Eskarinsta soitettiin: lapsen ujous on "ongelma" - suututtaa!!!

niin koulussa voi tulla hyvinkin suuria ongelmia.

Uskon, että tästä on kyse.



Koulussa oppilaan arviointiin vaikuttaa tuntiaktiivisuus eli jos ei uskalla avata suutaan ja olla aktiivinen, se näkyy suoraan arvosanoissa, mikä taas vaikuttaa koko loppuelämään.



Toisekseen koulussa ei voi vastauksia kuiskailla.



Lapsesi voi tulla koulukiusatuksi liiallisen arkuuden vuoksi.



Lapselle tulisi opettaa, että puhutaan normaalilla äänellä ja kuiskaaminen on huonoa käytöstä (mitä se kyllä onkin).



Lasta tulee kannustaa ja tukea sosiaalisuuteen ihan lapsen itsensä takia.



Mielestäni yhteydenotosta on turhaa ottaa kilareita vaan kannattaa ottaa apu vastaan, koska se on lapsen etu.

Miten se ujous on eskaritätien mielestä ongelma?



Vai kuuntelitko edes ennenkuin kilahdit?

Tarkennus: Lähdemerkinnät. Otsikointikin olisi mukava saada



Mutismi tarkoittaa lasten puhumattomuutta. Puhumattomuus voi olla pysyvää tai valikoivaa. Valikoivaa puhumattomuutta (F94.0) kutsutaan selektiiviseksi mutismiksi (lat. mutismus electivus, mutismus selectivus; engl. elective mutism, selective mutism).



Selektiivinen mutismi on poikkeava käyttäytymisen muoto, jossa ihminen kieltäytyy puhumasta vaikka on jo oppinut puhumaan. Selektiiviseen mutismiin liittyy usein merkittäviä persoonallisuudenpiirteitä, kuten sosiaalista ahdistuneisuutta, vetäytymistä, herkkyyttä tai vastarintaa.lähde? Puhumattomuutta voi kestää kolmesta kahteentoista vuotta.lähde? Keskimääräinen kesto on kahdeksan vuotta.lähde? Pitkään jatkuneessa mutismissa lapsi voi olla roolinsa vanki ja elämäntilanteen muutos (esimerkiksi ryhmän tai luokan vaihtaminen tai muutto toiselle paikkakunnalle) saattaa auttaa.



Meillä naapurin pojalla oli se, kunnes nyt neljännellä reipastui kovasti.

lapseni leikki-ikäisenä meni pöydän alle piiloon vieraita, joita ujosteli. Nyt teini-ikäisenä on lahjakas soittaja, joka nauttii esiintymisestä.



Ujous on luonteenpiirre, joka ei ole parannettavissa, eikä sitä tarvitse parantaa.



Minulla on yläkoulussa ollut oppilaita, jotka on niin ujoja etteivät uskalla pitää esitelmää eivätkä vastaa koskaan ellei sitten kysy, mutta saattavat olla hyviä kirjoittajia.



Ap, eskaria on enää 2,5 kk jäljellä. Pidä puolesi tai ota lapsesi eskarista pois loppukevääksi. Toivottavasti koulussa on ymmärtäväinen ope.



Ja ap, lohduksi ja kannustukseksi sinulle vielä se, että sellainen lapsi, joka meidän kulttuurissamme on nykyään hyväksytty, reipas ja rohkea, olisi 40- ja 50-luvulla ollut näsäviisas ja nenäkäs kauhukakara.

on erilaisia oppilaita, mikä on hienoa :). Toiset sanovat vastaukset hiljaa, toiset hiukankin liian lujaa. Opettaja kyllä osaa sopivassa tilanteessa aina oppilaalle asiasta sanoa, jos on liian luja tai hiljainen ääni ;). Eihän nuo ole mitään ongelmia, ne ovat ominaisuuksia :). Ja lapset kasvavat hiumasti, kun siirtyvät esikoulusta ensimmäiselle luokalle. Ihanaa, kun meitä on joka junaan.



T. 3 ujoa ja yksi rohkea

Minä olin sellainen ja minua yritettiin rohkaista koko ajan. Sama homma kuin aiemmalla. Koin olevani aina huonompi ja en kelvannut kenellekään.



