Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Neuvoja/näkemyksiä meidän perhetilanteeseen!
08.04.2011 |
Tässä lyhyesti meidän perheen tapaus: ongelmana on miehen lyhytpinnaisuus ja kärsimättömyys lasten, erityisesti 5v pojan kanssa. Miehellä on jo vuosia ollut jonkinlaista ahdistusta ja sosiaalista pelkoa johon on välillä syönyt lääkkeitä ja terapiaakin kokeiltu.
miehellä ja pojalla on ennen ollut todella läheiset välit, ovat puuhailleet paljon. Meillä on lisäksi 2v tyttö. Nyt viime kuukausien aikana pojalla on alkanut olla paljon uhmaa ja tottelemattomuutta. Samaan aikaan miehen pinna selvästi kiristyy yhä enemmän ja komentaa poikaa jatkuvasti, jäähyttää, nipottaa ja nalkuttaa. Pitää kyllä sylissä ja leikkii yms, mutta positiivista vuorovaikutusta on ollut selväti vähemmän kuin ennen heidän välillä.
Nyt myös mies on joitain kertoja huutanut myös tytölle, jolla alkaa kanssa olla omaa uhmaa. Poika on alkanut kysellä minulta miksi isi on ilkeä, komentaa turhasta, eikä tykkää olla meidän kanssa. Tuntuu todella pahalta!
Mies on aikaisemmin sanonut monesti, että pitäisi olla itse rauhallisempi, niin menisi kaikki paremmin. Nyt menin sitten varmaan liian syyttelevään sävyyn tenttaamaan hänen käytöksestään kun itse pahoitin mielen pojan puheista ja mies meni ns lukkoon. Ei keskustellut, ei enää myöntänyt virheitä omassa käytöksessään ja kasvatuksessaan, kuten on ennen tehnyt.
No eipä siitä mikään lyhyt sepustus tullutkaan...
Mitä pitäisi tehdä? Taustalla vaikuttaa sekin, että anoppi on vakavasti sairas, mikä varmasti painaa miestä. Ja minä olen väsynyt olemaan sellainen jatkuva tasapainottava voima, joka pitää rauhaa ja fiilistä yllä.
Ja jos vaikka vertaa muihin tuttuihin perheisiin, joissa on suurin piirtein samanikäiset lapset ja varsinkin leikki-ikäinen poika, niin onhan se meno melkoista ja muuallakin karjutaan ja huudetaan. Mutta meillä tämä on mennyt tällaiseksi ihan muutaman kuukauden sisällä ja muutos on selvä entiseen. Ja lisäksi poika on sitä mieltä, että isi on häntä kohtaan epäreilu.
Reagoinko yli? onko miehen käytös tavallista kenelle vaan, vai syytä näistä lievistä ahdistusoireista? Mitä mun pitäisi tehdä?
Nyt olen jumittanut keskustelun miehen kanssa. Pojalle yritän vakuuttaa joka päivä, kuinka isi ja äiti rakastaa ja olen pojalle myöntänyt, että äitinkin mielestä isi huutaa usein turhasta. Ennen me pidettiin aina yhtä köyttää kasvatuskysymyksissä ja tilanteissa viimeiseen asti, eikä ongelmia ollutkaan...
Kommentoikaa jotain! Mitä mun pitäisi tehdä?
Kommentit (81)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Lupasin tulla kertomaan meidän kuulumisia. Ihan mukavaa kuuluukin :)
Meillä on tilanne kotona palautunut lähes sille tasolleen, jolla se on ollut aina ennekin, lukuun ottamatta siis näitä muutamia viime kuukausia.
Mieheni on huolehtinut hieman paremmin itsestään, nukkunut enemmän ja lääkärin kanssa yhteistyössä hän vaihtoi lievän serotoniinilääkityksen mäkikuismauutetabletteihin, joihin mies on ollut tosi tyytyväinen. (tämä vinkkinä kaikille, joilla on on lievää masennusta, ahdistusta tai nukahtamisvaikeuksia)
Menneinä viikkoina ollaan useamman kerran tehty jotain kahden kesken. Käyty ihan vaan elokuvissa, syömässä yms. Huomattiin, että jopa veroilmoitusten täytto voi olla meille romanttinen juttu, jos saa olla hetken ihan kahdestaan :)
Viime viikkoina on myös ollut muutaman kerran tilanne, jossa olen tosissaan tarvinnut myös miehen apua pitääkseni itseni rauhallisena sellaisina hetkinä, kun poika on ollut melko mahdoton. Pojan käytöskin varmasti paranee, kun pystymme taas vetämään yhtä köyttä kasvatusasioissa, kuten ennenkin.
Olen myös saanut mieheltäni kiitosta siitä, että en ole käyttänyt näiden viime kuukausien aikaisia tapahtumia lyömäaseena häntä vastaan. Vanhemmuus on aika haavoittuvainen elämänalue kai miehilläkin ja jos siinä tuntee epäonnistuneensa, on epäonnistumisen tunne musertava ja syö itsetuntoa.
Omasta puolestani mulla on huono omatunto siitä, että olen ollut viimeiset vuodet melkolailla "vauvamaahan kadonnut". Ja varmasti mieskin kyllä! Siksi kumpikaan ei ole tähän asti osannut nähdä mitään elämää lapsiperhearjen ulkopuolella. Ehkä pitää oikeastaan ihmetellä, että meidän rakkaus ja romantiikka on näinkin hyvin kukoistanut vaippavuorien ja korvakierteiden keskellä.
Me perustettiin myös säästötili, johon kerätään rahaa "meille". Laitetaan joka kuukausi saman verran kuin lapsillekin. Luulen, että ensi vuonna ajetaan moottoripyöräkortit niillä rahoilla. Siitä oli aina puhetta silloin joskus nuoruudessa :)
Kiitos kaikille, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta meidän perheen tilanteeseen kommentoimalla. Muutamille (tai ehkä useimmille) haluaisin muistuttaa, että miehetkin ovat ihmisiä ;)
Saatan tulla vielä myöhemminkin jatkamaan tarinaa, jos jotain uutta käännettä ilmenee.
Hyvää vappua! :)
ap