Lue keskustelun säännöt.
vauva ensin ja sitten vasta naimisiin...outo tapa nykyään!
21.02.2011 |
Miksi ihmeessä nykyään tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että avioituvalla parilla on jo lapsia? Onko ihmisillä niin hirveä kiire tehdä kakaroita, että ei voi ensin olla kahdestaan niin kauan, että ehtii naimisiin? Tuntuu, että lasten hankinta on ihan pikku juttu avioliiton rinnalla, kun tosiasiahan on, että kyllä siittä puolisosta pääsee tarvittaessa helpommin eroon kuin lapsesta..
Kommentit (348)
Sen takia siis testataan hedelmällisyys ennen avioliittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elää avosuhteessa, on vain hyväksyttävä se totuus, että yhä nykyäänkin yleisesti ajatellaan (myös nuorten keskuudessa) että vasta naimisiinmeno osoittaa pariskunnan olevan toisiinsa TOSISSAAN sitoutuneita. Avossa olevien ajatellaan olevan niitä "katsellaan mitä tästä tulee" -pareja. Avosuhteessa olevat yrittävät kovasti väittää, että naimattomuus on heille ok, mutta silti ottavat nokkiinsa näistä yhteiskunnassa vallitsevista ajattelutavoista. Taitaa se avosuhteessa oleminen olla miehestä kiinni, kun se ei kosi?
Yleensähän se menee niin, että jos pariskunta on varma KESKINÄISESTÄ rakkaudestaan, he ovat valmiita menemään naimisiin jo muutaman vuoden seurusteltuaan ja ennen lasten hankintaa. Nämä parit sanovatkin naimisiinmenonsa syyksi rakkauden. Yleensä ne parit, jotka menevät vasta lasten hankinnan jälkeen naimisiin, sanovat naimisiinmenonsa syyksi lakiasiat, lapset ym. järkisyyt. Ja oma lukunsa ovat ne parit, jotka eivät ole koskaan valmiita menemään toistensa kanssa naimisiin, koska eivät ole varmoja halustaan sitoutua juuri siihen ihmiseen loppuelämäkseen, mutta saattaisivat olla valmiita naimisiin jonkun "oikeamman" ihmisen kanssa. Tekosyitä heillä tosin riittää sille nykyiselle kumppanilleen, että se ei vaan arvaisi totuutta.
Niin naulan kantaan tässä osutaan!
Anteeksi, kone lottoaa välillä noita numeroita, viesti meni numerolle 100! :)
Pointti oli siinä kun nro 100 itse heittää miten jätetään takaportti auki avoliitossa kun ei olla onnellisia.
Me ollaan oltu avoliitossa 12 vuotta ja kaveri meni naimisiin 2 vuoden avoliiton jälkeen -erosi 4 vuoden jälkeen. Se siitä "pysyvyydestä"!
Ei avioliittokaan ole mikään hautaan saakka kestävä instituutio mutta kyllä PITKÄ liitto kertoo tasan parin sitoutuneisuudesta. Arki on sitä sitoutumista ja sitä ei saa hohdokkaammaksi vaikka menisi naimisiin.
Minäkin voisin mennä naimisiin, en vain koe tarvetta moiseen.
Olen alle 20 vuotiaasta asunut tämän saman miehen kanssa, saanut suuren perheen ja jos toinen meistä kuolisi olisi se kyllä kumppanin paikka järjestää hautajainen! :) Joku ketjussa mussutti jotain ihan toista. Varmaan puhutaan aika tuoreesta avoparista jos ei kumpanin hautajaisia järjestä.
Näistä voi tehdä testamentteja miten haluaa hautajaiset järjestettävän ja rahaa voi ohjata pankissa vakuutuksien kautta.
Minä menen naimisiin tämän miehen kanssa.
Mikään kiire ei ole, koska me ollaan tässä näin onnellisia.
En ymmärrä miksi aina jaksetaan jauhaa siitä miten MIES EI HALUA naimisiin ja nainen haluaa.
Me molemmat halutaan, mutta tämä on meidän asia miten homma hoidetaan.
Itse kirjoitit HUVITTAVUUDESTA -eikö siis sinulle saa nauraa? Kyllä sinä saat arvostella ja lässyttää miten joka aamusta puuroa keittävä avovaimo pillittää kun ei olla varmoja?
Juu: kyllä mää nauran aina kun joku eroaa parin avioliittovuoden jälkeen. Mitä sekin halusi? Häät?
