Luitteko uusimmastas KaksPlussasta jutun sukupuoleen pettyneestä äidistä?

Pienten poikalasten äitinä on varmaan ihan kiva olla, mutta annas olla kun pojat tulee murrosikään. Kyllä siinä äidin rooli jää yleensä aika ohueksi. Samoin aikuisten poikien elämässä. Mitä katson ympärilleni niin melkein kaikissa tuttavaperheissä tytöt ovat vanhemmilleen läheisempiä ja myös naisen vanhemmat lastenlapsilleen läheisempiä. Miesten vanhemmat jää usein aikalailla sivurooliin, kun nainen on kuitenkin se joka synnyttää, on kotona äitiyslomalla jne. Tämä läheisyys vanhempien kanssa on yksi syy miksi olen aina halunnut myös tyttöjä. Eihän sukupuoli sitä takaa, mutta nostaa todennäköisyyttä aika paljon.

miksi niin kaipasin tyttöä.

Ei pelkästään se että olisi "kiva ostella mekkoja", vaikka toki sekin on kivaa, mutta just tuo että tuntuu että jos ei ois yhtään tyttöä, niin vanhana mulla ei olisi oikein ketään läheistä enää.

Oma vanhin kohta aikuisuuden kynmyksellä oleva poikakin tosi vieraantunut ja pitää mua tyhmänä.

Mulla on siis eri ikäisiä poikia, ja ihan oikeasti, kyllä sitä etäisyyden tunnetta tulltu ainakin meillä mitä vanhemmaksi pojat tulleet.

Aika moni poikien ylistäjä täällä kuitenkin on vasta KORKEINTAAN kouluikäisten poikien äiti, suurin osa ihan pienten äiti.

Onneksi on lopulta se tyttökin iltatähtenä (jos saisi vielä toisenkin.. uskaltaiskohan yrittää :).

Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

Hyvä ystävänikin toivoi ja sai vain tyttöjä ja opettanut asenteensa jo tyttärelleen. "Niin, se sai pojan... hmm, ei vaan tule niitä tyttöjä", "On niin villiä menoa, kun katsoo noita kavereiden lapsia meillä synttäreillä", "onpa vauvanne todella söpö, vaikka on poika!"

Ja koko ketjukin alkoi olettamuksesta, että halutaan tyttöjä (=EI poikia).

Pienten poikalasten äitinä on varmaan ihan kiva olla, mutta annas olla kun pojat tulee murrosikään. Kyllä siinä äidin rooli jää yleensä aika ohueksi. Samoin aikuisten poikien elämässä. Mitä katson ympärilleni niin melkein kaikissa tuttavaperheissä tytöt ovat vanhemmilleen läheisempiä ja myös naisen vanhemmat lastenlapsilleen läheisempiä. Miesten vanhemmat jää usein aikalailla sivurooliin, kun nainen on kuitenkin se joka synnyttää, on kotona äitiyslomalla jne. Tämä läheisyys vanhempien kanssa on yksi syy miksi olen aina halunnut myös tyttöjä. Eihän sukupuoli sitä takaa, mutta nostaa todennäköisyyttä aika paljon.

miksi niin kaipasin tyttöä. Ei pelkästään se että olisi "kiva ostella mekkoja", vaikka toki sekin on kivaa, mutta just tuo että tuntuu että jos ei ois yhtään tyttöä, niin vanhana mulla ei olisi oikein ketään läheistä enää. Oma vanhin kohta aikuisuuden kynmyksellä oleva poikakin tosi vieraantunut ja pitää mua tyhmänä. Mulla on siis eri ikäisiä poikia, ja ihan oikeasti, kyllä sitä etäisyyden tunnetta tulltu ainakin meillä mitä vanhemmaksi pojat tulleet. Aika moni poikien ylistäjä täällä kuitenkin on vasta KORKEINTAAN kouluikäisten poikien äiti, suurin osa ihan pienten äiti. Onneksi on lopulta se tyttökin iltatähtenä (jos saisi vielä toisenkin.. uskaltaiskohan yrittää :).

tytön kanssakin voi olla huonot välit, niin aikuisuuden myötä ne välit kuitenkin yleensä helpommin korjautuu - juurikin silloin viimeistään kun tyttö itse saa lapsen.

