Eroaisitteko TE, jos avioliitossa olisi nämä kaksi asiaa vialla:

Kun tuota aloitusta ja ap:n kommentteja pitkin ketjua lukee, niin kyllä tässä on kyse 100% ap:n ongelmista, ei miehen huonoista puolista.



Mitä mies on tehnyt väärin?

- Mennyt seurustelemaan, naimisiin ja tehnyt lapsia naisen kanssa, joka 10 vuoden jälkeen huomaa, että että olinpa pikkuisen masentunut parinmuodostuksen aikaan ja tuli tehtyä väärä valinta.

- on oma itsensä eikä pysty muuttumaan puolisonsa toiveiden muottiin "henkeväksi keskustelijaksi" ja "avaudu" kaikista asioistaa sillä tavalla, kuin puolison pikku päässä on vaatimukset asetettu.



No ei sillä ole väliä, että mies

- on hyvä ja rakastava puoliso

- on hyvä ja rakastava isä lapsilleen

- ei käy vieraissa, ryyppää tai hakkaa vaimoaan

- osallistuu jopa kotitöihin

- nähtävästi hyppinyt terapioissa ja muissa ap:n keksimissä touhuissa



Ap. pistä OMA pääsi kuntoon ja jos ei onnistu, niin sitten eroa. Mutta älä tuosta tilanteesta miestä syytä.



Se olisi sitten oman ketjun paikka vaihtaa mielipiteitä naisten ja miesten kommunikaatioeroista ja pitääkö kaikki helvetin asiat puhkianalysoida ja jauhaa selviä asioita aina ja aina.

Ihminen voi valita väärin ja mennä naimisiin vääristä syistä, mutta ei ole järkeä kärsiä loppuelämäänsä yhden virheen takia.



Kaiken VOI saada samassa paketissa. Oma mieheni on joka suhteessa juuri oikea minulle: pystymme keskustelemaan kaikesta, seksi on loistavaa ja haluamme sitä suunnilleen yhtä usein, kotityöt jaetaan, olemme kiinnostuneita samoista asioista, erimielisyydet sovitaan nopeasti ja rakentavasti, meillä on samanlainen huumorintaju, anuramme paljon yhdessä. Elämä on kaikenkaikkiaan helpppoa ja mukavaa, juuri kuten haluammekin.

Sori, jos olen antanut väärän vaikutelman asiasta. Mies on sellainen kuin on, ihan hyvä ihminen sellaisenaan. Hänen tapansa elää on ihan yhtä "oikea" kuin minunkin, ne eivät vaan tunnu sopivan yhteen mitenkään päin tai mllään tasolla. En usko, että kummankaan tarpeet tulevat tyydytetyiksi ja minusta tuntuu, että mieheni olisi onnellisempi täysin toisentyyppisen ihmisen kanssa. Minä taas olen, mikä olen, enkä aio enää piilotella omaa itseäni ja omia tunteitani, kuten tein vuosien ajan ja nyt maksan sitten siitä.



En siis edellenkään etsi mitän puhkianalysoijaa, van siis ihan, minun mielestäni, normaalia keskustelua elämästä, tunteista, yhteiskunnasta, miloin mistäkin. Mieheleni puolestaa sopisi ihminen, joka ei koe näitä asioita tärkeiksi.





Joudun nyt poistumaan tältä päivältä, kiitos kaikille mielipiteistä. Menen nyt miettimään asioita itsekseni.

Hän on mielellään miettimättä mitään sen syvällisemmin. Miehen yritykset lopahtivatkin aika pian ja ymmärrän kyllä häntä, enhän istekään osaa vaan istua tyytyväisenä hiljaa ja silloin tällöin kommentoida jotain kevyttä ja pinnallista.

tilanteesta etkä millään tavalla halveksi häntä, ethän?

En halveksi, vaan tämä on ihan vaan totuus. Mies on itse kertonut siis olevansa tällainen. Ei hän halua puhua syvällisiä, eikä koe minkäänlaista tarvetta sellaiseen. Se on ihan yhtä "oikea" tapa toimia, kuin minun tapani ja tarpeeni saada keskustella ja luoda toiseen ihmiseen henkinen yhteys.

Ero on todennäköisesti tulossa (ainakin ap miettii sitä) koska yhteyttä miehen kanssa ei ole. Mutta kertokaapa se taikasana millä yhteys saadaan muodostetuksi. Mikä on se maaginen "juttu" millä saadaan kahden täysin erilaisen ihmisen välille yhteys?

