Eroaisitteko TE, jos avioliitossa olisi nämä kaksi asiaa vialla:

Käyttäisin mielikuvitustani seksissä. Muuttaisin käytöstäni niin, että miehen olisi turvallisempi olo avautua.

Tosin sillä erotuksella, että etsii lohtua umpikujaansa epätoivoisista sivusuhdevirityksistä.

Hemmetin naiset, MINÄ MINÄ ja MINUN onneni!! Aiukuinen ihminen osaa ottaa vastuun tekemisistään, jos olet 3 lasta tehnyt miehen kanssa ja ollut vuosikausia jo naimisissa niin nyt kannat äidin vastuun. Omaa elämääsi voit elää kun lapset on lähteneet kotoa. Siihen asti, pysyt avioliitossasi ja teet tarvittavat järjestelyt konkreettisesti ja mielessäsi jotta pärjäät arjessa. Jos mies ällöttää, et harrasta seksiä hänen kanssa. Ostat vaikka mitä välineitä tyydyttääksesi tarpeesi. Otat itsellesi mieltäsi tyydyttäviä harrastuksia tai muuta mielekästä tekemistä mikä tuo sinulle henkistä onnea. Miehen kanssa jatkat kaverilinjalla. Siinä teille henkisä kesksuteluja kun pohditte miten saada elettyä yhteistä elämää näillä uusilla säännöillä. Olen tätä mieltä siksi, koska mua ärsyttää se että ensin mennään OMASSA yksinjäämisen pelossa naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta ja tekee tälle 3 lasta. Sen jälkeen vasta miettii omaa onnea ja ajattelee rikkovansa kaiken koska on mokannut. Ja hyvä niin, MUTTA kun on lapsia niin säännöt on toiset. Lasten vuoksi tulee tehdä kaikki. Kannattaa lukea avioerolapsista. He kärsivät siitä käsittämättömän paljon. Ja olisin ehdottomasti eri mieltä jos suhteessanne olis muita syitä eroon, kuten päihdeongelmia, lyömistä, pettämistä tms. Minusta se että rakkaus on loppu ei ole riittävä syy rikkoa lapsen perhettä. Sitten löydetään se kumppanuus toisella tavalla jotta yhteistä elämää voidaan jatkaa. Inhoa itsekeskeistä ajattelua ja uskottelua siitä että jos äiti voi huonosti ja parrisuhde kärsii tällä tasolla, on oikeus muka mullistaa 3 lapsen elämä. Nyt nainen haet ne elämän ilot muualta kuin siitä miehestä, luotte uuden suhten keskenänne jossa voitte elää molemmat tyytyväisinä, mieshän ei halunnut erota? Vastuu on kannettava ja onneasi ehdit etsimään myöhemminkin.

Kun ap miettii eroa, niin kehottaisin häntä pohtimaan seuraavia realiteetteja, kun hän haluaisi elää miehen kanssa, jonka kanssa on ihanaa seksiä ja henkeviä keskusteluja:



1 ) Ap:lla on kolme lasta. Ollut naimisissa 8 vuotta. Onko vanhin lapsista siis alle 8?



2 ) Miten lasten asuminen järjestetään? Missä isä asuisi? Jos lapset olisivat vuoroviikoin isän luona, niin asuisiko isä sellaisessa paikassa, josta lapset voisivat tulevaisuudessa käydä koulua?



3) Ap kertoi, että mies on tehnyt matkatyötä? Entäpä jos lapset ovatkin isänsä luona joka toinen viikonloppu ja lomia? Millaista on ap:n arki lasten kanssa? Miten hän hoitaa ns. arjen asiat. Käy kaupassa, hakee lapset hoidosta. Onko ap:lla auto? Tuota hommaa ei tehdä kävellen luultavasti. Jaksaako ap tehdä kaiken sen yksin. Lähes joka viikko. Siihen siivous, tiskaus, ruuanlaitto, pyykkihuolto päälle. Ja ne lapset. Entä jos joku lapsista on kipeä? Ap itse? Entäpä kun ap:n kodissa tulee esiin jokin nk. miehen työ, osaako ap hoitaa ne? Onko hänellä varaa hommata korjaaja, jos ei ole isää, siskon tai ystävättären miestä.



Nimittäin exä voi hyvin pian kieltäytyä auttamasta vaikka kauniisti pyytäisikin. Minun exänikin kieltäytyy, vaikka lähti toisen naisen mukaan saati sitten jos lempataan pihalle kun ei tykätä.





Tässä kaikessa voi tulla ns. tenkkapoo, koska ap kertoo, että mies ei halua erota. Ehkä hän loukkaantuu ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Entä sitten? Miten lapset sitten tapaavat isäänsä?



Entä jos mies ryhtyy riitelemään huoltajuudesta? Sitten istutte tunti toisensa jälkeen setvimässä sossussa elämäänne. Millä perustelet sen ettei miehellä ole mahdollisuus saada yksinhuoltajuutta. Sillä ettei hän ollut hyvä naimaan? Valehteletko sitten että hän oli huono isä?



Teillä on kolme lasta. Minne miehesi muuttaisi? Millaista hänen luonaan olisi lasten olla? Miten jaatte lasten tavarat kahden kodin välille? Onko hänellä niin hyvät tulot, että on varaa esim. kolmioon, omaan tai vuokrattuun, että olisi tilaa kyllin? Entäpä jos miehesi suuttuu, loukkaantuu ja katkeroituu, miten hän sitten käyttäytyy, kun et kerran tunne häntä? Ei ole ollenkaan sanottua, että lapset ovat hänen elämässään etusijalla silloin.



