Lapsettomuushoidot, en kestä teitä äidit nyt

mutta voin sanoa, että sympatiat ovat ap:n puolella.



Olemme yrittäneet lasta vasta joulukuusta lähtien mutta jokaiset kuukautiset ovat pieni kuolema.



En osaa kuvitellakaan tunteitasi tai niiden raskautta mutta tiedän omat tunteeni jo tässä vaiheessa yrittämistä.



Toivon sinulle, ap, paljon voimia ja positiivista tulosta! Tuokoon kevät teille auringon!

että minulla on riski masennukseen, kun olemme niin pitkään yrittäneet lasta ja käyneet läpi rankkoja hoitoja vuosia. No, hän sairastui, minä en.



Tosin uskon kyllä, että lapsettomuudesta kärsineellä saattaa olla siinä mielessä taipumusta sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen, koska luo itselleen niin korkeat standardit äitiydestä. Minä ainakin suoritin äitiyttä pari ekaa kuukautta vauhkona noudattaen milloin kenenkin vihjauksia ja neuvoja, koska en kestänyt ajatusta, etten olisikaan se täydellinen äiti lapselleni. Lopulta oli pakko luovuttaa ja se tuntui maailman parhaalta. Tajusin siinä kohtaa äitiydestä jotain olennaista.



En silti usko, että lapsettomuudesta kärsivien riski sairastua masennukseen olisi mitenkään selkeästi korkea vaan vain ehkä hiukan todennäköisempää.



Ymmärrän kyllä tarpeen pitää taukoa ahdistavista ihmissuhteista mutta toisaalta myös ihmettelen, keneltä sitä tukea ja apua sitten saa muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa. Jos sairastut syöpään, lakkaatko tapaamasta terveitä ihmisiä? Jos menetät jalkasi auto-onnettomuudessa, etkö halua nähdä käveleviä ihmisiä? Pieni tauko voi olla tärkeää, mutta kaikkien lapsellisten ystävien ja sukulaisten "eliminointi" vuosikausiksi vaikeuttaa vain omaa selviytymistään. Jos sairastut syöpään, olet katkera ja olet vihainen, joskus jopa sairaalloisen mustasukkainen ystäväsi terveydestä, mutta joudut sopeutumaan ja toteamaan, että tämä on nyt elämääni ja näillä eväillä mennään. Saman on ennemmin tai myöhemmin tehtävä lapsettomienkin.



Minäkin välttelin hiukan tilanteita, joissa oli paljon lapsia, mutta jouduin niihin väkisinkin - varsinkin kun siskoni oli raskaana hoitojen aloittamisen tienoilla. Olin kyllä katkera ja vihainenkin siskolleni, koska oli onnellinen eikä lainkaan tajunnut, mitä minä kävin läpi. En voinut siskoani eristää elämästäni enkä halunnutkaan. Hammasta purren ja välillä kotona itkien kestin, kunnes yhtenä päivänä se raskaus tuntuikin jo "omalta" ja sitä siskon lasta odotti todella innoissaan. Näin sain sitten maailman ihanimman kummitytön, jota rakastan edelleen niin paljon, että välillä melkein uskon hänen olevan omani. :)



Pohjallakin voi käydä, kunhan tajuaa, että asioita ei voi lakaista maton alle vaan ne on ennemmin tai myöhemmin kohdattava.

ihminen arvostaa rahaa ja lapsettomuus syö sitä erityisen paljon. Lapsettomuuteen liittyy myös sellaisia asioita, mitä muut ei ajattele. Kuten, että et voikaan matkustaa lomalle kreikkaan, kun pitäisi maksaa ne hormoonipiikitkin.

Nyt siis en tosiaankaan väitä, että tämä olisi syy miksi lapsettomat arvostavat lastaan, mutta kyllä se vuosien kärsiminen ja rahallinenkin menetys pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Että tuon rumban haluaa läpi käydä, pitää siinä todella haluta saada se lapsi, vaikkakin sitten olisi miten raskasta sen jälkeen. Monelta leikki jääkin jossain vaiheessa, koska mitenkään autuaaksi tekevää se hormonaalinen ruumiin kiduttaminen ei ole.