Wau, sitten teini-iässä löysin omppuviinin. Hei, en enää ollutkaan ujo vaan rohkea ja uskalsin puhua ja pojistakin tykkäsin ja uskalsin mennä rohkeasti juttelemaan.



Hyvä kun ei minusta alkoholistia tullut vuosien varrella kun koin kännissä olevani hyväksytty kun olin rohkea ja suulas. Kukaan ei edes uskonut, että olen oikeasti ujo. Olin hyväksytty, miten ihanaa.



Onneksi tapasin sitten mieheni, joka halusikin tutustua ujoon minuun. Juuri sellaisena kuin olen. Hän ei ole kertaakaan väkisin yrittänyt rohkaista minua ja pannut minua tilanteiden eteen,missä joudun lukkoon. Nyt olenkin aidosti rohkeampi kun koen, että mieheni hyväksyy minut tällaisena kuin olen.

mitäs jos menisit vain avoimin mielin jutteleman eskarin henkilökunnan kanssa.



Mielestäni tuossa ei sanottu, että ujous on ongelma, vaan voi olla, että ujoudesta on aiheutunut ongelmia (esim. tyttäresi kiusaamista).



Kyllä musta oikeasti on parempi, että rohkaistaan jo tässä vaiheessa nyt ainakin vastaamaan kun kysytään. Mitenköhän mahtaa koulussa pärjätä muuten, jos ei juuri puhele.



ja ihan varmasti, tyttäresi ei ole ainoa laatuaan. Eskarissakin aivan varmasti törmänneet ujoihin lapsiin ennenkin. Ehkä nyt tyttäresi kohdalla ovat arvioineet, että häntä voisi auttaa, jos jotenkin rohkaistaisiin.



Jäikö sinulta myös tärkein pointti kuulematta, eskarissa välittävät tytöstäsi ja haluavat tukea kasvussa.



Ja osalle vastaajista. Lapsi ei ole joko ujo tai minäminä-päsmäri. Väliin mahtuu koko joukko variaatioita - ja suurin osa lapsista.

mitäs jos menisit vain avoimin mielin jutteleman eskarin henkilökunnan kanssa.



Mielestäni tuossa ei sanottu, että ujous on ongelma, vaan voi olla, että ujoudesta on aiheutunut ongelmia (esim. tyttäresi kiusaamista).



Kyllä musta oikeasti on parempi, että rohkaistaan jo tässä vaiheessa nyt ainakin vastaamaan kun kysytään. Mitenköhän mahtaa koulussa pärjätä muuten, jos ei juuri puhele.



ja ihan varmasti, tyttäresi ei ole ainoa laatuaan. Eskarissakin aivan varmasti törmänneet ujoihin lapsiin ennenkin. Ehkä nyt tyttäresi kohdalla ovat arvioineet, että häntä voisi auttaa, jos jotenkin rohkaistaisiin.



Jäikö sinulta myös tärkein pointti kuulematta, eskarissa välittävät tytöstäsi ja haluavat tukea kasvussa.



Ja osalle vastaajista. Lapsi ei ole joko ujo tai minäminä-päsmäri. Väliin mahtuu koko joukko variaatioita - ja suurin osa lapsista.

olla ongelma itselle ja muille. Siitä ei kuitenkaan kannata tehdä ongelmaa. Tässä on vissi ero.

Oma lapseni oli ja on edelleen pidättyväinen ja ujoksikin sanottu. Hitaasti lämpeävä, sanon minä. JOs tilanne ja aikuiset ovat sellaisia, että hän kokee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi, hän päästää koko persoonansa näkyviin. Muutoin antaa itsestään ujon, vetäytyvän ja pidättyvän kuvan. Siitä vähän moitittiin eskarissa.

Kyllä hän koulussa käsittääkseni vastaa tunnilla ihan ääneen asti opettajalle. Opettaja vaan sattuu olemaan sellainen, joka HUUTAA! kaikesta kaikille joka päivä, ja vaikka me kotona ollaan temperamenttisia ja minäkin kovaääninen ja huudan, opettajan taholta se on jotekin ahdistavaa lapsesta.

Ei siis ole kovinkaan avoin koulussa, jännittää. Luulen, että pelkää opettajan huutoa; kenelle, mistä asiasta, olenko itse nyt tehnyt jotain mistä huudetaan...



