En tajua miksi jotkut stressavat siitä, ettei vauva nuku
Vielä se joskus nukkuu! ;) Omatkin lapset nukkuneet vauvana välillä huonommin ts. olleet heräilijöitä, olen imettänyt heitä pitkään, mutta en muista ahdistuneeni koskaan lasteni nukkumattomuudesta. Oikeastaan ajattelin sen kuuluvan asiaan.
Niinpä ihmettelen, miksi osa ihmisistä tekee vauvansa nukkumisesta/nukkumattomuudesta kamalan numeron: ravataan lääkäriltä toiseen ja maksetaan kipeästi. Ymmärrän täysin vanhempien väsymyksen kahden pienen peräkkäin syntyneen lapsen vanhempana, väsynyt ja ehkä masentunutkin olin itsekin joskus. Silti ajattelin, että vielä ne joskus nukkuvat!! :)
Kommentit (93)
Tottahan se on, että päänupissasi on jotain vikaa, ellet saa vauvaasi nukkumaan, tai sitten lapsesi on sairas jotenkin.
Kyllä minä siis tajuan sen, kuinka raskasta se on, mutta en sitä edelleenkään, että miten se stressaaminen sitä asiaa edesauttaa?
Niin, ihmisethän stressaavat asioista auttaakseen asiaa hoitumaan. Vai? minä olen stressannut myös siitä kun lapseni ei kasvanut ja siitä kun rinnastani löytyi kasvain. Ei se stressaaminen noissakaan auttanut mitään, mutta stressasin silti.
Miksi häpeäisin? Tottahan se on, että päänupissasi on jotain vikaa, ellet saa vauvaasi nukkumaan, tai sitten lapsesi on sairas jotenkin.
sua häpeämään, mutta en ole se äiti, joka herää 20-30 kertaa yössä.
Ok, tän sun kommentin perusteella kaiken sun sanomasi voikin jättää omaan arvoonsa. Olet joko sairas tai trolli.
vauvojen univaikeudet johtuvat äidin masennuksesta ja uupumuksesta, niistä johtuvista stressioireista ainakin osalla lapsilla. Miksi sitten perfektionistien lapset ovat aina niitä huonoiten nukkuvia, kun rentojen äitien lapset nukkuvat hyvin?
jo, kuinka heikkohermoisien lapset ovat niitä heikoimpia nukkujia, kun äidit täällä haukkuvat minua kilvan, kuka vain osaisi loukata parhaiten ja mitätöidä, kun itse yritän avoimesti hämmästellä, että miksi se valvominen on niin rankkaa? Päivät ollaan kuitenkin kotona ja osalla vasta ensimmäinen lapsi. Ei ymmärrä.

Ei mulla ole ollut mitään ongelmia lasten valvomisen kanssa, mutta asenteesi on minustakin vastenmielinen.
Jos et tajua, miksi valvominen on rankkaa, niin se vika on ihan sinussa ja käsityskyvyssäsi.
Mitä rennommin sen vauva-ajan osaa ottaa, sen helpompaa kaikki on, jos vain lapsi on terve. Mitä paremmin luonto antaa periksi antautua vauvaelämään ja piut paut muulle, sen helpompaa kaikki on. Luontohan asian hoitaa, mutta äiti itse panee hanttiin ja haluaisi jatkaa elämäänsä, kuten ennenkin. Se on sopeutumista ja joskus ei käy helposti.
Mitä helpommin uskaltaa heittäytyä vauvalle, sen helpompaa se on. Tekisin itsekin niin, että jättäisin stressaamisen sikseen, jos vielä lapsia tulisi.
Ei mulla ole ollut mitään ongelmia lasten valvomisen kanssa, mutta asenteesi on minustakin vastenmielinen.
Jos et tajua, miksi valvominen on rankkaa, niin se vika on ihan sinussa ja käsityskyvyssäsi.
[/quote]
kun minulla ei sitten olekaan oikeutta omaan mielipiteeseen. Kukahan tässä nyt on ehdoton?
Mutta eivät vaan lapset nuku. Nuorempi 1,5v herää pahimmillaan yli 10 kertaa yössä. 6v ei enää kuin kerran, kaksi. Niin että MISSÄ vaiheessa alkavat nukkua täydet yöt???? Ja olen väsynyt, voin jopa kertoa sen. Lääkäreillä en juokse. Esikoisen ongelman jo tiedän, kuopus, no, kaipa se joskus alkaa nukkumaan?
jos minun mielipiteeni vuoksi loukataan? Eihän tähän asiaan ole oikeaa vastausta. Se on minun mielipiteeni ja mielestäni alussa ilmaisin aivan kauniisti, että ymmärrän väsymyksen tunteen.
Ei mulla ole ollut mitään ongelmia lasten valvomisen kanssa, mutta asenteesi on minustakin vastenmielinen.
Jos et tajua, miksi valvominen on rankkaa, niin se vika on ihan sinussa ja käsityskyvyssäsi.
kun minulla ei sitten olekaan oikeutta omaan mielipiteeseen. Kukahan tässä nyt on ehdoton?
voit olla mitä mieltä haluat, mutta luuletko, että tuollaisella syyllistämisellä autat jotakuta? Jos mielipiteesi ovat sitä luokkaa, ettet tajua, miten muut ihmiset voivat olla erilaisia kuin sinä, niin ehkäpä kannattaa pitää ne mielipiteet ihan omana tietonaan.