Voi kuule monet Kreikan matkat jäädä sairaan tai vammaisen lapsen vuoksi, jollain niihin ei ole varaa koskaan lapsila tai ilman! Arvosta siinä sitten rahaasi kun saat lapsen jota hoidettava hautaan asti.. vai arvostaa rahaa.. ei elämän kevät..Sinä arvostat rahaa!

Ja mä en vaan ymmärrä, että miksi ei voi adoptoida? Itse olisin ollut tähän valmis ja olisin edelleenkin, kunhan rahatilanne vain olisi parempi.

Mistä tiedät etukäteen, ettet saa lasta viidenkään vuoden yrittämisellä ja hoidoilla? Se kai siinä suurin syy on, että ensin yritetään biolasta, mutta sitä ei alakaan kuulua ja ajatellaan joka kerta, että vielä (ainakin) yksi yritys.

Voi mitätöidä jokaisen muun ongelmat ja jokaisen väsyneen äidin oikeuden olla tyytymätön mistään asiasta elämässään, kun maailman suurin ongelma on se, ettei itse saa lasta biologisesti. Eli siis tämä asenne mun mielestä on käsittämätön.

ei ollut varsinaisesti mitätöimässä kärsimystä, muttei juuri nyt vain jaksa kuulla valitusta noista aiheista. Itse ymmärrän oikein hyvin, ettei aina jaksa. Enhän minäkään jaksa klo 5 aamulla vauvani kitinää, kun en ole saanut nukkua itse vielä lainkaan, mutta päivän valjettua olo on taas mitä mainioin, vaikka olisi kuinka univelkaa. Toki se on vähän erilaista, koska on ihan fyysistä väsymystä. Eiköhän ap:kin taas tauon jälkeen jaksa kuunnella noita mainitsemiaan valituksen aiheita.

Ei kai ne lapsettomuushoidotkaan ole edullisia? Itse lapsikaan ei tule edulliseksi. Yleensä vievät aikaakin kauan, jopa kauemmin kuin se adoptioprosessi. Ja kyllähän nyt ihminen saa adoptiolapsen, jos hänellä on asiat kunnossa? Vaikka prosessi vie aikaa ja rahaa, niin säästyypähän raskaudelta ja synnytykseltä, kivulta ja tuskalta! Jos mulla olis varaa, niin adoptoisin vaikka heti.

Sulla ei selvästikään ole käsitystä siitä, mitä adoptointi on. Se ei ole sitä, että valitaan katalogista itselle sopiva väri ja malli ja sitten vain odotellaan. Ei kaikille adoptiota hakeville todellakaan anneta söpöä pikku orpolasta tuosta vain, vaikka olisi miten punainen tupa ja perunamaa!

"Säästyy raskaudelta..." Nyt vittu oikeesti. Eiköhän se raskaus olisi kuitenkin kaiken sen arvoinen. Mielummin kokisin raskauden kuin odottaisin vuosikausia jonossa, jonka pituutta en tiedä enkä sitä, missä kohtaa itse siinä seison.

jaksanut lukea ketjua, mutta kommentoin silti: parempi vaan, ettet pidä yhteyttä lapsellisiin ystäviisi, sillä eihän kukaan jaksa tuollaista katkeroitunutta ihmistä. Varmasti ns. ystävyytesi vain kuluttaisi muita.



Ei se muidenkaan elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Esim. meillä oli äskettäin erittäin pahoja taloudellisia vaikeuksia, jotka kestivät kohtalaisen kauan. Mutta en silti ajatellut, että lopetan yhteydenpidon niihin ystäviini joilla ko. vaikeuksia ei ole ja katkeroidun heitä kohtaan.