Näin on käynyt esim. minullakin, ja huomaan sen kyllä että isän puolen anopit todella (meilläkin) jää väkisin enemmän varjoon lasten ja lastenlasten elämästä, tai jos yrittävät tuppautua, ovat heti niitä rasittavia anoppeja.

Harvoin sitä nainen anopilleen soittaa kysyyäkseen raskauteen liittyvää tai lastenhoitoasiaa, vaan soittaa äidilleen, ja samalla näkee / kontaktoi äitiään muutenkin enemmän.

neljäs lapsi tulossa kuukauden sisällä. Minulle ja miehelleni on oikeasti ihan sama, tuleeko sieltä tyttö vai poika, mutta kaikki ystävät ja sukulaiset toivovat meille niin kamalasti sitä tyttöä, että minua oikein välillä ärsyttää.



Minusta olisi jotenkin helpompaa saada poika, sillä meillä on talo täynnä poikien leluja, vaatteita ja muita tarvikkeita eikä tänne oikein enää mahtuisi nukenvaunuja yms. Poikani ovat aivan valloittavia persoonia jokainen, eivätkä ole mitään rasittavia, villejä ja huonokäytöksiä. Toisaalta tyttökin olisi myös mukava saada, sillä pikkutytötkin ovat yleensä varsin suloisia. Jokainen lapsi on kuitenkin niin omanlaisensa yksilö, että kivaa on joka tapauksessa saada vauva.

Useammassa viestissä on mainittu, että äidin äidistä tulee se läheisempi lapsille ja perheelle.



Tämäkin muuttunee yleisemminkin, jos vanhempainvapaat jaetaan jatkossa tasan tai isällä joka tapauksessa esim. se "pakollinen" 6kk kotona, jolloin voi sitten olla oman äitinsä kanssa (jos ei se vaimo muuten anna ;)).



Poikkeuksia toki löytyy muutenkin, vaikkapa sen vaikean äiti-tytärsuhteen takia, välimatkan takia tms., eli jo nyt joissain perheissä se isän äiti on tasavertainen tai läheisempi.

Itselläni on kaksi tyttöä ja kyllä silmiin pistää useissakin nettikeskusteluissa kommentit, että "olisin paljon köyhempi, jos minulla ei olisi molempia sukupuolia lapsia."

Toisaalta tällainen kommentti loukkaa, koska se aliarvioi toisten perheonnea. Toisaalta se taas huvittaa. "Rikkaus" ja "köyhyys" on niin suhteellista. Itse en koe itseäni millään lailla köyhäksi, vaikka kaikki lapsemme ovatkin tyttöjä. Päin vastoin, olen äärettömän rikas ja onnellinen! :)

Ehkä elämä olisi jostain kohtaa hieman erilaista, jos perheessä olisi myös poikia. Mutta silloin meillä ei olisi juuri näitä ihania lapsia (jotka ovat meille ensisijaisesti lapsia, eivät tyttöjä - emme ajattele sukupuolirooleista kovin perinteisesti). Eikä meillä olisi myöskään siskossarjan syvää yhteenkuuluvuutta ja sydänystävyyttä. Näen tämän rikkauden siinä, että itselläni oli vain veljiä, ja olin siinä porukassa aina vähän ulkopuolinen.

Näistä lähtökohdista tuntuu hölmöltä ajatella, että poika tekisi elämästämme jotenkin merkittävästi erinomaisempaa. Eiköhän jokainen perhe ole sellaisenaan aivan yhtä täydellinen, ja jokainen lapsi aivan yhtä ihana. :)

Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

mielessäni olen ihan tyytyväinen, että meillä on nimenomaan tyttöjä. Tunne tulee siitä, että monet pojat ovat niin rasavillejä! Myönnän että noissa tilanteissa olen ihan iloinen omista rauhallisista tytöistäni...

Mutta: olen varma, että jos minulla olisi poikia, rakastaisin heitä koko sydämestäni. Ja ymmärrän toki myös luonteen vaikutuksen asiaan. On villejä tyttöjä ja rauhallisia poikia.

