Neuvoja/näkemyksiä meidän perhetilanteeseen!

että jos kaiken muun stressin lisäksi vanhemmat riitelee lasten edessä siitä, onko kurinpito tarpeellista tai ei, siinä samalla murentuu vanhempien asema lasten ja toistensa silmissä, lasten käytös ja aikuisten riidat vaan huononee. Vaikka olisikin hetkellisesti mentävä ns. omaa omatuntoa vastaan, uskon että (kunhan ei väkivaltaan asti tueta!) tuo samalla puolella seisominen on ainoa keino. Eihän se tilanne voi olla sellainenkaan, että toinen vanhempi joutuu aina varmistelemaan toiselta, mitä pitäisi tehdä ja meneekö nyt hyvin, että saa kasvattaa lapsiaan. Jos tilanteen alku on toisen vanhemman stressissä, ei se toisen vanhemman paheksunta kotona varmaan auta.



Äärimmäisessä tilanteessa on tietysti suojeltava lapsia. Mutta jos koko perhe on kuunnellut huutoa x viikkoa, mitä pari kertaa lisää siihen päälle niin paljon haittaa, jos sillä kuitenkin päästään tasapainoisempaan lopputulokseen.



T: 45

viesteistä päätellen mä olen sitä mieltä, että mies on täysin kypsä vaimonsa ap:n käytökseen, kokee, että hänät ei arvosteta ollenkaan, mutta ei uskalla sanoa tai millään tavalla purkaa sitä ap:hen joten se hänen tahtomattaan purkautuu lapseen.



Hyvin tyypillinen ilmiö parisuhteessa, usein vaan on niin päin, että äiti on se, joka sitten tiuskii ja huutaa lapsille, kun mies ei kuuntele, arvosta tai välitä.



Aloitapa keskustelu miehesi kanssa teidän parisuhteesta ja kunntele yhtään puolustamatta itseäsi, kuuntelet vain. Saattaa tilanne muuttua radikaalistikin.

Täällä osa viesteihin vastaajista on tosi typeriä ihmisiä. Jos joku ihminen oikeasti on jostain asiasta huolissaan ja haluaisi hieman apua, niin eiköhän joku idiootti ammu aloittajan alas. Olkaa sitten vastamatta, jollei löydy asiallista vastausta. Tänne ne todelliset narssit ilmeisesti ovat kokoontuneet.

kaikkia viestejä. Minulla oli aikanaan kova vauvakuume, oli vuosia, ja mielestäni olin täysin kypsä äidiksi. Näin itseni lempeänä ja touhukkaana äitinä. Lapsi tuli ja mies ottikin mustasukkaisen asenteen, oli lapselle mustis, koska tämä vei aikani. Ei meillä mitään perhehelvettiä ollut, mutta omat aiemmat ongelmani nousivat pintaan ja sen seurauksena minusta tuli huutava ja tavallaan julma äiti, kausittain. Todella hyviäkin hetkiä on ollut paljon. Asian eteen on todella tehty työtä ja nykyisin olen mielestäni aika kelpo äiti.



Se mitä haluan sanoa on, että miehesi tarvitsee tukea. Hänellä on ongelmia, kuten ap kerroit ja lisäksi hänen äitinsä on vakavasti sairas. Hienoa, että hän on jaksanut olla "malli-isä" pitkään, mutta nyt on kamelin selkä selvästi taittunut. En tietysti voi tästä mennä sanomaan, mitä kaikkea tukea hän tarvitsee, mutta jos teillä on ollut hyvä parisuhde, voit hyvin viestittää miehellesi, että tuet häntä sen minkä pystyt. Miehesi käytös vaikuttaa hirviömäiseltä, mutta hirviömäistä oli se minunkin käytökseni joskus ja itselleni täysin vierasta. Tietysti lasten etu menee kaiken edelle eli miehelle täytyy myös tehdä selväksi, ettei lapsia voi huonosti kohdella, satunnaiset huutamiset menevät normaalin elämän piikkiin. Ota hoitaaksesi hankalimmat tilanteet joksikin aikaa, ulkoilkaa vaikka välillä miehen tullessa kotiin. Luulen, että jos mies saa omat ongelmansa reilaan, hänestä tulee taas oma itsensä ja juuri se on lastenkin etu.

