Luitteko uusimmastas KaksPlussasta jutun sukupuoleen pettyneestä äidistä?

Esikoistyttö 7 v. käyttää edelleen mitä minä valitsen, mutta kuopustyttö nyt 5 v on jo alle 3-vuotiaasta asti ollut tosi tarkka vaatteistaan ja väreistä. On todellinen prinsessa, esikoinen taas käytti ihan mielellään farkkuhaalareita ym. unisex-tyylisiä vaatteita pitkään.

Meidän tytöt käyttivät joitakin saatuja käytettyjä poikien vaatteita, mutta vaikka kuinka yrittäisi olla neutraali vaatteiden suhteen, nykyään he ovat ihan selkeästi suuntautuneet sinne prinsessapuolelle. He käyttävät vain tiettyjä vaatteita ja vaikka ostaisi kuinka ihania vaatteita, mutta jos eivät miellytä lasten silmää niin käyttämättä jäävät. Meillä ei jakseta tapella vaateasioista, joten tytöt saavat kaapista valita itse vaatteensa. Tytöt nyt 3v&5v.

Mistä lapselle tulee tuollainen tarmo valita itse vaatteensa? Ei kai muualta kuin jostain muotimainonnasta ja kriittisiltä vanhemmilta. En muista että omassa lapsuudessa olisi vaatteista tai niiden väristä marmatettu vaan käytettiin sitä mitä vanhemmat päälle puettavaksi antoi!

ei se elämä mene sillä tavalla, että kun tuolla kehitysmaissa nähdään nälkää, niin täällä suomessa en voi pettyä siihen, että mies ostikin tiikerijäätelöä kaupasta, eikä sitä mun lempparia eli vaniljaa. Kyllä on minusta tekopyhää sanoa, että ei saisi olla pettynyt tai ei voi olla pettynyt johonkin asiaan.



Miksi ihminen ei saisi tuntea asioita, joiden itsekin tietää olevan hieman tabuja. Kyllä varmasti moni on pettynyt syntyneen lapsen sukupuoleen. Vaikka koen olevani ei niin perinteinen nainen, niin uskon, että miehet esimerkiksi pettyvät lapsensa sukupuoleen. Muistan tapauksen, missä perheeseen syntyi toinen tyttö. Kyllä isän kuivahkoista kommenteista kuulsi läpi, että poikaa oli odoteltu ja kovasti. Ja miksi asiasta ei saisi harmistua. Kunhan siitä harmistuksesta pääsee yli. Loppujen lopuksi sitä kuitenkin huomaa, että sukupuolella ei ole enää niin suurta väliä, vaan lapset ovat yksilöitä ja sellaisina ihania. Vanhempi voi mielestäni olla pettynyt siihen, että ei koskaan saanut tyttöä tai poikaa, jos vaan muistaa rakastaa niitä olemassa olevia lapsia ja ei anna lapsilleen ymmärtää, että vika oli heissä. Omasta mielestäni kypsä ihminen kyllä pääsee jossain vaiheessa tämän pettymyksen yli ja korvaa elämänsä puutteet jollain muulla yhtä ihanalla asialla. Shoppaillakin voi ystävien kanssa.

Ei, en kuitenkaan pettynyt sukupuoleen kun ultrassa kävin. Pääasiassa halusin lapsen, sukupuolella ei ole väliä. Mutta nyt kun sain tietää tosiaan että tulee tyttö, olen enemmän kiinnittänyt kaupoissa huomiota tyttöjen vaatteisiin yms. Miksi joka puolella on hello kittyä ja prinsessa tavaroita? Miksi kaiken pitää olla vaaleanpunaista?

Todella vähän on vaatteita esim. keltaisena tai violettina. Ihme tuuri kävi että löysin vihreänä. Tumman punaistakaan ei kauheasti ole. Ei, en tavarankaan takia kauhistele että tulee tyttö.

En vain osaa kuvitella itseäni tytön äitinä! Sekö nyt on sitten niin kamalaa?

Tuntuu että nykyään tytöt niputetaan väkisin vain yhdenlaisiksi. Pitää olla prinsessa! Tiedättekö miten minua kiusattiin lapsena (kyllä, tytöt ovat JULMIA!) siitä etten koskaan pitänyt barbie leikeistä? Olin todella menevä jo lapsena, ei yksinkertaisesti kiinnostanut tyttöjen leikit.

Mutta tytöille ei muuta ollut oikein tarjolla. Se oli joko tai. Toivon mukaan nykyään meno on muuttunut. Mitä vähän epäilen, olen seurannut ystäväni tytön elämää. Jos ei ole samanlainen kuin muut, joutuu kiusatuksi.

