Halusitko vasta 3-kymppisenä mennä naimisiin ja hankkia lapsia?

Keskenkasvuisten kotileikit on jotenkin niin noloja. Ihmisen pitää saada elää ja tutustua itseensä ennenkuin on valmis vastaamaan toisesta ihmisestä.

sinä olet ollut keskenkasvuinen vielä aikuisiässä, ei tarkoita, että kaikki muut olisivat. Musta ainakin 25v oli ihan täydellinen ikä saada lapsi. Ehti elää nuoruuttaan tarpeeksi, mutta hyvin jaksaa vielä lapsen kanssa ja myöhemmin sitten mahdollisten lastenlastenkin. Mun mies tosin on vähän vanhempi, yli kolmekymppinen jo. Mutta niinhän ne sanoo, että miehet kypsyy hitaammin. Ihan fysiologisestikin taitaa paras ikä saada lapsia olla 20-30v.

niin vaan kävi. ja hyvä niin. tapasin mieheni 29-vuotiaana ja 34-vuotiaana meillä oli jo 3 lasta. tosin naimisiin mentiin myöhemmin ja saatiin lisää lapsia.

ja 3 lapsen äiti. Nyt olen 35 vuotias, edelleen naimisissa ja onnellinen. Ei meitä ole tehty samasta muotista ja hyvä niin. Se vasta kamalaa olis, jos asioita pitäisi tehdä ennen kuin niihin on valmis.

Mä olen nyt 25. Miehen kanssa yhdessä oltu kohta 7 vuotta. Tällä hetkellä ajatus lapsille on ehdoton ei. Vaikea kuvitella, että joskus niitä tarkoituksenmukaisesti lähitisimme hankkimaan.

Mutta kyllä, jos joskus lapsia tulisi niin ei ainakaan ennen tuota 30 ikävuotta. Ainakaan.

Naimisiin ehkä menemme jossain vaiheessa 3-5 vuoden päästä kunhan saamme opinnot päätökseen ja töitä. Eli rahaa. :)Kihloissakaan emme ole.

Näiden "normien" puutteesta huolimatta olemme oma pieni perheemme, toivottavasti vielä pitkään. :D

Itselleni oli jo nuorena selvää, että haluan lapset ennen kolmeakymmentä. Vähän piti kyllä kiirettä, sillä kolmonen syntui kun olin 29,5-v :)

Nyt nautin 35-vuotiaana siitä, että vauva-ajat on kaukana takana.

mutta mies ei lämmennyt vielä ajatukselle lapsista. Niinpä ne olen saanut 30v molemmin puolin.

Yhdessä nyt 15 vuotta, 6v ennen naimisiinmenoa ja 9v ennen raskaaksituloa.

kihloihin mentiin kun olin 21, eka yhteinen kämppä ostettiin kun olin 22, valmistuin kun olin 24, talo ostettiin kun olin 26, naimisiin mentiin kun olin 27, ekan lapsen syntyessä olin 28, tokan 29 ja kolmannen 32.



Liitto on kestänyt ja lapset kasvaneet isoiksi ja tulevaisuus näyttää hyvältä edelleen : )

ja yhdessä oltu samat 14 vuotta kuin tekin. Ei kihloissa, ei naimisissa, ei lapsia suunnitteilla. Meillä on oikein hyvin näin kahdestaan :)

Sanasta sanaan!

31- vuotiaan löysin miehen joka ei tuntunut moukalta. Olimme vuosia yhdessä ja vasta 38- vuotiaana aloimme yrittämään lasta, sitä ennen oli mukavaa olla kahdestaan.

Naimisiin menin 20v. Eka lapsi 24v., toinen 26v. Nyt 33v ja lapset tehty ja elämä hymyilee. Tunnen itseni vielä suht nuoreksi ja lapsetkaan eivät ole enää mitään jatkuvasti jalassa kiinni roikkuvia pikkusia. En olis jaksanut aloittaa kaikkee noin "vanhana".

jotka eivät ymmärrä, että elämä ei ole mustavalkoista. Meitä on täällä paljon ja jokainen tekee tavallaan, se pitäisi ainakin jo kolmekymppisten ymmärtää. Nuorena äidiksi tuleminen on opettanut minulle joustavuutta ja ihmisten hyväksymistä ratkaisuineen.







t. äidiksi 18 -vuotiaana.

Sain lapseni 25-v. ja 27-v. ja tapasin mieheni pari vuotta ennen tuota. Olemme edelleen onnellisesti naimisissa nyt kymmenen vuotta myöhemmin.