Entä jos miehesi löytääkin pian eron jälkeen naisen, joka häntä ymmärtää ja arvostaa. Ehkä hänellä on pikku kaksio, jonka makuuhuoneeseen hän mielellään ottaa miehesi vuodettaan lämmittämään. Se on kätevää ja käytännöllistä myös taloudellisesti. Miehesihän pitää maksaa kolmen lapsen elatusmaksut. Miten lapsesi sopivat sinne kaksioon? Entä miten miehesi kumppani reagoi lapsiisi.



Entä sinä itse. Kuvitellaanpa, että lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään tai joka toinen viikko. Entä kun olet löytänyt sen ihanan miehen. Hänellä ehkä on lapsia, sillä lapsettomat miehet saattavat kaihtaa jo yhdenkin lapsen äitejä, katso vaikka treffi-ilmoituksia.



Oletko varma että se sinun ihana mies on kodissaan yksin juuri silloin kun sinun lapsesi ovat sinun miehelläsi? Että teidän aikataulut sopii yhteen.



Kuvitellaanpa että tuot sen ihanan miehen kotiisi, sillä hänelle sopisi yhteinen viikonloppu juuri kun exäsi on nyxänsä kanssa matkoilla tai haluavat muuten vain olla kahdestaan. Entä kun se sinun nelivuotiaasi sanoo, että toi ei oo meidän iskä, mee paska pois.



Ja missä sinä lasten kotona ollessa harrastat sitä ihanaa seksiä sen uuden miehesi kanssa ja miten? Entä ne keskustelut. Juotteko viiniä kun lapset leikkivät vieressä.



Ennen kuin lapsesi hyväksyvät tilanteen ja mies myös, päätäsi särkee monta kertaa kun muistelet miten helppoa oli olla naimisissa ja pian huomaatkin että kuopuksesi on 15. Sen ikäinen lapsi voi jo olla yön yksin kotona ja sinä voit mennä sen unelmiesi miehen luo harrastamaan ihanaa seksiä ja keskustelemaan henkeviä.



Toivottavasti se mies on lapsia haluamaton sinkku tai lapset on jo aikuisia.



En halua romuttaa ap:n haaveita ja unelmia ja tarpeita, mutta haluan tuoda muutamia realiteetteja, joista osan itse olen kokenut tässä kolmen erovuoden aikana ja osan kuullut. Ja minulla sentään on niin iso lapsi, että jo voisi seurustella itsekin eikä ole este minun seurustelulle. Paitsi sillä tavoin kyllä, että en viitsi tapailla sitä ihanaa miestä kotonani vaan käyn hänen luonaan.



Nyt sinun elämässäsi on viisi ihmistä, joiden tunteet ja tarpeet vaikuttavat sinun elämääsi. Sitten kun eroat, niiden määrä voi olla hyvin äkkiä 12-15, kun mukaan tulevat kummankin uuden kumppanin exät, jos on lapsia ja niitä tapaamisia.

Mä en kans tajua miksi heittäytyä marttyyriksi, jotain pätemistä kai sekin on... Ap on osoittanut peiliin katsomisen kykyä, ei syyttele miestään, tunnustaa virheensä, on yrittänyt tehdä tilanteesta paremman, on koittanut sopeutua. On puhuttu, käyty terapiassa, yritetty keskustella, juotu viiniä että seksi sujuisi, vietetty parisuhdeaikaa. Toisin kuin moni väittää, ap vaikuttaa minusta kypsältä, itselleen rehelliseltä, tolkulliselta ja melko hyvän itsetuntemuksen omaavalta ihmiseltä. Ap ei myöskään ole pettäjä tai epärehellinen, eikä omien sanojensa mukaan pysty rinnakkaissuhteeseen. Jos tämän jälkeen usko koko juttuun hiipuu, ei kai ihme.

En myöskään ymmärrä näitä syyllistäjiä, jotka haukkuvat ap:ta itsekkääksi ja kehottavat nyt vaan kestämään aikoinaan tehtyjen virheiden seuraukset.

Masentuneena, itsetunnonn ollessa pohjamudissa sitä tosiaan tulee tehtyä huonoja valintoja. Se on ikävää ja tässä tapauksessa myös tavallaan epäreilua ap:n miestä kohtaan. Mutta aika kamalaa olisi elämä jos niistä ei ilkeyttään tekemistään virheistä joutuisi maksamaan sen hinnan, ettei vuosikausiin voi olla onnellinen.

Lisäksi olen ehkä hieman eri mieltä siitä, että erota pitäisi vasta lasten ollessa vanhempia. Usein ero on kymmenen vuotiaalle pahempi paikka kuin pienemmälle. Esiteini osaa jo miettiä (mutta ei välttämättä käsitellä kovin hyvin) "aikuisten asioita", seksiä ym. ja voi ahdistua erosta paljon enemmän kuin kolmevuotias, jolle kerrotaan että joskus ihmiset toimivat näin ja että se on ihan ok ja häntä rakastetaan kovasti jne.

Ap, kyllä, sinun tilanteessasi varmastikin eroaisin. Et ole mielestäni paha ihminen. Olet selvästikin tunnustanut virheesi ja yrittänyt parhaasi mukaan toimia oikein.

Tässä on paljon ajateltavaa.

Tuosta arjesta sen verran, etä minulla on kyllä varaa palkata apua arkeen, esim. siivooja, lastenhoitaja tai au pair. Selviäisin siis jopa ihan täysin ilman miestä, jos mies loukkaantuisi erosta niin verisesti, että hylkäisi lapsensa. Vaikka mies ei koskaan ole sanallisesti ilmaisuut rakastavansa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta maailmassa, tulee se kyllä hänen teoisaan selvästi esille.

