Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsee oman elämänsä "herraksi"?
06.02.2011 |
Olen tällä hetkellä ihan tyhjä, siis olo / mieli on tyhjä. Sekä mieheni että äitini ovat tottuneet aikanaan siihen, että asiat tehdään heidän mukaansa. Olen aina jotenkin pelännyt ja tuntenut syyllisyyttä, jos olen yrittänyt tehdä jotain oman mieleni mukaan. Pikku hiljaa olen saanut omaa elämääni hallintaan ja teen nyt jotain asioita, jotka saavat minut onnelliseksi. Mitä onnellisempi olen muussa elämässä, sen onnellisempi olen lasteni kanssa.
Mutta kun nämä pari määrääjää eivät suostu luovuttamaan. Melkein joka päivä se on sellaista pommittamista, välillä hienovaraista, välillä suoraan vaan huudetaan ja räyhätään, jos en alistu kaikkeen.
Olen ollut mieheni kanssa kohta 20 vuotta yhdesssä. En ole valmis mihinkään radikaaliin eli eroamaan lasten vuoksi. Pyrin siihen, että saisin oman ja lasten elämän hyväksi. Usein joudun kävelemään sitten mieheni ylitse tai äitini ylitse. Mutta tämä aiheuttaa edelleen sellaisia syyllisyydentunteita, että niistä on vaikea päästä yli. Vaikka tiedän, että minä en tee mitään väärää ja vaikka olisin 100 % oikeassa, nuo kaksi saavat minut tuntemaan että olen aivan mahdoton ja minun kanssani ei voi tulla toimeen, olen outo yms.
Että tämä elämä on vaikeaa ja usein olisi helpointa luovuttaa eli jatkaa sitä vanhaa ja tehdä niin kuin muille on hyväksi...
Kommentit (2)
Oon ollut melko samantyppisessä tilanteessa. Äitini kaiken määräävä perheen päällikkö ja siitä syystä mulla itsetunto ja oma tahto olematon. Mielipidettäni ei kotona arvostettu, enkä yhtään tiennyt, mitä itse oikein haluan. Tuntuu tutulta tuo "tyhjä olo/mieli" kuten kirjoitit.
Ensimmäinen miesystäväni, jonka kanssa suhde 6 vuotta, halusi, että asiat tehdään hänen tahtonsa mukaan. Mä jouduin omat tarpeeni aivan liian usein sivuuttamaan ja se aiheutti pysyvän pahan olon. Siksi lopulta sitten jätin tämän miehen. Tämän määrääjämiehen oma äiti oli muuten "erittäin alistuvaa tyyppiä" eli mies oli mielestäni saanut vääränlaisen naisen käyttäytymismallin jo kotoaan.
Itse olen saanut itsetuntoani merkittävästi parannettua esim. onnistumalla tavoitteissani. Esim. saanut suoritettua korkeakoulututkinnon ja löytänyt aina uusia alani työpaikkoja. Elämään on tullut aina enemmän iloa, kun olen alkanut tehdä juuri niitä asioita, joista pidän. Lisäksi itsetuntoa on parantanut sekin, kun olen rohkaistunut kokeilemaan asioita (mm. harrastuksia), jotka ovat olleet mielestäni etukäteen pelottavia.
Nykyinen mieheni on kerrassaan upea ja siksi merkittävä henkisen paranemisprosessini kannalta. Hän rakastaa minua, ottaa tarpeeni hyvin huomioon ja olen saanut turvallisesti harjoitella kasvua omaksi itseksi. Nyt uskallan jo hyvin ilmaista omaa tahtoani, kun ei tarvi pelätä mitään torjutuksi tulemista.
Olen oppinut, että harmoninen parisuhde edellyttää kummaltakin osapuolelta joustamista. Ei se voi mennä niin, että vaan toinen määrää. Jossakin asiassa toinen saa päättää ja jossakin asiassa sitten taas toinen. Näin molemmt pysyvät tyytyväisinä.
Olet aivan oikealla tiellä mielestäni, kun etsit omaa hyvää oloa ja olet alkanut tuoda omaa tahtoasi esiin, vaikka sitten kävellen miehesi ja äitisi yli. Mielestäni "kaiken määräävillä" ihmisillä itsellään on ongelmia eli ainakin täysin puuttellinen kyky asettua toisen asemaan. Miehesi ja äitisi pitäisi opetella joustamaan. Musta olis tärkeää, että miehesi kanssa keskustelisit asiasta kunnolla. Kertoisit miltä susta tuntuu ja miten tilanteen pitäis muuttua. Miehen täytyy alkaa ymmärtämään, että pitkät parisuhteet on jatkuvaa kompromissien tekemistä: "Sinä saat päättää nyt tämän asian ja minä sitten taas jonkun toisen asian." Ei suhde voi muuten toimia. Ehkä kannattaisi myös käydä parisuhdeterapiassa psykologilla. Ihan jo yksikin keskustelukerta voisi auttaa miestäsi ymmärtämään tämän tilanteen.
Lastesi kannalta tärkeää on, että heille näytetään, että heidän mielipidettä arvostetaan perheessä. Että hekin saavat olla mukana perheen päätöksenteossa ja vaikuttaa joihinkin asioihin. Älä anna miehesi määräilevyyden vaikuttaa kielteisesti lapsiin.
Se määräilevä ex-poikaystäväni muuten on edelleen ilman pysyvää naissuhdetta ja on jo 40-vuotias. En yhtään ihmettele miksi näin on. :) Jaksamista sinulle! Mielestäni olet oikealla tiellä asian ratkaisemiseksi. Elämääsi tulee aina vain enemmän iloa, kun saat olla ihan oma itsesi. Kokemusta on. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et kerro mitään konkreettista johon voisi millään lailla ottaa kantaa tai olla mitään mieltä. Ei parisuhteessa voi elää vain muita miellyttämällä mutta ei myöskään toisen yli kävelemällä vain itseään ajatellen.