Mä en haluaisi sellaista vaaleanpunaista pikkutyttöä!

Silti toivoin tyttöä. Kaipa siksi, että olisin tahtonut tehdä monta juttua toisin kuin oma äitini teki minun suhteeni :/.



Ps. Pojan äitinä voin sanoa, ettei elämäniloinen ja "villi" lapsi ole mikään huono juttu. Hissukat eivät pärjää oikeassa elämässä.

tästä tytöstäni. Voi olla että jää ainoakseni ja olen aina toivonut tyttöä enemmän kuin poikaa.

Minulla on pelkästään tyttöjä, enkä ymmärrä noita kommentteja. Ettehän te tiedä millaista tytön äitinä oleminen on! Mistä siis tiedätte, ettette halua tyttöä?

Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

Ja mä en halunnut tyttöä ennen äidiksi tuloakaan. Varmasti rakastaisin tyttöäkin. En vain osaa olla heidän kanssaan. Esim mun tytärpuoli on suloinen ja kiva jne. Tullaan juttuun, koska mun ei tarvitse olla hänelle mikään "naisen malli". Ja koska kun mulla menee hermot sellaiseen, no, veikistelyyn ja keikistelyyn, voin lähteä poikieni kanssa käymään pihalla, mummolassa jne.. Ja kun tulen takaisin, jaksan taas tyttöillä:) Jos olisi oma, en voisi niin vaan ottaa taukoa prinsessaleikeistä. Niin ja ystäväni joka odottaa esikoista, ei tosiaan halua poikaa. Vaikka varmasti rakastaisi, tykkää munkin lapsista, mutta...

Useammassa viestissä on mainittu, että äidin äidistä tulee se läheisempi lapsille ja perheelle. Tämäkin muuttunee yleisemminkin, jos vanhempainvapaat jaetaan jatkossa tasan tai isällä joka tapauksessa esim. se "pakollinen" 6kk kotona, jolloin voi sitten olla oman äitinsä kanssa (jos ei se vaimo muuten anna ;)). Poikkeuksia toki löytyy muutenkin, vaikkapa sen vaikean äiti-tytärsuhteen takia, välimatkan takia tms., eli jo nyt joissain perheissä se isän äiti on tasavertainen tai läheisempi.

No ei se ainakaan viimeisimmän lehtijutun mukaan ole mihinkään muuttumassa. Isälle ei olla jyvittämässä toistaiseksi mitään ekstraa vanhempainvapaista. Äiti on muutenkin edelleen se, joka synnyttää ja imettää ja ottaa päävastuun perheestä vaikka isän rooli onkin kasvanut. Eikä vaan se, vaan kyllä sukulaissuhteita hoitaa monessa perheessä eniten nainen. Miehet ei juuri soittele sukulaisilleen ja ei se tilannetta muuta vaikka isä olisi lasten kanssa kotona. Mun mies on ainakin ihan onneton pitämään äitiinsä yhteyttä enkä minä ole siihen syypää vaan ihan itse on. Voihan sitä poikalasten äiti toivoa tilanteeseen muutosta, mutta uskoisin, että muutoksissa kestää TOSI kauan. Tosi hitaasti asenteet ja arvot muuttuu yhteiskunnassa ja biologialle kukaan ei voi mitään.

Meidän tytöt käyttivät joitakin saatuja käytettyjä poikien vaatteita, mutta vaikka kuinka yrittäisi olla neutraali vaatteiden suhteen, nykyään he ovat ihan selkeästi suuntautuneet sinne prinsessapuolelle. He käyttävät vain tiettyjä vaatteita ja vaikka ostaisi kuinka ihania vaatteita, mutta jos eivät miellytä lasten silmää niin käyttämättä jäävät. Meillä ei jakseta tapella vaateasioista, joten tytöt saavat kaapista valita itse vaatteensa. Tytöt nyt 3v&5v.

Mistä lapselle tulee tuollainen tarmo valita itse vaatteensa? Ei kai muualta kuin jostain muotimainonnasta ja kriittisiltä vanhemmilta. En muista että omassa lapsuudessa olisi vaatteista tai niiden väristä marmatettu vaan käytettiin sitä mitä vanhemmat päälle puettavaksi antoi!

