Ärsyttää äidit, joiden esikoisten imetys "ei vaan onnistunut"...

"äitiyden suorittamisen" lisäksi myös siksi, että heillä on kehittyneempi kyky ottaa selvää asioista, valita oikeat lähteet ja sisäistää sekä analysoida tietoa. Siksi he eivät niin helposti vähemmän koulutettujen kanssasisartensa lailla luule, että "maitoa ei tule, kun sitä ei saa pumpattua" tai että "lapsi ei saa riittävästi maitoa, jos se roikkuu koko ajan tissillä".

kun sektion jälkeen sairaalassa opettivat pullolle (90-luvulla). Tokan onnistui, kolmannen myös, neljännen ei, viidennen joo ja kuudes osittaisimetyksellä, maitoa ei vaan tule tarpeeksi vaikka päällään seisoisi.

Voi olla tai olla olematta. Ap muistaakseni kyseli esikoisiaan imettämättä jättäneistä.

Mikään luettu tieto ei siinä ekan vauvan kanssa kauheasti auta. Itsekin olen akateeminen ja silti juuri sen esikoiseni imetys meni mönkään. Kaikesta tiedosta huolimatta.



-105-

sulle, että toistaiseksi tässä maassa äiti päättää itse, miten lapsensa ruokkii, ei kätilö.

kenenkään kohdalla ei ole imetys onnistunut.



Mitäs mieltä olet tämmöisestä? Olisko pitänyt vauvaoja rääkätä loputtomiin?



Neljännen kohdalla en enää edes harmitellut asiaa, kun tiesin ettei asia siitä miksikään muutu.

ihmiset jotka tulee tänne kertomaan mulle kuinka ärsyttävää on että mulla oli niitä ongelmia siinä imetyksessä.

maitoa tullut! imuote ja kaikki muu meni oikein hienosti alusta asti, mutta maito ei vaan noussut eikä sitä tullut, joten miksi pitää vauva nälässä ja pakottaa tissillä itkemään kun sen voi lopettaa ja antaa korviketta?

tosi hyvillä neuvoilla se varmaan paranee?



Mä en tajua että vaikka kuinka hoida n itseäni niin silti on sokeriarvot välillä ihan persiillään. Jos pystyy ihan tahdonvoimalla ja asioista selville ottamisella saamaan maitoa rintoihin riittävästi, niin kai tolla samalla metodilla sitten voi parantaa vaikka minkä sairauden tai vaivan?

kun ei kysytty mielipidettä kun vauva oli jo ehditty ruokkia moneen kertaan ennenkuin pääsin vauvaa edes näkemään. Eikä imetystä pidetty itsestäänselvyytenä silloin muutenkaan.

sulle, että toistaiseksi tässä maassa äiti päättää itse, miten lapsensa ruokkii, ei kätilö.

ENNEN sitä sektiota, miten toivot, että asiat hoidetaan.

yhtään tuo asia.



Imetyshän on aika pitkälti taitolaji. Esikoisen kanssa kaikki on uutta, eikä imetyskään ehkä onnistu, vaikka nainen yrittäisikin. Tietoisuus ja varmuus omasta toiminnasta äitinä lisääntyy äitinä olon myötä, ja näin ollen toisen tai kolmannen lapsen imettäminen voi olla jo paljon helpompaa.



Esikoiset ovat myös lapsista yleensä pienikokoisimpia, myöhemmin syntyvät sisarukset suurempia, ja mitä pienempi vauva, sen hankalampaa on imetys, näin yksinkertaistettuna.

huonosti. JOillakin se ei heti onnistu ja vaatii vähän enemmän harjoittelua ja vippaskonsteja. Esim. sektion jälkeen maito nousee hitaammin tai jos lapsi joutuu valvontaosastolle saati muita erilaisia tilanteita voi olla. Tällöin imetys vaatii hieman enemmän vaivannäköä, kaikki eivät sitä jaksa silloin välttämättä.



t. itse päivystyksellisen sektion jälkeen kun vauva oli tehohoidossa alkuun, maidonerityksen kanssa taistellut enkä tunne itseäni uusavuttomaksi ja imetin lopulta vuoden.

Osittain olen minäkin samaa mieltä ja olen huomannut, että useimmiten imetyksen epäonnistumisen syynä on se, että " IMETYS EI OLLUT KIVAA, EN TYKÄNNYT IMETYKSESTÄ"

Jos vauvan imuote on oikea, imetys ei satu.

Monet myös lopettavat imetyksen siihen, kun tulee ensimmäinen tiheän imun kausi, kun he luulevat ettei maito riitä. Vaikka oikeasti vauva vain tilaa maitoa ja imee tiheämmin. Tarkoitus ei ole silloin tullakaan maitoa joka kerralla.

Itse tein imetyksen onnistumisen eteen töitä. On ihan normaalia, että imetys alkaa sujua vasta n.3kk kuluttua syntymästä. Silloin on moni jo luovuttanut.

Ja onhan se tietysti kiva alkaa polttamaan tupakkaa ym. kun ei tarvi enää imettää!!

