Uuden työni vuorot eivät salli miehen pitkään suunniteltua mökkireissua. Mies ehdotti...
... että lapset menisivät ensin pe hoitoon miehen veljen perheelle ja lauantaina miehen serkkutytön perheelle. Oli jo asian varmistanut, että näin onnistuisi. Lapset 4v ja 2,5v.
Minusta ei hyvä idea. Varsinkin pienempi on tosi vähän ollut yökylässä missään, ja nyt kahtena peräkkäisenä päivänä eri paikkoihin.
En halua ilkeillä miehelleni, mutta nyt kun juuri sain työn, niin hänen pitäisi taipua ja jäädä kotiin lasten kanssa, jotta pääsen töihin, eikä lapsia tarvitsisi muutenkin raskaan päiväkotiviikon jälkeen alkaa riepottelemaan sinne sun tänne!
MIELIPITEITÄ??
Kommentit (250)
Miksi hän sen teki? Siihen emme ole saaneet vastausta, luultavasti siksi että miehen reissu menisi pilalle ja tämän olisi pakko jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Mutta mies olikin viisas ja hankki lapsille hoitopaikat.
mutta olettaisin että nuo työvuorot on varattu siksi, että juuri työpaikan saaneella ei yleensä ole paljon varaa valita.
Voisihan ap tietysti kokeilla työpaikkansa kestävyyttä ja sanoa töissä että ei pääse kun miehen pitää päästä mökille. Saatettaisiin päästä siihen miehen ihannetilanteeseen, että vaimo on kotona koko ajan ja hän pääsee harrastamaan koska tahansa!
Mieshän on järjestänyt lastenhoidon niin ettei se hänen reisuunsa mitenkään estä tai hankaloita vaimon työnalkua.
Miksi pitää omaa miestä kohdella kuin paskaa? Ja minusta tämä koko soppa on ap:n vika, ja syystä siitä että HÄN otti töitä tuolle mökkiviikonlopulle vaikka tiesi asian.
Eipä sitä oikein tuon suorempaan voi enää sanoa...
Miten mies on mielestäsi vaimoaan tukenut työnaloituksessa? Hän on järjestänyt yökyläilyihin tottumattomat lapset hoitoon kahteen vieraaseen paikkaan viikonlopuksi, jotta pääsee itse juhlimaan. Äidin on siis jaksettava paitsi stressi uudesta työstä ja kaiken opettelusta, myös siitä miten lapset pärjäävät ja miten he oireilevat kotiin tultuaan ja miten siitä selvitään. Mistään ei ole tullut ilmi, että mies aikoo vastaavasti viikolla helpottaa arkea, niin että ap jaksaa ensimmäiset rankat päivät uudessa työpaikassa ja saa kotona levättyä normaalia enemmän.
Miksei kukaan peräänkuuluta miestä hoitamaan suhdetta ja lataamaan siihen hyvää energiaa? Miksei kukaan muistuttele siitä, mitä kaikkea hyvää perheelle seuraa, kun ap onnistuu koeajalla ja saa mahdollisesti uransa nousuun? Miksei mies satsaa nyt täysillä perheen ja puolisonsa hyvinvointiin, kun siitä voisi koitua niin paljon arvaamatonta hyvää heille kaikille? Miksi kaikkien mielestä miehen bilereissu on tärkeämpi kuin vaimon uraan panostaminen?
nyt äitee.
Sulla on tärkeää keskittyä siihen työhösi-eikö. Älä enää jauha tätä juttua. Miehesi on aika kasvaa aikuiseksi eikä stressata sua tällä jutulla. Hän on isä eikä tasan tarkkaan vie juuri tänä v-loppuna lapsia mihinkään eri paikkoihin yökylään. Kavereiden kanssa mennään kun on siihen SOPIVA hetki ja nyt ei ole.
Olen itse yrittäjä ja jos mun työntekijä koejalla joutuu stressaamaan itseään tuollaisella asialla huomaan sen heti ja vielä vaihtelisi työvuoroja et ukko pääsee mökkilomalle?&%#. Työnantajana ajattelisin heti, että aha tällaista se tulisi olemaan aina hänen kanssaan.
Käsittämätöntä ja käsittämättömiä neuvoja, että ukko pääsisi mökkilomalle!