Noiden esimerkkien tarkoituksena on esittää, että teidän vertauksenne ontuvat! Yksinkertaisesti jonkun läheisen menettämistä ei voi verrata siihen, että ei saa jotain. Menettäisinkö ennemmin mieheni ja äitini kuin saisin lisää lapsia? En todellakaan. Mutta jos se lapsi on jo olemassa, niin se menee kaiken edelle tietysti. Ei voi menettää jotain, mitä ei ole eikä ole ikinä ollutkaan! Eikä silloin voi sanoa, että se olisi jotenkin kamalampaa olla saamatta kuin menettää rakkaansa! Hei haloo, missä teidän empatianne on?



Ja joku kyseli noista geeneistä... Diabetes tai sydänsairaus harvemmin aiheuttaa sitä hedelmättömyyttä. Syövän en edes tiennyt olevan periytyvä. Joskus ne geenit ovat sellaiset, että ei voi saada lasta ja joskus kahden ihmisen geenit eivät sovi vain yhteen. En tiedä, mistä se johtuu, mutta se nyt on silti fakta. Ja tosiaan, jos se lapsen saaminen on tärkeämpää kuin mikään muu, niin miksi ei koittaisi eri kumppaneiden kanssa? Vastaan itse kysymykseen, että siksi, koska jokainen tietää sen rakkaansa olevan kuitenkin tärkeämpi, eikä halua menettää häntä edes saadakseen jotain hyvin tärkeää! Elämä on valitettavasti täynnä valintoja ja hyvin harva voi saada kaiken, mitä haluaa.



Just tota höpinää mä en nyt ymmärrä, että oma keho pettää blaah-blaah-blaah. Jos on muuten hyvä terveys, niin sais olla iloisia siitä! Monilla on oikeesti vaikeitakin sairauksia, jotka rajoittavat elämää. Ne voivat puhjeta silloin, kun lapsia jo on. Sitten lapsetkin kärsivät siitä, kun vanhempi ei vain sairastumisen vuoksi pysty elämään normaalia elämää. Näin voi käydä jokaiselle. Ihan luonnollista kysysä, miksi juuri minä, mutta se on sairasta, jos ajattelee, että joku muu ansaitsisi ennemmin tämän kohtalon, oli se sitten mikä tahansa. Sehän tässä on kummallista, että normaalisti ystävät voivat jakaa ilot ja surut ja olla jopa onnellisia toisen puolesta, vaikka itsellä on surua.



Tuo mun ihmettelyni kateudesta oli eniten alkuperäiseen tekstiin viitaten. On käsittämätöntä, ettei halua olla ystävien kanssa tekemisissä, koska heillä on jotain, mitä itsellä ei. Se on nimen omaan kateutta. Kateuskin tietyllä asteella on ihan ok, mutta jos se menee noin pahaksi, niin se on jo sairaus. Semmoinen hyväntahtoinen kateus on ihan ok, silloin yleensä pystyy kuitenkin asettumaan toisen asemaan ja olemaan iloinen siitä, mitä toisella on!



Mä ymmärrän, että läheisen kuolemaa jokainen suree omalla tapaansa. Jollekin se voi olla se, että vetäytyy omiin oloihinsa. Mutta tässähän ei nyt ole kysymys kenenkään menettämisestä! Miten sitä silloin voi verrata suruun tai ainakaan pitää pahempana kuin sitä, että jollekin rakas ihminen kuolee, häntä ei näe enää koskaan!!! Eli keltäköhän täällä nyt puuttuu empatia? Ettekö oikeasti kykene rakastamaan ketään? Onhan se loogista, että ihminen, joka ei kykene rakastamaan kuin itseään, ei tajua, että sen rakkaan menettäminen on pahinta, mitä maailmassa on. Ja mitä rakkaampi ja läheisempi, sen pahempaa se on. Oman ydinperheen kohdalla se voi olla kuin menettäisi osan itsestään, osa sydämestä kuolee.



