Millaisia väärinymmärryksiä sinulla oli lapsena?
Entä onko omalla lapsellasi erikoinen kuva jostain asiasta?
Itse kuvittelin maalivahtien olevan paikalla sillä yleisön hirveä rikosaalto voi yllättää koska tahansa. Jonkunhan piti vahtia ettei maaleja varasteta.
Tulipaloihin kun aina liittyi palomiehiä, ajattelin että ne myös aloittavat tulipalot. Kysyin joskus äidiltäni miksi ne viitsivät ensin sytytellä tulipaloja ja sitten hirveällä hässäkällä sammuttaa ne.
Televisiossa kaikki ohjelmat oli luonnollisesti piirrettyjä. Jostain syystä aikuisten piirretyt oli joku ihan superhyvä piirtäjä tehnyt, näyttivät ihan oikeilta ihmisiltä!
Kommentit (402)
Luulin pienenä että vauvat syntyvät navasta. Olin todella järkyttynyt kun vanhempi isosisko otti napakorun ja tukki vauva ulostulo aukon. Ei edes ollut raskaana.
Toinen taoahtui kaverille. Oli juuri synnyttänyt toisen lapsen ja isoveli 5v. tuli isänsä kanssa uutta tulokasta tapaamaan. Kauhea huutohan siitä tuli kun pikkuveli oli jo päässyt äidin kanssa Lintsille ilman häntä!! (Äidillä ja vauvalla siis oli jonkinlaiset sairaalaarannekkeet käsissä)
Luulin että kaikki tv-ohjelmat on piirrettyjä ja ihmettelin että miten joku osaa piirtää ihan aidoilta näyttäviä ihmisiä. Luulin myös että aina kun kuuntelee radiota niin joku oikeasti laulaa siellä sisällä.
Ja luulin että ihmiset rakennetaan vähän samalla tavalla kun vaikka talot :D
Aivan ihania nämä!
Luulin joskus pienenä (4-5v?) että pelloilla olevista valkoisista "munista" syntyy traktoreita, ja ihmettelinkin miksen silti koskaan ole nähnyt villejä traktoreita pelloilla. Kai ne käytiin vaan keräämässä nopeasti pois kuoriutumisen jälkeen.
Joskus joillain lehmillä on utareita pitelemässä semmoiset "tissiliivit", etteivät utareet hankaudu maahan, niin ihmettelin joskus pienenä miksei lehmillä ole nättejä punaisia liivejä, niinkuin äidillä, vaan ne ovat aina samoja tylsiä mustia.
Joskus luulin, että televisiosta näkee sinne sivuillekin, ikään kuin kuvan ulkopuolelle, missä se maailma jatkuu. Oli pettymys, kun en nähnytkään, mihin se piirroshahmo oikein käveli. :D
Jossain vaiheessa luulin myös, että on olemassa ihan laki siitä, että lasten on mentävä nukkumaan kahdeksalta illalla. Pelotti kovasti, että meidät lapset tullaan hakemaan vankilaan, jos emme mene kiltisti kahdeksalta nukkumaan. :(
Muumien Mörkö pelotti kovasti myös, ja luulinkin Mörön olevan oikea, ja vaanivan vessan oven takana öisin, kuten siellä Muumitalon kuistilla silloin, kun Nipsu meni ulos ja pelästyi sitä. Jos minulla oli vessahätä yöllä, laitoin kaikki valot päälle ja juoksin ihan täysillä vessaan ja takaisin, ettei Mörkö vain saisi minua kiinni. :D
Luulin myös, ettei kukaan mitenkään voisi tunnistaa minua, jos vaihtaisin vaatteita välillä; joskus kaverini kanssa yritimme hiippailla johonkin Mäkkärin pallomeriviritelmään uudestaan sen jälkeen, kun olimme saaneet liiasta remuamisesta johtuen häädön, ja uskoimme vakaasti, ettei meitä tunnistettaisi, jos laittaisimme erilaiset vaatteet (vaihdoimme keskenämme), sillä emmehän me näyttäneet tällaisilta hetki sitten. Yllätys oli suuri, kun meitä ei päästettykään leikkimään uudestaan. :O
Luulin myös, että silloinen "musiikkiteevee" eli MTV oli sallittu vain aikuisille. Joskus päivisin koulun jälkeen muka pahistelin ja katsoin salaa musiikkivideoita, oli niin tuhma fiilis. :D
Mä luulin lapsena, että ruokapaketin kyljessä oleva parasta ennen- ilmaus tarkoitti sitä, että se on ollut tosi suosittu tuote joskus sata vuotta sitten. En muista koska ja miten hoksasin asian oikean laidan, mutta pitkään luulin niin :)
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 08:45"]Isosiskolta ja sen kavereilta sain selville, mistä kapset saavat alkunsa. Kuvittelin kuitenkin, että jokaisesta yhdynnästä seuraa lapsi ja että yhdytään vain lapsentekotarkoituksessa. Siinä sitten mietin viisilapsisen perheen vanhempia: ajatella ne on tehneet sitä viisi kertaa!
