Alle 2v sairaalassa, lukittuna häkkisänkyyn

todella traumaattisia tilanteita pienille lapsille!

Itse olen ollut sairaalassa 70-luvun alussa ensin n.9 viikkoa sidottuna sänkyyn ja sitten jonkun viikon silmät peitettynä ja sidottuna sänkyyn...

Eikä silloin tosiaan vanhemmat saaneet olla sairaalassa, ainoastaan käydä vierailutunnilla.

Ja olin tuolloin alle 5 vuotias.



Olkaa ihmeessä niin paljon, kun on mahdollista lapsenne luona siellä sairaalassa.

ainakin jos todella on tuollainen sitomistilanne tmv.



Itse kärsin näistä sairaala sessioista vieläkin. Tosin on minulla ollut paljon muutakin traumaa, että en tiedä josko nuo olisivat olleet ainoat traumat elämässäni, niin olisiko minulla asiat nyt näin kun ovat?

Mutta näitä nyt käsitelleen ja psykiatri on kauhuissaan. sanoo, että tuollainen on todella kammottava hylkäämiskokemus lapselle.



Mutta minkäs sille voi, kun eihän kukaan nyt lastaan sairaalaan huvikseen vie.



Mutta joo, yrittäkää olla niiden lastenne luona.

Ja esim. lasten syöpäosastolla (K10:llä) ei ole vanhemman mahdollista yöpyä tilan ahtauden vuoksi.



Meillä lapsi on ollut Jorvissa parilla eri osastolla, siellä on tilaa yöpyä lattialla, tuovat patjan vanhemmalle.



K10:lle toivoisi jotain ratkaisua, on aika hurja tilanne vanhemmalle henkisesti joutua jättämään/luottaa vakavasti sairas pieni yöksi hoitajien hoivaan. Toki tietenkin lapsen juuri sairastuttua hurja tilanne henksisesti muutenkin.

Missä nukuit?

joka sairaalassa ei ole mahdollista vanhemman nukkua. ei ole tilaa

Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että lapsi ei joutuisi sairaalaan. Olen erittäin pahasti homeelle allerginen, ja meidän sairaalan lastenosastolla pystyn olemaan kerrallaan viitisen minuuttia. Kroppa ei kerta kaikkiaan kestä, tahdonvoimakaan ei auta, kun hengitystiet alkavat turvota umpeen. Ei auta kuin toivoa ettei sairaalakeikkoja tulisi ja jos tulee, että isä ja mummut ja muut läheiset voisivat vuorotella lapsen luona.

jos lapsia on useampia niin ei sitä voi perheen voimin siellä istuskella

Minä olen ollut yhden lapsista kanssa kaksi kertaa sairaalareissulla, ensimmäisellä kerralla 5 päivää, toisella 3. Molemmilla kerroilla oli tuolla koko ajan, tauotta, toisella kertaa kävin syömässä sairaalan ruokalassa lounaat. Ekalla kerralla en käynyt syömässäkään, vaan mies toi mulle ruokaa - lapsi oli silloin pahasti sairas ja vielä melko pieni, enkä halunnut jättää häntä yksin. Toisella kertaa oli paremmassa kunnossa ja isompi, ja viihtyi sairaanhoitajan kanssa sen aikaa, että söin ruokalassa. Molemmilla kerroilla nukuin lattialla lapsen sängyn vieressä.

Kotona 4 muuta lasta.

Juuri tuosta tämän viestiketjun alussa kuvatusta syystä en jätä omaa lastani yksin sairaalassa.

Useamman kerran lapsi joutunut sairaalaan, pisimmillään pari viikkoa kerrallaan. Itse olin 24h paikalla. Ensimmäisinä kertoina menin sairaalan ruokalaankin syömään vasta kun joku sukulainen tuli siksi aikaa vierailemaan. Sitten kun sairaalaelämä ja hoitajat tulivat tutummiksi, kävin syömässä niin, että joku hoitaja oli sen ajan lapsen kanssa. En mitenkään olisi voinut jättää yksin sinne. Sydäntä kylmäsi ne lapsiraukat jotka ehtivät pitkiäkin aikoja itkeä ennen kuin kukaan ehti paikalle.