Huoltajuuskiistaa tuskin tulee; mies on yrittäjä, joka joutuu tekemään sen verran pitkiä päiviä 2-3 kertaa viikossa, että esim. päivähoito olisi hänen aika mahdoton järjestää. Minä olen nykyään opiskelija ja olen paljon enemmän kotona kuin mies, joten minä puolestani pystyn järjestämään lapsille lyhyet hoitopäivät. Isoin kyllä pärjää jo itsekseenkin koulun jälkeen. Au pair olisi itseasiassa kiva, silloin en tarvitsisi päiväkodin palveluja lainkaan.

Minulla on oma auto ja asumme lähellä koulua ja kauppaa. Jäisin ilman muuta tänne samalla alueelle. Rahallisesti minulla ei ole ongelmia, en nyt mikään kroisos ole, mutta pärjäisin kyllä yksinkin.

En usko, että pystyn jatkamaan liittoa. Aion tosin ensi viikolla mennä itse terapiaan selkiyttämään ajatuksiani (kiitos ideasta, kuka olitkin). Tuskin se tätä liittoa pelastaa, ellen yhtäkkiä ala haluamaan miestäni seksuaalisesti. Meiltä vain täysin puuttuu kaikki emia, se kipinä, se "jokin" Ja tiedän sen olevan olemassa, koska olen kyllä kokenut sen ennen ja tiedän muidenkin olevan. Avioliitto on mielestäni eri asia kuin ystävyys, avioliittoon KUULUU seksi ja fyysinen läheisyys. Muuten ollaan vain kämppiksiä.

En etsi mitään uusia miehiä mutta jos joskus tulevaisuudessa sellainen kävelee vastaan, hienoa. Khtaan ongelmat sitä mukaan, kun niitä kohtaan, en ala murehtimaan tulevaisuutta, paitsi lasten kannalta.

Kun ap miettii eroa, niin kehottaisin häntä pohtimaan seuraavia realiteetteja, kun hän haluaisi elää miehen kanssa, jonka kanssa on ihanaa seksiä ja henkeviä keskusteluja: 1 ) Ap:lla on kolme lasta. Ollut naimisissa 8 vuotta. Onko vanhin lapsista siis alle 8? 2 ) Miten lasten asuminen järjestetään? Missä isä asuisi? Jos lapset olisivat vuoroviikoin isän luona, niin asuisiko isä sellaisessa paikassa, josta lapset voisivat tulevaisuudessa käydä koulua? 3) Ap kertoi, että mies on tehnyt matkatyötä? Entäpä jos lapset ovatkin isänsä luona joka toinen viikonloppu ja lomia? Millaista on ap:n arki lasten kanssa? Miten hän hoitaa ns. arjen asiat. Käy kaupassa, hakee lapset hoidosta. Onko ap:lla auto? Tuota hommaa ei tehdä kävellen luultavasti. Jaksaako ap tehdä kaiken sen yksin. Lähes joka viikko. Siihen siivous, tiskaus, ruuanlaitto, pyykkihuolto päälle. Ja ne lapset. Entä jos joku lapsista on kipeä? Ap itse? Entäpä kun ap:n kodissa tulee esiin jokin nk. miehen työ, osaako ap hoitaa ne? Onko hänellä varaa hommata korjaaja, jos ei ole isää, siskon tai ystävättären miestä. Nimittäin exä voi hyvin pian kieltäytyä auttamasta vaikka kauniisti pyytäisikin. Minun exänikin kieltäytyy, vaikka lähti toisen naisen mukaan saati sitten jos lempataan pihalle kun ei tykätä. Tässä kaikessa voi tulla ns. tenkkapoo, koska ap kertoo, että mies ei halua erota. Ehkä hän loukkaantuu ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Entä sitten? Miten lapset sitten tapaavat isäänsä? Entä jos mies ryhtyy riitelemään huoltajuudesta? Sitten istutte tunti toisensa jälkeen setvimässä sossussa elämäänne. Millä perustelet sen ettei miehellä ole mahdollisuus saada yksinhuoltajuutta. Sillä ettei hän ollut hyvä naimaan? Valehteletko sitten että hän oli huono isä? Teillä on kolme lasta. Minne miehesi muuttaisi? Millaista hänen luonaan olisi lasten olla? Miten jaatte lasten tavarat kahden kodin välille? Onko hänellä niin hyvät tulot, että on varaa esim. kolmioon, omaan tai vuokrattuun, että olisi tilaa kyllin? Entäpä jos miehesi suuttuu, loukkaantuu ja katkeroituu, miten hän sitten käyttäytyy, kun et kerran tunne häntä? Ei ole ollenkaan sanottua, että lapset ovat hänen elämässään etusijalla silloin. Entä jos miehesi löytääkin pian eron jälkeen naisen, joka häntä ymmärtää ja arvostaa. Ehkä hänellä on pikku kaksio, jonka makuuhuoneeseen hän mielellään ottaa miehesi vuodettaan lämmittämään. Se on kätevää ja käytännöllistä myös taloudellisesti. Miehesihän pitää maksaa kolmen lapsen elatusmaksut. Miten lapsesi sopivat sinne kaksioon? Entä miten miehesi kumppani reagoi lapsiisi. Entä sinä itse. Kuvitellaanpa, että lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään tai joka toinen viikko. Entä kun olet löytänyt sen ihanan miehen. Hänellä ehkä on lapsia, sillä lapsettomat miehet saattavat kaihtaa jo yhdenkin lapsen äitejä, katso vaikka treffi-ilmoituksia. Oletko varma että se sinun ihana mies on kodissaan yksin juuri silloin kun sinun lapsesi ovat sinun miehelläsi? Että teidän aikataulut sopii yhteen. Kuvitellaanpa että tuot sen ihanan miehen kotiisi, sillä hänelle sopisi yhteinen viikonloppu juuri kun exäsi on nyxänsä kanssa matkoilla tai haluavat muuten vain olla kahdestaan. Entä kun se sinun nelivuotiaasi sanoo, että toi ei oo meidän iskä, mee paska pois. Ja missä sinä lasten kotona ollessa harrastat sitä ihanaa seksiä sen uuden miehesi kanssa ja miten? Entä ne keskustelut. Juotteko viiniä kun lapset leikkivät vieressä. Ennen kuin lapsesi hyväksyvät tilanteen ja mies myös, päätäsi särkee monta kertaa kun muistelet miten helppoa oli olla naimisissa ja pian huomaatkin että kuopuksesi on 15. Sen ikäinen lapsi voi jo olla yön yksin kotona ja sinä voit mennä sen unelmiesi miehen luo harrastamaan ihanaa seksiä ja keskustelemaan henkeviä. Toivottavasti se mies on lapsia haluamaton sinkku tai lapset on jo aikuisia. En halua romuttaa ap:n haaveita ja unelmia ja tarpeita, mutta haluan tuoda muutamia realiteetteja, joista osan itse olen kokenut tässä kolmen erovuoden aikana ja osan kuullut. Ja minulla sentään on niin iso lapsi, että jo voisi seurustella itsekin eikä ole este minun seurustelulle. Paitsi sillä tavoin kyllä, että en viitsi tapailla sitä ihanaa miestä kotonani vaan käyn hänen luonaan. Nyt sinun elämässäsi on viisi ihmistä, joiden tunteet ja tarpeet vaikuttavat sinun elämääsi. Sitten kun eroat, niiden määrä voi olla hyvin äkkiä 12-15, kun mukaan tulevat kummankin uuden kumppanin exät, jos on lapsia ja niitä tapaamisia.