Taikasana on kommunikaatio! Kaikki ihmiset ovat erilaisia! Oikeasti. Sen avulla ihmiset voivat kohdata. MUTTA kommunikointia on monenlaista. Ei tarvitse vaatia miestä avautumaan juuri sillä tavalla kuin sinä haluat. Kommunikointi on sitä, että haluaa oppia ymmärtämään toista TÄMÄN OMILLA EHDOILLA. Ei niin, että vaaditaan toista muuttumaan sellaiseksi, että se puhuu juuri oikein, itselle sopivin sanankääntein.

ovat suuret, eikä toinen pysty tulemaan yhtään vastaan, toisella on suuri riski sairastua esim. masennukseen. Mistä kumpuaa ajatus että miehen pitää saada olla mitä on vaikka olisi täysin kykenemätön kommunikoimaan- vaimon pitäisi muuttua ja muuttua ja kestää?? On vaarallista yleistää- joskus se toisen tuppisuisuus ei aukea millään ja jos koko elämä on sitä että yrittää auttaa toista avautumaan, eikä koskaan kukaan ole sua varten, sitä on aika vaikea kestää. Ja mitä elämää se edes sellainen on? Jos omat kriisit on lauennu pienellä säädöllä, se ei tarkoita sitä että se on ainoa oikea ratkaisu.

Ei teillä kaikki ihan hyvin voi olla:(

Tuosta kommunikaatiosta vielä sen verran, että olen kyllä aikaisemmin seurustellut hiljaisten miesten kanssa, joilla on kestänyt jonkin aikaa, ennenkuin he ovat uskaltaneet avautua asioistaan. Silti, jokainen heistä on jossain vaiheessa alkanut mielellään keskustelemaan ja puhumaan itsestään. Yleensä lähes kaikki ihmiset tykkäävät kyllä puhua itsestään, siksi tämä olikin minulle aika ylläri, kun aika ei parantanutkaan tilannetta, kuten aikaisemmissa suhteissa.



Jotenkin toivoin, että vuosien myötä mies paljastaisi sisimpänsä minulle, kuten minä hänelle ja voisimme luoda sen yhteyden toisiimme ja silloin seksikin olisi voinut alkaa sujumaan. Aikaisemmin sama kaava on toiminut AINA, nytpä ei sitten toiminutkaan. Mies ei kuulemma tarvitse mitään "yhteyttä", eikä ymmärrä lainkaan, mistä edes puhun.

ja pohdi omia vikojasi. Minä olen juuri eronnut noista syistä ja samoin kuin sinä- olen pystynyt järjestämään lasten ja omat asiat hyvin- en ole rikas, mutta ei tarvii köyhäilläkään. Lapset vaikuttaa tyytyväisiltä- toki oli pettymys ja suru tämä ratkaisu heille, mutta heidän elämässään ei juuri mikään muuttunut, minä voin 1000 kertaa paremmin kuin ennen, heidän isänsä on edelleen hyvä isä, ja tiedoksi noille hysteerisille ämmille, ei ole tullut vielä mieleenkään lähteä etsimään uutta miestä, on ihanaa olla ihan omillaan ja huomata että pärjää ja kaikki sujuu. On ihan sontaa se että pitäisi vaan sinnitellä ja kestää. Kaikilla ei ole kanttia lähteä vaikka ehdottomasti pitäisi ja jotenkin se ero tuntuu niin uhkaavan niitä jotka perustavat elämänsä siihen et se mies on aina siinä. Jonkun ero todistaa että ei välttämättä ole. Ihan käsi sydämellä, hyvin hoidettu ero ja se että uskaltaa seistä omilla jaloillaan voi olla oikein hyvä vaihtoehto. Lapsillekin parempi kuin tukku tukahdutettuja tunteita, ristiriitoja, sietämisiä. Ja kaikkemme yritettiin, käytiin terapiat ja muut. Temperamenttieromme ja sitä myöten molemminpuolinen onnettomuus eivät muuttuneet miksikään.

Ole ap rohkea ja tee mitä oikealta tuntuu. Maailma ei kaadu etkä sinä ole hirviö vaikka täällä jotkut sen paasaamisesta kiksinsä saavatkin.

...mutta oletteko te nyt ihan realisteja, jotka rummuttavat kulissiavioliiton puolesta?

Melko pitkältä tuo seuraavat 15 vuotta tulee olemaan jos tukahduttaa omat tarpeensa kokonaan.

Ei siihen mitkään tyttöjenillat, lenkkeilyt ja puutarhanhoidot auta.



Mitä sitten sanotaan aikuisille lapsille kun viimein lentävät pesästä. Juu erottiin kun en ole 15 vuoteen voinut hyvin. Siinähän sitä onkin aikuistuvalle lapselle sulateltavaa.



Vai ovatko nämä itsensä tukahduttajat juuri niitä martyyreitä jotka pitävät kulisseja pystyssä ja katkerina täällä huutelevat että juu juu oma elämä pitää laittaa 15 vuodeksi syrjään.

