Ärsyttää yhden helpon lapsen kaikkitietävät vanhemmat
Minulla on 2 lasta, kolmatta haaveilen.
Välillä on toki jotain ongelmia lasten kanssa, mutta ei pitäisi kai pohtia niitä yhden lapsen vanhempien kuullen. Kun sieltä tulee ihan kummallisia neuvoja.
Kommentit (76)
on lähes sanasta sanaan minun saamani neuvo. Verbit vaan pitäisi laittaa imperfektiin, sillä neuvojalla oli ollut pieni lapsi viimeksi lähemmäs 30 vuotta sitten :). #38
Meillä ei lapsi paru ja nukkuu yöt hyvin ja on ns. helppo lapsi. Yritti sekin vauvana parkua, mutta mepä kestettiin parkua ja niin vain lopetti huutamisen ja nyt nukkuu sänkyyn kun jätän sinne. Aikoinaan kyllä parkui siellä parikin tuntia, mutta minä en ole niitä ylihuolehtivatsia mammoja, jotka heti hyökkää hyssyttämään ja imettämään vauvaa.
Kuka on puhunut siitä että itketyttää lasta 2 tuntia sängyssä tai unikoulusta kylässä?
Tällä tuttavaperheellä oli selvästikin tarve hankkia huomiota sillä että korostivat lapsen hankaluutta ja koliikkia (jota ei edes ollut) ja he nimenomaan halusivat pitää lasta siitä sitterissä itkemässä "kolliiki-itkuaan", kun otin syliin niin lapsi rauhoitti ja se oli muka sen lääkkeen syytä eikä sylin ja kävelyn.
Ja nukuttamista ei oltu kokeiltu kuulemma moneen viikkon sänkyyn hankaluuden vuoksi, asia tuli puheessa esille mökkireissulla, koska kysyin haluavatko yritää laittaa nukkumaan. Ja tottakai siitä tulee mun ongelma siellä pienessä mökissä halusin tai en, jos koko viikonlopun puheenaihe on heidän hankala lapsensa (joka oli ihan tavallinen ei-hankala lapsi!).
jotka tietää ihan kaiken lastenkasvatuksesta! Voi puusilmä niitä mielipiteitä!!
Joo, ne puheet siitä kuinka he kasvattaisi lapsiaan jos heillä sellaisia olisi.
"Jos meillä olisi lapsia, niin kieltäsin ruoalla sotkemisen kun syödään, eihän paitoja voi joka ruoan jälkeen pestä."
neuvoja antanut "asiantuntija". Unikoulun pitämisestä kylässä puhuit tavallaan sinäkin: kyläpaikka ei ole paras paikka muuttaa nukkumaanmenorituaaleja, olivatpa ne sitten ulkopuolisen mielestä kuinka hassuja tahansa.
Kuka on puhunut siitä että itketyttää lasta 2 tuntia sängyssä tai unikoulusta kylässä?
mun kohdalle on sattunut enemmänkin täysin lapsettomia kaikkitietävine kommentteineen! Se se vasta onkin hupaisaa!
Tässä esimerkkejä ensimmäistään vasta odottavalta (lapsi syntyi vuosi sitten):
-"minä ainakin synnytän luomuna" (tosi luomu olikin suunniteltu sektio)
-"meidän lasta ei opeteta tutille, eikä tuttipullolle" (juu tutti on edelleen käytössä ja pullosta joi jo 2kk, kun tää äitee lopetti imetyksen)
-"meidän lasta ei nukuteta" (miksihän kärräävät lasta ympäri kaupunkia autolla? Nii-i, kun lapsi itkee ja keinot loppuu, niin autoon kuulema nukahtaa)
-"meidän lapsi ei saa karkkia eikä mitään herkkuja ennen kuin täyttää 5 vuotta" (no saa nähdä miten käy)
-"lapsen korvatulehdusta ei tarvitse hoitaa lääkkeillä, paranee kyllä itsestäänkin" (justjust, kanttis ensin odotella minkälaista se elo on korvakipuisen lapsen kanssa)
ymym.
mutta en taida ollakaan, koska minulla on vain yksi lapsi ja sekin helpohko. En siis tiedäkään mistään mitään, vaikka luulin, ja minun pitää olla hiljaa eikä varsinkaan keskustella lapsista tai kasvatuksesta kenenkään monilapsisen kanssa, koska minähän en ole äiti ollenkaan enkä siis tiedä mistään mitään.
Miksi pitää ottaa kauheat pultit asioista?
Eikö voi vaan todeta, että "okei, toi on sun mielipitees ja mulla on erilainen".
Mulla on kaks lasta, joten en varmaan voi sanoa mitään sellaisille, joilla on yksi, kolme tai enemmän, koska en tiedä heidän elämästään mitään.
äitiys on semmonen pulttien otto aihe. Huoh. Ei kehtaa vitsaillakaan kenellekään perhekerhoissa kun ei tiedä mitä tosikkoja saa vastaansa.
Komppaan!
Miksi ei saisi kertoa mielipidettään asioista tai jakaa neuvoja, jotka itsellä toimi. Minä ainakin ongelmatilanteissa olen valmis kokeilemaan neuvoa niin yksilapsiselta äidiltä kuin moni.