Tiedän kuitenkin, että paljon ikäisiäni perheitä on eronnut nyt, mutta toki myös paljon yhdessäkin. Me olemme jotenkin niin kiinnikasvaneita toisiimme, että vaikeatkin ajat on yhdessä selvitty. :)

lastenkin suhteen! Itse olisin halunnut samoin, mutta vahinko kävi ja tulin äidiksi jo 26 vuotiaana... Sittemmin on tehty lisääkin lapsia.

eikä mulla ole juuri nyt miestä eikä ole pitkää parisuhdetta koskaan ollutkaan, enkä tiedä, kaipaanko ikinä mitään 30- vuotista yhteiseloa kenenkään kanssa. Tämä johtuu varmaan siitä, että aloitin kaikenlaisen seuraelämän vasta päälle parikymppisenä, en siis sitä ennen elänyt "nuoruuttani" joka alkaa olla kohta jo taaksejäänyttä. Kuitenkaan en pidä minään ideaalina monivuotista parisuhdetta, en kaipaa sensorttista turvaa ym. mitä ihmiset pitävät tärkeimpänä asiana parisuhteessaan. Tämä taas ehkä johtuu siitä, ettei minulla lapsenakaan ollut mitään turvaa yh- äidistäni, olen siis tottunut olemaan itsekseni ja turvaamaan itseeni. Miesten kanssa voin olla samoista syistä kuin ystävien, pitääkseni hauskaa (ja tietysti seksin takia), en kaipaa muuta.

aika pitkälti meiltä. Ei nyt sentään erottu olla välissä, mutta muuten.



Hankittiin lapsi ja naimisiinkin mentiin vasta kun oli tullut 30 täyteen. Meille tämä on ollut hyvä ratkaisu, vaikka ehkä vähän aiemminkin olisi voinut. Meillä ainakin olemme hitsautuneet niin yhteen, että parisuhde selvisi rankasta vauva-ajasta hyvin pienin kolhuin, vaikka kavereilla on samassa tilanteessa ollut suurimmalla osalla jotain kriisejä.

olin mieheni kanssa yhdessä yhdeksän vuotta, ennen kuin aloin odottaa lasta. Tosin yritimme kyllä reilun vuoden sitä ennen. Luulen, ettei minusta vaan aiemmin tuntunut siltä, että halusin äidiksi - vielä. Ajattelin kyllä, että haluan lapsia "sitten joskus". Mutta oli siis mukava olla yhdessä kahdestaankin, ehdittiin tehdä kaikenlaista ja elää yhdessä. Tosin minä kyllä ajattelin ja ajattelen, että olimme perhe silloin nuorempanakin, ja koskaan ei ollut epäselvyyttä sen suhteen, halusimmeko ja haluammeko olla yhdessä. Minullen avioliitto ei koskaan ole ollut mitenkään merkittävä asia, eli emme ole siis naimisissa. Meillä on nyt yksi lapsi ja yritämme toista. Ja omalla kohdallani tämä järjestys on ollut ihan hyvä - siis se, että lapsi tuli vasta kolmekymppisenä.

29-vuotiaana enkä edes ehtinyt ajatella perheen perustamista ja suunnitella tulevaisuutta, kun se vaan tuli, se perhe. ja iso tulikin ja hyvä niin.

ja yhdessä oltu samat 14 vuotta kuin tekin. Ei kihloissa, ei naimisissa, ei lapsia suunnitteilla. Meillä on oikein hyvin näin kahdestaan :)

Meille se ainakin sopi. Tavattiin alta kaksikymppisinä, opiskeltiin, hankittiin työpaikat, rakennettiin talo. Naimisiin menimme nelisen vuotta sitten. Lapsi tuli pari vuotta myöhemmin. Pari hankalampaa vaihetta siihen väliin, joiden läpikäymiseksi molemmat olivat valmiita panostamaan yheiselämän jatkumisen mahdollistamiseksi. Elämä on vakiintunut, "juoksut" juostu, aloilleen asettuminen tuntuu hyvältä näin 30+ vuotiaana.



Joillekin myöhäinen "herääminen" sopii, toiset haluavat kokea kaiken heti. Ei voi sanoa kumpi on oikein tai kestävämpää. Molemmilla tavoilla voi mielestäni elää hyvin tyydyttävän elämän!

avioliitossa. Lapsi olisi saanut kyllä tulla aikaisemmin, mutta tuli sitten vasta 7v. yrityksen jälkeen vähänpäälle 30v.