Lapsi ja herkut - liputatko kieltämisen vai sallimisen puolesta?
Miten voisi kasvattaa lapsen parhaiten niin, että hänestä ei tule herkkupeppua?
Mun oman kokemukseni mukaan mikään ei oikein auta, jos lapsi on perso makealle. Omassa perheessä on sekä kieltämistä (karkkipäivä kerran viikossa, ei makeita herkkuja ennen 3 ikävuotta) että sallimista (saa herkkuja aina kun pyytää, kohtuudella) kokeiltu ja samanlaisia herkkupyllyjä tuli kaikista, söisivät makeaa kaikki vaikka ratkeamispisteeseen asti ja ovat aina rohmuamassa herkkuja juhlissa.
Kerro omat kokemuksesi, miten teillä kasvatetaan herkkuihin?
Kommentit (45)
Meillä ei juoda mehua (mies ei ymmärrä miksi ei).Mun mielestä paras juoma on maito tai vesi.
Mehua, keksiä saa jos käy vieraita. Kylässä ja karkkipäivänä kyl huomaa, et vetävät karkkia minkä kerkiävät.
Jos leivon pullaa tms,(n1krt/2vk) niin kyl sitä sit syövät.
Ja herkku on suhteellinen käsite. Valkoista sokeria aion välttää viimeiseen asti. Itse esim täysjyvään leivotut pannarit ja marjapiirakat sallin jo puolitoistavuotiaalle, kuten myös kuivatut hedelmät ja rahkat. En usko että sitä makeanhimoa voi välttää, mutta uskoisin, että kohtuullinen herkuttelu ja muuten tasapainoinen ruokavalio ehkäisee sellaista järjen vievää sokerin himoa.
Meillä ei juoda mehua (mies ei ymmärrä miksi ei).Mun mielestä paras juoma on maito tai vesi.
Mehua, keksiä saa jos käy vieraita. Kylässä ja karkkipäivänä kyl huomaa, et vetävät karkkia minkä kerkiävät.
Jos leivon pullaa tms,(n1krt/2vk) niin kyl sitä sit syövät.
niitä herkkuja!
Kohtuu kaikessa kuvaa asennettani aika hyvin. Meillä on karkkipäivä, jolloin lapset saavat pienen pussin karkkia kaupasta, mutta joskus syödään jäätelöä (kesällä aika useinkin), keksejä, pullaa, lettuja, vohveleita tms. ihan vain siksi kun tekee mieli. Pääsääntöisesti meillä syödään monipuolista ruokaa, joten en näe satunnaista herkuttelua pahana. Aika järkevä asenne tuntuu lapsillani ainakin toistaiseksi olevan (ikää 8v, 6v ja 4v). Kukaan ei rohmua järjettömästi mitään synttäreillä, kylässä tai kotona. Aika samalla tavalla minutkin on kasvatettu eikä minulla ikinä ole ollut mitään pakkomiellettä herkkuihin tai karkkiin.
ei ole tarjottu/tarjota makeaa kotona, mutta emme varsinaisesti kiellä sitä.
Tämä siis tarkoittaa, että jos kylässä on leivonnaisia tms. tarjolla, niin niitä saa halutessaan ottaa (toki ystävät ja lähisukulaiset tietävät toivomuksemme, ettei lapselle tarjottaisi karkkia). Yleensä lapsi ei halua ottaa tai jos haluaa, niin ei sitten kuitenkaan tykkää syödä.
Aika näyttää, mihin tämä toimintatapa johtaa...
Meillä tyttö on niin herkkujen perään, että ei mitään rajaa. Meillä on herkkuja satunnaisesti, ja yritän ottaa niihin rentoa suhtautumista.
Karkkia syödään karkkipäivänä, mutta välillä muutenkin esim. pitkällä automatkalla voi olla karkkia(kin) eväänä. Välillä leivotaan itse pikkuleipiä, joita syödään kun tulee vieraita tai iltapäiväkahvin kanssa muutenkin. Mehujäätä saa välillä jälkiruuaksi. Mehu ei ole mikään ehdoton ei (kun välillä on kiva juoda muutakin kuin vettä, lapsi on allerginen maidolle). Herkuilla ei lahjota, palkita eikä kiristetä.
Mutta. Lapsi on ihan kauhea sokerihiiri. Se on juuri se lapsi synttäreillä, joka ottaa 10 keksiä ja 20 karkkia ja tunkee ne kerralla suuhunsa. Kärttää jatkuvasti herkkuja kotona. Jne.
Missä meillä meni vikaan?
meillä onnisti.
