Luitteko uusimmastas KaksPlussasta jutun sukupuoleen pettyneestä äidistä?

mitenkään samaistumaan näihin lapsen sukupuoleen pettyjiin. En vain ymmärrä enkä edes jaksa yrittää ymmärtää.

Siinä valossa nämä sukupuolesta kitisijät....no..jääköön sanomatta.

Mutta voin vain ihmetellä, miten itsestäänselvyyksinä jotkut äidit ottavat TERVEET ja ELÄVÄT vauvansa, kun jaksavat pettyä sukupuoleen...

Minä luulin aina haluavani tyttäriä. Jotenkin pikkupojista oli muovautunut sellainen kuva, että elämä on villiä ja stressaavaa. Haaveilin pienestä tytöstä, äiti-tytärsuhteesta, ihanista vaatteista, pitkistä hiuksista ja kaikesta muusta yhtä lällystä. Luulin TODELLA haluavani tytön. Ultrassa paljastuikin, että odotin poikaa. Ehkä yhden nanosekunnin ajan tunsin pettymystä, mutta sitten innostuin. Aloin luomaan uusia kuvitelmia äitiydestä nimenomaan pojan äitinä. Sillä mitä muuta se raskaana oleminen on, kuin mielikuvilla tulevaisuudesta leikkimistä. Ne n. 20 viikkoa ultrauutisten ja pojan syntymän välillä olivat merkittäviä: innostuin tulevasta lapsestani, pojasta, loin äitiyden kuvani uusiksi. Nyt en vaihtaisi osaani mihinkään. Ihanaa kun elämään mahtuu villiä menoa, vilperttiä ja väriä. Ja olen pelkästään helpottunut, ettei tarvitse stressata äiti-tytärsuhteesta. Sellainen pinkkimekkoelämä ei tunnu yhtään omalta. :) Jos pelkää pettymistä, voi hyvinkin olla syytä ottaa sukupuolesta etukäteen selvää. Tällöin jää aikaa totuttautua asiaan ennen lapsen syntymää.

Mutta jos on jo useampi ja alkaa olla viimeisen lapsen aika, niin ei enää koe tota "suunnittelu ja innostumis" vaihetta, jos tulossa vaikka kolmas tai neljäs poika tms. .... se on vaan kaikki sitä puuduttavan samaa.

Voi hyvinkin olla näin. Puhuin omasta kokemuksestani yhden lapsen äitinä. Toisaalta tiedän tapauksia, joissa on samaa sukupuolta useampi lapsi, ja seuraavaksi ollaan toivottu oikein palavasti sitä toista sukupuolta. Ehkä ensimmäisen lapsen kohdalla on helpompi "toipua" "pettymyksestä", kun ei ole sillä tavalla lopullista kuin kuopuksen kohdalla.

Mutta tosiaan esikoista odottaessani tämä mielikuvilla valmistautuminen äitiyteen oli minulla merkittävässä roolissa. Eri asia tietenkin on, että tuleeko sukupuolella ylipäätänsä olla merkitystä.

oikeasti vialla, jos tuntee vaaleanpunaisten (tai minkä tahansa tyttömäisten) vaatteiden hankkimisen ahdistavaksi. Siis ei kai pukeutuminen ole elämää suurempi asia. Miksi siitä pitää ahdistua? Ja kyllä niitä neutraalejakin värejä on kaupoissa, samoin ihan kirkkaita perusvärejä.



Todella, kannattaa yrittää päästä ongelmistaan eroon ennen tyttölapsen syntymää.

Minulla on pelkästään tyttöjä, enkä ymmärrä noita kommentteja. Ettehän te tiedä millaista tytön äitinä oleminen on! Mistä siis tiedätte, ettette halua tyttöä?



Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

mitenkään samaistumaan näihin lapsen sukupuoleen pettyjiin. En vain ymmärrä enkä edes jaksa yrittää ymmärtää.

Siinä valossa nämä sukupuolesta kitisijät....no..jääköön sanomatta. Mutta voin vain ihmetellä, miten itsestäänselvyyksinä jotkut äidit ottavat TERVEET ja ELÄVÄT vauvansa, kun jaksavat pettyä sukupuoleen...

mutta sikäli asia ei ihan suoraan liity tähän. Aina on olemassa traagisia ja ikäviä asioita, mutta ne ei silti poista ihmisten "pienempiä" murheita.

