vauva ensin ja sitten vasta naimisiin...outo tapa nykyään!

sitä että luvataan mennä naimisiin. Nääs kun kaikki eivät ajattele asioista samalla tavoin. Tää olis hyvä oppia kun tässä maailmassa elää ja maailma, tavat ja asenteet muuttuvat koko ajan. Olis hyvä oppia myös hyväksymään toisenlaisia tapoja sen sijaan että niitä täytyisi suureen ääneen kummastella ja kritisoida!

Tai muuttavat yhteen ennen avioliittoa...mä en tajua miksi asioita tehdään väärässä järjestyksessä!

Syy: tulin nopeasti (ensimmäisellä kierrolla - olin varautunut vuoden venailuun) raskaaksi, enkä halunnut mennä paksuna naimisiin.

Loistava selvennys :o) Meillä mentiin "vanhan kaavan mukaan" eli ensin naimisiin jne. mutta kukin tekee tavallaan. Viimeaikoina on alkanut pistää silmään nämä kasteilmoitukset, joissa "samalla sanoimme toisillemme Tahdon". Jälleen kukin tavallaan, mutta itse ainakin halusin ihan kunnolla isosti juhlia häitä (ja selvinpäin kyllä juhlin vaikkei lasta vielä ollutkaan). Lapsen teko on IIISO asia ja valtava vastuu kaikessa ihanuudessaan, mutta kyllä naimisiinmenoakin mietin monta yötä ja sekin tuntui olevan välillä "kuristavan" iso asia. Menin naimisiin rakkaudesta, mutta mielestäni siinä on mukana myös aimo annos päätöstä: tässä olen, tähän haluan jäädä, tähän päätän jäädä ja tähän myös jään (eli lopetan etsimisen). Toisaalta en ole koskaan ymmärtänyt naimisissa olevia ystäviäni jotka flirttailevat avoimesti viihteellä ollessaan, minun maailmaani se vain ei kuulu, olen valinnut paikkani.

Jos on yhteinen lapsi niin perintövero ei ole alhaisempi Lisäksi voi todella käydä niin, että jos äiti päättää, että avominiä järjestä hautajaisia, se ei järjestä. Nimittäin se äiti on sukulainen, avovaimo ei.

Yhteinen lapsi ei tee parista sukulaisia, avioliitto tekee.

Minulla ei ole tarvetta olla määritelty elämänkumppanini sukulaiseksi. Mutta käypäs lukemassa tuolta: http://www.perunkirjoitus.fi/index.php?sivu=7

"Avopuoliso kuuluu I veroluokkaan, jos hän ollut aiemmin avioliitossa vainajan kanssa tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi. Avopuoliso joutuu maksamaan perintöveroa II veroluokan mukaan, ellei hän täytä edellä mainittuja ehtoja. "

Eli maailma muuttuu teidän vanhakantaisten mielipiteistä huolimatta.

Hautajaisasiaan en ota kantaa, koska aihe ei minua kiinnosta, mutta sanonpa vaan, että jokainenhan voi halutessaan jo eläissään ilmoittaa eri tahoille, kuka on hänen lähin omaisensa ja kenen haluaa hoitavan asiansa. Lapsellista kuvitella, että avoliitossa elävä ihminen ei "pääsisi" vanhempiensa määräysvallasta ikinä eroon!

Syy: tulin nopeasti (ensimmäisellä kierrolla - olin varautunut vuoden venailuun) raskaaksi, enkä halunnut mennä paksuna naimisiin.

ja sit jättänyt ehkäisyn pois. Ei tarvii mennä paksuna naimisiin...

Miksi ihmeessä nykyään tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että avioituvalla parilla on jo lapsia? Onko ihmisillä niin hirveä kiire tehdä kakaroita, että ei voi ensin olla kahdestaan niin kauan, että ehtii naimisiin? Tuntuu, että lasten hankinta on ihan pikku juttu avioliiton rinnalla, kun tosiasiahan on, että kyllä siittä puolisosta pääsee tarvittaessa helpommin eroon kuin lapsesta..

Mulle yhteinen lapsi sitoo enemmän ja merkitsee enemmän kuin se avioliitto. Siksi meillä on lapsi, toinen tulossa ja onnellisina avoliitossa vieläki elellään.

voidakseen olla varmoja rakkaudestaan! Se jos mikä on säälittävää!

Eivät he mene papin aamenta kuulemaan voidakseen olla varmoja rakkaudestaan, vaan he ovat varmoja rakkaudestaan JO ENNEN papin aamenta. Siksihän he sinne alttarille menevätkin. Ja katkerat avo-naiset katsovat kateellisina sivusta, kun heidän miehensä ei ole samaan valmis, vaan epäröi sitoutumistaan vielä kahden lapsenkin jälkeen. Miten nöyryyttävää naiselle.

Nykyään on tehty haastattelututkimuksia, joissa on todettu että avioliiton ihanne on yhä vahvana nuortenkin keskuudessa. Suurin osa nuorista haluaa mennä naimisiin sitten kun löytää sen oikean. Joten ikuisten vanhojenpiikojen harmiksi, avioliitto EI ole katoava instituutio.