Miksi mies ei voi hoitaa lapsia Pe, La lähtisi aamusta mökille ajamaan, olis siellä yhden yön. Ap kun meni la vasta 19 töihin niin vie sitä ennen lapset yökylään. MIKÄ SIINÄ ON NIIN VAIKEAA, MOLEMMAT VOITTAA. Mies pääsee mökille ja lapset ovat vain yhden yön pois kotoa.
Olen itse yrittäjä ja jos mun työntekijä koejalla joutuu stressaamaan itseään tuollaisella asialla huomaan sen heti ja vielä vaihtelisi työvuoroja et ukko pääsee mökkilomalle?&%#. Työnantajana ajattelisin heti, että aha tällaista se tulisi olemaan aina hänen kanssaan.
Ja jos olisit oikea esimies, ymmärtäisit, että elämä vaatii hieman joustamista molempiin suuntiin.
Työnantajana ajattelisin heti, että aha tällaista se tulisi olemaan aina hänen kanssaan.
Käsittämätöntä ja käsittämättömiä neuvoja, että ukko pääsisi mökkilomalle!
pienten lasten hoitaminen ja kahden aikuisen työssäkäyminen on ihan haastava yhtälö, sillä sairastumisia ja muuta sattuu yhtenään. Molempien on kyettävä joustamaan omista tarpeistaan että kuvio toimii. Veikkaan että tähän ne monet liitotkin kariutuu: toinen haluaa mennä ja tulla ja toinen paikkaa. Ei sitä pitempään jaksa.
töissä ei valitettavasti tarvita ihmisiä jotka ovat riippuvaisia siitä, että sattuisko se mies/vaimo nyt tällä kertaa viitsimään vai pitääkö ajella maakuntaa ympäriinsä hoitopaikkojen perässä.
että on VÄÄRIN pilata toisen pitkään odottama juttu, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen.
AP ei ole kertaakaan vastannut siihen kysymykseen, että MIKSI hän varasi töitä tuolle viikonlopulle. Hän esittää marttyyria: lapset joutuu olemaan kahdessa paikassa yötä, hänenkö tässä nyt pitää vuorot perua ja nyyh nyyh.
Tässä "hauskinta" on se, että joku ihan oikeasti on AP:n puolella, ikään kuin koko juttu olisi miehen syytä. Mutta oikeasti tämä "lasten reipottelu kahdessä eri paikassa viikonloppuna" on tasan yhden ihmisen syy, ja se ihminen on AP, ei suinkaan hänen miehensä.
Jos minun mieheni sanoo hyvissä ajoin, että minulla tärkeä meno (olkoon sitten työasia tai vapaa-ajan meno) viikonloppuna viikolla X, niin ei tulisi mieleenkään sopia sille viikonlopulle mitään työvuoroja. Ja tämä sama toisinpäin: jos minulla meno vaikka joku viikonloppu, niin mies ottaa sen huomioon kun suunnittelee aikataulujaan.
Eli koittakaa tajuta se, että AP _tiesi_ miehen mökkireissusta, ja hän siitä huolimatta otti työvuorot sille viikonlopulle.
Mies hankki lapsille hoitipaikatkin (mikä oli AP:n homma ollut kun kerta töitä otti vaikka TIESI ettei mies ole silloin kotona).
Ja nyt AP sitten esittää marttyyria jolla paska mies joka heittelee lapsia mihin sattuu yöski jotta pääsee mökille ja hänenkö pitää nyt LASTEN EDUN NIMISSA perua työvuorot. Ei, AP menee perse edellä puuhun: hänen ei olisi koskaa pitänyt edes varata noita työvuoroja koska tiesi ettei mies ole maisemissa.Miksi hän sen teki? Siihen emme ole saaneet vastausta, luultavasti siksi että miehen reissu menisi pilalle ja tämän olisi pakko jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Mutta mies olikin viisas ja hankki lapsille hoitopaikat.