Siksipä varmaan tuli kiire todistelemaan, että oma mies on Pohjanmaalta, tohtori ja toimari :D

esim. tohtorintutkintoon asti pakertaa sankoin joukoin onnettomia, ongelmaisia ihmisiä ihan siitä syystä, ettei työmarkkinoilta löydy heille mitään tai eivät pysty edes lähestymään työmarkkinoita. On helpompaa pysytellä opiskeluaikana tutuksi tulleella comfort zonella ja yrittää jotenkin päteä sieltä käsin.

Et ole vielä ansainnut sitä. Jos nyt eroat, eroat sen vuoksi että olet HUOMANNUT ja YMMÄRTÄNYT että sisälläsi on melkoinen tyhjiö. Olet huomannut että sinulla on tarpeita mutta et ole aivan selvillä niistä. Se mitä sinulle on tapahtumassa on se että olet kasvamassa AIKUISEKSI naiseksi. Olet valmis kasvamaan ja ottamaan vastuun itsestäsi, tarpeistasi ja päätöksistäsi. Se että sinä olet kasvamassa merkitsee sitä että myös avioliitollasi on mahdollisuus. Avioliittosi nykyinen tila heijastaa aiempia pelkojasi. Nyt kun olet itse kasvamassa on mahdollista että avioliittosi myös kokee kasvun ja ryhtyy heijastamaan aikuisempaa, kypsempää ja avoimempaa suhdetta. Se vain vie AIKAA ja aikaahan nykyajan ihmiset eivät halua elämälle antaa. Anna itsellesi nyt aikaa, harrasta liikuntaa, lue kirjoja, tapaile ystäviäsi ja ennenkaikkea harkitse terapiaa. Tunnut näkevän ongelmat ainoastaan itsesi ulkopuolella mutta tosiasiassa ne ovat kaikki lähtöisin meistä itsestämme. Vasta kun ryhdyt vahvistamaan itsetuntoasi ja -tuntemustasi tulet olemaan valmis tekemään päätöksen avioliittosi suhteen.

Pystynkö rakastumaan mieheeni, kun en ole häntä vielä koskaan rakastunut, enkä edes tunne häntä kunnolla? Alkaako hän yhtäkkiä kommunikoimaan kanssani, kun ei ole tähänkään asti mitään puhunut, vaikka olen yrittänyt kaikkea terapiasta treffi-iltoihin? Alanko yhtäkkiä himoitsemaan häntä, kun tähän asti hänen kosketuksensa on tuntunut vain epämiellyttävältä ja väärältä? Yritin nimittäin uskoa tuohon monta vuotta, eikä mikään muuttunut. Nämä ajatukset eivät ole uusia, olen vain tunkenut niitä väkisin takaisin alitajuntaani, kunnes ne eivät enää suostuneet pysymään siellä.

Eiköhän tämä ole melko selvä tapaus.

Et ole siis rakastanut miestäsi koskaan? Eli nyt ei ole kyseessä kadonneen kipinän uudelleen lämmitys vaan siitä, että joko miehen pitäisi muuttua radikaalisti tai ap:n pitäisi alkaa rakastamaan miestään sellaisena kuin mies on ollut ensitapaamisesta lähtien.