Ja varmasti jokainen sukupuoleen hetkeksi pettynyt äiti on silti lapsistaan kiitollinen, kuten sen artikkelinkin äiti.

Olen mä lukenut sellaistakin (en muista oisko ollut joku sukupuoli-aiheeseen liittyvä jenkki-keskustelupalsta vai mikä), että äiti toivoi jopa vähän vammaista lasta, kunhan vaan olisi tyttö!

Tietty tätä tytön kaipuu ongelmaa ei moni tajua jos ei ole sitä kokenut.

Ei varmaan ihan yhtä paha kuin lapsettomuus, mutta se kaipuun tunnee voi olla todella voimakas!

Ja niin myös tää jokapäiväinen kiitollisuuden ja ihmetyksen ja ihastuksen aihe joka päivä, nyt kun lopulta ON se pieni ihana tyttömäinen tyttö! :)

Ja jotenkin tuntuu, että sen lisäksi, että varmasti luonnollista että nainen haluaisi äiti-tytär suhteen kokea, niin tämä nykyajan kaupallisuus vielä KOROSTAA sitä "tytön puutetta"; kun joka paikka on täynnä jotain söpöä pinkkiä tyttöhörselöä, ja vielä tutut tyttöjen äidit hehkuttaa shoppailuillaan.

Tuntee itse jäävänsä jostain pahasti paitsi.

Kuka nyt haluaa tyttäreen jonkun kaupallisen rojun takia? En minä ainakaan.

Itse asiassa toivon etten saa tyttäriä, naisen elämä ei ole kovin auvoista. Miehillä on paremmat mahdollisuudet selvitä tulevaisuuden maailmassa. En kaipaa äiti-tytär -suhdetta, en itse ole kovin naisellinen nainen enkä sellaiseksi koulisi tytärtäkään, jos sellaisen saisin.

En harrasta shoppailua enkä nauti siitä. Inhoan vauvojen ja taaperoiden vaaleanpunaisia vaatteita ja pikkutyttöjen glitter-juttuja (vaatteita, leluja, koruja). En käsitä, miksi tyttöjen maailman pitää olla niin korostetun pinnallinen.

Minä olen ollut aina erilainen tyttö, vaikka en missään nimessä ole ollut mikään poikatyttökään. Harrastin laulua ja kitaransoittoa sekä runojen kirjoittamista. Minulla ei ikinä ollut mitään prinsessavaihetta, ja vaikka leikinkin nukeilla (2 kpl) ei siihen nukkeleikkiin koskaan sisältynyt mitkään vaatteet tai kimalteet vaan ihan vauvanhoitoa. Tuntuu, että nykymaailma ylisukupuolisoi leikit, ja tyttöjen leikkien on aina oltava pelkkää pintaliitoa ja materialismia.

Hyvä esimerkki on poikani serkut (6 tyttöä, joista 2 samanikäistä). Kun he tulevat meidän mökillemme viikonlopuksi, jo etukäteen äitinsä hermoilee, mitä tytöt siellä voisivat puuhailla, kun mökillä ei ole mitään puuhaa tytöille. Meidän pojat auttavat puutöissä (kasaavat polttopuita), leikkivät vesileluilla pienessä ammeessa, rakentavat kävyistä kaikenlaista, tutkivat muurahaisia jne. Hiekkalaatikollakin viihdytään hetki, samoin uimassa. Jos on sadesää eikä ulkona viihdytä kauaa, sisällä pelataan pelejä, luetaan jne. Nämä neidit eivät keksi leikkejä. He odottavat aina jotain valmista pohjaa esim. pikkukeittiön, jossa voisi leipoa tai läjän roolivaatteita, joita voisi pukea ja riisua. Mistään materiaalista ei voi itse kehittää leikkiä ja esim. puiden kantaminen tai käpyjen kerääminenhän on vain idioottia, ei leikkimistä...