105, joka on onnellinen liitossaan.
Mekin ehdittiin olla 12v yhdessä ennen ekaa lasta ja kun vauva oli 3kk mentiin naimisiin...lällällläää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naimisiin meneminen on todellakin pienempi asia kuin lapset. Lapset tehdään, koska ne on tärkeitä. Lapsen jälkeen mentiin naimisiin, koska oli rahaa tällaiseen ylimääräiseen lystiin. Oli kiva juhlia välillä. Jos lapsen vanhemmilla ja lapsella on yhteinen nimi, niin ulkomaille on helpompi matkustaa. Ei tarvitse selitellä virallisissa paikoissa, että kyllä se on myös minun (äidin) lapsi, vaikka nimi onkin eri.
Ei naimisiinmenoon tarvitse rahaa. Jos tärkeintä on se avioliittoon sitoutuminen, ei tarvitse mitään liikakalliita juhlia.
Vaan nimenomaan ne lapset on osoitus sitoutumisesta. Yhtä laillahan avioliitossa voi lähteä jos ei halua olla toisen kanssa. Kyllä sen sitoumuksen täytyy lähteä omasta itsestään ei siinä ole mitään merkitystä papereilla.
Eihän avioliittoon sitoutuminen lähde mistään paperista, vaan nimenomaan puolisoiden välisestä rakkaudesta ja omasta vapaasta tahdostaan. Ei pappi, eikä paperi eikä mikään muukaan ulkoinen avioliittoon velvoita, vaan oman sydämen vapaa tahto. Siksihän alttarilla sanotaan "tahdon".
Ja ylipäätään, ei pariskunta toivottavasti ole sitoutunut VAIN lasten takia, vaan juuri KESKINÄISESTÄ rakkaudesta, josta kuuluisi olla varma ENNEN kuin lapset hankitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voidakseen olla varmoja rakkaudestaan! Se jos mikä on säälittävää!
Montako avioliittoa sinulla on takana?
Yhtä monta kuin minulla avoliitossa?
Tottakai tuore avoliitto on aina kokeilua. Siitähän on hyvä erota, ettei tartte mennä naimisiin heti ja erota vasta liitossa.
Tosin omat vanhemmat erosivat 23 avioliittovuoden jälkeen. :)
Itse olen ollut avoliitossa tuosta puolet, 12 vuotta.
105
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että et halua yhteiskunnan puuttuvan suhteeseesi. Mutta annas kun arvaan, silti kuitenkin olet kenties valmis käymään isyydentunnustuksissa, ottamaan vakuutuksia, tekemään testamenttia jne. Että yhteiskunnan turva kyllä kelpaa, mutta ILMAN sitä avioliittoon kuuluvaa loppuelämän kestävää sitoutumista siihen kumppaniisi?
minusta isyydentunnustamiskäytäntö on vanhentunut ja sitäkin olisi syytä muuttaa. Olen kyllä ottanut kotivakuutuksen ja matkavakuutuksen (en mitenkään erityisen mielelläni, mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että varsinkaan lapsen kanssa en halua matkustella ilman vakuutuksia). En kyllä ymmärrä, miten nämä liittyvät aiheeseen? Testamenttia en ole tehnyt, minusta on ihan ok, että lapsi perii minut - niinhän hän perisi joka tapauksessa. Oletko sinä muuten tietoinen, että perintöverossa avopari rinnastetaan aviopariin, jos heillä on tai on ollut yhteinen lapsi?
Eli ei, en kaipaa yhteiskunnalta mitään "turvaa" parisuhteeni kannalta. Minusta paras turva, jonka yhteiskunta voi ihmiselle antaa, on hyvinvointivaltio ja yksilön vapaus.
Ja koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että EI OLE OLEMASSA mitään "avioliittoon kuuluvaa loppuelämän kestävää sitoutumista kumppaniin". Tosin minulle kelpaa kyllä loppuelämän kestävä ihmissuhde elämänkumppaniini, mutta ei - en kaipaa siihen mitään yhteiskunnan määrittämää kestoa.
Niin.
Mikä on sitoutumista: minulle se on arki.
Minä nyt en halunnut mennä naimisiin kun oltiin opiskelijoita molemmat. Jos sinä tekisit niin, ei siinä mitään.
Mitään se ei määrittele rakkaudesta, uskollisuudesta, sitoutumisesta.
