Lue keskustelun säännöt.
Saako puolisoa pitää itsestäänselvyytenä?
22.02.2011 |
Meillä oli pari vuotta sitten vakava aviokriisi. Miehellä oli sivusuhde ja halusi erota. Tärkein syy tähän oli hänen mielestään se, että minä olin pitänyt häntä itsestäänselvyytenä.
Noin puolenvuoden kipuilun jälkeen päätimme jatkaa yhdessä. Kertaakaan en ole tätä päätöstä katunut. Suhteemme on monilta osin paljon ehjempi ja tasapainoisempi kuin aikaisemmin.
Mutta jokin on minua vaivannut suhteessamme tämän jälkeen. Pitkän mietinnän tuloksena olen päätellyt epämääräisen kaihertavan tunteen johtuvan siitä, että enää en voi pitää parisuhdettamme itsestäänselvyytenä. Jos mies on melkein jättänyt suhteemme kerran taakseen ja ollut valmis minut vaihtamaan toiseen, niin miksi ei tekisi sitä uudestaan?
Minulle avioliitossa on kysymys juuri siitä, että on itsestään selvää, että me olemme yhdessä. Tuli mitä tuli. Nyt kun tämä tunne on poissa, on suhteestamme jotain mennyt peruuttamattomasti rikki.
Kommentit (22)
Mielestäni se, että pitää suhteen jatkuvuutta itsestäänselvyytenä ei tarkoita sitä, että sen eteen ei tekisi töitä.
Avioliitto tarkoittaa sitä, että on itsestään selvää, että kriiseistä halutaan selvitä. Että on itsestään selvää, että suhteen eteen tehdään töitä. Totta on, että se luottamus on rikottu. Mutta minusta tuntuu turhalta tehdä töitä suhteen eteen jonka jatkuminen ei ole "itsestäänselvyys". Miten parisuhde voi perustua siihen, että tehdään töitä liiton eteen, jos aina on takaportti erolle auki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiseen päähän itsestään selvänä pitäminen ja toiseen päähän täydellinen epävarmuus. Siinä jossain puolessa välissä on tasapainossa luottamus ja halu tehdä töitä suhteen eteen. Ehkä sinun pitää nyt vielä puhua miehen kanssa siitä, mihin asioihin voi luottaa ja mihin ei.
niin silloin ei voikaan pitkällä aikavälillä parisuhteessa syntyä epätasapainoa (eli riippuvuussuhdetta, hyväksikäyttösuhdetta tai vastaavaa), vaan täytyy koko ajan pyrkiä tasapainottamaan tilannetta, että molemmat tekee osansa ja molemmat voivat hyvin. Riippuu ihmisistä mikä se aika on, joku "heikkohermoinen" ei ehkä kestä yhtään rasitusta, joku toinen voi katsella kymmenen vuotta ja jaksaa koittaa korjata tilannetta, ennen kuin lähtee.
Mutta jos teidän tapauksessa vain toinen uhkaa lähtemisellä tai uhkaa sivusuhteella, niin silloin on vaarana että toinen alkaa "ylikompensoida" oman hyvinvointinsa kustannuksella tilannetta, ja se jolla on "valttikortti" eli lähteminen, voi ottaa sen esille joka asiassa.
Et voi olettaa, että mikään on ikuista, mikä tahansa voi loppua hetkessä. Luot itsellesi ja toiselle kauheat paineet jos oletat avioliittonne olevan kiveen hakattu, tuli mitä tuli. Teet vain parhaasi ja uskot avioliittoonne, joskus vain se parhaansakaan tekeminen ei riitä. Mutta onnea teille, on hienoa nähdä pareja jotka selviävät kriiseistä ja karikoista yhdessä. :)
niin silloin ei voikaan pitkällä aikavälillä parisuhteessa syntyä epätasapainoa (eli riippuvuussuhdetta, hyväksikäyttösuhdetta tai vastaavaa), vaan täytyy koko ajan pyrkiä tasapainottamaan tilannetta, että molemmat tekee osansa ja molemmat voivat hyvin. Riippuu ihmisistä mikä se aika on, joku "heikkohermoinen" ei ehkä kestä yhtään rasitusta, joku toinen voi katsella kymmenen vuotta ja jaksaa koittaa korjata tilannetta, ennen kuin lähtee. Mutta jos teidän tapauksessa vain toinen uhkaa lähtemisellä tai uhkaa sivusuhteella, niin silloin on vaarana että toinen alkaa "ylikompensoida" oman hyvinvointinsa kustannuksella tilannetta, ja se jolla on "valttikortti" eli lähteminen, voi ottaa sen esille joka asiassa.