Ap kertoi, että muissa aikaisemmissa suhteissa on saanut sulkeutuneiden miesten lukot auki, mutta aviomies on ollut kova pala, eikä ole suostunut avautumaan. Maatiaispsykologialla katsoen toistuu sama kaava.

Retorinen heitto: Miksi niistä aikaisemmista suhteista ei sitten tullut pysyvää parisuhdetta, jos vaadittava henkinen yhteys oli saatu aikaan? Eikö sekään kelvannut?

Mitä enemmän tätä ketjua lukee ja ap:n ajatuksia, niin sitä enemmän eroratkaisu tuntuu paremmalta. Loppupelissä se on reilumpaa miestäkin kohtaan, että ero tulee, vaikka kirpaisee ja syvältä. Kun ap lähtee siitä, että halveksunta ja rakkaudettomuus miestä kohtaan tulee 100% todennäköisyydellä jatkumaan, niin peli vaan poikki.

Et ole vielä ansainnut sitä. Jos nyt eroat, eroat sen vuoksi että olet HUOMANNUT ja YMMÄRTÄNYT että sisälläsi on melkoinen tyhjiö. Olet huomannut että sinulla on tarpeita mutta et ole aivan selvillä niistä. Se mitä sinulle on tapahtumassa on se että olet kasvamassa AIKUISEKSI naiseksi. Olet valmis kasvamaan ja ottamaan vastuun itsestäsi, tarpeistasi ja päätöksistäsi. Se että sinä olet kasvamassa merkitsee sitä että myös avioliitollasi on mahdollisuus. Avioliittosi nykyinen tila heijastaa aiempia pelkojasi. Nyt kun olet itse kasvamassa on mahdollista että avioliittosi myös kokee kasvun ja ryhtyy heijastamaan aikuisempaa, kypsempää ja avoimempaa suhdetta. Se vain vie AIKAA ja aikaahan nykyajan ihmiset eivät halua elämälle antaa. Anna itsellesi nyt aikaa, harrasta liikuntaa, lue kirjoja, tapaile ystäviäsi ja ennenkaikkea harkitse terapiaa. Tunnut näkevän ongelmat ainoastaan itsesi ulkopuolella mutta tosiasiassa ne ovat kaikki lähtöisin meistä itsestämme. Vasta kun ryhdyt vahvistamaan itsetuntoasi ja -tuntemustasi tulet olemaan valmis tekemään päätöksen avioliittosi suhteen.

Pystynkö rakastumaan mieheeni, kun en ole häntä vielä koskaan rakastunut, enkä edes tunne häntä kunnolla? Alkaako hän yhtäkkiä kommunikoimaan kanssani, kun ei ole tähänkään asti mitään puhunut, vaikka olen yrittänyt kaikkea terapiasta treffi-iltoihin? Alanko yhtäkkiä himoitsemaan häntä, kun tähän asti hänen kosketuksensa on tuntunut vain epämiellyttävältä ja väärältä? Yritin nimittäin uskoa tuohon monta vuotta, eikä mikään muuttunut. Nämä ajatukset eivät ole uusia, olen vain tunkenut niitä väkisin takaisin alitajuntaani, kunnes ne eivät enää suostuneet pysymään siellä.

Eiköhän tämä ole melko selvä tapaus. Et ole siis rakastanut miestäsi koskaan? Eli nyt ei ole kyseessä kadonneen kipinän uudelleen lämmitys vaan siitä, että joko miehen pitäisi muuttua radikaalisti tai ap:n pitäisi alkaa rakastamaan miestään sellaisena kuin mies on ollut ensitapaamisesta lähtien. Ap kertoi, että muissa aikaisemmissa suhteissa on saanut sulkeutuneiden miesten lukot auki, mutta aviomies on ollut kova pala, eikä ole suostunut avautumaan. Maatiaispsykologialla katsoen toistuu sama kaava. Retorinen heitto: Miksi niistä aikaisemmista suhteista ei sitten tullut pysyvää parisuhdetta, jos vaadittava henkinen yhteys oli saatu aikaan? Eikö sekään kelvannut? Mitä enemmän tätä ketjua lukee ja ap:n ajatuksia, niin sitä enemmän eroratkaisu tuntuu paremmalta. Loppupelissä se on reilumpaa miestäkin kohtaan, että ero tulee, vaikka kirpaisee ja syvältä. Kun ap lähtee siitä, että halveksunta ja rakkaudettomuus miestä kohtaan tulee 100% todennäköisyydellä jatkumaan, niin peli vaan poikki.

Aikaisemmat suhteet menivät poikki ihan eri syistä: eka oli nuoruudenrakkaus (jossa kyllä oli himoa ja henkistä yhteyttä), enkä ollut valmis situtumaan vielä siinä iässä, toinen meni poikki välimatkan takia (lähdin ulkomaille ja kaukosuhde oliskin liian vaikeaa kummallekin), kolmas ja tätä miestä edeltänyt vakava suhde meni poikki, kun sain keskenmenon, emmekä pystyneet käsittelemään asiaa aikuisten tavoin kyspsästi.

Luulin kyllä ihan vilpittömästi, että tämäkin ies tosiaan alkaisia luottamaan minuun ja avautumaan ja keskustelemaan kanssani, kuten aikaisemmissa suhteissani, mutta niin ei sitten tapahtunutkaan.

En kuitenkaan missään nimessä halveksi miestäni, vaan pidän hänestä todella paljon. Hän on oikeasti hyvä ihminen ja kiltti isä. Hänkin ansaitsee parempaa.

kolme vuotta sitten, olisin voinut juuri noilla sanoilla kirjoittaa, molemmat kohdat. Luulen että ne seksiongelmat johtui juurikin henkisen yhteyden puuttumisesta. Meillä tilanne meni niin että periaatteessa kaikki oli hyvin, mutta minulla henkisesti todella paha olla. Eroon päädyttiin ja olihan se vaikeaa mutta samalla suunnaton helpotus.