Ja mä meinasinkin tota adoptiota hedelmöityshoitojen vaihtoehtona, en välttämättä sen jälkeen! Tai molemmat prosessitkin voivat olla samaan aikaan menossa. En tiedä, kumpi on kalliimpaa (Kelasta saa adoptioavustusta) ja kummalla saa varmemmin lapsen. Tarkoitin vain, että kun se ainoa vaihtoehto ei ole se synnyttäminen. Maailmassa riittää lapsia muutenkin. Sitten vaikka sijaisvanhemmuus ei maksakaan niin paljon, riittää, kun on rakkautta ja asiat kunnossa ja valmiudet kasvattaa lapsi.



Just tarkistin ja asia oli niin kuin ajattelinkin, että adoptiossa on alaikäraja 25 vuotta. Yläikärajaa ei ole, mutta ohjenuorana on, että lapsen ja vanhemman välinen ikäero ei olisi yli 45 vuotta (ihan loogista, kun harvempi sen jälkeen saa biologisiakaan lapsia ja mitä vanhempi on, sen todennäköisemmin lapsi vanhemman menettää liian varhain). Eli en nyt tajua, miten 30-vuotiaaksi odottaminen olisi kymmenenkään vuoden ikäerolla huono asia? Sen sijaan nuorena adoptiolasta ei voi vielä saada. Mun mielestäni ennemminkin tuo 25 vuotta on aika korkea ikäraja tuohon. Voisi olla jokusen vuoden vähemmän.



Eihän kaikki lapsettomuus tosiaan johdu geeneistä. Mutta eiköhän sitäkin ole? Se voi johtua jostain sairaudesta, se voi johtua siitä, että on haluttu elää villiä "nuoruutta" nelikymppiseksi ja sitten vasta yritetään lasta ja ihmetellään, kun sitä ei kuulukaan. Tässä on muuten yksi syy, miksi mietin, uskallanko jatkaa opintoni loppuun, vai yritetäänkö saada toista lasta jo aiemmin. Koska opintojeni päätyttyä olisin jo kolmekymppinen ja se ikä todella voi heikentää sitä hedelmällisyyttä. Ei nyt toivottavasti vielä tuolloin, mutta jos olen kolmekymppinen toisen kanssa, niin mitä jos haluan kolmannen ja neljännen? Ei välttämättä onnistu. Ja mä olen sen verran realisti, että tiedän, ettei se välttämättä onnistu tässäkään iässä. Se nyt vaan on kylmä fakta ja niin luonto toimii. Jokainen lapsi on lahja, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys! Jos odottelen nelikymppiseksi ennen seuraavaa lasta, niin itseäni saan vain syyttää, jos sitä ei kuulu. Eihän se sanottua ole, että onnistuisi tosiaan nytkään, mutta ainakin mahdollisuudet ovat paremmat ja olen ainakin yrittänyt saada lasta silloin, kun biologisesti on paras aika siihen.



Mun on siis valittava, pitkitänkö valmistumista ja kunnollista toimeentuloa vai korostanko riskiä, etten välttämättä saa enempää lapsia? Edelleen, ei se ole kellekään itsestäänselvää! Mulla ei elämäntavoissa ole mitään pahasti pielessä, ylipainoa jonkin verran, mutta sittenpähän laihdutetaan, jos lasta ei kuulu. Muuten se ei mua nyt häiritse, eikä terveyden kanssa ole ongelmia.



Oliko niitä sitten vielä muita mahdollisuuksia, miksi ei voi lasta saada? Geenit, parin geenien yhteensopimattomuus, sairaudesta aiheutuva tai sitten elämäntavoista tai iästä johtuva. Onhan se nyt vähän eri asia, jos ei ole toivoakaan, eli esim. kohtu poistettu. Sitten ei auta mitkään hoidotkaan. Silloinhan oikeasti puuttuu joku osa itsestä. Monissa tapauksissa kun se voi johtua tavallaan itsestä, omista elämäntavoista ja valinnoista.