Tässä nyt ei ole kysymys siitä, että mies uhkaisi lähtemisellä tai sivusuhteella. Päin vastoin aika uskottavasti vakuuttaa "oppineensa läksynsä" tästä yhdestä kerrasta.
Tätä on vaikea pukea lyhyesti sanoiksi, mutta kysymys on lähinnä siitä, että minä haluan vakaan kestävän parisuhteen tässä maailmassa, jossa eroaminen on nykyään niin helppoa ja yleistä jokaisen pienen vaikeuden kohdatessa.
Haluisin uskoa siihen, että oma suhteeni on tämän nykyisen erotrendin yläpuolella, mutta tuntuu, että se usko on ikuisiksi ajoiksi kadonnut. Sen kanssa on vaikea elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi olettaa, että mikään on ikuista, mikä tahansa voi loppua hetkessä. Luot itsellesi ja toiselle kauheat paineet jos oletat avioliittonne olevan kiveen hakattu, tuli mitä tuli. Teet vain parhaasi ja uskot avioliittoonne, joskus vain se parhaansakaan tekeminen ei riitä. Mutta onnea teille, on hienoa nähdä pareja jotka selviävät kriiseistä ja karikoista yhdessä. :)
Siis eikö tosiaan ole ketään muita, jotka noin reilusti karrikoiden pitävät/haluvat pitää avioliittoa "kiveen hakattuna". Onko avioliitto nykyään vain yksi ohimenevä elämänvaihe, jota kestää niin kauan kuin on kestääkseen?
Se yleensä johtaa samoihin asioihin, kuin työpaikat, joita pidetään itsestäänselvinä.
Ei ollenkaan hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se yleensä johtaa samoihin asioihin, kuin työpaikat, joita pidetään itsestäänselvinä. Ei ollenkaan hyvä juttu.
Vielä 30 vuotta sitten sekä työpaikkojen, että avioliittojen pysyvyys oli itsestäänselvyys.
Ei elämä silloin kuitenkaan ollut kamalaa.
Tärkeintä olisi kai se, että molemmat puolisot ajattelevat samalla tavalla. Sekä ymmärtävät mitä toinen todellisuudessa ajattelee vaatimuksistaan parisuhteessa ja sen pysyvyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeastaan aika pitkälti samanlainen. Pettämisen jälkeen päätettiin pysyä yhdessä. Ymmärrän hyvin epävarmuutesi, minulla on aika samanlainen olo. Tuntuu raskaalta, että ei voi luottaa 100 % mieheen vieläkään, ei ehkä koskaan. Aiemmin ei ole tuota juurikaan tullut ajatelleeksi, että saattaisi pettää/pitää suhdetta ja valehdella kirkkain silmin päin naamaa. Nyt kun tietää sen olevan mahdollista, niin koko ajan tiedostaa että näin voi käydä.
Uskon myös, että tämä olisi viimeinen kerta että näin käy, mutta eihän sitä voi tietää. On opeteltava elämään uudella tavalla ja uusin ajatuksin, että jos se mies ei siinä rinnalla olekaan niin kyllä tästä elämästä selvitään. Sitä olen miettinyt paljon, että jos tämä epävarmuus ei hellitä, niin kauanko jaksan tai haluan elää sen kanssa? Onko se elämää, jota haluan elää?
On kova kolaus itsetunnolle, kun kokee olevansa "vaihdettavissa" tuosta vain. Tavallaan olen tapahtuneesta saanut myös voimia ja niin hassua kuin se onkin, myös itseluottamusta, että selviän kyllä tällaisesta. Mutta olen tapahtuneesta myös vieläkin vihainen, siksi että tunnen itseni niin nöyryytetyksi ja kusetetuksi, suoraan sanottuna. Normaalisti elämä menee eteenpäin ja siinä on hyviä hetkiä paljon, ja uskon että tästä selvitään.
Kaikki kuitenkin kaihertaa mieltä ajoittain. Olen miettinyt paljon myös, että no miksen minäkin tekisi saman, jotenkin on suuri halu kostaa ja satuttaa miestä samalla tavoin mitä hän teki minulle. Toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt, enkä varmaan ikinä ryhdykään, tuskin se parantaa asioita. Mutta siitä saa "haaveilla":).