että jos kaiken muun stressin lisäksi vanhemmat riitelee lasten edessä siitä, onko kurinpito tarpeellista tai ei, siinä samalla murentuu vanhempien asema lasten ja toistensa silmissä, lasten käytös ja aikuisten riidat vaan huononee. Vaikka olisikin hetkellisesti mentävä ns. omaa omatuntoa vastaan, uskon että (kunhan ei väkivaltaan asti tueta!) tuo samalla puolella seisominen on ainoa keino. Eihän se tilanne voi olla sellainenkaan, että toinen vanhempi joutuu aina varmistelemaan toiselta, mitä pitäisi tehdä ja meneekö nyt hyvin, että saa kasvattaa lapsiaan. Jos tilanteen alku on toisen vanhemman stressissä, ei se toisen vanhemman paheksunta kotona varmaan auta. Äärimmäisessä tilanteessa on tietysti suojeltava lapsia. Mutta jos koko perhe on kuunnellut huutoa x viikkoa, mitä pari kertaa lisää siihen päälle niin paljon haittaa, jos sillä kuitenkin päästään tasapainoisempaan lopputulokseen. T: 45

Antaa äijän huutaa, nalkuttaa, tiuskia, komentaa ja rangaista lapsia syyttä suotta. Tärkeintä on, että isä ja äiti seisovat samalla puolella rankaisemassa lasta, joka ei ole tehnyt mitään.

AP:n tapauksessa ei päästä ikinä tasapainoiseen lopputulokseen, jos ap ei suostu näkemään sitä, että mies toimii väärin. Tuskin se saa töissä huutaa ja raivota, vaikka miten olisi hankalaa ja vaikeaa, miksi kotona olisi toisin? Tunteita saa olla, mutta pahaa oloaan ei saa purkaa lapsiin.

Palstan vastaus on, että tue miestäsi, kyllä se perhe huutoa kestää.



Voisitko ap miettiä, miltä tuntuu olla se poika, jota isä koko ajan kohtelee väärin. Poika saa sellaisen miehenmallin, että epäoikeudenmukaisuus on samaa kuin aikuisuus. Luuletko, että poika haluaa olla isona samanlainen kuin isä vai valitsee esim. homouden siinä vaiheessa, kun seksuaalisen identiteetin etsinnän aika on.

sehän ottaa ne hengiltä silloin. Sitten vielä yks pieni kysymys: MISTÄ TE NOITA KUSIPÄITÄ OIKEIN NAARAATTE JA VIELÄ VAPAAEHTOISESTI MENETTE LISÄÄNTYMÄÄNKIN NIIDEN KANSSA??!!!

Miehesi on varmaan masentunut. Tietenkään lapsille ei saa puolustaa isän käytöstä, mutta voisit kertoa pojallesi, että isä ei ole nyt ihan oma itsensä, vaan ehkä masennuksesta johtuen toimii ihan väärin. Kerro, että masennus on mielen sairaus ja aiheuttaa ihmiselle erilaisia juttuja, kuten väsymystä ja ärtyisyyttä. Masennuksessa ihminen voi lakata jopa tuntemasta lämmön tunteita lähimmäisiä kohtaan. Kaikki voivat olla ikäviä ja jopa turhia.

Miten miehesi saataisiin käymään lääkärissä? Vaikuttaa todella, että miehesi on masentunut. Sairaus voi laueta, vaikka juuri oman äidin sairastumisesta ja jos lapsilla on kiukkuvaihe meneillään, hän saattaa kokea kaiken olevan häntä vastaan. Ei kannata tehdä heti mitään lopullisia johtopäätöksiä, ennenkuin miehesi on puhunut jollekin asiantuntijalle. Mikset itsekin voisi kertoa läheisen näkökulmasta, miten kotiasiat ovat muuttuneet. Masentunut voi tarvita jopa lepoa osastolla. Häneltä ei todellakaan voi odottaa normaalia arkea. Parempi, että toimitte nyt, ilman syyllistämättä, ohjaa miehesi avun pariin.

Hienoa, että näyttää paremmalta. Hyvää vappua!

