Eskarinsta soitettiin: lapsen ujous on "ongelma" - suututtaa!!!

En lukenut kaikkia vastauksia. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ujous sinänsä ei ole mikään vika ja ujo voi olla esim. sosiaalisesti lahjakas, mitä moni ei ilmeisesti tule ajatelleeksi. Aiheesta on hyvin kirjoittanut mm. Liisa Keltikangas-Järvinen. MUTTA olin lapsena todella ujo ja tulin koulussa kiusatuksi. Tai lähinnä minuun suhtauduttiin kuin johonkin säälittävään tuskin kuuluvaan ja näkyvään hituseen, eivätkä aikuiset silloin puuttuneet tällaiseen mitenkään. On ihan hullu ajatuskin, että kukaan opettaja olisi silloin ottanut yhteyttä vanhempiini jutellakseen tilanteestani. Kun teillä nyt on tällainen mahdollisuus, niin tarttuisin siihen! Ehkä päiväkodin työntekijöillä voisi olla joitain ihan käytännöllisiä neuvoja, olisin avoimin mielin. Sillä vaikka ujous ei tee ihmisestä mitenkään tyhmää, tutussa seurassa voi olla puheliaskin jne. niin muistan kyllä sen tunteen, että haluaisin sanoa nyt näin ja näin, mutta en voi, en uskalla. Jos lasta on mahdollisuus auttaa näissä tilanteissa, niin kannattaa auttaa! Ei tarvitse olla suuna päänä ja älämölöttää, mutta kyllä se ujous syö itsetuntoa, kun sen takia jää monta juttua väliin ja kokee yksinkertaisesti olevansa jotenkin vähemmän pystyvä kuin muut.

Mikään ei ole töissä ärsyttävämpää kuin kohdata "ujo" lapsi. Koko vastaanottoaika kuluu siihen että saa lapsen suusta minkäänlaista alkeellisintakaan vastausta ja koko päivän aikataulu on sen jälkeen myöhässä. Arrrggh!

[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 19:06"]

Mikään ei ole töissä ärsyttävämpää kuin kohdata "ujo" lapsi. Koko vastaanottoaika kuluu siihen että saa lapsen suusta minkäänlaista alkeellisintakaan vastausta ja koko päivän aikataulu on sen jälkeen myöhässä. Arrrggh!

[/quote]

Vaihda alaa. Vähintään lopeta lapsityö. Ota lomaa. Et ole työhösi sopiva selvästikään.

Meidän pojista esikoinen oli päivähoitohenkilöstön mielestä liian villi ja äänekäs. Asiasta tehtiin välillä tikusta asiaa. Kun nuorempi poikamme aloitti samassa hoitopaikassa, hän oli -yllätys yllätys- liian hiljainen ja itsenäinen. Annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mielestäni molemmat poikani ovat tavallisia lapsia, eri luonteella. Olen todennut, että lapsen tulee olla hyvin tarkkaan keskiverto, jotta hän kelpaa varhaiskasvattajille omana itsenään. Surullista, miten kovat odotukset pienille asetetaan, et saa olla äänekäs ja rohkea et saa olla hiljainen ja rauhallinen. Aina menee pieleen.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 19:19"]

Meidän pojista esikoinen oli päivähoitohenkilöstön mielestä liian villi ja äänekäs. Asiasta tehtiin välillä tikusta asiaa. Kun nuorempi poikamme aloitti samassa hoitopaikassa, hän oli -yllätys yllätys- liian hiljainen ja itsenäinen. Annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mielestäni molemmat poikani ovat tavallisia lapsia, eri luonteella. Olen todennut, että lapsen tulee olla hyvin tarkkaan keskiverto, jotta hän kelpaa varhaiskasvattajille omana itsenään. Surullista, miten kovat odotukset pienille asetetaan, et saa olla äänekäs ja rohkea et saa olla hiljainen ja rauhallinen. Aina menee pieleen.

[/quote]

Juuri näin! Ei ole mikään ihme, jos yhtään älykäs lapsi lukkiutuu päiväkodissa. mistä henkilöstö voikin sitten kehittää lisävääntöä. Kyllä lapsi näkee ne kaikki arvioivat, vikoja etsivät katseet ja ajatukset. Mikä on varhaiskasvatuksen opetuksessa mennyt pieleen?

Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.