Miksi pitäisi hyvmistellä kuorossa jos asia ei ole oikeasti niin? Ikinä en ole tupakkaa polttanut, mutta silti olin iloinen kun imettäminen loppui.

Toki saa sanoa, jos ei imetyksestä pidä, MUTTA monet sanovat syyksi että MAITO EI RIITTÄNYT ja siksi lopettivat imetyksen. Tosiasiallinen syy kun olisi se, että ei vain kiinnosta imettää.

miksi ketään voisi kiinnostaa ärsytykseen asti toisten ihmisten imettämiset tai imettämättä jättämiset.Mutta kerron omalta osaltani, etten imettänyt kumpaakaan lapsistani, en tuntenut mitään syyllisyyttä enkä omantunnontuskia tästä asiasta, se tuntui olevan suurempi ongelma joillekin toisille ihmisille. Ja silti olen saanut kasvatettua näistä korvikemaitoa saaneista lapsista isoja koululaisia, jotka eivät ole koskaan sairastaneet mitään muuta kuin vesirokot.

Kas kun yleensä seuraavien vauvojen imetys sitten voi onnistua........

Kautta aikojen äidit ovat imettäneet vauvojaan, mikäli vauva on haluttu pitää hengissä...

Tuskinpa esi-äidit ovat anatneet vauvoilleen mammuttien maitoa.......

Nykyäitien uusavuttomuus taas huipussaan!

Juu, ei onnistunut esikoisen imetys kuin 2,5 kk, koska olin esikoisen syntymän aikoihin opiskelija, joka synnytti lapsen joululomalla ja jatkoi luennoilla ja gradupiirissä käymistä heti loman jälkeen ja antoi opiskelijaisän hoitaa lastaa sillä aikaa. Lapsi sai isän hoivissa tuttipullosta tissimaitoa ja alkoi tykätä pullosta enemmän kuin tissistä ja rupesi lopulta vaan rähjäämään, kun yritin imettää. En sitten jaksanut vaan pumppailla vaan siirryimme korvikkeisiin.



Toista lasta imetin sitten puoli vuotta ja kolmatta 9,5 kk. Esikoinen on lapsista tervein ja erittäin fiksu.

että imettäminen ei todellakaan useinmiten ole niin helppoa, että sen kuin vaan työntää tissin suuhun niin siitä se lapsi sitten nätisti syö masunsa täyteen. Sellaisessa utopiassa minä olin elänyt, että imettäminen on maailman luonnollisin asia. Että siihen naisen rinnat on tehty, helpolla sujuu. Katin kontit. Miksi ihmeessä neuvolassa ei voida motivoida tulevia äitejä kohtaamaan ne alun (parikin kuukautta kestävät) ongelmat ja pyrkimään löytämään halun jatkaa vaikeuksien kautta voittoon?!



Itselläni maito nousi vasta kuudentena päivänä synnytyksestä. Sanomattakin selvää, ettei viikon ikäinen enää tyytynyt kolostriumtippoihin, vaan sai tolkuttomia raivareita tyhjillä rinnoillani. Pakko oli antaa lisämaitoa, niin sairaalassa kuin kotonakin alkuun, lasta ei kertakaikkiaan kärsinyt huudattaa ja pitää nälässä. Tämä oli minulle ihan kamala pettymys ja suru. Olin pettynyt itseeni äitinä, olisin niin halunnut onnistua täysimetyksessä. Oli kamalaa huomata, etten kyennyt ruokkimaan lastani.



Ongelmat siis lähtivät siitä, että maito nousi poikkeuksellisen hitaasti. Vaikka pidin alastonta vauvaa ihoani vasten lähes jatkuvasti, ja annoin lapsen nukkua tissi suussa jne. maito ei vaan noussut.

Rinnanpääni ovat tosi napakasti sisäänpäin kääntyneet, vauva tarvitsi voimaa että sai rintakumin avulla ne sieltä esiin imaistua. Tässä siis ongelma nro. kaksi.

Kun lapsi oli imenyt tyhjiä rintoja 6 päivää saamatta sieltä ravintoa, hän alkoi saada tolkuttomia raivareita rinnalla. Huusi vain suu auki kun rintaa tarjosi - kieltäytyi koko hommasta. Sitkeästi saimme hänet kiinnostumaan tissistä niin, että mies ensin hyssytti lapsen rauhalliseksi, ja sitten lennosta heitti tämän viereeni (en tuolloin ensimmäisinä päivinä osannut imettää kuin makuullaan, ainut tapa mikä synnärillä opetettiin) rinnalle. Rintakumiin olin tiputtanut pari tippaa sokerivettä - siitä lapsi sai innostuksen imeä rintaa kun luuli sieltä jotain saavansa.



Kun maito sitten viimein nousi, kesti kuitenkin vielä melkoisen pitkän aikaa ennenkuin kysyntä ja tarjonta vastasivat toisiaan. Mutta sitkeästi vaan imetin, istuin sohvan nurkassa lukien / tv:tä katsellen tms. ja mies kantoi minulle ruokaa ja juomaa... :D Lapsi oli rinnalla suunnilleen yötä päivää. Nyt hän jo viihtyi siinä, koska sitkeästi imemällä sai maitoa tulemaan.