Itse en ole ikinä ollut työssä, jossa voi tuosta vain ilmoittaa miten työvuoronsa tahtoo. Lomia koskevia toiveita voi esittää, mutta työnantaja päättää nekin loppukädessä. Ainut mikä on varmaa on se, että jos joku tulee koeajalla perumaan työvuoroja miehen ryyppyreissujen takia, ei työsuhdetta jatketa missään tilanteessa.
että on VÄÄRIN pilata toisen pitkään odottama juttu, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. AP ei ole kertaakaan vastannut siihen kysymykseen, että MIKSI hän varasi töitä tuolle viikonlopulle. Hän esittää marttyyria: lapset joutuu olemaan kahdessa paikassa yötä, hänenkö tässä nyt pitää vuorot perua ja nyyh nyyh. Tässä "hauskinta" on se, että joku ihan oikeasti on AP:n puolella, ikään kuin koko juttu olisi miehen syytä. Mutta oikeasti tämä "lasten reipottelu kahdessä eri paikassa viikonloppuna" on tasan yhden ihmisen syy, ja se ihminen on AP, ei suinkaan hänen miehensä. Jos minun mieheni sanoo hyvissä ajoin, että minulla tärkeä meno (olkoon sitten työasia tai vapaa-ajan meno) viikonloppuna viikolla X, niin ei tulisi mieleenkään sopia sille viikonlopulle mitään työvuoroja. Ja tämä sama toisinpäin: jos minulla meno vaikka joku viikonloppu, niin mies ottaa sen huomioon kun suunnittelee aikataulujaan. Eli koittakaa tajuta se, että AP _tiesi_ miehen mökkireissusta, ja hän siitä huolimatta otti työvuorot sille viikonlopulle. Mies hankki lapsille hoitipaikatkin (mikä oli AP:n homma ollut kun kerta töitä otti vaikka TIESI ettei mies ole silloin kotona). Ja nyt AP sitten esittää marttyyria jolla paska mies joka heittelee lapsia mihin sattuu yöski jotta pääsee mökille ja hänenkö pitää nyt LASTEN EDUN NIMISSA perua työvuorot. Ei, AP menee perse edellä puuhun: hänen ei olisi koskaa pitänyt edes varata noita työvuoroja koska tiesi ettei mies ole maisemissa. Miksi hän sen teki? Siihen emme ole saaneet vastausta, luultavasti siksi että miehen reissu menisi pilalle ja tämän olisi pakko jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Mutta mies olikin viisas ja hankki lapsille hoitopaikat.
Ihan oikeesti kertokaa mulle, mikä on se työpaikka, jossa voi tänä päivänä ilmoittaa koeajalla tai jopa jo työhaastattelussa, että en sitten pääse miehen mökkireissun takia x, x ja x päivinä töihin ilman pelkoa, että sopimus ei jatku tai sitä ei edes saa???
Olen itse yrittäjä ja jos mun työntekijä koejalla joutuu stressaamaan itseään tuollaisella asialla huomaan sen heti ja vielä vaihtelisi työvuoroja et ukko pääsee mökkilomalle?&%#. Työnantajana ajattelisin heti, että aha tällaista se tulisi olemaan aina hänen kanssaan.
Ja jos olisit oikea esimies, ymmärtäisit, että elämä vaatii hieman joustamista molempiin suuntiin.
niin ei se ikinä hoida lapsia, jos ne sairastaa. Eli kannattaa koeaikana huomata, että vaimo ei opi töitä tms.
Oikeestiko teillä mammoilla heittää niin paljon päästä, että kuvittelette hysteerisenä lasten menevän pilalle ja OIREILEVAN ja traumatisoituvan, jos ovat yhden viikonlopun kahdessa eri paikassa yötä??? Ok, voivat olla vähän väsyneitä seuraavan viikon, mutta eivät ne siitä rikki mene.
Ap:lla on selvästi omasta lapsuudestaan traumoja, jotka ikävällä tavalla nyt tuo omaan perheeseensä. Vähän samalla lailla kun alkoholistin lapsi saattaa olla hysteerisenä vouhkaamassa viinanjuomisesta, jos joku ottaa pari lasia viiniä. Selvitä ap omat traumasi ennen kuin ne pilaavat aivan turhan takia sinun perhe-elämäsi. Eikös olisi sääli, että sillä, että koetat aivan hysteriaan menevällä tavalla välttää omia lapsuudenkokemuksiasi tuletkin luoneesi lapsillesi vielä suuremman katastrofin?