Eli karkkia ei koskaan ostettu kaupassakäynnin yhteydessä. Se toimi hyvin ja lapset eivät koskaan kaupassa kerjänneet karkkia. Eivät reppanat tajunneet, että ovat samoja karkkeja, mitä äidin kaapista löytyy kerran viikossa karkkipäivänä.
Pullaa ja muuta on leivottu joskus. Jäätelöä syöty kesällä aina silloin tällöin.
Lapset tällä hetkellä 16 ja 14 ja 12 ja omilla rahoillaan vieläkin tosi harvoin ostavat karkkia. Meillä on edelleen perjantaina herkkupäivä, vaikka ovat jo noin isoja. Joskus harvoin saattaa heillä iskeä namiherkku ja käyvät hakemassa kiskalta pussin karkkia.
Kenelläkään ei ole ollut yhtään reikää hampaissa.
Eli karkin suhteen olen onnistunut hyvin. Liikuntapuoli taas ei sitten mennytkään ihan nappiin:)
Lapsia on ulkoilutettu ja harrastettu ja liikuttu yhdessä ja erikseen ja nyt meillä asuu 3 sohvaperunaa:)
Kolmesta lapsesta yksi ei tykkää karkista ollenkaan, ei halua edes karkkipäivänä (7v), yksi söisi niin että ratkeaisi ja aina etsii jotain hyvää (4v) ja yksi syö karkipäivänä, muttei tykkää kaikesta makeasta (ei tykkää letuista, kakusta, piirakoista jne.) Karkkipäivä on ollut käytössä ja herkkuja on saatavilla silloin tällöin, ei kuitenkaan päivittäin. Mehuja ei juoda joka välissä, muttei ne mitenkään juhlajuomiakaan ole. Itse olen tosi perso makealle, muttei se ole kaikkiin lapsiin tarttunut.
Eli kun lapset oli pieniä, meillä ei vaan ollut karkkeja, limsaa, tuskin koskaan jätskiäkään. Poissa silmistä, poissa mielestä. Sittemmin jälkeen niitä on ollut rajoitetusti saatavilla, ja terveysaspekteista on keskusteltu (tosin pikemminkin hampaista, sillä alakoululaisia en halua saada pelkäämään paino-ongelmia).
Tärkeintä on ollut saada se oma suhde herkkuihin kuntoon. Aika paljon vaikuttaa se vanhempien asenne herkutteluun - lapset ottaa mallia siinäkin. Makea ei kuulu joka päivään aikusillakaan, siitä voi myös kieltäytyä, ei tarvitse rohmuta tai ottaa toista palaa jne. Normaali asenne.
Karkkipäiviin en usko ollenkaan, en varsinkaan siihen karkkilauantaihin. Se tekee herkuttelusta säännöllisen, odotetun ja ennalta nostatetun viikon kohokohdan, johon yhdistyy se positiivinen viikonloppu, rentoutuminen, yhdessäolo jne. Jo Pavlovin koirakokeiden luulisi opettaneen, ettei sillä tavalla kannata ehdollistaa. :-D
Karkkipäiviin en usko ollenkaan, en varsinkaan siihen karkkilauantaihin. Se tekee herkuttelusta säännöllisen, odotetun ja ennalta nostatetun viikon kohokohdan, johon yhdistyy se positiivinen viikonloppu, rentoutuminen, yhdessäolo jne. Jo Pavlovin koirakokeiden luulisi opettaneen, ettei sillä tavalla kannata ehdollistaa. :-D
Meillä on karkkipäivä lauantaina ja muuten ei karkkia syödä ja eivät kyllä pyydäkään (5&3v). Isompi ei välitä sokeriherkuista, mutta nuorempi syö vaikka muumikeksipaketin kerralla! Itse olen samanlainen kuin nuorempi ja syön lapsilta salaa keksejä ja karkkeja :P
Karkkipäivää ei ole, karkkia ei koskaan osteta kotiin, mutta 9v tuo niitä mm. kaverisynttäreiden ylläripusseissa kotiin.
Suklaata sen sijaan ostamme ja syömme koko perhe, kun vanhemmat antavat luvan, myös 2,5v. Jätskiä on ympäri vuoden, leivonnaisia satunnaisesti ja näitäkin syödään vanhempien luvalla jälkiruokatyyppisesti, ei joka päivä, mutta viikottain kyllä.
Aamu- ja iltapalalla juovat kaakaota. Muilla ruuilla, pienempi juo maitoa ja isompi vettä. Mehua harvoin, esim välipalalla.
