neuvolatädin mielestä lihava 4v. onko näin?
tyttö oli 4v.neuvolassa 100cm ja 17,2kg. Neuvolantäti sanoi että nyt alkaa olemaan liikaa painoa ja asiaan pitää puuttua! Mitä ihmettä oikeasti? Rupesi selittämään sitten ravintoasioista yms. Vaikka lapsi syö erittäin terveellisesti! Olenko sokea oman lapsen suhteen kun itse en ylipainoa näe millään?
Kommentit (91)
Meidän tyttö oli tuossa isässä suunnilleen samassa painoindeksissä. Ikinä ei ole neuvolassa lihavaksi haukuttu.
Muistaakseni joutui kerran ylimääräiseen punnitukseen ja kyseltiin syömisistä. Sitten puolen vuoden jälkeen punnituksessa ei sanottu mitään painosta. Viimeksi ei sanottu enää mitään. Vieläkin on vähän pyöreä ja lastenpainoindeksin mukaan ylipainoinen.
Minulla on leveät hartiat ja pitkät jalat, pituutta 168 cm, paino 64kg ja ihmiset sanovat aina minua hoikan näköiseksi vaikka BIM sanoo muuta. Rasvaprosentti on 25% eli aika alhainen naiselle. Eli on niiden leveiden hartioiden alla oltava myös lihasta ja kylkiluiden ympärillä nahkaa myös.
Mulla on muuhun ruumiinrakenteeseeni nähden leveät hartiat, olen keskivertonaista lihaksikkaampi (jalkojen, vatsan ja käsivarsien lihakset selvästi näkyvissä) ja rasvaprosentti 23. Minun rasvaprosenttini on aika korkea, 25 ei missään tapauksessa ole naiselle "alhainen", vaikka ei toki harvinainen. Pituutta mulla on kaksi senttiä vähemmän ja painoa 10 kiloa vähemmän. En ole erityisen siro, keskikokoa.
Kumpikohan meistä näyttää hoikalta?
Meidän tyttö painoi 28kg mutta oli 114,cm pitkä. Terkka sanoi myös meille painosta, mutta ei tyttö mikään läski ole, iso kylläkin. Pieni masu erottuu kyllä. Tyttö on ollut reilusti muita pidempi jostain 2v lähtien..
mutta terveydenhoitaja ei huomauttaisi painosta, ellei hän olisi siitä huolissaan. Asia pitää tietysti ilmaista sillä tavalla, ettei syyllistä vanhempia tai saa lasta tuntemaan itseään lihavaksi.
Tuon ikäisellä, eikä itse asiassa minkään ikäisellä, ei pidä erottua masua. Ainoastaan raskaana olevilla voi erottua maha, muilla se on ylimääräistä rasvaa.
jokaisella alle 2-3v vauvalla ja taaperolla on tietysti pullottava masu siksi etteivät sisäelimet vielä mahdu vatsaonteloon. Joten todellakin pitää olla masua alle 2v lapsella!
Anoreksia on psyykkinen sairaus eikä johdu siitä ettei äiti anna 4v lapselle jäätelöä tai että alle kouluikäinen on hoikka.
Tottakai me olemme myös lapsena erimallisia ihan kuin aikuisetkin. Mutta koska Suomi on käyrien, suositusten ja keskijakauman luvattu maa ollaan täälläkin aivan vauhkoina ettei miksi mun vauva ei jo käänny vatsalle vaikka neuvolan ohjeissa sanotaan että pitäisi kun vauva on 6kk tai miksi ei 4v jo piirrää kukkaa kun lton keskikäyrän mukaan pitäisi?????
Kun ei kukaan olla "olla olevinansa erikoinen" niin tähän se sitten menee kun kaikkien pitää olla niin pirun keskikäyrällä ettei edes vanhemmat tajua onko lapsensa lihava, pyöreä vai hoikka.
Terveydenhoitajilla on ohjeet puuttua 4 v painoon mikäli painokäyrä on suhteessa pituuteen noususuuntainen. Tarkoituksena on siis mainita asia ja tuossa vaiheessa ei tietenkään mitään laihdutusohjeita anneta.
Eli on aivan turha mammojen luetella omien mussukoitensa painoja ja pituuksia Ne ovat vaan yksittäisia arvoja eikä niitä voida verrata ap:n lapsen _käyrään_ mihin hoitaja on verranut nykyarvoja.