Kotona myöskin 4 muuta lasta.

Mutta minkäs sille voi, kun eihän kukaan nyt lastaan sairaalaan huvikseen vie.

Mutta joo, yrittäkää olla niiden lastenne luona.

Minä onneksi sain aikoinaan olla pienen, liki tajuttomassa kunnossa olevan vajaa parivuotiaan kanssa sairaalassa yölläkin. Pieni oli sellaisessa kunnossa, ettei jaksanut itkeäkään, inisi vaan pienellä äänellä kipuaan. Olisin hajonnut itse ihan täysin, jos olisin joutunut hänet yöksi jättämään "vieraan" hoidettavaksi. Lapsi tajusi kuitenkin selvästi, kuka oli vieressä, koska hoitotoimenpiteiden aikana oli selvästi levottomampi sairaanhoitajan tullessa viereen, vaikkei jaksanutkaan avata kunnolla silmiänsä.

Ehkä olisin raaskinut poistua, jos lapsi olisi ollut paremmassa kunnossa. Mutta en siinä kohtaa, kun toinen oli niin sairas kuin oli.

Eri asia sitten taas esim. pidemmällä sairaalareissulla kun lapsi tutustuu hoitajiin ja oppii luottamaan heihin. Meillä käynti ei kestänyt niin kauaa.

oli sellainen 1,5-vuotias tosiaan "sidottuna" sänkyynsä kanyylien yms. takia, eikä tasan kukaan vahtimassa. Oma muksu tuli siis potilaaksi samaan huoneeseen, enkä saanut jäädä yöksi, koska tätä pienempää piti kuulemma vahtia koko yö eikä huoneessa olisi tilaa.



Seuraavana päivänä oma lapsi (silloin vajaa 8v) kertoi, että oli ollut aika hankalaa nukkua kun se pieni itki koko ajan eikä kukaan tullut. Toisen osaston hoitajalta sitten kuulin, että oma lapsi oli pari kertaa yön aikana käynyt hakemassakin yöhoitajaa :/ Tämä tosin kerrottiin minulle "humoristisena" asiana.



No, liikaa potilaita ja liian vähän henkilökuntaa, minkäs teet...

Ei ole aina mahdollista jäädä yhden kanssa sairaalaan, muille ei saa hoitajaa yms.

häkkisänky tietenkin on tarpeen ettei pikkuinen pääse telomaan itseään ja toivoisin totisesti jos joutuisin itse taaperon sairaalaan jättämään että pidettäisi häkissä ettei mitään pääse sattumaan. ajatuskin kyllä surettaa :-(

Lastensyöpäosastoilla ei saa vanhemmat yöpyä ihan jaksamisen takia. Vaikka tilaa olisi niin yöksi ei saa jäädä kun korkeintaan ensimmäiseksi. (tämäkin paikka kohtaista)



Moni tätä kauhistelee ja ei voi uskoa. Mutta ne vanhemmat kenen lapsella on syöpä ymmärtää asian alun jälkeen hyvin ettää edessä on pitkät tai tosi pitkät hoidot ja heidän on jaksettava ja levättävä.

Heikoimmat on toki valvontalaitteissa kiinni, mutta parempikuntoisilla ei ole mitään jatkuvaa valvontaa.

Näin ainakin yhdessä yliopistollisessa sairaalassa.

Eniten kuitenkin häiritsi se että osaston ovi ei ollut lukossa, hisseiltä pääsi helposti vastasyntyneiden huoneeseen kuka tahansa.

Eihän esim. jossain vastasyntyneiden valvontaosastollakaan käydä vauvan luon kuin ehkä kerran 3-4 tunnin aikana.

Tai ainakin lapset hoitajien silmien alla kaiken aikaa.