Ihanaa saada tyttö ja kaikki tuollaiset ongelmat.

Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

Ja olen ollut niistä jopa järkyttynytkin. Odotin esikoistani ja kerroin mieheni siskoille, että minulla on vahva poikatunne mutta ultrassa ei oltu aivan varmoja. MOlemmat siskot (toisella neljä tyttöä ja toisella kaksi) kiirehtivät julistamaan, miten eivät ikinä huolisi poikaa, kun pojat ovat rajuja ja hankalia ja mahdottomia ja sottasia ja likaisia. Kun raskauden aivan loppupuolella varmistui, että poika on tulossa, molemmat olivat PAHOILLAAN minun puolestani.

Ei vielä mitään, jos tyytyisivät kertomaan omista mielipiteistään mutta kun jaksavat aina kertoa niistä kavereistaankin, joilla on kuulemma poikia ja jotka eivät uskalla tulla raskaaksi, kun pelkäävät saada lisää poikia. Minä todella HALVEKSIN tällaisia ihmisiä. Ymmärrys ei riitä.

Ei ole kysymys siitä, että en HALUA tyttöä vaan siitä, että en TARVITSE tyttöä ja että minusta on mukavaa olla poikien äiti. Myönnän myös sen, että en ole niin sinut naiseuteni ja nykyajan kaupallisen naiseuden kanssa, että kokisin olevani paras mahdollinen naisen malli tytölleni. Sitä ei ainakaan tämä aikakausi ja media ole! Koen, että on helpompaa olla poikien äiti. Tämä on mielipidekysymys. Poikien roolitus yhteiskunnassa on joustavampaa. Pojat voivat vailla turhia paineita valita jo pehmeämmän koti-isän roolin, kun taas tyttöjen pitää olla uraohjuksia, kotiäitejä ja miehensä tyytyväisenä pitäviä seksipetoja kaikkia yhtäaikaa. Kun mies saa keskittyä koti-isän rooliin kaikessa rauhassa (eikä kukaan kysele, putoaako työelämän kelkasta, vanheneeko koulutus tai nolottaako vaimon rahoilla eläminen), pitää naisen suorittaa kaikkia rooleja ja aina on arvostelun aihetta. Puhumattakaan ulkonäöstä. Jos menet piikkareilla hiekkalaatikon äärelle, olet naurettava pintaliitäjä. Jos menet toppahousuissa ja pipossa kauppaan, olet lässähtänyt kotiäiti. Jos käyt jumpassa kolme kertaa viikossa, olet hylännyt vauvasi. Jos makaat sängyssä vauvan kanssa tutustumassa päivät pitkät, olet unohtanut itsesi ja laiminlyöt miestäsi. Mikään muu rooli ei ole niin haastava ja vaikea kuin nykynaisen roolit.

Vieläkö pitää perustella, miksi en koe itseäni vaillinaiseksi, jos en sitä tyttöä saakaan?

Pääsen siis tutustumaan molempiin maailmoihin. Tyttären kanssa voi leikkiä prinsessaleikkejä ym ja pojan kanssa huristella autoilla. Ja välillä toisin päin tai ihan sekaisin :)

En mä tosin koskaan itseäni kuvitellut vain tytön äidiksi tai vain pojan äidiksi. Tiesin että kyllä minä ne molemmat hallitsen tarvittaessa :)

Jotenkin mua naurattaa nuo jotka niin kilvan vakuuttelee ettei hänestä olisi ollut tytön/pojan äidiksi. Äiti osaa olla äiti kummallekin, siihen kasvaa eikä sitä tarvitse opetella etukäteen. Se lapsi kyllä opettaa. Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa miten ollaan äiti tytölle tai miten pojalle, jokainen tekee sen kaavan ihan itse, sen oman lapsen mukaan.

Kyllä mä vaan olen niin onnellinen siitä, että pääsin vihdoin ostelemaan niitä ihania prisessa-hellokitty-vaateita.

Sukupuoli selvisi vasta synnytyksessä ja olimme odottaneet poikaa ja mikä ihana yllätys tulikaan.