Sitten kuitenkin havahtui, kun kysyin, että onko nyt sitten ihan varma, että haluaa lapsestaan ÄPÄRÄN. Kerroin myös, että lapsi ei sitten muutu avioillisesti syntyneeksi, vaikka jälkikäteen mentäisiin naimisiin.



Mentiin siis naimisiin. Nyt takana 22 aviovuotta, 3 lasta ja 1 lapsenlapsipuoli :).

Mä luulen, että ap tarkoittaa seuraavantapaista skenaariota, joka mullakin on lähipiirissä: seurusteltu on jo useampi vuosi. Nainen haluaisi virallistaa suhteen avioliitolla, miehen mielestä heidän suhteensa ei ole vielä siinä pisteessä. Tällä kaavalla on jo menty usea vuosi. Ja siis kyse ei miehen omien sanojen mukaan ole siitä, etteikö hän ikinä naimisiin haluaisi, nyt ei vain vielä ole sen aika. Noh, vähän aikaa sitten k.o. pari sopi, että kohta voidaan heittää kondomit seinään ja ryhtyä lapsentekopuuhiin. Eikä edelleenkään ole aika mennä naimisiin. Eli siis kyllä, HAMASSA TULEVAISUUDESSA mies haluaa sitoutua naisen rinnalle juridisesti, mutta ei vielä, lapsen hän kuitenkin jo haluaisi tämän naisen kanssa jonka kanssa hän ei VIELÄ halua sitoutua. onko nyt kenties tarpeeksi rautalangasta väännetty? Ymmärrän pareja, jotka eivät halua ollenkaan naimisiin. Ymmärrän myös pareja, jotka, pitkän aikaa seurusteltuaan, asuttuaan yhdessä ja hankittuaan lapsia tuumivat, että olisihan se papin aamen kuitenkin ihan mukava juttu. Ymmärrän myös tuon aiemmin mainitun esimerkin, jossa ensin suunniteltiin häitä, mutta jotka sitten lapsen ilmoitettua itsestään päättävät lykätä häitä. Mutta näistähän ei ap:n aloituksessa ollut ollenkaan kyse, kuten kaikki puolesta ja vastaan kiihkoilevat haluavat ymmärtää. Munkin mielestä on jotenkin omituinen kuvio, että jos kuitenkin parisuhteessa ollaan yhteisestä sopimuksesta menossa kohti avioliittoa ja lapsia, miksi se avioliitto tuntuu olevan se suurempi harppaus. Se on kuitenkin vain nimi paperilla, verrattuna siihen ihanaan vastuuseen, mitä yhteinen lapsi tuo tullessaan. Mutta ehkäpä kaikki miehet eivät ihan ymmärrä, kuinka kokonaisvaltainen asia lapsen hankkiminen oikeasti on? Tuleehan aina näitä tapauksia vastaan, jossa mies on kympillä mukana puuhaamassa lasta, juttelee kasvavalle vatsalle ja tsemppaa synnärillä, kunnes sitten jättää äidin ja lapsen muutaman kuukauden kuluttua järkyttyneenä perhe-elämän karusta arjesta. Ja kyllä, minä olen naimisissa ja lasta aloimme yrittämään vasta sen jälkeen. Tämä oli mulle ja mun miehelle se oikea ratkaisu. Pidettiin hyvät bileet ja hankittiin mulle hieno mekko, ennen kuin uhrasin kapean vyötäröni lapsenteolle. Nyt on sitten kaunis kuva muistona päivästä, jolloin olin vielä nuori ja nätti ;)

Ymmärsit pointtini! Eli juuri tilanne, jossa ollaan menossa naimisiin any way (ei siis mitään periaatetta avioitumista vastaan, tms) mutta venytetään sitä sen "suuruuden" vuoksi ja sitten kuitenkin aletaan puuhata vauvaa.

Antaa todellakin kaikkien kukkien kukkia ja jokainen tekee omat ratkaisunsa mutta olen silti hiukan ihmeissäni tästä uudesta trendistä, että lapsia pitää saada nopeasti suhteen alkuun ja naimisiin mennään myöhemmin. Sanokoot kuka mitä vain, onhan se "perinteisempi" tapa tehdä toisinpäin :)

AP

Menisivät ensin naimisiin, niin ei tarvitsisi myöhemmin marista.

Menisivät ensin naimisiin, niin ei tarvitsisi myöhemmin marista.

Voiko olla niin, että ne jotka suurinpaan äänneen haukkuvat järjestystä avioliitto - lapset, ovat juuri niitä avoja, joiden mies ei suostu alttarille mutta jonka ovat saaneet lastensa isäksi? Miksi avioliitto on niin kamala ja paha, jos kyse on kerran vain nimestä paperissa ja juridisesta sopimuksesta?

Olen kuullut tuttavapiirissä lukuisten naisten julistavan ensin kovaan happamaan ääneen "avioliitto ei ole välttämätön, lapset sitoo enemmän, avioliitto on vain paperinpala jne.", mutta sitten kun miesystävänsä onkin monien vuosien jahkaamisen jälkeen vihdoin kosinut, naisella on muuttunut ääni kellossa ja he julistavat onnesta hehkuen "avioliitto on merkki todellisesta rakkaudesta ja ihana asia ja on ihanaa kun mies vihdoin suostui naisen sitä pitkään odotettua kosimaan".



