SUURI PAPA-KETJU! Nyt kaikki naiset mukaan!!
Milloin olet viimeksi käynyt papassa?
Aloittaja 2006. Sen jälkeen saanut 2 lasta. Varasin juuri ajan papaan.
Eli omalla kohdalla viimesimmästä käynnistä liian kauan aikaa. Sinulla?
Toivon että saadaan pieni liike, että mennään kaikki näytille -ja toki suotavaa että löydetään naisia, jotka ovat esimerkkejä meille laiskimuksille!! Onko teitä?
Kommentit (92)
yhteydessä. Aikaisemmin kävin gynellä vuoden välein, kun piti uusia e-pilleriresepti, mutta nyt kun on hormonikierukka, olen pidentänyt välin kahteen vuoteen. Minusta on todella tärkeää käydä gynellä säännöllisesti, vaikka ei mitään vaivoja olekaan, säästän mieluummin jossain muussa paikassa. Omassa tuttavapiirissä on paljon naisia, jotka vouhkaavat terveellisestä syömisestä, miettivät jokaisen suupalan vitamiinit ja ravintoarvot, mutta eivät käy gynellä ikinä, koska se on "kallista ja inhottavaa"...
Kahden vuoden välein pyrin käymään.. Mutta papat meni vähän niin ja näin kun sai kahden vuoden välein kolme lasta. Mut nyt olen ryhdistäytynyt.
Kävin viime syksynä 2010 PAPAssa, jossa sitten todettiin muutoksia ja tehtiin kolposkopia. Kolposkopiasta löytyi korkean riskin HPV, olikohan 16 tai 18 :(
Mutta gyne kehoitti tulemaan 12kk kuluttua uuteen PAPAan. Olin aivan järkyttynyt. Korkean riskin HPV kohottaa syöpäriskiä jo huimasti. Eli minulla on tulevaisuudessa erittäin korkea riski sairastua syöpään. Näin minusta tuntuu ja näin olen ymmärtänyt.
Menin kuitenkin jo nyt helmikuussa uuteen PAPA-kokeeseen ja jälleen joudun taas kolposkopiaan. Pelottaa ja ahdistaa, mitä sieltä nyt löytyy. Ajattelen myös mielessäni sitä, että mitä jos olisin odottanut vain 12kk:tta. Olisiko asiat silloin vielä huonommin.
Tiedän, että HPV-infektiolla on hyvä taipumus parantua itsestään, mutta korkean riskin HPV-infektiot kestävät lähes 2 vuotta parantua ja tässä ajassa ne voivat muuttua pahempi laatuisiksi. Pelkään kovasti joutuvani siihen sähkösilmukkahoitoon, jossa poistetaan paikallispuudutuksessa ne muutoskohdat kohdun kaulalta. Tämä hoito kun ei kuitenkaan niin sanotusti paranna minua, sillä tulen kantamaan tätä virusta läpi elämäni.
Ja tätä HPV:tä tavataan myös muidenkin syöpien yhteyksissä, eli minulla on korkea riski sairastua syöpään kuin syöpään. Vaikka prosentuaalinen sairastuminen onkin 12%, silti se ei sitä sano ettenkö minä kuuluisi joskus tuohon lukuun.
Itselläni ei ole ollut runsaasti seksikumppaneita. Saman miehen kanssa olen ollut lähes 10 vuotta. Mutta olimme 7kk vuonna 2007 erossa, jolloin tapailin kahta eri miestä. Mieheni ei ollut tuona aikana kenenkään kanssa.
Pitäkää niaset huoli itsestänne. Nämä ei ole mitään leikin asioita. Nämä ovat asioita, jotka voivat muuttaa koko elämäsi.
Tämä tulee olemaan minulle taakkana koko loppuelämäni. En osaa ajatella, että voisin tämän jälkeen elää murheen häivää tästä asiasta.
Olen 29-vuotias ja lapsiakin haluaisimme, mutta jollain tapaa pelottaa, että kuinka turvallista sekään on, että jos joudun hoitoihin tuon HPV:n takia tai että voiko lapseni sen saada minulta synnyttämisen yhteydessä?
Miehenihän on myös nyt sitten HPV:n kantaja. Mikä tuntuu minusta pahalta.
Olen sairastanut yhden syövän ja jos toinen tulee niin haluan ainakin tietää ajoissa.
Edellisestä kerrasta oli 2,5 v. Mulle joskus jokus sanoi, että "terveelle" riittää, että käy aina kerran seulanta-PAPA:n välissä. Eli siis 2,5 v välein.
Mikä mielestäni tosi hyvä juttu, kun ei erikseen tarvitse tilata aikaa...jää helposti unholaan.
Myös kierukkaa ottaessa se piti olla, eikä yli 3kk vanha tulos.
Muuten noin parin vuoden välein, paiitsi kun tulos oli 1 (jos nolla on puhdas?), jolloin seurantaa puolen vuoden välein n.1,5 v...kaikki nuo seurannat jo puhtaita.
En koskaan, ja kiitos 19.6 olleen kohdunpoiston ei tarvitse milloinkaan
N43: olen käynyt seulontatutkikuksissa siitä alkaen, kun ne 30-vuotiaana alkoivat. 30 v. seulonnassa löytyi solumuutoksia ja niitä poistettiin kahteen otteeseen sähkösilmukkahoidolla. Sen jälkeen papa-kokeita oli tiuhemmin, nyt käyn normaalissa rytmissä 5 vuoden välein. Pari kertaa olen käynyt seulontojen välissä yksityisellä. Tää on asia minkä kanssa en halua pelleillä. Sen verran solumuutokset pelästytti 30-vuotiaana
Minulta otettiin puolitoista vuotta sitten. Seuraavan kerran otetaan joko puolen vuoden tai puolentoista vuoden päästä. Todennäköisesti puolentoista vuoden päästä, sillä sairaanhoitaja, jolta hain e-pillerireseptin oli sitä mieltä, että 3 vuotta on ikäiselleni ihan sopiva väli ja osuu sitten paremmin tuohon pakolliseen 25-vuotistarkastukseen. Täytyy vielä hehkuttaa, että viime kerralla papan otto ei edes ollut epämiellyttävää :) Toivottavasti pääsen samalle lääkärille uudelleenkin.