Minulla ei ole tyttöä. Mutta jos sellaisen saisin (ja periaatteessa ehkä vielä yksi 50 %:n mahdollisuus siihen olisi), en ikimaailmassa haluaisi kasvattaa häntä pinnalliseksi materialistiksi, jonka mielestä oikeanlaista ajankäyttöä on shoppailu, kynsien lakkaaminen ja vaatteiden vaihtaminen ihan huvikseen. Mieluummin opetan hänet tunnistamaan lintuja, keräämään metsästä marjoja ja rakentamaan kepeistä majoja, haluan hänen innostuvan kirjoista niin kuin minäkin aikanaan ja leikkivän toki nukeillakin tai leipurinvälineilläkin, jos vain haluaa. Hän saa askarrella itselleen koruja ja harjoitella meikkaamista, jos niin haluaa. Mutta haluan varmistaa, että hänen maailmankuvansa ja omakuvansa ei nojaa noihin täysin pinnallisiin asioihin.

Minäkään en kaipaa äiti-tytär-suhdetta. Antoisinta on äiti-lapsi-suhde ja sen lapsen todelliseen persoonaan tutustuminen lapsen omilla ehdoilla, ei äidin ja ympäristön.

Siis: Miksi molemmat sukupuolet eivät ole joillekin yhtä tervetulleita ja oletusarvoltaan yhtä tärkeitä ja rakkaita?



23

Minusta naisen sukupuoli-identiteetissä on jotain oikeasti vialla, jos tuntee vaaleanpunaisten (tai minkä tahansa tyttömäisten) vaatteiden hankkimisen ahdistavaksi. Siis ei kai pukeutuminen ole elämää suurempi asia. Miksi siitä pitää ahdistua? Ja kyllä niitä neutraalejakin värejä on kaupoissa, samoin ihan kirkkaita perusvärejä.

Todella, kannattaa yrittää päästä ongelmistaan eroon ennen tyttölapsen syntymää.

ihmeessä, mikä minussa on vikana, kun en pidä yhtään pinkistä tai hörhelöistä? En edes tyttölapsen äitinä ja itsekin olen kasvanut aika neutraalien vaatteiden keskellä (mm. isoveljiltä jääneiltä).

Ja silti olen ihan normaali, naisellinen(kin) nainen, en mikään rekkalesbo. Mutta ilmeisesti jotain on vinksallaan???

Minulla on pelkästään tyttöjä, enkä ymmärrä noita kommentteja. Ettehän te tiedä millaista tytön äitinä oleminen on! Mistä siis tiedätte, ettette halua tyttöä? Ja kuinka usein tyttöjen äidin kuulee sanovan, etteivät he haluaisikaan poikaa? Eipä juuri koskaan.

Mä en poikien äitinä ikinä sanonut noin, vaikken suoraan ikinä sanonut myöskään toivovani joskus vielä tyttöäkin.

Luulen että täällä ne jotka ei edes haluaisi tyttöä, vain kieltävät asian itseltään, eivät siis halua sitä itselleenkään myöntää.

Kaveripiirissäni on just tuollainen henkilö (jolla muuten vain tyttöjä ja HÄN ei haluaisi poikaa ollenkaan), joka kaikissa asioissa aina sanoo ettei "haluaisi edes mistään hinnasta"; asioista joita hänellä ei ole eikä mahdollista saada (hieno talo, kallis matka, hyvä ammatti, hyvä koulutus tms., ...) luulen että pohjimmiltaan tiedostamatonta kateutta, kun pitää niin korostaa koko ajan ettei edes haluaisi näitä asioita ilmaiseksikaan.

Tietty tätä tytön kaipuu ongelmaa ei moni tajua jos ei ole sitä kokenut.

Ei varmaan ihan yhtä paha kuin lapsettomuus, mutta se kaipuun tunnee voi olla todella voimakas!

Onhan se hyvä, että joillakin on arvot kohdillaan...

ja nautin kovasti äiti-tytär -suhteesta (niinkuin myös kuopuksen kanssa äiti-poika -suhteesta), mutta eipä ole ikinä tullut mieleenkään, että se ilo on pinkkien hörhötavaroiden shoppailussa! Älytöntä, kuinka suuren osan ihmisten elämässä on saanut krääsän haalinta!