Lapset olivat tuolloin 5-12vuotiaita. meillä on sikäli mennyt hyvin että lasten asioista ei ole tarvinnut kinata ja lapsekin ovat hyvin sopeutuneet, tietysti alkuun oli ikävää yms. mutta kun antaa aikaa ja läheisyyttä ja puhuu ja kuuntelee niitä lapsia niin kyllä asiat järjestyy.

Eroa en ole katunut, alkuun tunsin huonoa omaatuntoa lasten takia kun rikoin heiltä ehjän perheen, toisaalta eipä nuo siinä hyvää perheen mallia saanut kun äiti ei voinut sietää iskän kosketusta ja vanhempien puheenaiheet rajoittui tyyliin mitä tänään kaupasta tuodaan, TUNNEKYLMÄÄ elämää.

Tällä hetkellä minulla on elämässä mies jonka kanssa puhellaan kaikenmaailman asiat ja seksi on aivan loistavaa (ja sitä on paljon kun jatkuvasti tekee mieli, mikä tuntuu aivan ihmeelliseltä kun ennen ei tehnyt ikinä mieli).

Tsemppiä, kuuntele sydäntäsi!

Jos olisin ap:n tilanteessa niin itse pitäisin sitä omalta kannaltani hyvänä ratkaisuna, mutta epäilen että mun mieheni olisi toista mieltä. Olisi varmasti aika loukkaavaa kuulla että "voisin kyllä vielä asua sun kanssasi vähän aikaa kunnes lapset vähän kasvavat, kunhan mun ei tarvitse harrastaa sun kanssasi seksiä eikä yrittää luoda suhun syvällisempää keskusteluyhteyttä".



Itse en haluaisi pieniltä lapsilta viedä isää pois, mutta ajatus pakkoseksistä todella vastenmieliseltä tuntuvan miehen kanssa on myös aivan hirveä. Niin että jos voit "ostaa aikaa" kämppisratkaisulla niin se tosiaan voisi olla hyvä ratkaisu. Toivotaan!



Itsekään en mitenkään erityisen suurella ilolla odota seksiä mieheni kanssa, enkä aina viitsisi katsella häntä muutenkaan, mutta tilanne ei ole niin paha ettenkö uskoisi jaksavani vielä ainakin muutaman vuoden. Meidän lapset alle kouluikäisiä.

ja siitä seuraava apea tai kireä ilmapiiri kotona ei anna lapsille hyvää lähtökohtaa elämälle, ei myöskään se, että vanhemmat "uhrautuvat ja kärsivät" lasten tähden pysymällä yhdessä. Eli surkean liiton jatkaminen pannaan tosiasiassa lasten vastuulle ja maksettavaksi.

Pelkään että ap ei ole yksin, monet menevät naimisiin yksinäisyydenpelosta tai koska niin on tapana tai kuuluu tehdä.

Ap, olette molemmat varmaan ansainneet parempaa, erotkaa ennenkuin alatte vihata toisianne. Ja se kännissä paneminen kannattaa lopettaa heti. Eihän se oikeasti voi olla miehellekään tyydyttävää jos vaimo ei kestä seksiä kuin kännissä.

aiemminkaan, siis ennen lapsia.Hyvä isä ja kokonainen perhe antavat hyvän lähtökohdan lapsien elämälle. Valinnoistaan joutuu joskus ns maksamaan.

Kohdan 2. takia.

Meillä tosin yhteisiä kiinnostuksia kuten sisustaminen, mutta muuten elämme täysin seksitöntä,halutonta ja aika usein puheetontakin elämää. Molemmat hoitaa oman osuutensa lapsista vaan. =(

Minulla ollut sivusuhteita mutta niihin aina ihastuu ja toinen ei välttämättä sitten halua muuta. Se on liian rankkaa. En tiedä olemme aika erilaisia. Minua kiinnostaisi matkustelu ja muoti ym. mies haluaisi olla aina kotona ja samoissa vaatteissa. Ärsyttävää ja olenkin aika solmussa välillä asian kanssa. Kun erosta ollut puhetta niin mies rupeaa kiristämään.

Aiukuinen ihminen osaa ottaa vastuun tekemisistään, jos olet 3 lasta tehnyt miehen kanssa ja ollut vuosikausia jo naimisissa niin nyt kannat äidin vastuun.



Omaa elämääsi voit elää kun lapset on lähteneet kotoa. Siihen asti, pysyt avioliitossasi ja teet tarvittavat järjestelyt konkreettisesti ja mielessäsi jotta pärjäät arjessa.



Jos mies ällöttää, et harrasta seksiä hänen kanssa. Ostat vaikka mitä välineitä tyydyttääksesi tarpeesi. Otat itsellesi mieltäsi tyydyttäviä harrastuksia tai muuta mielekästä tekemistä mikä tuo sinulle henkistä onnea.



Miehen kanssa jatkat kaverilinjalla. Siinä teille henkisä kesksuteluja kun pohditte miten saada elettyä yhteistä elämää näillä uusilla säännöillä.



Olen tätä mieltä siksi, koska mua ärsyttää se että ensin mennään OMASSA yksinjäämisen pelossa naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta ja tekee tälle 3 lasta. Sen jälkeen vasta miettii omaa onnea ja ajattelee rikkovansa kaiken koska on mokannut.



