Saako puolisoa pitää itsestäänselvyytenä?
Meillä oli pari vuotta sitten vakava aviokriisi. Miehellä oli sivusuhde ja halusi erota. Tärkein syy tähän oli hänen mielestään se, että minä olin pitänyt häntä itsestäänselvyytenä.
Noin puolenvuoden kipuilun jälkeen päätimme jatkaa yhdessä. Kertaakaan en ole tätä päätöstä katunut. Suhteemme on monilta osin paljon ehjempi ja tasapainoisempi kuin aikaisemmin.
Mutta jokin on minua vaivannut suhteessamme tämän jälkeen. Pitkän mietinnän tuloksena olen päätellyt epämääräisen kaihertavan tunteen johtuvan siitä, että enää en voi pitää parisuhdettamme itsestäänselvyytenä. Jos mies on melkein jättänyt suhteemme kerran taakseen ja ollut valmis minut vaihtamaan toiseen, niin miksi ei tekisi sitä uudestaan?
Minulle avioliitossa on kysymys juuri siitä, että on itsestään selvää, että me olemme yhdessä. Tuli mitä tuli. Nyt kun tämä tunne on poissa, on suhteestamme jotain mennyt peruuttamattomasti rikki.
Kommentit (22)
Siinä vaiheessa kun tehtiin ihan julkisesti ihmisille valinnaksi että saa erota ja elää kuten itse tykkää. Tämä on minun elämää ja jos minä en ole onnellinen tässä liitossa, voin erota. Ei sillä että ottaisin uuden miehen vaan se että saan erota jos haluan. Minusta on hyvä että on vapaata: saa pussailla, harrastaa seksiä ja testata avoliitossa olemista. Saa erota jos haluaa. Ei se tarkoita etteikö avioliittoa arvosteta. Kyllä moni ihminen uhkaa lähteä suhteesta, eikä lähde. 20
Se lupaus ei ole ollut miehelleni vaan itselleni. Minun on äärimmäisen vaikea tutustua uusiin ihmisiin, menneiden tapahtumien takia ja mieheni sai luottamukseni usean vuoden jälkeen.
Minulla ei ole autismia tai aspergeria, olen vain äärimmäisen ujo ja viihdyn aikalailla yksin. Itseasiassa jos mieheni ei olisi minua niin sinnikkäästi "piirittänyt" olisin luultavasti vieläkin yksin ja aivan yhtä tyytyväinen elämääni kuin nytkin.
Luottamukseni saaminen on useamman kymmenen vuoden aikaansaannos, enkä usko että minulla olisi henkisiä voimia siihen karuselliin mitä uudet ihmissuhteet vaativat.
Hevoset ovat helpompia =)
Toivottavasti ymmärsit jotain. Kirjoitin ehkä hieman sekavasti.