Tuntuuko kenestäkään muusta pari päivää ennen menkkoja, että voisi syödä
Kommentit (9)
Ja ainaki se viikko haluttaa kaikkea..:)
Salmiakkia, suklaata, hampurilaisia, pitsaa rasvaa, makeaa, suolaista, kaikkea vuorotellen =)
Nyt kun minulla ei ole mitään syytä seurata hormonitoimintaani kalenterin avulla (siis jännätä kuukautisten alkamista tai pois jäämistä), niin huomaan monta kertaa että kuukautiset on kohta alkamassa kun syötättää niin hirveästi.
Ja elimistö myös alkaa kerätä sisäänsä kaikki minkä on saanut... Eli ei tarvi käydä pissalla eikä kyllä kakallakaan. Sitten kun vuoto alkaa, niin pitää ravata miljoona kertaa vuorokaudessa pissalla, ja tehdä kunnon kuukautiströötit numero kakkosestakin.
Näistä syistä painoni on heitellyt 2 - 3 kg kuukautiskierron mukaan. Myös esim. hiusten kasvaminen kulkee samassa syklissä, eli tiedän milloin ei kannata tukkaansa värjätä tai leikkauttaa kun tulee tavallista railakkaampi (juuri)kasvukausi. (Kohta vuodon loputtua. Saa kainaloita ja sääriäkin raapata giletellä melki päivittäin.)
Joo se on se pari päivää ennen kuukautisia, kun tuntuu olevan koko ajan nälkä vaikka söisi mitä. Ja niinä päivinä kyllä syönkin sitten enemmän kuin normaalisti, en keksi mitään syytä alkaa itseään kituuttamaan hirveällä nälällä.
Olen niin turvoksissa ja täynnä kakkaa juuri ennen menkkoja, ettei minuun edes mahdu mitään.
Sitten kun alkaa menkat, niin kakkaakin tulee kilotolkulla.
Silloin kyllä pötsiä korventaa niin, ettei edes jaksa ajatella syömistä.
sitten kun menkat alkaa, saa juosta vessassa tyhjentämässä
Muutama päivä ennen menkkoja tulee pitsan ja ylipäänsä kaiken suolaisen nälkä, makeaa ei tee mieli lainkaan. Sitten se himo loppuu juurikin päivää ennen menkkojen alkamista..
Kumma homma, kait se on jotain hormonaalista.
ja kun ei riitä tuo kaksi päivää vaan minulla se on viikko.