Riidat ja kriisit kuuluvat elämään. Niin kauan kun on rakkautta kannattaa suhteen eteen taistella. Eroamista ehdottelevat usein ne jotka elävät itse ilman miestä ja ovat miehille katkeroituneita.

että mielestäni miehesi ei ole lainkaan toivoton tapaus, kuten joidenkin vastaajien mielestä. Hän on ainakin aiemmin osoittanut kiintymystä lapsiin ja kiinnostusta perhe-elämään.



Minusta tuo on hyvä neuvo, että (jos jaksat) otat itse vastuun lasten vaikeista hetkistä. Luulisi tämän toimivan ajattelevalle miehelle herätyksenä siihen,että jotain muutosta omaan oloon täytyy saada (ja lepokin ehkä jo auttaa).



Kuitenkin tuntuu kauhealta, että lapsi pelkää tai arastelee isäänsä ja muuttaa käytöstään hänen takiaan. Jos tämä ei muutu pian ja mies ei halua tehdä mitään asialle niin sitten on aika ehkä pohtia vähän radikaalimpia ratkaisuja.

en lukenut loppuun saakka. Hienoa ap:)



t. edellinen

Toi siisteyden ja järjestyksen tarve on merkki voimakkaasta ahdistuksesta ja kontrollin menettämisen pelosta jolla ei ole mitään tekemistä lasten kanssa.Mies ei ole itsekään onnellinen.Kyllä lääkäriin meno ois parhain ja lääkitys joka helpottaa.

Mies raivoaa lapsille koska nehän on kuin luonnonvoima joita ei voi hallita.Älä usko mitään narsismi heittoja tai ennustuksia tulevasta väkivallasta.Onkohan miehen lapsuuden kodissa toimittu samoin????

En jaksanut lukea muiden vastauksia, mutta täsäs omani:



Mielestäni sinun pitää vaan yrittää jaksaa. Stressi, masennus, äitinsä tila ja lasten lisääntynyt uhma ovat ilmeisesti liikaa miehellesi yhdellä kertaa käsiteltäväksi.



Yrität saada miehen kanssa rauhallisesti keskusteltua asiasta ja myös saada 5-vuotiaan aisoihin, ettei riehu hirmuisesti sisällä. Viet ulos purkamaan energiaansa ja sitten kun miehellä näyttää olevan parempi päivä niin rohkaiset heitä yhteiseen tekemiseen.



Tärkeintä olis mielestäni mennä terapiaan. Etenkin miehellesi, mutta myös parisuhteelle ja perheen sisäiselle harmonialle olisi hyväksi pohtia näitä asioita ammattilaisen kanssa.



Jaksamista!

Pojan ja mieheni välit ovat kyllä korjaantuneet. Heillä on taas tullut monenlaisia "miesten juttuja", kuten vajan korjausta ja perjantaisin käyvät yhdessä hampurilaisilla, yms mihin meitä "tyttöjä" ei kaivata :)



Mielestäni pojan reaktio isän muuttuneeseen käytökseen oli terve. Poika oli tietysti surullinen ja ihmeissään, mutta samaan aikaan raivoissaan, vaati vastauksia ja kohtasi myös isänsä ja antoi suoraa palautetta. Jos välit olisivat olleet pitkään huonot, niin reaktio olisi varmaan ollut erilainen.



ap

Ensiksikin et saa minusta puolustaa yhtään miestäsi lapsellesi. Sinun tehtäväsi äitinä on puolustaa lastasi. Miehesi tekee väärin. Hän purkaa omaa ahdistustaan poikaansa. Meillä mies teki samaa. Jos kotona tuli riitaa, vaikka lapsen vihasta tai miehen ja minun välille, hän ahdistui ja huusi. Lopulta sain tarpeekseni. Lapsi, poika oli silloin yläkouluikäinen. Sittemmin lapsi nousi kapinaan isäänsä vastaan, sanoi suoria sanoja hänestä, kieltäytyi toisinaan tapaamasta. Ymmärtää isän puutteet, rakastaa häntä, mutta ei alistu, sillä isä on jatkanut edelleen ristiriitaista käytöstään. Miehesi ei osaa rakastaa lapsiaan. Tärkeää on se, että joku sen sanoo lapsellesi. Meillä ammattiauttaja sanoi sen ääneen ja se oli ratkaiseva asia uuteen näkökulmaan, vaikka tilanne ei eron jälkeen muuttunutkaan myönteisesti. Sinun tehtävästi viisaana äitinä on tehdä asialle jotakin. Älä hyssyttele. Silloin olet miehesi puolella. Hän on aikuinen ja itse vastuussa omista teoistaan. Näytä se hänelle.

että toinen vanhempi ei rakasta. Pöyristyttävää, lähinnä.

