisiä, suomalaisia arvoja kannatan ja arvostan.
Oikeistolaisuuteen on myöhemmin kuulunut markkinatalouden suosiminen, vahva kansallismielisyys ja maanpuolustuksen arvostus..
Perussuomalaiset ovat järkevällä tavalla kallellaan vasemmalle; ovat kansallismielisiä ja arvottavat korkealle oman, uskottavan maanpuolustuksen. Mutta ovat myös pienen ihmisen, vähempiosaisen, eläkeläisen ja lapsiperheen puolella.
Mielestäni tukipakettikeskustelun yhteydessä tullut EMU-kriittisyys nimenomaan kertoo sen, että Perussuomalaiset ovat suomalaisen veronmaksajan; työläisen ja tavallisen tallaajan puolella. Miksi me maksaisimme ulkomaalaisten pankkien kannattelemista tilanteessa, jossa velkasaneeraus on joka tapauksessa enemmän kuin todennäköistä? Ei mitään järkeä.
että suurin osa tt-tukakin saavista ihmisistä ei ole vamamisia tai mielentereysongelmaisia. Vaan laiskoja, saamattomia, työtävieroksuvia.
Juuri leikkipuistossa kuunteli 5-v lapsen äidin vinkkejä kuinka ei tarvitse mennä töihin kun voi hakea tukija ja seurakunnanruokapaketteja(joista jakaa itselle kelpaamattomat elintarvikkeet naapurille)pelastusarmeijaltakin saa vaikka mitä jne. Ja tällaisia ihmisiä pitäisi minun verovaroilla elättää. Kun ei huvita mennä töihin.
että minua inhottaa ihmiset, jotka luulevat että köyhyys poistuu Suomesta tukien määrää nostamalla.
Nostetaan toimeentulotukea, työttömyyskorvausta, lapsilisää, yksinhuoltajakorotusta, asumistukea,... lista on loputon.
Ainut asia, millä Suomen kaltainen maa voi rikastua, on työnteko. Ja sitä Kokoomus ajaa. Työtä tekemällä valtio rikastuu ja voi myös sitten maksaa tarvittaessa isompia tukia köyhimmille.
Ja yhdisti voimansa Kokoomuksen kanssa, jotta Perussuomalaisista ei tulisi suurin puolue - se oli nimittäin ihan lähellä!
Kyllä Suomen kansa tietää. ;)