Et voi olettaa, että mikään on ikuista, mikä tahansa voi loppua hetkessä. Luot itsellesi ja toiselle kauheat paineet jos oletat avioliittonne olevan kiveen hakattu, tuli mitä tuli. Teet vain parhaasi ja uskot avioliittoonne, joskus vain se parhaansakaan tekeminen ei riitä. Mutta onnea teille, on hienoa nähdä pareja jotka selviävät kriiseistä ja karikoista yhdessä. :)
Siis eikö tosiaan ole ketään muita, jotka noin reilusti karrikoiden pitävät/haluvat pitää avioliittoa "kiveen hakattuna". Onko avioliitto nykyään vain yksi ohimenevä elämänvaihe, jota kestää niin kauan kuin on kestääkseen?
Mikä järki on vannoa rakastavansa ja olla tukena kaikissa elämän vaiheissa jos ei aio olla sen puolison kanssa "kunnes kuolema meidät erottaa"?
Sillä tavalla minulle se avioliitto olisi itsestäänselvyys, tai siis se suhteen jatkuvuus. Toista ihmistä ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä.
Minulla on ystävä joka meni naimisiin vuosi sitten. Hänelle ne häät oli se juttu, eikä sillä naimisissa olemisella tuntunut olevan mitään merkitystä. Ystäväni isä kysyi ystävältäni jossain vaiheessa ennen häitä että haluaako tyttö häät vai avioliiton. Tämän jälkeen ystäväni tajusi kuinka hän löi laimin miestään (kiukutteli aivan kokoajan, ei pitänyt miehen mielipiteitä minään jne) ja vähensi häiden suunnittelua ja keskittyi enemmän mieheensä. Ystäväni mies myönsikin vähän aikaa sitten että häävalmistelujen aikana hän oli miettinyt että lähtisikö vain menemään.
Mutta siis. Minä haluan olla täysin varma sekä mieheni että minun sitoutumisesta toisiimme ennenkuin menemme naimisiin. Minulle se naimisiin meneminen kuitenkin tarkoittaa sitoutumista loppuelämäkseni ja haluan vain olla varma että olemme mieheni kanssa samalla viivalla asian kanssa. (olemme asuneet nyt yhdessä 3vuotta ja olemme nyt alkaneet puhua naimisiin menemisestä ja adoptiosta, minä en voi saada omia lapsia)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeastaan aika pitkälti samanlainen. Pettämisen jälkeen päätettiin pysyä yhdessä. Ymmärrän hyvin epävarmuutesi, minulla on aika samanlainen olo. Tuntuu raskaalta, että ei voi luottaa 100 % mieheen vieläkään, ei ehkä koskaan. Aiemmin ei ole tuota juurikaan tullut ajatelleeksi, että saattaisi pettää/pitää suhdetta ja valehdella kirkkain silmin päin naamaa. Nyt kun tietää sen olevan mahdollista, niin koko ajan tiedostaa että näin voi käydä. Uskon myös, että tämä olisi viimeinen kerta että näin käy, mutta eihän sitä voi tietää. On opeteltava elämään uudella tavalla ja uusin ajatuksin, että jos se mies ei siinä rinnalla olekaan niin kyllä tästä elämästä selvitään. Sitä olen miettinyt paljon, että jos tämä epävarmuus ei hellitä, niin kauanko jaksan tai haluan elää sen kanssa? Onko se elämää, jota haluan elää? On kova kolaus itsetunnolle, kun kokee olevansa "vaihdettavissa" tuosta vain. Tavallaan olen tapahtuneesta saanut myös voimia ja niin hassua kuin se onkin, myös itseluottamusta, että selviän kyllä tällaisesta. Mutta olen tapahtuneesta myös vieläkin vihainen, siksi että tunnen itseni niin nöyryytetyksi ja kusetetuksi, suoraan sanottuna. Normaalisti elämä menee eteenpäin ja siinä on hyviä hetkiä paljon, ja uskon että tästä selvitään. Kaikki kuitenkin kaihertaa mieltä ajoittain. Olen miettinyt paljon myös, että no miksen minäkin tekisi saman, jotenkin on suuri halu kostaa ja satuttaa miestä samalla tavoin mitä hän teki minulle. Toistaiseksi en ole siihen ryhtynyt, enkä varmaan ikinä ryhdykään, tuskin se parantaa asioita. Mutta siitä saa "haaveilla":).
Se on niin surullista, että puoliso ei oikeasti ymmärtänyt (viitsinyt pysähtyä miettimään) mitä todella oli tekemässä.