Ihan oikein terveydenhoitaja teki. Itse asiassa aika myöhään, kun elämäntapa rutiinit ovat jo 4 v rakentuneet. Yksivuotiaaksi asti suomalaislapset syövät oikein esimerkillisesti ja sen jälkeen, kun siirrytään koko perheen ruokaan niin ruokavalio on selkeästi huonompi.
eri juttu jos painaisi 27kg, kuten naapurin tyttö 4 vuotiaana.
mutta neuvolantädillä siellä käytössään käyrät. Lihavuudesta hän ei sentään voi puhua, siitä kyse, kun lapsi menee +40% käyrällä. Yli 20% käyrällä= lievää ylipainoa ja siis 40% -käyrällä kyse lihavuudesta ja vaikea lihavuus +60% käyrällä.
mutta neuvolantädillä siellä käytössään käyrät. Lihavuudesta hän ei sentään voi puhua, siitä kyse, kun lapsi menee +40% käyrällä. Yli 20% käyrällä= lievää ylipainoa ja siis 40% -käyrällä kyse lihavuudesta ja vaikea lihavuus +60% käyrällä.
tyttö painoi 4 vuotiaana tasan saman verran ja oli 106,5cm pitkä.
Meillä mentiin miinuskäyrillä painon suhteen.
Poika painut 18kg ja pituutta 102.2cm ja ei todellakaan ollut lihava.
Että, en kyllä usko, et lapsesi lihava on.
Meidän muksu on käyrien mukaan läski, mutta lääkärikin sanoi että hänestä korkeintaan tanakka tapaus. Isänsä samanlainen "junttura"; lyhyt ja tanakka, ei kuitenkaan mikään pulska.
niihin lapsesi käyriin eli kenties painoa on tullut sitten suhteessa enemmän lisää pituuskasvuun verrattuna?
mutta puhui että painoa on liikaa. Tytön oma käyrä oli noussut hieman mitä siitä koneelta katsoin kun en niistä käyristä ole kauhean kiinnostunut. Tuntuu hullulta että pitäisi alkaa pihistämään syömisiä tänään esim.syönyt:
aamu:luonnonjogurttia ja hed.sosetta,maitoa
lounas:nakkikeittoa ja maitoa ja ruokaa meni noin:1dl
välipala:puolikas banaani,maitoa
päivällinen täysjyväpasta,jauhelihakastike(tomaatti ja kermapohjainen) n.1dl ,maitoa ja illalla syö vielä kananmunaa ja hapankorppua.
suunnilleen tällä tavalla useimmiten syödään ja herkkuja ainoastaan synttäreillä tms. Mehua ja limua ei juoda lainkaan.
-ap
Meillä tyttö tuossa iässä 108 cm ja 16 kg ja aina mennyt pituus plussalla ja paino miinuksella...
Joten ei tuo tyttösi kyllä mitenkään lihavalta vaikuta.
miten pitkä tämä naapurisi tyttö oli?
eri juttu jos painaisi 27kg, kuten naapurin tyttö 4 vuotiaana.
Meidän tyttö painoi 28kg mutta oli 114,cm pitkä. Terkka sanoi myös meille painosta, mutta ei tyttö mikään läski ole, iso kylläkin. Pieni masu erottuu kyllä. Tyttö on ollut reilusti muita pidempi jostain 2v lähtien..
Ei ole hento, mutta täysin sopusuhtainen. Mieluummin näyttää hoikalta, mutta on myös iso pää, isot kädet (ikätovereihin nähden) jne. Meidän tyttö vasta täyttää 3v.
miten pitkä tämä naapurisi tyttö oli?
eri juttu jos painaisi 27kg, kuten naapurin tyttö 4 vuotiaana.
Meidän tyttö painoi 28kg mutta oli 114,cm pitkä. Terkka sanoi myös meille painosta, mutta ei tyttö mikään läski ole, iso kylläkin. Pieni masu erottuu kyllä. Tyttö on ollut reilusti muita pidempi jostain 2v lähtien..
Joutui painotarkkailuun jo 3-vuotiaana. Nyt on reilut 10v ja todella pullea :(
hauskaa, meillä pojan 4 vuotismitat täysin samat!Ja samanmoista popinaa tuli neuvolantädiltä ja rupes luoennoimaan että "rasvaiset välipalat pois ja yksi karkkipäivä"..Ei ikinä syödä rasvaisia välipaloja ja karkkipäiväkin on kerran viikossa!!!
Meillä poika 100cm ja 16,2kg (kilon verran eroa siis), ja on minusta ihan sopusuhtainen, jopa hieman liian laiha..
En mitenkään sanoisi teidän lasta lihavaksi tai että nyt olisi syytä huoleen jotenkin..
Mun mielestä kyllä on ihan rajatapaus painon suhteen eli kyl sun tyttös aika pyöreä on.
mutta, kannattaa enneminkin kysellä tutuilta ja muilta, mitä mieltä he rehellisesti ovat. itse lapsen lihavuutta ei välttämättä huomaa.
Meillä 4-vuotias oli neuvolassa 111cm ja 21 kg. Paino menee yläkäyrän yläppuolella juuri ja juuri ja pituus täysin yläkäyrällä.
Poika on enemänkin leveäharteinen ja miehekäs mies tulossa, kuin lihava.
aineenvaihdunnasta.
Mikä siinä vaikuttaa ja aiheuttaa sitten ongelmia, kun se on mennyt jo sikiökaudella "sekaisin"