Voisi suositella niille ammattilaisillekin.

ulos kuorestaan ja aktivoitumaan, olis koulunkäynti ja muukin elämä helpompaa.

älä hermostu, hyvää ne tarkoittaa.

tai joskus liika ujous voi olla merkki jostain, en tiedä mistä

niin monesta asiata jäi paitsi kun ei uskaltautunut mukaan.

Ei tarvi olla mimäminäminä, vaan ihan tavallinen, pinellä suostuttelulla mukaan otettava. Mutta jos sittenkään ei uskalla, niin kyllähän se haittaa.

ei ollenkaan ongelma. Olet oikeassa, pidä pintasi. Sitäpaitsi rohkeutta saattaa iän myötä tulla lisää. Kummalliselta kuulostaa eskarin touhu. Onko mielipide vain yhden eskariopen? Onko erityislastentarhanopettaja tavannut tyttösi?

Meidän esikoinen oli päiväkodissa se, jolta vietiin lapio kädestä ja poika vain seistä törötti. Oli kuulemma isokin ongelma, mutta lapsi vain halusi nähdä mitä joku muu sillä lapiolla aikoi tehdä. Nyt esimurkkuna on todellinen luottokaveri, kaikki tietävät että hän on suoraselkäinen, ei lyö eikä tappele, ei nosta mekkalaa turhaan, mutta on aina kaverin tukena. Tosi tosi tosi rauhallinen tyyppi perusluonteeltaan ja NYT tulee opettajilta kehuja siitä, kuinka lapsi on niin rauhallinen, eikä hermostu, vaikka päiväkodissa se kuulemma oli ongelma. :D



Jos eskarin mielestä asiassa on ongelma, niin tehkää siitä eskarin ongelma. Älkää ottako itseenne, vaan kysykää, miten eskari aikoo tukea ujoa tyttöä. On vaikea löytää sopivia sanoja ja tuo "ongelma" on aika ympäripyöreä, kaikenkattava sana, joka ensimmäisenä törähtää suusta ulos, kun pitää jotain tuollaista asiaa käsitellä. Elkää menkö juttelemaan piikit pystyssä, vaan menkää sinne sillä asenteella, että haluatte hyvää tytöllenne ja olla samalla sivulla muiden aikuisten kanssa.

oikeita ongelmiakin, joista äidin ei parane kilahtaa ollenkaan vaan olla lapsen tukena että lapsi niistä selviää. Kyllä ne tarhan tädin kasvatuksen ammattilaisina hoksaa, milloin ujous on erityisen silmiinpistävää ja tottakai heidän velvollisuutensa on silloin ilmoittaa vanhemmille. Mistä muuten tiedät että lapsesi ON älykäs tai edes aktiivinen? Nämä ovat hyvin, hyvin subjektiivisia käsityksiä ja harvat vanhemmat tunnustavat, että heidän lapsellaan voisi olla ongelmia.

lapselle itselleen ei vielä eskarissa, mutta koulussa sitten oli.

Minä olin ujo lapsi, ja olen ujo aikuinen. Ja kyllä se on minulle ongelma.



Mutta siitä olen kiitollinen että vanhempani hyväksyivät minut täysin ujouksineni, joten mulle kasvoi terve itsetunto. Ikinä ei ollut lapsena tunnetta ettenkö kelpaisi tällaisena kuin olen. Ujous oli (ja on) ongelma MINULLE, ei muille.



Joskus nuorempana olin sitä mieltä että vanhempieni olisi pitänyt rohkaista ja patistaa minua jotta olisi päässyt ujoudestani, tai olisin oppinut toimimaan niin ettei siitä olisi niin paljon haitta mut en tiedä mikä olisi loppujenlopuksi ollut se paras tapa. Että olisiko se patistaminen sitten syönyt itsetuntoa.

olen kokenut saman. Jos itse koet että lapsella ei ole ongelmaa, voit huoletta kertoa sen asiallisesti myös eskarin opettajalle.



He ovat varmaankin vain huolissaan että miten kouluunmeno onnistuu, koulussa pitää osata avata suunsa jos tarvitsee apua/neuvoa tai tunneilla pitää vastata kysyttäessä (ja aktiivisesti itse muutenkin pyytää puheenvuoroa).



Ehkäpä lasta voidaan auttaa voittamaan ujos, joka voi olla suurikin haitta, jos jää esim. leikeistä syrjään sen takia.