Lapset normaalipainoisia, reikiä nolla.
Tunnen pari aikuista, joilla oli karkinsyöntikielto lapsena. Nyt ovat sokeriholisteja. En ymmärrä täyskieltoa yhtään.
Mutta....
Voi olla että silloin ei muisteta / ehditä syödä karkkeja. Välillä karkkia saa arkenakin, riippuen tilanteesta. En ole niuho. Ns. herkkuja joskus joo, mutta kun me vanhemmat emme makeista tykkää niin ei niitä kotona useinkaan ole.
7-vuotias ei välitä juuri mistään makeista. Syö harvoja karkkeja, leivonnaisista ei pidä (ei kakuista eikä muistakaan, jotkut keksit kelpaa), jäätelöä ei voi sietää. Mutta nuorempi söisi vaikka koko maailman makeat. Hänellä rajoitetaan määrää, eikä olla kovin tarkkoja karkkipäivästä. Eli ei tehdä asiasta numeroa.
Siksi minäkin saan siemailla viiniä aina silloin kun siltä tuntuu, ei tarvita övereitä ;)
lapsi (2,5-vuotias) saa herkkuja joka ikinen päivä, jos herkku on jotain sellaista, jossa on sokeria. Lounaan jälkeen saa aina halutessaan jälkkäriä, joko vanukkaan, rahkaa, hedelmäsalaattia ym. ja usein saa lisäksi iltapäivällä kotipullaa. Karkkia saa silloin tällöin. Meillä käy aika lailla vieraita ja itsekin kyläillään, ja lapsi saa syödä herkkuja pöydästä niin paljon kuin haluaa - käytännössä siis 2-3 krt/vko, joskus joka päivä
Mutta lapset tosiaan on erilaisia, eikä omani ole ollenkaan perso herkkujen perään. Hän ei ole elämänsä aikana koskaan syönyt kahta lusikallista enempää mitään jälkkäriä tai jäätelöä tms. pari kertaa on tainnut syödä tuollaisen pienen danonino-rahkan melkein kokonaan. Kahvipöydässä hän haukkaa ehkä palan pullasta ja se on siinä. Jouluna pöydät oli täynnä karkkia eikä hän koskenut niihin. Tällä herkkujen tuputtamisella hänen pitäisi olla melkoinen sokerihiiri...voihan olla tietenkin, että tilanne muuttuu kun hän kasvaa, onhan tuon ikäinen aika pieni vielä.
Mielenkiintoinen kysymys! Tassa yksi tarina kasvatuksesta (tai sen puutteesta?):
Viisivuotias lapsemme tulee isaansa ja on suolaisen peraan (oliivit, pesto, ilmakuivattu kinkku, juustot, salami). Mina pidan seka suolaisesta etta makeasta (tumma suklaa, jaatelo), mutta olen tavattoman ronkeli eli ostan herkkuni erikoisliikkeista. Hyvaa ja harvoin! Aina valilla kokeilen kaupan suklaapatukoita, petyn ja paatan, etten osta niita enaa koskaan.
Kotona meilla on aina tarjolla tuoretta leipaa, hedelmia ja jogurttia valipaloiksi. Paivallisella unohdamme usein jalkiruoan kokonaan. Jos olemme tehneet jalkiruokaa, syomme sen verran kuin jaksamme emmeka yhtaan enempaa. Lapsen kysyessa, miksi emme santsaa, olemme vastanneet, etta aikuiset eivat enaa kasva pituutta, vaan ylimaarainen ruoka kasvattaa vatsaa, peppua ja poskia.
Jos meidan tekee illalla mieli jotain erityista, teemme pannulla popcornia ja rouhimme himpun merisuolaa paalle. Limsoja sekoitamme joskus tuoremehusta ja kivennaisvedesta virkistamaan kuumana paivana. Silloin talloin leivon yhdessa lapsemme kanssa, mutta suurin osa leipomuksista on paatynyt tyopaikalle, kun ei meista kukaan tunnu kaipaavan yhta kakkupalaa tai keksia enempaa!
Lapsemme syntymasta asti olemme kayneet noin kerran viikossa koko perhe ulkona syomassa. Siina sivussa lapsi on oppinut kaytostavat ja paassyt maistelemaan sellaisia ruokia, joita emme jaksa tai osaa kotona tehda. Viimeisen vuoden aikana olemme myos vieneet hanet pariin pikaruokaketjuun vertailun vuoksi ja keskustelleet siita, miten monet ihmiset jaavat koukkuun rasvan, suolan ja sokerin yhdistelmaan.