105
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun puhutaan rakkaudesta...meillä sitä voi olla ilmankin. Paljon on myös niitä jotka menevät naimisiin ja vain erotakseen. T. 20v avoliitossa elänyt
Itse pidin tärkeänä mennä ensin naimisiin ja sitten vasta lapsia laittaa.
Mutta mä olenkin aina tykäänyt selkeästä järjestyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vannot olevasi avoliitossa niiiiiiiin onnellinen?
Muahhaaaaaa, vähän naurettavaa suoraan sanoen.
Anteeksi, kone lottoaa välillä noita numeroita, viesti meni numerolle 100! :)
Pointti oli siinä kun nro 100 itse heittää miten jätetään takaportti auki avoliitossa kun ei olla onnellisia.
Me ollaan oltu avoliitossa 12 vuotta ja kaveri meni naimisiin 2 vuoden avoliiton jälkeen -erosi 4 vuoden jälkeen. Se siitä "pysyvyydestä"!Ei avioliittokaan ole mikään hautaan saakka kestävä instituutio mutta kyllä PITKÄ liitto kertoo tasan parin sitoutuneisuudesta. Arki on sitä sitoutumista ja sitä ei saa hohdokkaammaksi vaikka menisi naimisiin.
Minäkin voisin mennä naimisiin, en vain koe tarvetta moiseen.
Olen alle 20 vuotiaasta asunut tämän saman miehen kanssa, saanut suuren perheen ja jos toinen meistä kuolisi olisi se kyllä kumppanin paikka järjestää hautajainen! :) Joku ketjussa mussutti jotain ihan toista. Varmaan puhutaan aika tuoreesta avoparista jos ei kumpanin hautajaisia järjestä.
Näistä voi tehdä testamentteja miten haluaa hautajaiset järjestettävän ja rahaa voi ohjata pankissa vakuutuksien kautta.Minä menen naimisiin tämän miehen kanssa.
Mikään kiire ei ole, koska me ollaan tässä näin onnellisia.
En ymmärrä miksi aina jaksetaan jauhaa siitä miten MIES EI HALUA naimisiin ja nainen haluaa.
Me molemmat halutaan, mutta tämä on meidän asia miten homma hoidetaan.Itse kirjoitit HUVITTAVUUDESTA -eikö siis sinulle saa nauraa? Kyllä sinä saat arvostella ja lässyttää miten joka aamusta puuroa keittävä avovaimo pillittää kun ei olla varmoja?
Juu: kyllä mää nauran aina kun joku eroaa parin avioliittovuoden jälkeen. Mitä sekin halusi? Häät?
105, joka on onnellinen liitossaan.
Lisäksi voi todella käydä niin, että jos äiti päättää, että avominiä järjestä hautajaisia, se ei järjestä. Nimittäin se äiti on sukulainen, avovaimo ei.
Yhteinen lapsi ei tee parista sukulaisia, avioliitto tekee.
Että et halua yhteiskunnan puuttuvan suhteeseesi. Mutta annas kun arvaan, silti kuitenkin olet kenties valmis käymään isyydentunnustuksissa, ottamaan vakuutuksia, tekemään testamenttia jne. Että yhteiskunnan turva kyllä kelpaa, mutta ILMAN sitä avioliittoon kuuluvaa loppuelämän kestävää sitoutumista siihen kumppaniisi?minusta isyydentunnustamiskäytäntö on vanhentunut ja sitäkin olisi syytä muuttaa. Olen kyllä ottanut kotivakuutuksen ja matkavakuutuksen (en mitenkään erityisen mielelläni, mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että varsinkaan lapsen kanssa en halua matkustella ilman vakuutuksia). En kyllä ymmärrä, miten nämä liittyvät aiheeseen? Testamenttia en ole tehnyt, minusta on ihan ok, että lapsi perii minut - niinhän hän perisi joka tapauksessa. Oletko sinä muuten tietoinen, että perintöverossa avopari rinnastetaan aviopariin, jos heillä on tai on ollut yhteinen lapsi?
Eli ei, en kaipaa yhteiskunnalta mitään "turvaa" parisuhteeni kannalta. Minusta paras turva, jonka yhteiskunta voi ihmiselle antaa, on hyvinvointivaltio ja yksilön vapaus.