Mitä jos saa vaikka vaikean sairauden 20 vuoden päästä. Siinä on sitten sitä täyttä elämää ehtinyt viettää 5-vuotta.



Kyllä se niin on että jokaisella on vain yksi elämä.

Te olette ne lapset päättäneet tehdä ja lapsilla on oikeus ehjään perheeseen. Eroaisin sitten kun lapset ovat jo omillaan.

Mä en kans tajua miksi heittäytyä marttyyriksi, jotain pätemistä kai sekin on... Ap on osoittanut peiliin katsomisen kykyä, ei syyttele miestään, tunnustaa virheensä, on yrittänyt tehdä tilanteesta paremman, on koittanut sopeutua. On puhuttu, käyty terapiassa, yritetty keskustella, juotu viiniä että seksi sujuisi, vietetty parisuhdeaikaa. Toisin kuin moni väittää, ap vaikuttaa minusta kypsältä, itselleen rehelliseltä, tolkulliselta ja melko hyvän itsetuntemuksen omaavalta ihmiseltä. Ap ei myöskään ole pettäjä tai epärehellinen, eikä omien sanojensa mukaan pysty rinnakkaissuhteeseen. Jos tämän jälkeen usko koko juttuun hiipuu, ei kai ihme.

lakata harrastamasta sitä vastenmieliseksi kokemaansa seksiä miehensä kanssa, hankkia rakastajan ja jäädä lasten takia silti elämään miehensä kanssa.



Varmaan joo ihan ok diili ap:lle, mutta ei kai nyt kenenkään mies suostuisi tuollaiseen!?



Täytyy myös sanoa että mun vihani ja halveksuntani määrä olisi loputon, jos lasten täyttäessä X vuotta puolisoni ilmoittaisi että haluaa nyt erota, koska on viimeiset 15 vuotta kokenut seksin minun kanssani inhottavaksi velvollisuudeksi ja pitää minua tylsänä ja rajoittuneena persoonana henkisesti. Ei ihmisillä ole oikeutta varastaa muiden ainoaa elämää tuolla lailla!



Eri asia tietysti, jos molemmat oikeasti suostuvat siihen tajuten että kysymys on pelkästä lasten takia ylläpidetystä kulissista, vailla henkistä tai fyysistä yhteenkuuluvutta.

Jos ovat niin yrittäisin sinnitellä vielä vähän aikaa ja eroaisin sitten kun nuorin lapsista on vähintään 4.

sitten kun lapset teini-iässä. Ymmärtävät jo vähän eroon johtaneita syitä, toisin kuin ihan pienet lapset. Pienet lapset vaan ikävöivät sitä poissaolevaa vanhempaa, samoin tietysti se etävanhempikin lapsia.

nim. kokemusta on, eronnut v. 2006

ja kuitenkin voit 100% varmuudella sanoa että erotilanteessa olisi lapsille läheinen ja hoitaisi asiat hienosti.



Enpä olis niin varma.... Sä et voi mistään tietää miten miehes jonka ajatuksia sä et edes tiedä, reagoi noin isoon kriisiin



25

Ap tässä siis vielä. Luulen, että voisimme "erota", mutta asua kämppäkavereina yhdessä ainakin muutaman kuukauden. Olisimme kumpikin vapaita menemään, mutta lapsilla olisi kaksi vanhempaa lähellä. Luulen, että mies suostuisi järjestelyyn ainakin vähäksi aikaa. Sen jälkeen pitäisi tehdä jokin lopullinen ratkaisu ja kai myydä talo pois. On niin hullua, kun kuitenkin VÄLITÄN miehestä todella paljon ihmisenä. Hän on kuin rakas veli tai uystävä, jota ilmankaan en haluaisi elää. Mutta seksiä en hänen kanssaan halua, emmemkä myöskään millään löydä sitä kuuluisaa "samaa aaltopituutta", paitsi joskus, erittäin harvoin. Arki sujuu kuitenkin aivan loistavasti, samoin pinnallisempi keskustelu ja kuulumisten vaihto, jossa ei siis puhuta tunteista lainkaan tai analysoida yhtään mitään asiaa.

Erosin miehestä joka erinomainen isä ja paras ystäväni. Seksi vain ei enää sujunut ja yhdessä oleminen oli sellaista "möllöttämistä".

No, harvassa ovat ne päivät jolloin en olisi eroa katunut. Kadun poikammekin puolesta joka erotessamme oli 5v ja nyt 10v. Vielä nykyäänkin valittaa isä-ikäväänsä. Että selitä siinä sitten lapselle miksi erottiin.. Ei lapsi ymmärrä että vanhemmat eroaa "kun ei ole enää kivaa".

ja kuitenkin voit 100% varmuudella sanoa että erotilanteessa olisi lapsille läheinen ja hoitaisi asiat hienosti.