Ja hyvä niin, MUTTA kun on lapsia niin säännöt on toiset. Lasten vuoksi tulee tehdä kaikki. Kannattaa lukea avioerolapsista. He kärsivät siitä käsittämättömän paljon. Ja olisin ehdottomasti eri mieltä jos suhteessanne olis muita syitä eroon, kuten päihdeongelmia, lyömistä, pettämistä tms.



Minusta se että rakkaus on loppu ei ole riittävä syy rikkoa lapsen perhettä. Sitten löydetään se kumppanuus toisella tavalla jotta yhteistä elämää voidaan jatkaa. Inhoa itsekeskeistä ajattelua ja uskottelua siitä että jos äiti voi huonosti ja parrisuhde kärsii tällä tasolla, on oikeus muka mullistaa 3 lapsen elämä.



Nyt nainen haet ne elämän ilot muualta kuin siitä miehestä, luotte uuden suhten keskenänne jossa voitte elää molemmat tyytyväisinä, mieshän ei halunnut erota?



Vastuu on kannettava ja onneasi ehdit etsimään myöhemminkin.

Aiukuinen ihminen osaa ottaa vastuun tekemisistään, jos olet 3 lasta tehnyt miehen kanssa ja ollut vuosikausia jo naimisissa niin nyt kannat äidin vastuun. Omaa elämääsi voit elää kun lapset on lähteneet kotoa. Siihen asti, pysyt avioliitossasi ja teet tarvittavat järjestelyt konkreettisesti ja mielessäsi jotta pärjäät arjessa. Jos mies ällöttää, et harrasta seksiä hänen kanssa. Ostat vaikka mitä välineitä tyydyttääksesi tarpeesi. Otat itsellesi mieltäsi tyydyttäviä harrastuksia tai muuta mielekästä tekemistä mikä tuo sinulle henkistä onnea. Miehen kanssa jatkat kaverilinjalla. Siinä teille henkisä kesksuteluja kun pohditte miten saada elettyä yhteistä elämää näillä uusilla säännöillä. Olen tätä mieltä siksi, koska mua ärsyttää se että ensin mennään OMASSA yksinjäämisen pelossa naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta ja tekee tälle 3 lasta. Sen jälkeen vasta miettii omaa onnea ja ajattelee rikkovansa kaiken koska on mokannut. Ja hyvä niin, MUTTA kun on lapsia niin säännöt on toiset. Lasten vuoksi tulee tehdä kaikki. Kannattaa lukea avioerolapsista. He kärsivät siitä käsittämättömän paljon. Ja olisin ehdottomasti eri mieltä jos suhteessanne olis muita syitä eroon, kuten päihdeongelmia, lyömistä, pettämistä tms. Minusta se että rakkaus on loppu ei ole riittävä syy rikkoa lapsen perhettä. Sitten löydetään se kumppanuus toisella tavalla jotta yhteistä elämää voidaan jatkaa. Inhoa itsekeskeistä ajattelua ja uskottelua siitä että jos äiti voi huonosti ja parrisuhde kärsii tällä tasolla, on oikeus muka mullistaa 3 lapsen elämä. Nyt nainen haet ne elämän ilot muualta kuin siitä miehestä, luotte uuden suhten keskenänne jossa voitte elää molemmat tyytyväisinä, mieshän ei halunnut erota? Vastuu on kannettava ja onneasi ehdit etsimään myöhemminkin.

Miehen tarpeista ja onnesta ei niin väliä? En halua, että hän on onneton, koska välitän hänestä kuten rakkaasta veljestä. Patistanko hänet ottamaan salarakkaan? Riittäisikö se edes miehelle?

Ap on itse tuollaisen ylläkuvatun liiton lapsi, jossa äiti ja isä sinnittelivät yhdessä, kunnes olin 16 v. Sitten helpottuneina erosivat. Ei ollut kiva taakka teinille kannettavaksi, ei.

Aiukuinen ihminen osaa ottaa vastuun tekemisistään, jos olet 3 lasta tehnyt miehen kanssa ja ollut vuosikausia jo naimisissa niin nyt kannat äidin vastuun. Omaa elämääsi voit elää kun lapset on lähteneet kotoa. Siihen asti, pysyt avioliitossasi ja teet tarvittavat järjestelyt konkreettisesti ja mielessäsi jotta pärjäät arjessa. Jos mies ällöttää, et harrasta seksiä hänen kanssa. Ostat vaikka mitä välineitä tyydyttääksesi tarpeesi. Otat itsellesi mieltäsi tyydyttäviä harrastuksia tai muuta mielekästä tekemistä mikä tuo sinulle henkistä onnea. Miehen kanssa jatkat kaverilinjalla. Siinä teille henkisä kesksuteluja kun pohditte miten saada elettyä yhteistä elämää näillä uusilla säännöillä. Olen tätä mieltä siksi, koska mua ärsyttää se että ensin mennään OMASSA yksinjäämisen pelossa naimisiin miehen kanssa jota ei rakasta ja tekee tälle 3 lasta. Sen jälkeen vasta miettii omaa onnea ja ajattelee rikkovansa kaiken koska on mokannut. Ja hyvä niin, MUTTA kun on lapsia niin säännöt on toiset. Lasten vuoksi tulee tehdä kaikki. Kannattaa lukea avioerolapsista. He kärsivät siitä käsittämättömän paljon. Ja olisin ehdottomasti eri mieltä jos suhteessanne olis muita syitä eroon, kuten päihdeongelmia, lyömistä, pettämistä tms. Minusta se että rakkaus on loppu ei ole riittävä syy rikkoa lapsen perhettä. Sitten löydetään se kumppanuus toisella tavalla jotta yhteistä elämää voidaan jatkaa. Inhoa itsekeskeistä ajattelua ja uskottelua siitä että jos äiti voi huonosti ja parrisuhde kärsii tällä tasolla, on oikeus muka mullistaa 3 lapsen elämä. Nyt nainen haet ne elämän ilot muualta kuin siitä miehestä, luotte uuden suhten keskenänne jossa voitte elää molemmat tyytyväisinä, mieshän ei halunnut erota? Vastuu on kannettava ja onneasi ehdit etsimään myöhemminkin.