Minä ainakin luin Ap:n tekstistä että tilanne on ollut huono nyt pari kuukautta. Mies siis osaa olla parempi isä.

Teinä hakisin apua tilanteeseen.

Tyhmää ajatella että ero on lapsille hyväksi.

Voisit aloittaa näyttämällä miehellesi mitä tänne kirjoitit. Ei kesken riidan vaan silloin kun on rauhallinen.

hyvä esimerkki siitä, että täällä voi saada todella vaarallisia neuvoja. Ottaen huomioon, että täällä kysytään apua monenlaisiin asioihin, omat ajatukset solmussa ja haavoittuvaisena.



Olisin voinut itse olla se, joka olisi pilannut perheemme tilanteen lopullisesti, jos olisin uskonut niitä neuvoja, joita täältä sain. Täällä joutuu olemaan siis erittäin kriittinen!



Pienenä ajatusleikkinä; entäpä jos olisin kirjoittanutkin mieheni roolissa teille?

" en tiedä mikä minussa on vialla, kun hermot menee jatkuvasti lasten, erityisesti pojan kanssa. Hermostun ja huudan aika usein. En ennen ollut tällainen vanhempi. Ehkä syynä on se, että olen huolissani äidistäni, joka saattaa kuolla pian. Oikeastaan olen ollut jo vuosia hieman ahdistunut ja huolestunut. Omaa aikaa minulla ei ole. Harrastuksistani luovuin, kun lapset syntyi. Käyn töissä ja lopun päivää olen perheeni kanssa ja hoidan lapsia. Yritän järjestää aikaa puolisolleni, että hän ehtisi opiskella. Nukun liian vähän ja tunnen itseni jatkuvasti väsyneeksi. Mitä minun pitäisi tehdä? Pelkään, että kireyteni takia perheeni hylkää pian minut, enkä saa enää tavata lapsiani, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta! Olisiko kenelläkään neuvoja?"



Olisitteko demonisoineet tämän kirjoituksen ap:n? Juuri näin mieheni olisi voinut kirjoittaa.



ap

Hei



Olipas hauskaa kuulla teistä.

Mielestäni sinulla on itse asiassa varsin kypsä mies. Kykenee erittelemään tunteitaankin hyvin ja antamaan positiivista palautetta. Miehesi jopa ymmärtää, että on katkera omasta lapsuudestaan ja käyttäytyy siksi noin. Kun sen ymmärtää tekee varmasti paljon sen eteen että omien lasten kanssa tilanne korjaantuu.



Yksi juttu tuli mieleen. Kaikki kasvatusopukset eivät tue sitä mantraa, että vanhempien on aina pidettävä yhtä. Joskus yhtäpitävät vanhemmat voivat olla lapsille pelottavat.



Esim. oma isäni saattoi ärähtää hyvin kovaa, ja kyllä silloin äitini saattoi sanoa asiasta ja olla lasten "puolella". Se ei mitenkään murentanut isäni auktoriteettia. MInun mielestäni lasten kuullen voi huomauttaa toisen aikuisen huonosta käytöksestä.



Eri asia on sitten se, että vanhemmilla ei voi olla sillä tavalla eri säännöt, että jos vaikka isä kieltää karkit ja äiti perässä sanoisikin, että saa karkkia tms.



Hyvää kevään jatkoa teille!

Hei



Oletteko muuten löytäneet keinoja viettää molemmat yksin aikaa myös omien harrastusten parissa? Osaako mies edes kerran viikossa "lähteä omille teilleen"?

Rohkaisethan häntä siihen, jotta hän ei "katoa vauvamaailmaan" tai vain isänä olemiseen?

Anna jotain esimerkkejä, joissa miehesi on kieltänyt, mutta sinun tai poikasi mielestä se on ollut turhaa.