Jotkut lapset ovat taipuvaisia esteettisyyteen. meillä vanhempi poika on erittäin paljon kiinnostuneempi ulkonäöstä kuin tytär - ja poika on myös varma vaatteiden valitsija.

Kyllä mä vaan olen niin onnellinen siitä, että pääsin vihdoin ostelemaan niitä ihania prisessa-hellokitty-vaateita. Sukupuoli selvisi vasta synnytyksessä ja olimme odottaneet poikaa ja mikä ihana yllätys tulikaan. Nyt on jotenkin kokonainen olo.

Tällaisista kommenteista poikien äideille tulee juuri se kamalin olo. Että viesti on se, että ilman tyttöä äiti ei ole kokonainen. Tuo loukkaa todella.

Minulla on kaksi lasta, kaksi ihanaa persoonallisuutta, kaksi poikaa. Ensimmäisestä olin vain onnesta sykkyrälläni, toisesta ajattelin, että onpa ihanaa että esikoispoika sai veljen sielunkumppanikseen (toivottavasti). Olen lapsistani äärimmäisen kiitollinen.

Tietysti välillä mietin, millaista olisi olla tytön äiti. Mutta ajattelen lapsistani ensimmäisenä persoonina, joten en näe sukupuolella niin suurta väliä. Ehkä juuri siksi, että ei ole vertailukohtaa. Enemmän kiinnitän huomiota poikieni eroihin. Ja he todella ovat hyvin erilaisia!

Olisin varmasti ollut onnellinen tytöstä, mutta olen äärettömän onnellinen kahden pojan äiti. Koen itseni todella kokonaiseksi. Ja uskon, että myös lapsettomat naiset (jos eivät kärsi tahattomasta lapsettomuudesta), ovat kokonaisia.

Nykyään näköjään arvostetaan enemmän tyttöjä kuin poikia, toisin kuin ennen vanhaan. Jos asia on näin, saa se minut tuntemaan entistä suurempaa ylpeyttä pojistani.

Ei mun ole tarkoitus kenellekkään mitään viestiä tai varsinkaan loukata.

Se on mun tunne ja mitäs sitten?

Minäkin yllätyin, miten ehdottomasti tästä asiasta kielletään puhumasta ja ajattelemasta tässä ketjussa. Tsemppiä vaan ap:lle, kyllä sua myös ymmärretään.



Mulla ei ole kahden pojan äitinä ollut mitään vaikeuksia myöntää, että olis ollut ihan kiva saada tyttö. Tuntuis todella nololta jatkaa: mutta poikiani en silti vaihtaisi pois. No en nyt jumalauta tietenkään vaihtaisi! Come on!

Minäkin yllätyin, miten ehdottomasti tästä asiasta kielletään puhumasta ja ajattelemasta tässä ketjussa. Tsemppiä vaan ap:lle, kyllä sua myös ymmärretään. Mulla ei ole kahden pojan äitinä ollut mitään vaikeuksia myöntää, että olis ollut ihan kiva saada tyttö. Tuntuis todella nololta jatkaa: mutta poikiani en silti vaihtaisi pois. No en nyt jumalauta tietenkään vaihtaisi! Come on!

että haluauisin myös tytön, koska tuntui, että sitten ihmisetn (eli ne tutut tyttöjen äidit) salaa vielä enemmän "säälisi" mua, ja sellainen sääli kuitenkin olisi ihan turhaa ja ärsyttävää sääliä.

Koska eihän siinä oikeasti ole mitään säälimistä, jos mulla on terveitä, ihania, suloisia lapsia!!! (poikia)

Siksi en sanonut kellekään tutulle tai sukulaiselle ääneen että haluaisin tyttöä. (Tai no ehkä joskus varmaan neutraalisti totesin että tyttökin ois ihan kiva).

