40-vuotiaana äidiksi?

Olen vanhan äidin lapsi, ja nykyään vanhainkodissa sairasta äitiäni käyn katsomassa lapsen kanssa. Äitini sai minut 42-vuotiaana, ja nyt olen 32. Lapseni 4 vuotta. Ei ole mummia elämässä täysillä mukana.

Sain kuopukseni yli 40-vuotiaana ja kirjoituksesi kilahti minuun ikävästi. Odotukset, synnytykset ja lastenhoito ovat sujuneet vaivattomasti. Jaksan ison perheen kanssa paremmin kuin monet pari-kolmekymppiset, 1 tai 2 lapsen äidit. En tuhlaa aikaani ja energiaani ryyppäämiseen, ravintoloissa kuljeskeluun, kauppakeskuksissa oleskeluun, turhaan shoppailuun tai muuhun hömppään.

Ja myönnän, haaveilen raskaaksi tulemisesta ja vauvan saamisesta! Lapselle on tärkeintä, että hänellä on vastuulliset ja huolehtivat vanhemmat. On toissijaista, onko lapsella isovanhempia tai minkä ikäisiä mummot ja vaarit ovat. Isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta suhteessa lapsenlapsiin. Vastuu on vanhemmilla.

Kaiiki isoäidit eivät ole seesteisiä, keinutuolissa sukkaa kutovia, punaposkisia lempeitä mummoja. Kaikki isoisät eivät ole puhdetöitä tekeviä, pajupillejä veisteleviä leppoisia vaareja. Isovanhemmissa on 40-50v., alkoholin suurkuluttajia ja pitkäaikaistyöttömiä. 60-70v., dementiakodissa asuvia, muistinsa menettäneitä höppänöitä. Joukossa on myös 80-90v., omassa kodissasn asuvia, täysjärkisiä ja omin voimin toimeentulevia, virkeitä ihmisiä.

Äidin ikä on vain yksi, rajallinen tekijä äitiydessä. Äidin suhde lapseen, äidinvaistot, hoivavietti, lapsen tarpeisiin vastaaminen, äidin fyysinen ja henkinen kunto ja parisuhde ovat tärkeämpiä asioita kuin äidin ikä.

että sitä jaksamista tarvitaan vaan siinä vauvaiässä ja olette polleita, kun olette "elämänne kunnossa" nelikymppisinä?

Jaksamista tarvitaan ainakin 18 vuotta ja murrosiässä melkeimpä enemmän kuin vauvaiässä, joten kannattaa miettiä, mitä jaksaa myös sitten kuusikymppisenä.

Olen vanhojen vanhempien lapsi. Vanhemmat olivat järkeviä, pitkämielisiä ja kärsivällisiä. Kuitenkaan en ole mistään elämässäni niin kärsinyt kuin vanhempieni ikätaakasta. Jo varhain tajusin, etten ole samanlainen kuin muiden perheiden lapset. Koulukiusaamista oli, mutta lievää. Kuitenkin se satutti, koska irvistelyn kohteena olivat omat rakkaat vanhempani. Eniten kärsin siitä, että vanhempani olivat niin tyystin eri sukupolvea ajattelumaailmaltaan. Olin yksinäinen, koska vaikka miten yritin selittää heille asioita, he eivät ymmärtäneet. Sitten alkoivat vanhempieni sairaudet, joiden varjossa elin koko nuoruuteni ja yhä edelleen. En voinut tukeutua vanhempiini, vaan itsenäistyin varhain ja aloin tukea vanhempiani. Olen aina tiennyt, etten voi hoidattaa omia lapsiani mummolassa. Minua suututtaa lukea näitä "jaksan nyt hyvin, lapsi on 2 v", koska siitä ei ole kysymys. Pitäisi jaksaa tukea lasta silloinkin, kun hän aikuistuu, muuttaa kotoa ja hankkii perheen. Maailma menee kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin. Tulevilla sukupolvilla on sellaiset pelit ja vehkeet, joista me emme voi edes uneksia. Pointti ei ole siinä, onko säilynyt nuorekkaan näköisenä. Kun on 40 vuotta vanhempi, niin on, vaikka olisi millaiset tulot ja rakennekynnet. Vanhat vanhemmat ovat lapselle kuin nyrkki mahassa koko elämän. Ikävä sanoa, mutta jonkun on kerrottava totuus tämän hypetyksen joukkoon. Eri asia on, välitättekö lapsen ajatuksista ja tunteista. Ellette välitä, niin siitä sitten vaan Lipposena hommiin.

siirtää vaihdevuosien tuloa.





Tuttavapiirissä nyt useamman lapsen äitejä, jotka odottavat vauvaa yli 40v ikäisinä.