Joten kun joku nainen lausuu happamia ja vähätteleviä kommentteja naimisiinmenosta, luulen taustalla olevan jotain edellä kuvatun tapaista....

Niin taitaa olla. Itse pidin tärkeänä mennä ensin naimisiin ja sitten vasta lapsia laittaa.

Mutta mä olenkin aina tykäänyt selkeästä järjestyksestä.

Oli ihan selvää, että ensin katsotaan, miten yhteiselämä sujuu ja laitetaan asiat perheen perustamisen kannalta hyvään järjestykseen eli käydään koulut, aloitetaan työelämä ja hommataan kämppä. Sitten kun on aika perustaa perhe, mennään naimisiin, koska sillä saa asiat yhdellä transaktiolla toimivaan järjestykseen. En oikein ymmärrä, miten ihmiset perustelee helppoudella sitä, että eletään vain yhdessä, koska jokaisesta lapsesta joutuu hoitamaan isyydentunnustukset ja tekemään huoltajuussopimuksen, ja jos ero tulee, joudutaan setvimään omistus- ja perheasiat uudestaan. Avioliitto antaa perussuojan ikäviä yllätyksiä vastaan, laittaa perimisasiat ja leskensuojan kuntoon ja bonuksena saa saman sukunimen halutessaan koko perheelle, mikä on ainakin minusta tosi järkevää. Työkomennukselle lähtö ja työlupien jne. saaminen oli yksinkertaista, kun oltiin naimisissa.

Mun mielestä on myös tärkeää, että yhteiselämä on vakaalla pohjalla ennen lasten hankkimista, jottei ero ole kovin todennäköinen.

Moni sanoo ettei pidä juhlimisesta, no ei mekään haluttu mitään hääjuhlia pitää ja niinpä homma hoituikin mukavasti ja yksinkertaisesti maistraatissa.

Sen verran on vuosien mittaan tullut nähtyä osin tietämättömyydestä johtuneita perhetragedioita, etten todellakaan haluaisi edelleenkään toimia toisessa järjestyksessä.

sitä että luvataan mennä naimisiin. Nääs kun kaikki eivät ajattele asioista samalla tavoin. Tää olis hyvä oppia kun tässä maailmassa elää ja maailma, tavat ja asenteet muuttuvat koko ajan. Olis hyvä oppia myös hyväksymään toisenlaisia tapoja sen sijaan että niitä täytyisi suureen ääneen kummastella ja kritisoida!

Kerro nyt toki muillekin, mitä muuta kihlautuminen sun mielestäsi merkitsee kuin lupausta avioliitosta?

Avioliittolain mukaan kihlautuminen kun on nimenomaan naimisiinmenosta sopimista: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234

Vaihdelkaa vain niitä parisuhdesormuksianne, mutta älkää valehdelko olevanne kihloissa, jos ette saa naimisiinmenoa aikaiseksi...

Sitten kuitenkin havahtui, kun kysyin, että onko nyt sitten ihan varma, että haluaa lapsestaan ÄPÄRÄN. Kerroin myös, että lapsi ei sitten muutu avioillisesti syntyneeksi, vaikka jälkikäteen mentäisiin naimisiin. Mentiin siis naimisiin. Nyt takana 22 aviovuotta, 3 lasta ja 1 lapsenlapsipuoli :).

Miehet ovat sitten kai yllättävän innokkaita tekemään "äpärä" lapsia... tai kai se on ollut näin kautta historian. Siementä vain levitykseen ja sillai...

Sitten kun pitäs se lasten äiti vihille viedä, iskee sitoutumiskammo :)

paljon suurempi sitoumus kuin mikään papin aamen :D päätimme lisääntyä emmekä kokeneet että sen takia tarvis olla naimisissa...myöhemmin sit mentiin kun ihan lakisyistä. Minusta on aika outoa että joku kokee sen papin aamenen olevan jokin sitoumus kun se ei sitä ole...avioliitosta pääsee eroon nappia painamalla!

ettei nainen ole maho.

kun ollaan tässä vierestä seurattu vuosien saatossa miten parit eroaa. Eiköhän se yhteisen taipaleen pituus ja rakkauden määrä mitata jossain muussa kuin avioliittovuosissa :) t.17v avoliitossa elänyt

sitä että luvataan mennä naimisiin. Nääs kun kaikki eivät ajattele asioista samalla tavoin. Tää olis hyvä oppia kun tässä maailmassa elää ja maailma, tavat ja asenteet muuttuvat koko ajan. Olis hyvä oppia myös hyväksymään toisenlaisia tapoja sen sijaan että niitä täytyisi suureen ääneen kummastella ja kritisoida!

Voihan joku yrittää väittää vaikka kissaa koiraksi, mutta ei sitten kannata ottaa nokkiinsa, jos muut suhtautuvat väitteeseen huvittuneesti ja korjaavat väitettä totuuden mukaisesti.