yrittää sisäistää!!!!!!!

siinä mielessä että mihen on keksittävä omat selviytymiskeinot. Niinkuin sanoin, siinäpä teille henkistä keskusteltavaa seuraavalla ravintolaillallisella.



Et voi hänen puolestaan päättää mikä on hyväksi hänelle ja mikä riittää.



Se, tuntevatko lapset taakaksi jonkin asian, on ihan teidän hoidettavissa. Se että kohtelette edelleen toisianne kunnioittavasti, arvostatte toisianne ja elätte ja olette niinkuin sanoit, vaikka sisarukset joilla on lämpimät välit, teillä välitetään toisistaan ja tulette muutenkin toimeen paitsi romanttisessa mielessä.



Itselläsi ei ole siis kokemusta siitä että vanhemmat eroaa ja sinä jo kerroit että rakkauden ja läheisyyden nälkääsi haluat uuden suhteen ja tuntea jotain.



Se että rikot lasten perheen ja tuot siihen vielä jonkun uuden ihmisen heidän elämään ja mies tuo myös uuden ihmisen, on oikeasti kova pala lapsille eikä mikään läpihuuto juttu. Toivon vain että ymmärrät tämän.



25

Ap, sinun myöhemmätkin kirjoitukset oli niin tuttua tekstiä. Lasten kanssa kun on jälkikäteen keskusteltu niin varsinkin isompien mielestä nyt eron jälkeen on parempi, itse koin tavallaan helpottavana kun toiseksi vanhin tyttö sanoi minulle n. vuosi eron jälkeen että äiti, kyllä nyt on parempi kun sinä et koko ajan huua (olin parisuhteen loppuaikoina todella henkisesti lopussa ja kireä ja tottakait se heijastuu lapsiin). Jossain muussa keskustelussa joku lapsi sanoi että jos muutettais sinne entiselle asuinalueelle, sanoin et minne sinne kun ei siellä ole vapaita asuntoja niin yksi lapsi "ärähti" että ei ainakaan iskän luokse muutettais, minä sitten mielenkiinnosta kysyin että miksikä ei, niin lapsi sanoi että no siksi kun ette te käyneet ollenkaan yhteen. Eli kyllä ne huomaa asioita ja voivat kärsiä siitä huonosta suhteesta hiljakseen. Minäkin jossain eron vaiheessa ajattelin olevani itsekäs paska, mutta kyllä nämkin lasten kommentit osoittaa ettei se heillekään pelkästään huono asia ollut.

En ole niin ptkälle edes ajatellut! Jos jonkun löydänkin, minulle sopisi sitten mainiosti sellainen kuvio, että tapaisin tätä uutta rakasta vaikkapa viikonloppuisin, kun lapset ovat isänsä kanssa tai jotain. En osaa edes kuvitella tähän jotain uutta tyyppiä. Haluaisin kyllä, ilman muuta,kokea joskus, miltä rakkaus ja intohimo tuntuu! En ajatellut siihen lapsiani kuitenkaan sotkea mukaan, jos ei ole pakko.

Itse olen siis eroperheestä, jossa sinniteltiin just lasten takia ja sitten erottiin heti, kun lapset "olivat tarpeeksi isoja". Tottakai tajusin silloin heti, että olin ollut tavallaan vastuussa vanhempieni epäonnesta, eivätkä he halunneet oikeasti olla yhdessä... : (

ap

siinä mielessä että mihen on keksittävä omat selviytymiskeinot. Niinkuin sanoin, siinäpä teille henkistä keskusteltavaa seuraavalla ravintolaillallisella. Et voi hänen puolestaan päättää mikä on hyväksi hänelle ja mikä riittää. Se, tuntevatko lapset taakaksi jonkin asian, on ihan teidän hoidettavissa. Se että kohtelette edelleen toisianne kunnioittavasti, arvostatte toisianne ja elätte ja olette niinkuin sanoit, vaikka sisarukset joilla on lämpimät välit, teillä välitetään toisistaan ja tulette muutenkin toimeen paitsi romanttisessa mielessä. Itselläsi ei ole siis kokemusta siitä että vanhemmat eroaa ja sinä jo kerroit että rakkauden ja läheisyyden nälkääsi haluat uuden suhteen ja tuntea jotain. Se että rikot lasten perheen ja tuot siihen vielä jonkun uuden ihmisen heidän elämään ja mies tuo myös uuden ihmisen, on oikeasti kova pala lapsille eikä mikään läpihuuto juttu. Toivon vain että ymmärrät tämän. 25

meillä seksi oli ihan nautittavaa siihen saakka, kun oli luottamusta ja tuo yhteys.. nykyään ei enää. Kauanko tuota on kestänyt, oisko mahdollista yrittää löytää se yhteys uudelleen, kun lapset vähän vanhenevat? Että nyt purisit hammasta ja muutaman vuoden jälkeen katsoisit, onko tilanne muuttunut?