Ja mä en nyt edelleenkään tajua, miksi ihminen pitäisi määritellä sen kautta, voiko hän saada omia lapsia? Se ei siis edelleenkään ole subjektiivinen oikeus, eikä sitä "kykyä" jaeta ihmisiä arvottamalla. Kukaan ei ole sen parempi kuin toinenkaan, lapsia joko voi saada tai sitten ei. Sitä saa surra, mutta raja menee siinä, että jos hylkää sen takia ystävänsä tai ei osaa enää asettua muiden asemaan, kun kadehtii niin toisia. Ne lapset kuuluu jokaisen äidin elämään, halusi sitä tai ei. On siis aika kummallista vaatia heitä olemaan puhumatta mitään rakkaimmistaan. Normaalisti on luonnollista, että ystävien elämästä ja läheisistäkin ollaan kiinnostuneita. Jos ei itse osaa olla ystävä, niin ei voi vaatia, että toinen aina vain ymmärtäisi jne, vaan se ystävyys on vastavuoroista. Turha mennä sanomaan, että kroonisesti väsynyt äiti ei saisi valittaa väsymystään. Se kun on fyysisesti aika kokonaisvaltainen tila ja vaikuttaa koko muuhun elämään. On ihan tutkittua, mitä kaikkea unenpuute voi aiheuttaa ja siitä on silloin ihan aiheellista valittaa. Mutta ei, nämä meinaavat, että tällainen ihminen ei sitten tietäisi ongelmista mitään! Tai jos vaikka on lapsen terveyden kanssa huolta, niin tästä ei saisi puhua ja kaivata tukea? Omasta lapsestaan se huoli on meinaan melkoinen, siinä todellakin kaipaa tukea ja ymmärrystä lähimmäisiltään, eikä sitä, että en nyt halua nähdä sua, kun sulla on lapsi ja mulla ei! Vähän perspektiiviä asioihin, kiitos! Ei saa väheksyä muiden ongelmia, vaikka niitä itsellään olisikin. Ainoastaan lapsensa menettäneiltä ymmärrän lauseen, että sä et ymmärrä todellisesta surusta tai vaikeuksista mitään. En voisi kuvitella kamalampaa kohtaloa ihmiselle. Lapseton voi ainakin olla varma, ettei tätä kohtaloa joudu ikinä kokemaan. Hänen ei tarvitse elää jatkuvan huolen kanssa toisesta.



Että menkää nyt oikeasti itseenne ja ymmärtäkää, ettette ole ainoita ihmisiä, joilla on jotain ongelmia. Kaikki sympatiat jokaiselle, joka ei lapsia voi saada, mutta silloin en kyllä anna sympatioita enkä ymmärrystä, jos alkaa muita vihaamaan ja sairaalloiseti kadehtimaan! Eli mä en todellakaan halua vähätellä ketään, vaan sen takia tämä ketju nosti karvat pystyyn, että tuo avaus oli niin aggressiivinen omia ystäviään ja äitejä kohtaan! Eli todellakin, en kenellekään toivo lapsettomuutta, enkä halua kenenkään tuskaa pahentaa, mutta mun mielestä tällaisten ihmisten provosoiviin aloituksiin saa vastata aivan samalla mitalla! Siinä mun motiivit tälle. Puolustan vain ilkeiden ihmisten ystäviä.



Olihan tässä ketjussa oikeakin esimerkki, jossa anoppi ja miehen sisko käyttäytyivät oikeasti ilkeästi lapsetonta kohtaan. Se on mun mielestä todella törkeätä. Mutta sitä en vaan voi ymmärtää, että lapseton voi alkaa kieltää muiden elämän, onnen ja sen näyttämisen! Ei onnellinen ihminen osaa esittää muutakaan ja miksi pitäisi? Ja vaikka on onnellinen, voi silti olla samaan aikaan toisen puolesta surullinen! Miten joillekin ei mikään riitä. Miksi ei riitä, että tukee toista ja jakaa surun ja toivoo toisen kanssa, että toinen sen lapsen saisi? Miksei riitä, että tarjoaa olkapään ja kuuntelee? Ei kukaan voi pysäyttää omaa elämäänsä toisen ihmisen ongelmien takia! Ja kyllä, pitäisi voida olettaa todellisten ystäviensäkin olevan onnellinen puolestaan, vaikka nämä eivät juuri samaa asiaa elämältään saisikaan! Eikä se tarkoita, ettei olisi pahoillaan heidän puolestaan.