Oletko sä ihan oikeasti tosissasi vai mikä tää sun juttu oikein on? Ja voisitko ystävällisesti opetella lainaamaan, ärsyttävää yrittää laittaa noita tageja tuonne väliin.
Mutta eivät vaan lapset nuku. Nuorempi 1,5v herää pahimmillaan yli 10 kertaa yössä. 6v ei enää kuin kerran, kaksi. Niin että MISSÄ vaiheessa alkavat nukkua täydet yöt???? Ja olen väsynyt, voin jopa kertoa sen. Lääkäreillä en juokse. Esikoisen ongelman jo tiedän, kuopus, no, kaipa se joskus alkaa nukkumaan?
läsnäoloa, sylissä pitämistä, ulkoilua, riittävästi iltapalaa? Onko yöunet riittävän pituiset? Myös yliväsyminen voi aiheuttaa heräilyä.
]
voit olla mitä mieltä haluat, mutta luuletko, että tuollaisella syyllistämisellä autat jotakuta? Jos mielipiteesi ovat sitä luokkaa, ettet tajua, miten muut ihmiset voivat olla erilaisia kuin sinä, niin ehkäpä kannattaa pitää ne mielipiteet ihan omana tietonaan.
Oletko sä ihan oikeasti tosissasi vai mikä tää sun juttu oikein on? Ja voisitko ystävällisesti opetella lainaamaan, ärsyttävää yrittää laittaa noita tageja tuonne väliin.
[/quote]
Miksi minun pitäisi jotakuta auttaa? Mikä on syyllistämistä tässä ketjussa?
Jos sä hermostut tagejen laittamattomuudesta, hermostut kyllä aika herkästi muutenkin. :)
Kyllä täytyy sanoa, että Ap sun lapset eivät ole varmaan sitten valvottaneet sua tarpeeksi! Meillä valvottiin eka kolme kuukautta KAIKKI YÖT KOKONAAN. Nukkumaan mentiin aamulla joskus klo5-9 välissä ja vauva nukkui n.5 tuntia. Kolmen kuukauden jälkeen yöheräilyä oli vaihdellen 1-5 kertaa, imetin. Lopetin imetyksen 7kk jälkeen ja sitten vauva alkoi nukkua yöt kokonaan.
Kun valvoo kolmen kuukauden yöt, kyllä sitä huolestuu.
voit olla mitä mieltä haluat, mutta luuletko, että tuollaisella syyllistämisellä autat jotakuta? Jos mielipiteesi ovat sitä luokkaa, ettet tajua, miten muut ihmiset voivat olla erilaisia kuin sinä, niin ehkäpä kannattaa pitää ne mielipiteet ihan omana tietonaan.
Oletko sä ihan oikeasti tosissasi vai mikä tää sun juttu oikein on? Ja voisitko ystävällisesti opetella lainaamaan, ärsyttävää yrittää laittaa noita tageja tuonne väliin.
Miksi minun pitäisi jotakuta auttaa? Mikä on syyllistämistä tässä ketjussa?
Jos sä hermostut tagejen laittamattomuudesta, hermostut kyllä aika herkästi muutenkin. :)
mutta jos sä painat sitä "lainaa alkuperäistä viestiä" -nappia, mun ei tarvitse laittaa noita tageja tuonne väliin.
Mikä motiivi sulla sitten oli avata tämä ketju? Sekö, että haluat loukata ihmisiä vai mikä?
Se on eri asia mielestäni, kuin jatkuva valitus ja narina siitä, ettei vauva nuku. Eikö elämässä voisi keskittyä johonkin muuhun, kuin vauvan nukkumattomuuteen?
Ota vauva viereesi ja hoida päänuppisi kuntoon, hyvä nainen. Älä stressaa. EI vauva ole mikään olento, jota sinä voit määräillä ja saada napin painalluksella tekemään mitä tahdot.
Vauva on AINA ollut mun vieressä, nuppi ei tule kuntoon ilman unta ja stressaaminen ei lopu vaan sillä että joku käskee. Enkä todellakaan määräile vauvaa tai edes oleta että se nukkuisi silloin kun minä haluan, mutta olenpahan vain todella uupunut.
Se on eri asia mielestäni, kuin jatkuva valitus ja narina siitä, ettei vauva nuku. Eikö elämässä voisi keskittyä johonkin muuhun, kuin vauvan nukkumattomuuteen?
Mitä jos keskittyisit omaan elämääsi ja jättäisit toisten narinat huomiotta? Ei sun kato tarvii stressata siitä, mitä muut sanoo ;)
mutta jos sä painat sitä "lainaa alkuperäistä viestiä" -nappia, mun ei tarvitse laittaa noita tageja tuonne väliin.
Mikä motiivi sulla sitten oli avata tämä ketju? Sekö, että haluat loukata ihmisiä vai mikä?
[/quote]
Ihmetellä vain, miksei voisi vauva-aikaa viettää rennosti ja stressaamatta. Tarkoitukseni ei alunperin ollut lainkaan syyllistää ketään. Siitä tulee niin helposti sellainen noidankehä: äiti väsyy, on turhautunut ja ehkä hermostunut, vauva vaistoaa sen ja nukkuu entistä huonommin.
vähättelevä asenne.