Vältä puhumasta "ongelmasta" lapsen kuullen, oman lapseni eskariope teki mielestäni tässä väärin lasta kohtaan kun sanoi "minua huolestuttaa että kuinka pärjäät koulussa kun olet noin hiljainen..." Kyllä lapsi varmasti pärjää jos on taitava, mutta paljon HELPOMPAAhan se on jos ei ole ihan hirvittävän ujo.



Tsemppiä!

se ongelma olisi, ei lapsesi menisi jalkapallo harrastukseensa eikä eskariin. Lapsesi on oma itsensä, katselee asioita hiukan kauvempaa, eikä todellakaan ole minäminäminä päälle päsmärinä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, joista ei ole haittaa muille.

melko ujo poika, mutta ikinä ei oo eskarista sanottu että se ois ongelma. Korostavat vain sitä että lapset ovat yksilöitä, ja niinhän se onkin. Ei ujosta lapsesta saa suupalttia tekemälläkään! Eikä tarvii saadakaan!



Poika kyllä on kavereiden kanssa hyvinkin puhelias, mutta ujous tulee esiin siinä, jos pitää esim vastata aikuiselle (opelle). Saattaa vastata tooosi hiljaa, kuiskaten. Ymmärrän kyllä että koulussa se saattaa muodostua ongelmaksi, jos ei uskalla vastata. Ite oon ollu ihan samanalainen, silti olen koulussa hyvin pärjännyt ja hyviä numeroita saanut.



Kyllähän lasta voi rohkaista, mutta eipä tuosta ujoudesta kannata tehdä kummempaa numeroa.



Tsemppiä ap:lle ja tyttöselle:)!

Ujous tai arkuus ei ole mikään vika mistä pitäisi oppia pois. Oma esikoiseni on aina ollut arka ja hitaasti lämpenevä, mutta uskomattoman kiltti, empaattinen ja toiset huomioon ottava lapsi. Mikä mielestäni on sellaista oikeaa sosiaalisuutta kyynerpäätaktiikan ja suunapäänä riekkumisen sijaan. Meillä eskarissa tästä ei tehty mitään ongelmaa vaan lapseni tuntui olevan eräs eskariopettajien suosikeista ja kavereita on riittänyt. Koulussa lapseni pärjää hyvin ja opettaja kuvailee lastani sosiaaliseksi ja mukavaksi tytöksi, joka saa asiansa toimitetuksi.

Minä olin ujo lapsi, ja olen ujo aikuinen. Ja kyllä se on minulle ongelma. Mutta siitä olen kiitollinen että vanhempani hyväksyivät minut täysin ujouksineni, joten mulle kasvoi terve itsetunto. Ikinä ei ollut lapsena tunnetta ettenkö kelpaisi tällaisena kuin olen. Ujous oli (ja on) ongelma MINULLE, ei muille. Joskus nuorempana olin sitä mieltä että vanhempieni olisi pitänyt rohkaista ja patistaa minua jotta olisi päässyt ujoudestani, tai olisin oppinut toimimaan niin ettei siitä olisi niin paljon haitta mut en tiedä mikä olisi loppujenlopuksi ollut se paras tapa. Että olisiko se patistaminen sitten syönyt itsetuntoa.

rohkaistumaan, pois ujoudesta.

Opin jo hyvin pienenä, että minussa on jotakin pahasti vialla enkä kelpaa omana itsenäni :(

Aina vaan piti yrittää olla reippaampi ja rohkeampi.

Teini-iässä pääsin onneksi itsetunto-ongelmista löytäessäni teatteriharrastuksen. Siihen minua ei sentään patistettu, vaan ihan itse siitä kiinnostuin.

Teatterin parissa sain omaehtoisesti kokeilla erilaisia rooleja ja sain huomata, että kaikki ovat omituisuuksineenkin ihan hyviä tyyppejä :)

Ujo olen edelleen, mutta ei se elämääni millään tavalla haittaa.

Jos sielläkin kuiskailee vastauksia.

Ei ap sitten ole miettinyt, miksi lapsi on noin arka?



En oikein tajua sitä, miksi pitää raivostua, kun ihan asiasta opettaja ottaa yhteyttä.

et kai ole lapsesi kuullen päivitellyt tätä asiaa. Auttaminen osataan varmaan tehdä tekemättä siitä isoa numeroa ja itsetuntoa viemättä.