Joko biologinen oma lapsi tai sitten jatkaisimme elämäämme lapsettomina. Kaikkia ei kiinnosta adoptoiminen, eikä se varsinkaan ole lapsettomuuden hoitoa.

ovat yleensä tökeröitä. Tietäisittepä vain millaista käytöstä lapselliset voivat siltä suunnalta saada. Tuo on lastenleikkiä siihen verrattuna.

Adoptiota ja hedelmöityshoitoja ei voi tehdä samaan aikaan. Hoidot on lopetettava kun prosessiin ryhtyy.



Adoptio ei edelleenkään ole vaihtoehto tai edes mahdollista kaikille, yritä nyt ihminen pieni ymmärtää tämä. Sijaisvanhemmuuskaan ei sovi kaikille. Se ei ole oikeaa vanhemmuutta, koska lapsi voidaan ottaa milloin vain pois. Lapsi ei ole siinä "oma".



Diabetes ja sydänsairaudet ei aiheuta hedelmättömyyttä, mutta miksi ihmiset, joiden geeneissä näitä sairauksia on, lisääntyvät? Kannattaako?





Mä olen hylännyt ystäviäni, jotka ovat kohdelleet minua vajavaisena aikuisena naisena, koska minulla ei ole lapsia. Ihan tosi, tällaisia kusipäitä on. Tuputetaan sitä omaa elämäntapaa ainoana oikeana.



Ja vielä kerran: "Miksette adoptoi?" on oikeasti maailman raivostuttavin ehdotuskysymys lapsettomille. Joo, ei me oltu ajateltukaan hei tuota, kiitti vaan ideasta!

käy myös hoidoissa. Kukaan ei asiasta tule kysymään ennen kuin siinä vaiheessa kun paperit ovat lähdössä kohdemaahan. Silloin ei hoidoissa enää kannata olla, koska jos ne paperit vetää sieltä kohdemaasta raskauden takia, voi aiheuttaa vahinkoa myös muille perheille. Sitä ennen se on ihan oma asia.

Täältä sataa ihan hirveää agressiivista pa**aa lapsettomuudesta kärsivien niskaan. Olen käynyt av:lla vuosia, mutta nyt taisi tulla viimeinen niitti. Keskustelun taso on surkea.



Ap, ymmärrän sinua hyvin. On todella epäreilua että olet tuossa tilanteessa. Kärsin puolisoni kanssa lapsettomuudesta useita vuosia ja minusta tuntui juuri samalta kun ystävät pamahtivat paksuksi suunnilleen eka yrityskierrosta. En todellakaan halunnut kuulla vauva-ajan rankkuudesta enkä myöskään halunnut kuulla siitä, kuinka minulle olisi ollut mahdollista reppureissata. EN HALUNNUT REPPUREISSATA, olin jo vuosia halunnut perheen ja lapsia. Reppureissut ja itselle eläminen oli todellakin jo koettu ja koti tuntui vain koko ajan surullisen tyhjältä ilman pienten askelten ääntä.



Itse masennuin lapsettomuusaikana pahasti useiden keskenmenojen ja ajan kulumisen myötä. Kärsin unettomuudesta ja minulla diagnosoitiin posttraumaattinen stressi yhden ikävän keskenmenon takia. Tästä huolimatta halusin hormonihoitoihin, sillä hoidot tuntuivat todennäköisimmältä tavalta saada vauva. Hormonit pahensivat masennusta niin että halusin vain kävellä bussin alle. Viidennen hoitokierron jälkeen päätin, että ei enää. Mutta silloin olinkin sitten raskaana.