Ap:lle tosiaan: eskariopettajien tehtävä olisi ollut ja on edelleenkin rohkaista lasta, mutta peruspersoonaan ei saa puttua.



Rehtorin mielestä tuon huutavan opettajan peruspersoonaan ei saisi puuttua, on tunteella toimiva ja temperamenttinen tapaus ja opettajan muuten erittäin hyvä, huutamisen minusta voisi silti lopettaa, ja siihen pitäisi puuttua.



Niinpä ap.n lapsi saa ihan rauhassa olla ujo tarkkailija, mutta sen verran voisi toimentaan puuttua, että pitää vuoronsa ja puolensa, ja puhuu sellaisella äänellä, että muutkin kuulevat, koska hänessä tai hänen sanomisissaan ei ole mitään hävettävää.



Kerro eskarissa, että ei lapsi ujo ole jalkapalloharrastuksessaan! Eli ongelma ei ole teidän, perheen, kodin eikä lapsen, vaan eskarin, joka päättyy pian.

että kaikkien pitäisi osata esiintyä, pitää esitelmiä tms. eikä saisi olla ujo eikä epäsosiaalinen. Joskus tämä tuntuu oudolta, ikään kuin ujo ei voisi olla aivan tyytyväinen ja onnellinen elämässään sellaisena kuin on. Eri asia sitten jos on niin eristäytynyt, että ei pysty hoitamaan asioitaan/toimimaan tässä yhteikunnassa.

Enää en sitä ole, joten ikäkin tuo tullessaan usein ratkaisun ongelmaan.



Ujous muodostui minulle ongelmaksi siksi, että joka paikassa aina toitotettiin, että pitää olla reipas ja pitää uskaltaa ja ei saa olla sellainen ja tällainen. Loputtoman jankkaamisen jälkeen aloin itsekin kokea ujouden ongelmaksi. En usko, että niin olisi käynyt, jos olisin saanut olla oma itseni ja kasvaa "reippaammaksi" omassa tahdissani.



Esikoiseni, joka tosin ei ole ujo, päiväkoti- ja eskariajoista muistan itsekin sen kiukun mikä minussa nousi, kun päiväkodilla oli aivan vimmattu tarve tasapäistää kaikki lapset. Oma lapseni kun oli oma persoonansa jo pienenä, oli sitten milloin milläkin lailla "viallinen". Lähetettiin puheterapeutillekin, kun kiertävä erityislastentarhanopettaja oli sitä mieltää, että lapsessa on jotain vikaa, kun oli sanonut jotain hassusti. Käytiin terapeutilla muutaman kerran, mutta hän vain levitteli käsiään ja sanoi ettei pysty auttamaan, kun ei löydä lapsesta mitään vikaa. Yritti kysellä, että mikä siellä päiväkodissa oli se ongelma ollut, mutta enpä osannut auttaa kun en itsekään tiennyt.



Pidä siis pintasi. Kannattaa keskustella ja kuunnella, mutta mihinkään älyttömiin prosesseihin ei kannata moisen takia lähteä. Ihmiset ovat yksilöitä. Lapsetkin.

niin suosittelen. Oma elämäni ainakin olisi helponpaa jos en olisi näin ujo. Ja siitä on seurannut minulle ihan fyysisiäkin oireita. Mutta minun on kyllä vaikea ajatella sille voisi jotain tehdä, on kuitenkin luonteen piirre.

Eihän asiasta puhuminen vielä tarkoita, että ope ajattelisi tyttäressäsi tai hänen käytöksessään olevan sinänsä mitään huonoa tai väärää. Ongelmaksi tilanne voi kuitenkin muodostua esimerkiksi silloin, jos tytön pitäisi pitää esitelmä tms. Ehkä ope halusi yhdessä miettiä, kuinka näissä tilanteissa kannattaisi toimia, kuinka tyttöä voisi auttaa tai kannustaa, vai olisiko vaan parempi että hänen ei tarvitse osallistua yms.

Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.

Voisi suositella niille ammattilaisillekin.