Ihan oikeesti kertokaa mulle, mikä on se työpaikka, jossa voi tänä päivänä ilmoittaa koeajalla tai jopa jo työhaastattelussa, että en sitten pääse miehen mökkireissun takia x, x ja x päivinä töihin ilman pelkoa, että sopimus ei jatku tai sitä ei edes saa???
jotka eivät ole työelämässä. Perusajatus on varmaan että tässä tapauksessa äidin ei ollenkaan tarvitsisi olla töissä, joten tällaisiin asioihin ei tarvitse edes kiinnittää mitään huomiota ketjussa. Paasataan vaan miehen onnellisuudesta ja menemisen riemusta. Jos kyse olisi miehen työstä niin asenne olisi ihan toinen; koko suvun pitäisi kannustaa että mies pääsee töihin ja perhettään elättämään!
Enkä tosiaankaan uskaltanut heti kättelyssä ilmoittaa, että heti tulevana viikonloppuna en vois tehdä vuoroja. Tiesin kyllä, että vuorot ovat hyvinkin mahdollisia niille päiville.
Mutta, olisinko saanut paikkaa jos olisin ilmoittanut alussa niin? En tiedä, voi olla että en, tai sitten ehkä olisin saanut. Mutta riskiä en uskaltanut ottaa. Ja eilen sain vuorolistan käteen, josta näin että nuo ovat vuorot.
Joku sanoikin, että ymmärtää miksi naisten on vaikea edestä työelämässä. Tuntuu, että äiti kantaa aina sen isomman huolena lasten hyvinvoinnista ja sovittelee menonsa. Niin minustakin alkaa tuntua. Miehelle olis varmasti ok, että jäisin kotiin ja eläisimme hänen palkalla - kaikki olisi valmiina kotona aina. Jotenkin sotkenut koko työhönpaluu meidän arjen, ja sotkujen selvittely on minun vastuulla.
AP.
ja olen sanonut työhaastattelussa suoraan että haluan olla palkattomalla vapaalla kesällä kaksi viikkoa koska on Kreikan matka varattuna. Sain työpaikan.
Samoin olen imoittanut hyvissä ajoin tietyistä päivistä milloin en pysty olemaan töissä (esim. lapsen lääkärikäynti) jotta nille päiville ei soita mitään tärkeää palaveria. Yhdet messut myös jäivät väliin lyhyellä varoitusajalla kun lähisukulainen kuoli ja hautajaiset pidettiin melkein heti, työkaveri meni sijastani.
Ja toiseen suuntaan myös joustetaan, jos ihmisiä vaikka sairaina niin paikkaan heidän töitään tekemällä pitkää päivää, ja tämä onnistuu käytännössä aina tarvittaessa, ellei miehellä ole työmatkaa.
Ja ap itse kirjoittanut ketjussa että joutuu vaihtamaan työvuoroa tai ottamaan ne vapaaksi, eli eiköhän onnistu? +Käsiittääkseni noihin vuorohin varmaan tulijoita on, saahan yövuorosta tuolapalkkaa ja tuleeko tuohon vielä pyhälisä päälle =kolminkertainen palkka?
niin ei se ikinä hoida lapsia, jos ne sairastaa. Eli kannattaa koeaikana huomata, että vaimo ei opi töitä tms.
kukaan työnantaja ei halua riesakseen sellaista joka on 100% vastuussa lastensa sairastamisista (paitsi yksinhuoltajat tietysti, tämä on heille varmasti työntekoa hankaloittava asia!)
Joku sanoikin, että ymmärtää miksi naisten on vaikea edestä työelämässä. Tuntuu, että äiti kantaa aina sen isomman huolena lasten hyvinvoinnista ja sovittelee menonsa. Niin minustakin alkaa tuntua. Miehelle olis varmasti ok, että jäisin kotiin ja eläisimme hänen palkalla - kaikki olisi valmiina kotona aina. Jotenkin sotkenut koko työhönpaluu meidän arjen, ja sotkujen selvittely on minun vastuulla.AP.
Työskenteletkö muuten ammattimarttyyrina?
ja olen sanonut työhaastattelussa suoraan että haluan olla palkattomalla vapaalla kesällä kaksi viikkoa koska on Kreikan matka varattuna. Sain työpaikan.