Olin välillä paljon parempana, mutta kun esikoiseni syntyi, masennuin. Minulla oli lapsettomuuden myötä kroonistunut masennus ja se uusi helposti. Lisäksi lapsella oli terveydellisiä ongelmia alussa, mikä aiheutti lisähuolta ja toimenpiteitä. Itse vauvanhoito tai elämänmuutos ei todellakaan masentanut, vaan jo aiemmin lapsettomuudesta johtunut masennus. Paukkuja ei enää riittänyt valvomiseen. Koko se pakokauhu lapsettomuudesta löi ikään kuin päälle lapsen synnyttyä. Hän oli siinä, elossa, ja minulla oli viimein oikeus ja mahdollisuus surra. Olin selvinnyt lapsettomuudesta.



Lapsi on minulle elämäni suurin ilo, ja on ihan kamalaa miten joku voi sanoa, että lapseton ei olisi ansainnut lapsia. Minä hoidan usein naapurustonkin lapset, koska olen niin lapsirakas! Kukaan ei valitse itse millaiset proteiinit munasolun tai siittiön pinnalla sattuu olemaan, miten hormonit toimivat tai onko kohdussa kiinnikkeitä. :(

on aikaisempi sairastettu masennus, kuten 137:lla. Masennus uusii herkästi.

joka 10 vuotta kiersi sitä lapsettomuuden kehää.



Sitten sai lapsen. Kiersi vuoden koliikkikehää.



Sitten ei voinut hankkia toista, kun ahdistui ekan koliikista.



Sitten kiersi kodin ja työn yhdistämisen kehää.



Sen jälkeen kiersi huonon työpaikan kehää.



AINA hänellä on elämää suurempi ongelma.

Et luonto on tarkoittanut ne lisääntymään joiden on tarkoitus jatkaa geenejään.Ei ne eläimetkään lisäänny joiden geenit ois sairaita.Kannattaisko katsoa peiliin ja hyväksyä se tosiasia ettei sun geeneillä ole mitään syytä jatkua.Ota plan kummilapsi.

Et luonto on tarkoittanut ne lisääntymään joiden on tarkoitus jatkaa geenejään.Ei ne eläimetkään lisäänny joiden geenit ois sairaita.Kannattaisko katsoa peiliin ja hyväksyä se tosiasia ettei sun geeneillä ole mitään syytä jatkua.Ota plan kummilapsi.

Kiva tietää, että mun geeneissä on jotain helvetisti vialla, kun ei lasta kuulu...

Et luonto on tarkoittanut ne lisääntymään joiden on tarkoitus jatkaa geenejään.Ei ne eläimetkään lisäänny joiden geenit ois sairaita.Kannattaisko katsoa peiliin ja hyväksyä se tosiasia ettei sun geeneillä ole mitään syytä jatkua.Ota plan kummilapsi.

Hedelmättömyys on sairaus, ja meidän yhteiskunnassamme sairauksia hoidetaan. Ei muitakaan sairauksia jätetä hoitamatta, koska ihmisen geeneissä on vikaa.

Kaikkia ei kiinnosta adoptointi, planit tai muut kummilapsitoiminnat. Me halusimme vain biologisen lapsen, muut adoptoikoon.

Hedelmättömyys on sairaus, ja meidän yhteiskunnassamme sairauksia hoidetaan. Ei muitakaan sairauksia jätetä hoitamatta, koska ihmisen geeneissä on vikaa.

Vai jätettäisiinkö vastedes vaikka lastensairaudet hoitamatta, kun kyllä luonto hei hoitaa ja vahvimmat selviytyy?

Tai jospas ei annettais enää syöpähoitoja tai tehtäis elinsiirtoja?

Se on luonnon valinta.Tosi lapsellista verrata esim.syöpäsairaisiin.Lasten saaminen hoidoilla on pelkästään sairasta ja häiriintynyttä.Verrattavissa kloonaamiseen.Yök.