Okei, no mutta sä oletkin joku poikkeuksellinen poikatyttö-antinainen. kaikki ei ole tuollaisia kuin sinä.

Minun mielestäni on paljon luonnollisempaa olla kiinnostunut monenlaisista oikeasti elämään vaikuttavista asioista kuin pelkästään pinnallisesti ulkonäöstä ja materiasta.

Toki jos tyttäreni saisin olisi siihe tyydyttävä, mutta en koskaan kasvattaisi hänestä jotain pintaliitäjää. Eli hyvin samoilla linjoilla kuin joku tuolla olikin, että sukupuolen takia ei ole pakko pukea lasta röyhelöön.

oikeasti vialla, jos tuntee vaaleanpunaisten (tai minkä tahansa tyttömäisten) vaatteiden hankkimisen ahdistavaksi. Siis ei kai pukeutuminen ole elämää suurempi asia. Miksi siitä pitää ahdistua? Ja kyllä niitä neutraalejakin värejä on kaupoissa, samoin ihan kirkkaita perusvärejä.

Todella, kannattaa yrittää päästä ongelmistaan eroon ennen tyttölapsen syntymää.

Joka puolella on vain pinkkiä. Ja itse vihaan sitä väriä. Ja ei minussa vikaa ole :)

En vain ole kaivannut tytär-äiti suhdetta koskaan. Toisaalta olisin toivonut vielä yhtä poikaa, mutta kyllä tyttökn on tervetullut :)

Hommaan vain tavarat tyttärelleni jostakin muusta paikasta.

Minun mielestäni on paljon luonnollisempaa olla kiinnostunut monenlaisista oikeasti elämään vaikuttavista asioista kuin pelkästään pinnallisesti ulkonäöstä ja materiasta.

Toki jos tyttäreni saisin olisi siihe tyydyttävä, mutta en koskaan kasvattaisi hänestä jotain pintaliitäjää. Eli hyvin samoilla linjoilla kuin joku tuolla olikin, että sukupuolen takia ei ole pakko pukea lasta röyhelöön.

Meidän tytöt käyttivät joitakin saatuja käytettyjä poikien vaatteita, mutta vaikka kuinka yrittäisi olla neutraali vaatteiden suhteen, nykyään he ovat ihan selkeästi suuntautuneet sinne prinsessapuolelle. He käyttävät vain tiettyjä vaatteita ja vaikka ostaisi kuinka ihania vaatteita, mutta jos eivät miellytä lasten silmää niin käyttämättä jäävät. Meillä ei jakseta tapella vaateasioista, joten tytöt saavat kaapista valita itse vaatteensa. Tytöt nyt 3v&5v.

Miten ihmeessä joku voi kokea ahdistavaksi sen että jos saisi tytön pitäisi ostaa pinkkiä prinsessahörhelöä? Kuka siihen pakottaa? Tuolla on kaupat täynnä neutraaleja tai retro-henkisiä vaatteita joita voi sille tytölle pukea. Meillä tytöllä ei ollut ensimmäiseen kahteen ikävuoteen yhtään vaaleanpunaista vaatetta. Nyt on 3-vuotias ja itse innostunut prinsessa-jutuista. Annan hänen olla prinsessa ja uskon, että vaihe menee jossain vaiheessa ohi. Ei ahdista minua vaan mielestäni kuuluu asiaan.



En ymmärrä myöskään miksi tytön saaminen on ahdistavaa siksi, että äiti kokee itse olevansa enemmän poikatyttö. Miksi ihmeessä sitä omaa tyttöään ei voisi kasvattaa samanlaiseksi? Toki tytön omaa luonnetta ja toiveita kunnioittaen. Ja olisihan se myös mahdollisuus tutustua niihin tyttöjen juttuihin jos oma tyttö sattuisi olemaan kovin tyttömäinen.