Minulla on yksi lapsi, joka on todellinen riiviö, erittäin aktiivinen, joka kokee nuhtelun tai kiellot huvina. Silti olen yrittänyt opettaa, että kädestä ei saa ottaa jne. Se nyt vaan menee niin, että lasten kanssa pitää olla kärsivällinen. :) Lapsen ehdoilla.
Ja miksi yhden lapsen äiti on vähemmän äiti kuin monilapsisen...?
Meni ehkä vähän asian vierestä, mutta kuitenkin.
Miettiikääpäs ihmiset monta lasta olette kykeneväinen hoitamaan, ettei myöhemmin tarvitse purkaa ahdistuneisuuttaan muihin ihmisiin. ;)
Ja minun neuvoni varmaan ärsyttävät joskus työkaveriani. Tai hän kyllä ihan suoraan kysyy usein neuvoja, ja minä sitten kerron kuinka meillä toimitaan.
Ei meillä aina nukuta hyvin, mutta kuitenkin perusasiat on kunnossa, joten nukuttuja öitä on enemmän kuin valvottuja. Ja meillä on mennyt tutista viroitukset yms. kohtuu hyvin ja luulen, että tärkein syy on, että kun johonkin on ryhdytty niin se on päättäväisesti viety loppuun. Työkaverini on kovin tuskastunut, kun hänen lapsensa ei luovu tutista ja valvottaa yöt, mutta keskustelujemme pohjalta hän tekee aina toisena päivänä toisin ja toisena toisin. Välillä otetaan tutti pois ja sitten takaisin kun on niin vaikeaa.
Eli joskus ne naivitkin neuvot voiva sisältää totuuden siemenen.
että jos on enemmän kuin yksi lapsi on jotenkin parempa ja kokeneempia äitejä.
Ei se sitä tarkoita, vaikka olisi viisi karakaa lahkeessa roikumassa ei meinaa sitä, että olet hyvä ja kokenut äiti.
ESIMERKISI. Äiti jolla on 4 lasta. hänen yksi 20v lapsi on huumehörhö, toinen 16v masentunut, kolmas 5v haukkuu huoraksi, haistattelee, kiroilee minkä kerkiää. ja on vielä kaiken lisäksi lihava. viimeinen 1v kitisee minkä kerkiään.
tiedän siitä kun näen heitä melkein päivittäin, mistä tiedän, että 16v on masentunut, avautui minulle kerran, oli kamalaa kuunneltavaa. mistä tiedän 5v kiroilevan ja haistattelevan, siitä kun on haistattelut minullekkin kun kielsin häntä kiusaamasta toista lasta.
Veikkaisin että neuvojen jakelussa on 3syytä:
- Valitatte ja kuuntelija luulee että haluatte neuvoja tai ei jaksa kuunnella teitä
Se, ettei lapsi naura ja puhu sinun seurassasi ei tarkoita etteikö hän sitä tekisi toisen aikuisen kanssa.
En ole ikinä kuullut lapsen puhuvan lujempaa kuin kärpäsen surina, ja lapsi ei naura ikinä.
....vetää hernettä kaikesta nenään.
Veikkaisin että neuvojen jakelussa on 3syytä: - Valitatte ja kuuntelija luulee että haluatte neuvoja tai ei jaksa kuunnella teitä
Eli seuraavat 3syytä:
- Valitatte ja kuuntelija luulee että haluatte neuvoja tai ei jaksa kuunnella teitä
- Neuvoja ei jaksa lapsenne käytöstä
- Neuvoja on besserwisser
Ja jokaiseen näistä tepsii omat keinonsa.
toiset tekevät elämästään mahdollisimman kamalan ja viitsivät vielä omista valinnoistaan valittaa.
Eka ja kolmas ovat vetäneet terveellisesti nöyräksi :)
Ne jotka eivät tajunneet mitä naivia siinä oli - ovat niin naiveja, että luulevat, ettei lapsille, jotka ottavat lelun kädestä, ole koskaan asnottu, ettein niin saa tehdä :-)
on hienovarainen tapa sanoa, että äiti voisi vähän vahtia lastaan eikä antaa "terrorisoida" ja kiusata muita lapsia.
lapsen itku voikin loppua nopeasti, sillä lapsi jännittää vieraassa sylissä ja itkeminen unohtuu hetkeksi.
Meidänkin tyttö on aina vieraiden seurassa niin hyväntuulinen tai hiljainen, mutta kun äitin syliin pääsee hoidosta niin alkaa valitus. Tämä on ihan tervettä, eikä tarkoita sitä, että hoidossa olisi parempi olla ja äiti on huono. Läheisen seurassa on turvallista näyttää ne negatiiviset tunteetkin.
En ihmettele ettei ole enää teidän tuttuja...
Pointti kai on, että miten asian esittää. Jos yhden lapsen äiti kertoo, että "meillä tepsi keino x", niin se on ok. Mutta jos sama äiti kuvittelee pystyvänsä hoitamaan saman ongelman muilla lapsilla keinolla x, hän on yksinkertainen. Tai käyttää termejä "en aio koskaan", "meillä ei ainakaan ikinä", yms.
Elämä opettaa ja laittaa nöyräksi. Ainoa, jonka tunnet, on oma lapsesi.
jotka tietää ihan kaiken lastenkasvatuksesta!
Voi puusilmä niitä mielipiteitä!!