Vain mies tiesi tästä toiveesta, ja toivoi tyttöä kyllä itsekin.

ap

ruikutusta ja yleistystä, että aikuinen poika ei muka voisi olla läheinen äitinsä kanssa. Luokaa hyvät suhteet niihin poikiinne, KESKUSTELKAA (myös tunteista), ja pitäkää huolta, että miehenne ovat paljon tekemisissä lastenne kanssa. Siten pojat saavat läheisen isyyden mallin, eivätkä sitten aikanaan ulkoista lasten kanssa olemista vaimoilleen. Ihmissuhteet ovat pitkälti tahdon asia.



Muutenkin aika itsekäs ajatus, että lapsia tehdään siksi, että niissä voisi sitten roikkua ikuisesti. Eikö teillä ole ystäviä? Jos se aikuinen poika jossain vaiheessa "katoaa", syytä on kyllä teissäkin. Sitäpaitsi lapset ovat vain lainassa. Vanhemmuuden idea on kasvattaa täysipäisiä ja itsenäisiä aikuisia tähän maailmaan. Ihme ruikutusta.

Kun vauva on vastasyntynyt, hänestä ei osata kertoa mitään muuta kuin mitat, hiusten määrä ja sukupuoli. Ei tiedetä luonteesta, silmien tulevasta väristä, miten nukkuu, tuleeko sairastumaan...

Kun vauva on vastasyntynyt, hänestä ei osata kertoa mitään muuta kuin mitat, hiusten määrä ja sukupuoli. Ei tiedetä luonteesta, silmien tulevasta väristä, miten nukkuu, tuleeko sairastumaan...

Jos ystäväni tai serkkuni on saanut vauvan, niin on kiva kuulla että syntyi terve vauva ja äiti voi hyvin. En kertakaikkiaan ymmärrä, mitä minä teen tiedolla sen vauvan pituudesta ja painosta tai sukupuolesta. Miksi niitä mittoja pitää toitottaa? Kertooko sinun vanhempasikin tutuilleen, että meidän Leena painaa muuten jo 100 kg ja on edelleen 160cm pitkä?

ruikutusta ja yleistystä, että aikuinen poika ei muka voisi olla läheinen äitinsä kanssa. Luokaa hyvät suhteet niihin poikiinne, KESKUSTELKAA (myös tunteista), ja pitäkää huolta, että miehenne ovat paljon tekemisissä lastenne kanssa. Siten pojat saavat läheisen isyyden mallin, eivätkä sitten aikanaan ulkoista lasten kanssa olemista vaimoilleen. Ihmissuhteet ovat pitkälti tahdon asia. Muutenkin aika itsekäs ajatus, että lapsia tehdään siksi, että niissä voisi sitten roikkua ikuisesti. Eikö teillä ole ystäviä? Jos se aikuinen poika jossain vaiheessa "katoaa", syytä on kyllä teissäkin. Sitäpaitsi lapset ovat vain lainassa. Vanhemmuuden idea on kasvattaa täysipäisiä ja itsenäisiä aikuisia tähän maailmaan. Ihme ruikutusta.

Tuskin ne ystävät susta pitää huolta kun olet vanha ja raihnainen. Ovat itsekin varmaan vanhoja ja hoidettavia. En tee lapsia siksi, että haluan itselleni hoitajaa, mutta kyllähän lapset (ovat sitten lapsia tai aikuisia) tuovat elämään sisältöä ja läheisyyttä. Kai nyt jokainen vanhempi toivoo, että lapset pitävät yhteyttä aikuisenakin?! Yhtälailla niitä lapsia rakastaa vaikka asuisivat eri osoitteessa. Minusta ei ole yhtään itsekästä odottaa, että lapset pitävät yhteyttä vaan täysin luonnollista. Ihmeelliseksi tämä yhteiskunta on mennyt jos ei perheen varaan saa mitään laskea vaan jokaisen pitää huolehtia itsestään hamaan hautaan asti. Miettikää jotain Etelä-Euroopan kulttuureita tai Aasiaa. Siellä todellakin välitetään vanhemmista ja suvusta ja jokainen huolehtii toisistaan. Varmaan masennusta ja yksinäisyyttä on paljon vähemmän. Tällainen suomalainen "pärjää itsenäisesti"-kulttuuri on aika ontto ja surullinen.