Minusta tuntuu aina tosi pahalta lukea äitien juttuja ettei haluaisi itse tyttöä. Miten voi oma sukupuoli olla niin vastenmielinen ettei toivo samaa sukupuolta olevaa jälkeläistä? Onko omaa naiseutta jotenkin poikkeuksellisen paljon lytätty vai missä on vika? En ole koskaan kuullut miehen sanovan ettei haluaisi poikaa. Heidät kasvatetaan olemaan ylpeitä omasta sukupuolestaan ja naiset puolestaan häpeilevät ja dissaavat omiaan. Hyi olkoon, tulee ihan paha mieli!



Eri asia on jos on pelkkiä poikia ja sanoo olevansa tyytyväinen tilanteeseen. Ihan ok, hyvä että on sinut tilanteensa kanssa ja onnellinen. Mutta sellainen, että "en ikinä edes haluaisi tyttöä, pelottaisi olla tytön äiti" yms tuntuu tosi ikävältä.

oli jo alkuraskaudessa suunnittelut tekevänsä tietyt vauvahankinnat (sängyt, vaunut yms), kalliita merkkejä ja viimestä huutoa. Kun sai sitten ultrassa tietää vauvan sukupuolen joka oli se "väärä", oli todella pettynyt, itki ja oli masentunut. Poskettominta oli se, että kun sai tämän sukupuolen tietää, totesi sitten vain että "ihan sama mitä sille ostaa, vaikka kirpparilta sitten käytetty sänky ja en todellakaan aio rahaa hassata siihen enkä siihen"....Täytyy sanoa että olin melkoisen järkyttynyt. Että kyllä niitäkin on, joille se sukupuoli on puhtaasti tiettyjen tavaroiden yms asioiden hamstraamista. Voi tietysti ihmetellä että millainen arvomaailma on ihmisellä joka noin ajattelee.

Meidän tytöt käyttivät joitakin saatuja käytettyjä poikien vaatteita, mutta vaikka kuinka yrittäisi olla neutraali vaatteiden suhteen, nykyään he ovat ihan selkeästi suuntautuneet sinne prinsessapuolelle. He käyttävät vain tiettyjä vaatteita ja vaikka ostaisi kuinka ihania vaatteita, mutta jos eivät miellytä lasten silmää niin käyttämättä jäävät. Meillä ei jakseta tapella vaateasioista, joten tytöt saavat kaapista valita itse vaatteensa. Tytöt nyt 3v&5v.

Mistä lapselle tulee tuollainen tarmo valita itse vaatteensa? Ei kai muualta kuin jostain muotimainonnasta ja kriittisiltä vanhemmilta. En muista että omassa lapsuudessa olisi vaatteista tai niiden väristä marmatettu vaan käytettiin sitä mitä vanhemmat päälle puettavaksi antoi!

niin kuin itsekin juuri sanoit. Sukupuoli määräytyy KROMOSOMIEN perusteella - ei minkään ulkoisten (tai sisäisten) sukupuolielimien perusteella. Ja kromosomit ovat aina naisen tai miehen (jopa silloin jos sukupuolikromosomeja on ylimääräisiä).

ne sisäisetkin sukupuoli elimet olla "epämuodostuneet". ei kyse ole pelkästään ulkoisista seikoista. intersukupuolisella voi olla sekä munasarjat että kivekset, muuten nainen mutta miehen kromosomit jne. tästäkin on useita eri variaatioita.

xxy, mikä on ylimääräinen? Kaikki vaikuttavat kuitenkin osaltaan. Ihan perinnöllisyystiedettä lukeneena ihmettelen moista mustavalkoisuutta.

Omistuista. Kaikki ei saa lasta lainkaan tai saa pahasti sairaan lapsen ja jollain on otsaa olla pettynyt kun ei saanut haluamaansa sukupuolta. Lapsen saanti ei ole kaupassa käynti jossa voi valita mitä tahtoo. 50/50 mahis, aina.

Meillä ei ole ollut missään vaiheessa prinsessakautta kummallakaan tytöistä, ei pojallakaan, kuopus on vielä vauva, niin ei osaa sanoa:)



16v tyttö on alkanut n. vuosi sitten käyttää mekkoja juhlissa. En ole mikään mekkotälläytyjä koskaan ollut itsekkään. Ostin tytöille kyllä prinsessakamaa, mut ei kiinnostanut.

Urheilu on aina ollut ykkösasia meidän kaikille lapsille ja kirjat.