Samoin olen imoittanut hyvissä ajoin tietyistä päivistä milloin en pysty olemaan töissä (esim. lapsen lääkärikäynti) jotta nille päiville ei soita mitään tärkeää palaveria. Yhdet messut myös jäivät väliin lyhyellä varoitusajalla kun lähisukulainen kuoli ja hautajaiset pidettiin melkein heti, työkaveri meni sijastani.
Ja toiseen suuntaan myös joustetaan, jos ihmisiä vaikka sairaina niin paikkaan heidän töitään tekemällä pitkää päivää, ja tämä onnistuu käytännössä aina tarvittaessa, ellei miehellä ole työmatkaa.
Ja ap itse kirjoittanut ketjussa että joutuu vaihtamaan työvuoroa tai ottamaan ne vapaaksi, eli eiköhän onnistu? +Käsiittääkseni noihin vuorohin varmaan tulijoita on, saahan yövuorosta tuolapalkkaa ja tuleeko tuohon vielä pyhälisä päälle =kolminkertainen palkka?
Kreikan matka ja lapsen lääkäriaika on minusta hieman eri kategoriassa kuin moökkiviikonloppu jolloin otetaan Tasavaltaa. Vai onko? En kyllä tosissanikaan kehtaa oikeaa syytä kertoa, jos työvuoroni perun. Valehtelen vaikka mielummin jotain järkevää.
AP.
Miksi ap:n täytyy pitää pystyssä parisuhdetta, jossa mies ei tajua muiden tunteista yhtään mitään?
Hän haluaa kavereitten kanssa mökille, hienoa! Hän järjestää pienet lapset kahteen eri hoitopaikkaan, että vaimo voi olla yövuorossa rauhassa. Tuuletuksia! Hänen pitää olla mökillä 2 yötä, koska siellä on ne kaveritkin, tämä on poikkeustilanne blaah-blaah.
Niin että vaimo ja lapset joustavat. Lapsille tulee ylipitkä hoitoviikko, ja kun vaimolla on vapaata, käyttää hän ne päivät kahden kärttyisän ja levottoman lapsen rauhoittamiseen. Niin - hänellähän ei ole vapaillaan muuta tekemistä, eihän? Hänellä ei ole oikeutta kuvitella, että vapaapäivinään voisi muuta tehdä kuin paikkailla miehen järjestelyistä syntyneitä suruja.
Mitä miehelle tapahtuu, jos ei pääse kavereitten kanssa? Uskokaa tai älkää - ei sitten niin mitään kamalaa! Miehen mielenterveys ei siitä järky, vaikka joutuisi olemaan omien lastensa kanssa. Niitä kavereita voi nähdä joskus myöhemminkin.
Työskenteletkö muuten ammattimarttyyrina?
Onko virkoja auki jossain?
AP.
Oikeestiko teillä mammoilla heittää niin paljon päästä, että kuvittelette hysteerisenä lasten menevän pilalle ja OIREILEVAN ja traumatisoituvan, jos ovat yhden viikonlopun kahdessa eri paikassa yötä??? Ok, voivat olla vähän väsyneitä seuraavan viikon, mutta eivät ne siitä rikki mene. Ap:lla on selvästi omasta lapsuudestaan traumoja, jotka ikävällä tavalla nyt tuo omaan perheeseensä. Vähän samalla lailla kun alkoholistin lapsi saattaa olla hysteerisenä vouhkaamassa viinanjuomisesta, jos joku ottaa pari lasia viiniä. Selvitä ap omat traumasi ennen kuin ne pilaavat aivan turhan takia sinun perhe-elämäsi. Eikös olisi sääli, että sillä, että koetat aivan hysteriaan menevällä tavalla välttää omia lapsuudenkokemuksiasi tuletkin luoneesi lapsillesi vielä suuremman katastrofin?
jos ensin on viikon hoidossa ja sitten 2 yötä periaatteessa vieraissa perheissä. Lapsen pitääkin tuossa tilanteessa näyttää, että hänellä on paha olla.
ja koska viikolla isä on töissä ja äidillä vapaata, niin äitihän sen kaiken kiukun joutuu vastaanottamaan. Ja valvomaan yöt, jos pienempi näkee pahaa unta tms.
järjestämä yökyläily kuulostaa hyvälle. Meillä ehdottomasti mies saisi mennä kun kerran yökylä järjestyy!!!!! Tai sitten tilattaisiin maksettu hoitaja kotiin.