Nyt on jotenkin kokonainen olo.

kun halusin kaveria myös toisella ja oli jo kokemusta pojasta. Nyt tuntuu, että kolmas kyllä saisi olla tyttö, johan nämä pojat on nähty :D

Mut lapset on aina omanlaisia ja ihania, pojat voi olla tyttömäisiäkin :)

Minä luulin aina haluavani tyttäriä. Jotenkin pikkupojista oli muovautunut sellainen kuva, että elämä on villiä ja stressaavaa. Haaveilin pienestä tytöstä, äiti-tytärsuhteesta, ihanista vaatteista, pitkistä hiuksista ja kaikesta muusta yhtä lällystä. Luulin TODELLA haluavani tytön. Ultrassa paljastuikin, että odotin poikaa. Ehkä yhden nanosekunnin ajan tunsin pettymystä, mutta sitten innostuin. Aloin luomaan uusia kuvitelmia äitiydestä nimenomaan pojan äitinä. Sillä mitä muuta se raskaana oleminen on, kuin mielikuvilla tulevaisuudesta leikkimistä. Ne n. 20 viikkoa ultrauutisten ja pojan syntymän välillä olivat merkittäviä: innostuin tulevasta lapsestani, pojasta, loin äitiyden kuvani uusiksi. Nyt en vaihtaisi osaani mihinkään. Ihanaa kun elämään mahtuu villiä menoa, vilperttiä ja väriä. Ja olen pelkästään helpottunut, ettei tarvitse stressata äiti-tytärsuhteesta. Sellainen pinkkimekkoelämä ei tunnu yhtään omalta. :) Jos pelkää pettymistä, voi hyvinkin olla syytä ottaa sukupuolesta etukäteen selvää. Tällöin jää aikaa totuttautua asiaan ennen lapsen syntymää.

Mutta jos on jo useampi ja alkaa olla viimeisen lapsen aika, niin ei enää koe tota "suunnittelu ja innostumis" vaihetta, jos tulossa vaikka kolmas tai neljäs poika tms. .... se on vaan kaikki sitä puuduttavan samaa.

että sinä muokkaat lastasi omilla valinnoilla. On aika normaalia, että tyttö jossain vaiheessa haluaa olla prinsessa. On vähemmän normaalia, että näin ei ole. Älä siis yritä tukahduttaa tyttäressäsi tätä tarvetta olla tyttö väheksymällä "prinsessaleikkejä". Ehkä itsekin jäit näistä leikeistä paitsi, koska perheessäsi kaikkea tätä pidettiin turhamaisena. Turhamaista se onkin, mutta mielestä tyttöjen pitää saada olla turhamaisia, vaikka itse olisi aikuisena luopunut rimpsuista tai ei koskaan olisi niistä pitänytkään.

vuoksi oikein kivaa. Pelottaakin vähän, että jos vielä kolmannen, ja tytön saan, miten jaksan... ne kaikki omat pettymykset ja murrosiän surut ja seläntakana puhumiset ja synnytys ja huoli lapsista ja .... jotenkin veljilläni on aina ollut niin kovin paljon helpompaa. Ei tällaiselle hermoheikolle huolehtijalle ehkä tyttöä kannata antaakaan.

Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

Ja olen ollut niistä jopa järkyttynytkin. Odotin esikoistani ja kerroin mieheni siskoille, että minulla on vahva poikatunne mutta ultrassa ei oltu aivan varmoja. MOlemmat siskot (toisella neljä tyttöä ja toisella kaksi) kiirehtivät julistamaan, miten eivät ikinä huolisi poikaa, kun pojat ovat rajuja ja hankalia ja mahdottomia ja sottasia ja likaisia. Kun raskauden aivan loppupuolella varmistui, että poika on tulossa, molemmat olivat PAHOILLAAN minun puolestani.

Ei vielä mitään, jos tyytyisivät kertomaan omista mielipiteistään mutta kun jaksavat aina kertoa niistä kavereistaankin, joilla on kuulemma poikia ja jotka eivät uskalla tulla raskaaksi, kun pelkäävät saada lisää poikia. Minä todella HALVEKSIN tällaisia ihmisiä. Ymmärrys ei riitä.

Ei ole kysymys siitä, että en HALUA tyttöä vaan siitä, että en TARVITSE tyttöä ja että minusta on mukavaa olla poikien äiti. Myönnän myös sen, että en ole niin sinut naiseuteni ja nykyajan kaupallisen naiseuden kanssa, että kokisin olevani paras mahdollinen naisen malli tytölleni. Sitä ei ainakaan tämä aikakausi ja media ole! Koen, että on helpompaa olla poikien äiti. Tämä on mielipidekysymys. Poikien roolitus yhteiskunnassa on joustavampaa. Pojat voivat vailla turhia paineita valita jo pehmeämmän koti-isän roolin, kun taas tyttöjen pitää olla uraohjuksia, kotiäitejä ja miehensä tyytyväisenä pitäviä seksipetoja kaikkia yhtäaikaa. Kun mies saa keskittyä koti-isän rooliin kaikessa rauhassa (eikä kukaan kysele, putoaako työelämän kelkasta, vanheneeko koulutus tai nolottaako vaimon rahoilla eläminen), pitää naisen suorittaa kaikkia rooleja ja aina on arvostelun aihetta. Puhumattakaan ulkonäöstä. Jos menet piikkareilla hiekkalaatikon äärelle, olet naurettava pintaliitäjä. Jos menet toppahousuissa ja pipossa kauppaan, olet lässähtänyt kotiäiti. Jos käyt jumpassa kolme kertaa viikossa, olet hylännyt vauvasi. Jos makaat sängyssä vauvan kanssa tutustumassa päivät pitkät, olet unohtanut itsesi ja laiminlyöt miestäsi. Mikään muu rooli ei ole niin haastava ja vaikea kuin nykynaisen roolit.