Kyllä minä ennemmin olisin vähän laiminlyötykin itsestäänselvyys, kuin tuosta vain vaihdettavissa oleva käyttötavara...
Se on hassu tunne, se luottamus. Toisaalta, kun tuntee toisen ja tietää, minkä helvetin läpi ollaan molemmat tultu, niin uskoo entistä vahvemmin siihen, että mies ei enää petä/jätä. Mutta silti perimmäinen luottamus on viety. Tuskin sitä koskaan takaisin saa.
Tätä perimmäistä kaiken takana olevaa epämääräistä luottamusta suhteen pysyvyyteen olenkin tässä ketjussa kutsunut siksi "puolison itsestäänselvyytenä pitämiseksi".
AP
Mutta siis. Minä haluan olla täysin varma sekä mieheni että minun sitoutumisesta toisiimme ennenkuin menemme naimisiin. Minulle se naimisiin meneminen kuitenkin tarkoittaa sitoutumista loppuelämäkseni ja haluan vain olla varma että olemme mieheni kanssa samalla viivalla asian kanssa. (olemme asuneet nyt yhdessä 3vuotta ja olemme nyt alkaneet puhua naimisiin menemisestä ja adoptiosta, minä en voi saada omia lapsia)
1. Naimisiin mennessäsi luulet olevasti varma miehesi ja sinun sitoutumisesta toisiinne.
2. Mies pettää tai muuten uhkaa jättää
Mitä teet?
1. Päätät yrittää vielä yhdessä. Tällöin suhteenne kulmakivi on kuitenkin rikottu.
2. Eroat, koska luottamuksesi suhteen tärkeimmässä asiassa on petetty. Tällöin kuitenkin toimit vastoin omaa periaatetta sitoutua suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tietenkän tarkoita sitä, ettei se missään olosuhteissa voisi päättyä.
Mutta kyllä sitä kiveä pitää aika kovin moukaroida, että se siitä pois kuluu. Ja sitten on jo koko kivikin pilalla.
1. Naimisiin mennessäsi luulet olevasti varma miehesi ja sinun sitoutumisesta toisiinne.
2. Mies pettää tai muuten uhkaa jättää
Mitä teet?
1. Päätät yrittää vielä yhdessä. Tällöin suhteenne kulmakivi on kuitenkin rikottu.
2. Eroat, koska luottamuksesi suhteen tärkeimmässä asiassa on petetty. Tällöin kuitenkin toimit vastoin omaa periaatetta sitoutua suhteeseen.
Homman nimihän on se, että luotan mieheni sanaan. Tottakai jokainen ihminen voi pettää, mutta elämä olisi aika ahdistavaa jos alkaisin miettimään jokaisen sanan piilomerkitystä tai jokaisen ystävyyden taustaa.
Minä uskon että mieheni on minulle uskollinen.
Ja jos hän päättäisi että lähtee menemään, en minä häntä voi pidättää. Minä voin vaikuttaa omiin päätöksiini ja olen päättänyt että en luovuta tässä suhteessa helpolla.
Ja jos tilanne menisi eroon asti, täyttäisin itselleni antamani lupauksen siitä että nykyinen mieheni on minulle viimeinen. Eli jos ero tulisi, en enää aloittaisi seurustelusuhdetta. Ikinä.
Hassua vain että miten esimerkiksi mummoni ja ukkini ovat kestäneet vaikka mitkä vastoinkäymiset, ukki oli uhannut lähteä jne. mutta avioliitto kuitenkin kesti.
Missä välissä asiat ovat menneet niin pieleen että ihmisten pitkäjännitteisyys ei riitä pitkiin avioliittoihin tai parisuhteisiin?
Missä välissä itsekeskeisyydestä tuli hyvä juttu?
että 17 vuotta yhdessä olleena ja kriisejä läpi käyneenä pidän avioliittoa itsestään selvyytenä ja jos toista alkaa vituttamaan/ kyllästyttämään niin siitä sitten sanotaan ja esitetään toive tilanteen muuttamiseksi. Kamalaa olisi elää, jos jatkuvasti pitäisi miettiä miten miellyttää toista ettei se vaan lähde menee.
1. Naimisiin mennessäsi luulet olevasti varma miehesi ja sinun sitoutumisesta toisiinne. 2. Mies pettää tai muuten uhkaa jättää Mitä teet? 1. Päätät yrittää vielä yhdessä. Tällöin suhteenne kulmakivi on kuitenkin rikottu. 2. Eroat, koska luottamuksesi suhteen tärkeimmässä asiassa on petetty. Tällöin kuitenkin toimit vastoin omaa periaatetta sitoutua suhteeseen.