Periaatteenamme on, etta kaikkea tulisi maistaa, mutta pakottaa ei saa ja jokaisen mielipidetta kunnioitetaan. Ruoasta ja tuliaisista myos aina kiitetaan, eika sanota: "Hyi, yok, pinaattia!" tai "Mina en tykkaa Kinder-munista.". Olemme myos opettaneet, etta varsinkin sokeristen ja happamien herkkujen paalle on hyva jauhaa muutama minuutti sokeritonta purkkaa tai syoda pieni juustopala tai ainakin juoda vesihorppy hampaiden suojelemiseksi.
Olen melko herkkukielteinen. Kuusivuotiaalla tyttärellä on karkkipäivä, sen lisäksi ostan jotain muuta herkuksi luettavaa ehkä kerran viikossa. Koko ajan silti pitää vääntää kättä herkun syömisestä.
Mua välillä ottaa päähän se, miten paljon lapsille koko ajan tarjotaan makeaa. Päiväkodissa on jotenkin tullut sellainen kilpavarustelutyyli, että synttäreillä tuodaan karkkia, eikä sekään riitä, vaan nyt lapset tuovat tuliaisia, karkkia, jos ovat olleet ulkomaanmatkalla. Välipalaksi on ainakin kerran viikossa, yleensä parikin kertaa pullaa, pannukakkua hillolla tms. Me tykätään kyläillä usein, ja sielläkin aina tarjotaan keksejä. Viimemainittuun toki voisi itse vaikuttaa, isäntäväki on yleensä aina niin tuttua ja kyläilyt epämuodollisia, että voisi hyvin etukäteen sanoa, että emme haluaisi mitään makeita tarjoiluja. Mutta ei aina muista, ja olisihan se vähän hassuakin jos eivät he olisikaan aikoneet tarjota mitään.
Mutta sokerisia syötäviä kyllä tuputetaan lapsille minusta nykyään enemmän kuin ennen. Aikuisella on paljon enemmän tilanteita, joissa pitää pysyä tiukkana ja sanoa ei. Se on rasittavaa. Vaikka esim karkkipäivästä olisikin sovittu, ovat kaupat pullollaan jugurtteja, riisijälkkäreitä, vanukkaita, keksejä, mehuja jne, jotka ovat tosi sokerisia myös.
Välipalaksi on ainakin kerran viikossa, yleensä parikin kertaa pullaa, pannukakkua hillolla tms.
Siis tarkoitin että näitä on välipalaksi päiväkodissa.
-viestin kirjoittaja-
Loput on sitten geeneissä.
Meillä on toiminut se, että herkkuja saa aina pyydettäessä, mutta kohtuudella. Ei ole erikseen mässypäiviä/karkkipäiviä vaan taloudessamme on käytännössä aina jotain pientä herkkua. (suklaata tai jätskiä vähintään).
Eipä nuo lapset pyydä niitä herkkuja kuin ehkä kerran viikossa.
tuli käyttöön. En muista yhtään ikäpolveni nuorta, joka olisi sairastunut syömishäiriöön.
Minulla oli myös karkkipäivä ja sain ostaa kahdella markalla perjantaisin karkkia. Olen kohta 50v ja en ole koskaan ahminut elämäni aikana silti herkkuja ja karkkia, vaikka äitini oli tosi tiukka karkkipäivän kohdalla.
Hammaslääkärit silti liputtavat karkkipäivän puolesta.
Me pidettiin lapset erossa karkeista, suklaasta, mehusta, jugurtista ja vanukkaista mahdollisiman pitkään. Sitten silloin tällöin jälkkäriksi ollaan annettu karkkia tai muuta epäterveellstä herkkua.
Muistan ne yhdet synttärit naapurissa, kun lapset pääsivät eka kerran karkin makuun. Söivät niin, että toinen oksensi. Eli vieläkin meillä sääntö, että herkkuja jälkiruuaksi - ei tule huono olo.
eikä ole karkkipäiviä
en halua, että lapset tule hulluiksi, kun ne joskus jossain näkevät karkkia tai sipsiä ja syövät itsensä tärviölle, kun eivät niitä koskaan kotona saa
tällaisiin lapsiin törmää synttärijuhlissa usein
Minä en kiellä mitään, mutta joka päivä ei herkkuja voi syödä. Pienissä määrin muutaman kerran viikossa, lähinnä viikonloppuna jälkkäriä, keksiä tms. Lapseni ovat jo sen ikäisiä, että heille pystyy perustelemaan, miksi ranskalaisia tai karkkia ei voi joka päivä syödä.