Ja koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että EI OLE OLEMASSA mitään "avioliittoon kuuluvaa loppuelämän kestävää sitoutumista kumppaniin". Tosin minulle kelpaa kyllä loppuelämän kestävä ihmissuhde elämänkumppaniini, mutta ei - en kaipaa siihen mitään yhteiskunnan määrittämää kestoa.
jos kerta olette aikeissa mennä joskus naimisiin, mikä estää menemästä vaikka heti? Onko sittenkin jokin asia, joka epäilyttää jompaakumpaa, vaikka et halua sitä myöntää?
Paljon on esimerkkejä sellaisista aviopareista, jotka ovat jahkanneet naimisiinmenoa pitempään kuin ympärillä olevat parit, ja sitten PIIITKÄN seurustelun jälkeen avioituneet ja eronneet jo vuoden avioliiton jälkeen. Ja paljon esimerkkejä niistä pareista, jotka ovat avioituneet jo muutaman vuoden seurusteltuaan ja avioliitto kestää.
ja tulee ihan uudet tärkeusjärjestykset tilalle...pikkuhiljaa muutos tapahtuu ei sun ap kannata siitä yöunias menettää.
ikuisuuskihlatut, jotka hankkivat lapsia ja asunnon, mutta eivät vain saa aikaiseksi mennä naimisiin? Miksi sitten edes olla kihloissa, jos ei osata päättää hääpäivää?
elää avosuhteessa, on vain hyväksyttävä se totuus, että yhä nykyäänkin yleisesti ajatellaan (myös nuorten keskuudessa) että vasta naimisiinmeno osoittaa pariskunnan olevan toisiinsa TOSISSAAN sitoutuneita. Avossa olevien ajatellaan olevan niitä "katsellaan mitä tästä tulee" -pareja. Avosuhteessa olevat yrittävät kovasti väittää, että naimattomuus on heille ok, mutta silti ottavat nokkiinsa näistä yhteiskunnassa vallitsevista ajattelutavoista. Taitaa se avosuhteessa oleminen olla miehestä kiinni, kun se ei kosi?
Itse en mittaa sitoutuneisuutta minkään siviilisäädyn tai edes yhdessä asumisen mukaan. Minulla on siihen ihan eri kriteerit. Mutta kukin tavallaan. Minua ei myöskään yhtään haittaa, jos joku vanhakantainen tyyppi ajattelee, että minä "vain seurustelen" mieheni kanssa, tai esim. nyt yrittäessämme saada toista lasta, että vasta "kokeilemme haluammeko asua yhdessä".
Mutta jos sinulle noin yleisesti ottaen on kovin tärkeää, mitä muut ajattelevat, ymmärrän, että teet elämänvalintasi sitä silmällä pitäen.
Joskin täytyy todeta, että kuvaamasi ajatusmalli ei todellakaan ole mikään yleinen käytäntö ainakaan minun tuttavapiirissäni. Ihmettelen, miten joku jaksaisikaan noin kauheasti miettiä MUIDEN sitoutuneisuutta - luulisi ihmisillä olevan omakin elämä? Ja jos ei ole, niin ei se kyllä minua harmita.
Olemme kesällä menossa puolisoni kanssa PIIITKÄN (= n. 15 vuotta) seurustelun jälkeen naimisiin. Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Ystäväpariskuntamme odottaa esikoistaan ja he totesivat hääuutisen kuultuaan, ettei tuo heidän lapsen saaminen ole mikään uutinen verrattuna tuohon meidän hääuutiseen. Hämmennyimme tuosta toteamuksesta melkoisesti - me koemme, että lapsen saaminen on kuitenkin aika paljon suurempi tapahtuma kuin naimisiin meno.
Me haluamme perustaa perheen vasta avioliitossa. Avioliitto tuo taloudellista ja oikeudellista turvaa. En myöskään haluaisi että puolisoni joutuisi 15 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen tunnustamaan isyyttään... Tärkein syy avioitumiseen on kuitenkin se, että rakastan miestäni.
Olen samaa mieltä siitä, että ihmisten pitäisi tutustua toisiinsa muutama vuosi enenen kuin alkavat perustaa perhettä. Opin miehestäni vieläkin joka päivä jotain uutta vaikka olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta. Ihmisten tulisi tuntea toisensa läpikotaisin ennen jotain niin suurta päätöstä kuin perheen perustamista yhdessä - näin vältyttäisiin usein yllätyksiltä ja rikkonaisilta perheiltä. Mihin ihmisillä on niin tolkuton kiire! Monet tuntuvat myös yrittävän paikata onnetonta parisuhdetta lapsella - käsittämätön ajatuskuvio...