Homman nimihän on se, että luotan mieheni sanaan. Tottakai jokainen ihminen voi pettää, mutta elämä olisi aika ahdistavaa jos alkaisin miettimään jokaisen sanan piilomerkitystä tai jokaisen ystävyyden taustaa. Minä uskon että mieheni on minulle uskollinen. Ja jos hän päättäisi että lähtee menemään, en minä häntä voi pidättää. Minä voin vaikuttaa omiin päätöksiini ja olen päättänyt että en luovuta tässä suhteessa helpolla. Ja jos tilanne menisi eroon asti, täyttäisin itselleni antamani lupauksen siitä että nykyinen mieheni on minulle viimeinen. Eli jos ero tulisi, en enää aloittaisi seurustelusuhdetta. Ikinä. Hassua vain että miten esimerkiksi mummoni ja ukkini ovat kestäneet vaikka mitkä vastoinkäymiset, ukki oli uhannut lähteä jne. mutta avioliitto kuitenkin kesti. Missä välissä asiat ovat menneet niin pieleen että ihmisten pitkäjännitteisyys ei riitä pitkiin avioliittoihin tai parisuhteisiin? Missä välissä itsekeskeisyydestä tuli hyvä juttu?
Laittaa miettimään kuitenkin tuo, että et ottaisi enää uutta miestä koskaan, jos vanha jättäisi. Katsotko velvollisuudeksesi pitää lupauksesi miehellesi vielä sittenkin, kun hän on sinut jättänyt? Vai olisitko niin pettynyt ihimiiin miehesi teon jälkeen? Vai mihin tämä periaate pohjautuu? Siis siinä tapauksessa, että miehesi ottaisi eron, vaikka itse olisit kaikkesi suhteen säilymisen eteen tehnyt.
siitä että toinen on rehellinen ja uskollinen.
Ei päivittäin tartte tehdä TÖITÄ suhteen eteen. Se tehdään silloin kun on kriisi.
Silloin joko erotaan TAI halutaan jatkaa. Jos jatketaan niin pyydetään anteeksi, eikä virhettä toisteta ja toinen ANTAA ANTEEKSI. Jos tähän ei pysty niin ei voi liittoa jatkaa.
Puhua pitää asiasta ja siitä pitää puhua niin kauan kunnes uskot toisen olevan vilpitön.
Ihastumisia tulee ja menee, vaikka olisi naimisissa. Tärkeintä on teot.
Fantasiat on fantasioita ja niissä ei ole mitään pahaa.
Mitään peruuttamatonta ei ole elämässä, niitä korjataan tekemällä töitä hyvän eteen.
Silloin on väärin että ei anna anteeksi, vaan epäilee toista ja asia loukkaa häntä yhtäpaljon kuin hänen varsinainen pettäminen vuosia sitten.
Ei mikään liitto ole koskaan itsestäänselvyys vaan koska ollaan "yhdessä". Puhutaan aina kahdesta ihmisestä ja joskus saattaa toinen pettää.
Et sinä siihen voi millään siveysvyöllä vaikuttaa. Se tapahtui ja mies haluaa olla SINUN kanssa. Ei voi kuin USKOA ja LUOTTAA ja RAKASTAA.
Siinä vaiheessa kun tehtiin ihan julkisesti ihmisille valinnaksi että saa erota ja elää kuten itse tykkää.
Tämä on minun elämää ja jos minä en ole onnellinen tässä liitossa, voin erota. Ei sillä että ottaisin uuden miehen vaan se että saan erota jos haluan.
Minusta on hyvä että on vapaata: saa pussailla, harrastaa seksiä ja testata avoliitossa olemista.
Saa erota jos haluaa.
Ei se tarkoita etteikö avioliittoa arvosteta. Kyllä moni ihminen uhkaa lähteä suhteesta, eikä lähde.
20
Parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä koko ajan. Sellainen luottamus pitää olla, ettei toinen ihan tuosta vaan lähde kävelemään, mutta se on eri asia, kuin itsestäänselvyys. Sinua hiertää tuo uskottomuus, jota teidän pitäisi käsitellä vielä. Vaikka terapiassa. Et luota mieheesi ja se rikkoo liittonne ihan varmasti, jos ette tuota asiaa hoida. Kumpikaan osapuoli ei kasa tuollaista.