Kyllähän sitä olisi ihan erilainen äiti nyt kuin esikoisen saadessani 24-vuotisena ja pari muuta sen jälkeen. Vauvasta nauttisi ihan eri tavalla, ei olisi kiire mihinkään.

kun vanhempien ikä karttuu?

veljeni täyttää nyt 61 ja poikansa on 19. Aivan loistava nuoruus on ollut pojalla!

Ja isään minulla ei ollut mitään suhdetta. Isä oli se harmaapäinen äijä, ketä ei kiinnostanut minun elämä. Vaivojaan valitteli aina.



Äiti eli niin omassa aikakaudessaan, että ei paljon apua ollut murrosiän kriiseissä. Ihan pienenä muistan, että juteltiin paljon äidin kanssa, mutta kun tulin murrosikään niin etäännyimme todella paljon. Samoin sen muistan, että äitini sairasti ja elämää varjosti hänen kuolemansa pelko.



Olen siis iltatähti ja siskollani on aivan toisenlaiset muistot vanhemmistaan ja paljon läheisemmät välit. Vanhempamme jaksoivat vielä puuhata hänen ja veljeni kanssa ja hoitaa heidän lapsiaan yms. Kun tuli minun aikani tehdä lapsia, ei heiltä voinut enää odottaa apua.



Tämä on siis yhden iltatähden kokemus. Isäni on jo kuollut aikoja sitten ja äiti asuu palvelutalossa.

Aina on mulle ollut yövalvomiset vaikeita. Raskaus oli viimeisintä odottaessa raskain, oli pahoinvointia ja diabetes puhkesi, toisaalta pahoinvointi on ihan tavallinen raskausoire ja sen voi saada missä iässä tahansa kun odottaa ja diabeteskin olisi puhjennut olin sitten raskaana tai en.

Tosin tälläisen sairauden saatuani tuskin olisin enää lasta tehnyt, mutta kun olin jo raskaana niin..

No, mitään en kadu, hyvin on mennyt.



ps. mun esikoinen ei ole ikinä hävennyt mun ikääni, muita asioita kyllä :)

ja pikkusisko syntyi kun äitinsä oli 48v.



Ja terveitä ovat kaikki.



Tee, miltä itsestäsi tuntuu, mutta ole valmis myös ongelmiin?

47-vuotias ja haluan myös.

Kuopukseni syntyi kun olin 39-vuotias. Sai alkunsa ensiyrittämällä, raskausaika ja synnytys etenivät ihan normaalisti. Näinhän ei likimainkaan aina ole, oli äiti sitten minkä ikäinen tahansa.



Enkä ole vielä koskaan ymmärtänyt fraasia "lapset on hyvä tehdä nuorena kun vielä jaksaa valvomiset, lapsen kanssa leikkimiset jne." Ehkä kaikkia muita nelikymppisiä väsyttää jotenkin aivan kamalasti, mutta jos tämän ikäisenä itse en ole kokenut lasteni kanssa väsymystä, niin olisinkohan ollut rasittava Duracell-pupu parikymppisenä? :D

Osaisin ottaa lapsen kaikki tarpeet huomioon ja mitää jaksamisongelmia ei olisi todellakaan. Mistä tämä ihmeen fraasi on tullut, ettei jaksaisi?



Taitaa olla siitä, että ei jaksaisi enää alkaa samaan rumbaan, mutta ei kai siinä mistään fyysisestä jaksamisesta voi kyse olla?



Jokaisen oma valinta sanon minä.

ja tää on niin moneen kertaan väitelty aihe...

Ihana saada breikki töistä, vauva on koko perheen rakastama. Äsken juuri 10 v poika nauratti vaavia palloleikeillään.



Harmittaa oikein töihinpaluu kesällä.

Lyhyesti:

meillä meni kaikki hyvin



Jaksoin raskausajan paremmin kuin kolmikymppiset, vauva ei valvottanut (rento ja kokenut mutsi...) joten en ollut väsynyt missään vaiheessa. Ihmisten asenteet pääosin positiivisia. Muutama epäilevä tuomas suli viimeistään, kun ihana vauva syntyi ( :



Palasin juuri takaisin uralleni. Olen vaativissa asiantuntijatehtävissä isossa pörssiyhtiössä. Sekin sujui hyvin.



Ainoa suruni on se, että kuopus ei pääse nauttimaan vanhempieni seurasta ihan hirveän monta vuotta enää (ovat 84-vuotiaita) ja etenkin isäni (ns. tervaskanto) on tärkeä taaperolle.

mutta yleistyksinä ne eivät koskaan päde.

t:42v

mutta yleistyksinä ne eivät koskaan päde.

et vielä napsahtaa. Justiinsa lopetin ehkäisyn. Oottelen miestä töistä kotia ;)

jos on yli 40v, vai onko siinä joku ikäraja?