Enpä olis niin varma.... Sä et voi mistään tietää miten miehes jonka ajatuksia sä et edes tiedä, reagoi noin isoon kriisiin

25

huomio!

Apn mies tuskin on apn paras ystävä, ystävyys kun vaatii jonkinmoista henkistä suhdetta.

Minä erosin myös kaksi vuotta sitten, hyvin samanlaisesta tilanteesta kuin ap, lähes samoin pohdinnoin. Päätös oli vaikea, todella vaikea. Elämä on tavallaan epämukavampaa ja lapsia riipii vieläkin toisesta vanhemmasta luopuminen aina heidän vaihtaessaan kotia. Ja särkee se minunkin sydäntäni. Silti, tämä oli surullisuudessaankin ainoa oikea ratkaisu. Nyt mieskin on jo sitä mieltä, ja on löytänyt rinnalleen itselleen sopivamman puolison.

Erosin miehestä joka erinomainen isä ja paras ystäväni. Seksi vain ei enää sujunut ja yhdessä oleminen oli sellaista "möllöttämistä".

No, harvassa ovat ne päivät jolloin en olisi eroa katunut. Kadun poikammekin puolesta joka erotessamme oli 5v ja nyt 10v. Vielä nykyäänkin valittaa isä-ikäväänsä. Että selitä siinä sitten lapselle miksi erottiin.. Ei lapsi ymmärrä että vanhemmat eroaa "kun ei ole enää kivaa".

1. Todella huonoa seksiä, mies ei kiinnosta seksuaalisesti LAINKAAN, lähinnä ällöttää. Jokainen seksisessio (jota ennen on otettava runsaasti viiniä, että pystyy siihen)johtaa helpotuksen tunteesen: nyt tätä ei tarvitse kestää noin kuukauteen! Seksi on huonontunut entisestään vuosien kuluessa, vaikka asioista on puhuttu paljon.

2. Ei minkäänlaista henkistä yhteyttä toiseen jatkuvasta yrittämisestä ja terapiasta huolimatta. Mies erittäin sulkeutunut, eikä paljasta itsestään oikeastaan yhtään mitään, paitsi pakon edessä.

3 lasta. 8 vuotta naimisissa. Mies osallistuva ja hyvä isä, joa tekee kotitöitäkin. Mies ei halua erota.

1. seksi- jos eroatte niin sinun ei tarvitse harrastaa seksia kenenkaan kanssa jos et halua. Mutta ero ei takaa sinulle hyvaa intohimoista parisuhdetta jonkun toisen kanssa.

2. henkinen yhteys, jos olet yksin niin sitten sinulla on viela vahempi henkista yhteytta kenenkaan kanssa.

3. lapset ja kotitoiden maara ei vahene nyt teet kaiken yksin vahemmalla rahalla. Eika sinulla ole ketaan jonka kanssa keskustelisit edes pinnallisia juttuja.

sinun valintasi

Tässä tuli vain negatiiviset, vaikkakin isoja asioita nämä ovat. Mihin henkinen yhteys on kadonnut?kai se on joskus ollut tallessa, miksi muutoin olisitte yhdessä?....seksi..ehkä tälle asialle voi tehdä jotain, asennemuutosta sinulta joka lähtee miehen arvostuksesta ja kunnioituksesta. Etkö löydä hänestä enää niitä positiivisia piirteitä jotka sut on aikoinaan saanut haluamaan seksiä hänen kanssaan? mut jos ei, niin seksi on niin iso juttu, ainakin mulle, niin eroaisin. mutta ensin tekisin töitä asioita korjatakseni.

Elinkautisesta tuomiostakin voi anoa vapautusta jo 12 vuoden jälkeen, ja te olette tuomitsemassa ap:lle 15 vuoden kakkua...

...mutta oletteko te nyt ihan realisteja, jotka rummuttavat kulissiavioliiton puolesta?

Melko pitkältä tuo seuraavat 15 vuotta tulee olemaan jos tukahduttaa omat tarpeensa kokonaan.

Ei siihen mitkään tyttöjenillat, lenkkeilyt ja puutarhanhoidot auta.

Mitä sitten sanotaan aikuisille lapsille kun viimein lentävät pesästä. Juu erottiin kun en ole 15 vuoteen voinut hyvin. Siinähän sitä onkin aikuistuvalle lapselle sulateltavaa.

Vai ovatko nämä itsensä tukahduttajat juuri niitä martyyreitä jotka pitävät kulisseja pystyssä ja katkerina täällä huutelevat että juu juu oma elämä pitää laittaa 15 vuodeksi syrjään.

Mitä jos saa vaikka vaikean sairauden 20 vuoden päästä. Siinä on sitten sitä täyttä elämää ehtinyt viettää 5-vuotta.

Kyllä se niin on että jokaisella on vain yksi elämä.