Sitten kun homma alkoi kunnolla luistaa (ehkä 4kk paikkeilla) imettämisestä pystyi jo nauttimaan. Lapsen ollessa 6kk pystyimme viimein luopumaan rintakumistakin, kun nännit olivat sen verran venyneet ettei vaatinut kamalaa urakkaa saada imaistua niitä esiin ja pidettyä niitä ruokailun ajan "ylhäällä". Toki myös vauvan imutekniikka oli tuolloin kehittynyt, ja imussa oli voimaa eri tavalla kuin vastasyntyneenä.



Vauva sai ensimmäiset hampaansa 4kk iässä, ja hän puri minua jatkuvasti niillä naskaleillaan. Rintakumi suojasi hyvin, mutta kun siitä luovuttiin, nännit vuosivat usein noroina verta. Mutta en luovuttanut. En todellakaan. Niin kova taistelu oli käyty jo siihen mennessä, että en missään nimessä halunnut siinä vaiheessa lopettaa.



Huomasin jo heti imetyksen alussa, että vauva suosi toista rintaani ja raivosi enemmän toiselle. Yritin sitkeästi imettää tästä "huonommastakin" rinnasta (annoin lapsen pitää sitä huvituttinaan ja syötin usein siitä ensin, sitten toisesta, ja sitten taas palattiin tähän huonoon rintaan), mutta lopulta lapsen ollessa n. 6kk hän kieltäytyi kokonaan syömästä sitä rintaa. Olin kyllä huomannut että "hyvällä rinnalla" ollessaan kuulin vauvan nielevät tiheään tahtiin, ja tällä huonommalla hän sitten imi imi ja imi, ja sitten harvakseltaan kuulin nielaisun. Odottaessani meidän toista lasta jouduin rintojen uä-tutkimukseen, koska tästä "paremmasta" rinnastani löytyi patti. Tuolloin lääkäri totesi ultralla, että paremmassa rinnassani on huomattavasti enemmän rintakudosta, maitotiehyitä ja poukamia kuin siinä huonommassa. Ei siis mikään ihme ettei lapsi sitä halunnut syödä - sieltä ihan oikeasti loppui maito. Niinpä imetin sitten vielä toiset 7kk lasta vain yhdestä rinnasta. Toinen rinta täyttyi maidosta, tuli siis kovaksi ja joskus valuikin maitoa, toinen oli ihan tyhjä.



Kirjoitukseni pointtina oli osoittaa, että imettäminen voi olla ihan suunnattoman hankalaa ja haastavaa. Sen onnistuminen voi vaatia aivan älytöntä päättäväisyyttä ja sisua, eikä siltikään ole sanottu että se onnistuu. Mun mies sanoi pari kertaa, että "onko tuossa mitään järkeä" ja "luovuta nyt jo hyvä ihminen", mutta enpäs vaan luovuttanut :) Kamalaa se alku oli, mutta sitten kun siinä onnistuin, sain kyllä niin hyvän mielen että oli sen arvoista. Kun meidän toinen lapsi syntyi, osasin jo varautua siihen että alku on ihan kamalan vaikeaa. Mutta huomattavasti helpommin tämä nyt kakkosen kanssa on sujunut, maitokin nousi jo kolmantena päivänä. Eipähän kyllä enää olisi mahdollistakaan imettää 24/7, kun on tuo esikoinenkin.



Mutta joo. En ihmettele yhtään että moni luovuttaa, imettäminen kun voi oikeasti olla aivan älyttömän vaikeaa. Olisi tosi kiva, että siitä varoitettaisiin jo neuvolassa, ettei tarttisi sitten tuntea niitä tolkuttomia pettymyksen ja epäonnistumisen tunteita kun vauva on syntynyt eikä hommat menekään kuin Strömsössä!

Tiina Kaitaniemi Luonnollinen lapsuus teoksessaan. Ilman muita ei selviydyttykään mutta imetyksestä täytyi hänen mukaansa yleensä äidin selviytyä. Äidit eivät hänen mukaansa olleet myöskään kokoajan raskaana noin neljä viisi lasta saivat, joista noin kaksi jäi henkiin. Vasta vanhempi lapsi saattoi tilapäisesti olla toisen imetyksessä. Näin siis tässä teoksessa oli en osaa arvioida onko varmasti totta vai ei mutta järkevältä vaikutti hänen kirjansa.

mutta olitko paikalla vai mistä tiedät etteivät antaneet mammutin maitoa?

Mielipiteesi kuulostavat niin esihistoriallisilta, että onko meillä täällä oikeasti muinaisjäänne palstailemassa?

Ei kuulosta kovin onnelliselta äidiltä, jos istuu jatkuvasti sohvalla nännit verta valuen. Miksi ihmeessä imetys olisi tuon arvoinen asia?