Olin tulossa kirjoittamaan samaa :)

Voi olla et esikoulussa on mennyt noi kaksi käsitettä sekaisin tai sit ne on sekaisin sinulla.Ujous on synnynnäinen luonteenpiirre joka voi estää impulsiivisuutta mut enempi se on sisäsyntyistä itsesuojeluvaistoa.Arkuus taasen voi rajoittaa ja noin nuoresta pitäen voi varjostaa koko elämää.Sinun kanssa kotona ja muiden tuttujen kans arkuutta lapsessa ei aina huomaa niin kuin ulkopuoliset.Ne varmaan pelkää siellä eskarissa et lapsesi syrjäytyy ja ajautuu jopa koulukiusatuksi.Älä ota heti ittees vaan mieti voisiko tyttö itsekin jossain määrin kärsiä siitä ettei rohkene enemmän.

Kyllä se mielestäni on aika isokin ongelma kouluun mentäessä, jos on niin kamalan ujo, ettei uskalla vastata tunnilla esitettyihin kysymyksiin.



Totta on myös se, että ujous on osa tempperamenttia, mutta tämän ominaisuuden korostuessa liikaa voi lapsi jäädä helposti mm. kaverisuhteiden ulkopuolelle ja väittäisin tämän kyllä olevan lapselle kuin lapselle ongelma, myös niille jotka näyttävät viihtyvän aikuisten mielestä yksin.



Miksi asiasta ei voisi eskarin kanssa keskustella asiallisesti ja ottaa vastaan mitä heillä on sanottavaa? Ujoa lasta on hyvä tukea ja rohkaista ilmaisemaan itseään hiljalleen vähän rohkeammin. Ei se tarkoita itsekeskeistä minäminäminä-katsokaa-minua -asennetta.

Niin kauan kun kaikki osaa vastata tähän kysymykseen, hae kulta apua sille lapselle.

Itse olen ollut ihan järkyttävän ujo, lapseni taas on mielettömän sosiaalinen ja puhelias. Ei siis sellainen häirikkö ja riekkuja vaan siis sellainen, joka miellään juttelee ja kertoilee asioista.



Minulle kouluaikoina opettaja raivosi, että huuda, sinun pitää huutaa vastaukset, koska muuten kukaan ei niitä kuule, eikä se huutaminen ollut kovin helppoa ujolle.



Omalle lapselleni useimmat aikuiset ja opet ovat ottaneet kannan, että häntä ei kuunnella lainkaan eli tätä kautta opetetaan, että pitää olla hiljaa. Surettaa lapseni, kun kertoo kotona, miten esim. muut lapset saivat kertoa viikonloppukuulumisiaan mutta lapseni ei, koska hän kuitenkin jossain vaiheessa on äänessä liikaa...



On hienoa, että ujous otetaan nykyään temperamenttiin kuuluvana asiana (ainakin jotkut ottavat), mutta silloin pitäisi se puheliaisuuskin ottaa. Jos nähdään, että höpöttäminen on todellinen ongelma, niin silloin myös se ujous on ongelma. Molemmissa on tottakai ne negatiiviset puolet, mutta en ymmärrä, miksi ne piirteet pitäisi kitkeä lapsesta kokonaan. Oma lapseni on alkanut jo passivoitua. Häntä ei kiinnosta enää keskustelut, koska ei kuitenkaan saa mitään puhua. Pari kertaa on tullut jo noottia lapsen häiriökäyttäytymisestä keskustelujen aikana. Onko ihme, kun ei kuitenkaan saa puheenvuoroa? Miksi siis kuunnellakaan?



Kaikki on hyvin, jos lapsi on keskiarvon mukainen, ei liian ujo, ei liian sosiaalinen, ei liian hiljainen eikä liian puhelias.

Minua kiusattiin ala-asteen kolmannelta luokalta läpi yläasteen. Olin aina ujo, mietteliäs ja hiljaisempi kuin muut, enkä osannut pitää puoliani. Kolmannella luokalla kiusaaminen lähti liikkeelle, kun kiusaajat ottivat kaverini mukaan suosittujen porukkaan ja jäin yksin. Vietin välitunnit yksin ja kukaan ei halunnut ryhmätöissä minua porukkaan mukaan.



Nyt oma lapseni on ujo ja se surettaa minua kovasti, mutta kuraattori on auttanut kovasti.