Vieläkö pitää perustella, miksi en koe itseäni vaillinaiseksi, jos en sitä tyttöä saakaan?

olen tullut siihen tulokseen, että kyllä poikien maailma on ehkä kuitenkin rankempi ja vaatimukset kovat.

Tytöille sallitaan helpommin erilaisia rooleja ja tyylejä eikä ole pakko olla niin kova ja pärjäävä.

Joissakin tämä herätti jopa ärtymystä kun ei kerrottu heti sukupuolta ja suurin osa heti tietenkin kysyi sukupuolta. Kyllä musta vauva on ensisijaisesti vauva ja lapsi lapsi ja sitten vasta tyttö tai poika.

Kyllä mä vaan olen niin onnellinen siitä, että pääsin vihdoin ostelemaan niitä ihania prisessa-hellokitty-vaateita. Sukupuoli selvisi vasta synnytyksessä ja olimme odottaneet poikaa ja mikä ihana yllätys tulikaan. Nyt on jotenkin kokonainen olo.

nämä tunteet :). t 3 poikaa ja 1 tyttö

on kummallista.

on ok, että toivoo tulevansa raskaaksi, toivoo että lapsi on terve MUTTA sitten että lapsen pitää olla tiettyä sukupuolta?

No, eihän sitä tunteilleen mitään voi... mutta minkälainen se ihminen on sisältään, jos tuo nousee kynnyskysymykseksi?

että sinä muokkaat lastasi omilla valinnoilla. On aika normaalia, että tyttö jossain vaiheessa haluaa olla prinsessa. On vähemmän normaalia, että näin ei ole. Älä siis yritä tukahduttaa tyttäressäsi tätä tarvetta olla tyttö väheksymällä "prinsessaleikkejä". Ehkä itsekin jäit näistä leikeistä paitsi, koska perheessäsi kaikkea tätä pidettiin turhamaisena. Turhamaista se onkin, mutta mielestä tyttöjen pitää saada olla turhamaisia, vaikka itse olisi aikuisena luopunut rimpsuista tai ei koskaan olisi niistä pitänytkään.

Ja pakko sanoa että metsään meni :D Perheessäni oli 3 tyttöä. Yksi kunnon prinsessa, yksi siltä väliltä ja sitten minä, kunnon poikatyttö :)

Ei vanhempamme pitäneet sen prinsessa tytön juttuja turhamaisina :) He antoivat lasten olla sellaisia kuin halusivat.

Mutta siltikin, toivoin itselleni kolmatta poikaa :)

Teininä kuitenkin seurasin äitini taisteluja tämän prinsessan kanssa. Ja sen siltä väliltä olevan. Minä kuulemma olin helpoin lapsi. Ehkäpä juuri siksi etten ollut turhamainen pikku naikkonen. Enkä kulkenut massan mukana.

on kummallista. on ok, että toivoo tulevansa raskaaksi, toivoo että lapsi on terve MUTTA sitten että lapsen pitää olla tiettyä sukupuolta? No, eihän sitä tunteilleen mitään voi... mutta minkälainen se ihminen on sisältään, jos tuo nousee kynnyskysymykseksi?

että joku toivoisi pikkasen enemmän jompaakumpaa sukupuolta (ETENKIN jos on jo muutama sitä toista).

SILLÄ - mitä hyvää tarkoittavat tädit sedät ja muut mammat ja tutut kysyvät raskaana olevalta melkein vakiona?

KUMPAA TOIVOT?

(Nykyään myös, tiedätkö jo kumpi se on.)

Eli kyllähän sillä asialla tuntuu jotain merkitystä kuitenkin olevan...

kun osaan olla luontevasti, ja jopa viihdyn, niin naisten kuin miestenkin, tyttöjen kuin poikienkin seurassa. Eikä ahdista yhtään.



Kuuluuko jotenkin asiaan että pitää dissata ja olla ahdistunut sen sukupuolen seurassa, jota omat lapset ei edusta?