[/quote]
Muistan kun itse olin kolmannella ja viidesluokkalaisen kaverini biologian kirjasta luimme miten lapsia tehdään. Olin kauhuissani että vanhempani olivat tehneet sen 2 kertaa, ja kaverini järkyttyi vielä pahemmin sillä hänen vanhemmillaan lapsia oli 7 :D
Ainiin, luulin myös, että toisella puolella Suomea on päivä, kun toisella on yö. Isovanhemmat asuivat Pohjois-Suomessa ja me etelässä, ja joskus kivenkovaan väitin, että "mummu ja pappa nukkuu, kun me valvotaan".
Joskus kolmannella luokalla luulin, että pianoa soittavat ihmiset vain keksivät nuotit ja melodiat päästään samalla, kun soittavat. Joskus koulussa välitunnilla meninkin soittamaan luokkamme pianoa, täydessä uskossa, että minäkin olisin pianotaituri. Kyllähän minä niitä koskettimia painelin ihan sydämeni kyllyydestä, mutta ihmettelin silti, miksei minun soittoni kuulostanut yhtä hyvältä kuin opettajan. :/ Eikä kukaan ihmetellyt omituista riitasointuista pianonrämpytystäni. Kehtasin kokeilla vain muutaman kerran, kunnes lopetin yrittämisen, kun ei minusta kerran virtuoosia tullutkaan. Harhaluuloani lisäsi se, että osa luokkatovereistani osasi jo soittaa pianoa tuolloin. :D
- 297
Luulin että jos ui mutapohjaisessa rannassa, varsinkin joessa, kasvaa sarvet päähän. Äiti oli kertonut, kuinka häntä ja sisaruksiaan oli lapsena peloteltu näin, jotta pysyisivät kaukana lähellä olevasta Porvoonjoesta. Ja vaikka äiti silloin selvästi ilmaisi asian niin, että se oli vain pelottelua, siitä tuli minun päässäni faktaa.
Meillä oli keittiön seinällä Euroopan kartta. Luulin pitkään, että Austria oli Australia. Ihmettelin kovasti kun ihmiset puhuivat, että Australia on kaukana, siellä on eksoottisia eläimiä jne.
Joku tuolla jo aiemmin oli kuvitellut lottokoneen huoneen kokoiseksi ja pallot koripallon kokoisiksi. Sama mulla. Ja taisin olla jo "suht" iäkäs kun totuus selvisI vihdoinkin...Oli vähän wtf olo kun juontaja seisoi sen pienen härvelin vieressä. :)
Että joulupukki on olemassa.
Ja sitten vähän hauskempi: jos sekoittaa kahta erilaista maitoa keskenään, esim rasvatonta ja sinistä, niin se räjähtää.
Ja tuosta tuli vielä mieleen, että luulin sinisen maidon olevan oikeasti sinisen väristä ja punaisen punaista. ;-)
[quote author="Vierailija" time="04.02.2011 klo 23:43"]olin sanonut jotain yritin pälyillä ylöspäin josko minulla olisi puhekupla.
Luin aika paljon Akkaria.
[/quote]
hih!
[quote author="Vierailija" time="31.05.2012 klo 08:26"]
sen jälkeen kun aloin miettiä lapsentekoa ja yhdyntä juttuja,ehkä joskus 10 tai alle kieppeillä,luulin että juttu on se että naisen häpyhuulien välissä oleva "piipula"(klitoris) laitetaan miehen kikkelin reiästä sisään :D
[/quote]
Peter Høegin kirjassa Lumen taju on tällainen kohtaus... :)
Joskus 10-12 -vuotiaana kuulin puhuttavan "bikinirajan vahauksesta". Ehkä aihetta käsiteltiin Suosikin meikkipalstalla. En ymmärtänyt, että kyse on alapääkarvojen siistimisestä - luulin, että "bikiniraja" tarkoittaa sitä selässä olevaa ihoaluetta, joka jää bikinien yläosan alle. Muistan ihmetelleeni, miksi sitä aluetta pitää muka vahata, kun ei kai naisilla yleensä kasva selkäkarvoja.
Lapsena kuulin puhuttavan jostakin ihmeen rippikoulusta, koulu-sana oli tuttu, mutta tuo rippi.. Luulin että se on koulu jossa juodaan Trip-mehua, trippikoulu siis :)
Luulin lapsena, että jokainen ihminen joutuu joskus elämänsä aikana vankilaan. Olin myös varma, että jokainen on jonkin aikaa maanviljelijä. Minulla ei ole hajuakaan mistä tämä käsitys tuli, sillä perheemme lähipiiriin ei kuulunut maanviljelijöitä tai vankeja.
Kun vähän isommat tytöt kertoivat seksistä siinä ala-asteen alkuvaiheilla, ajattelin että kun pippeli menee pimppiin, niin sitten mies ja nainen vain makaavat päällekkäin liikkumatta. Kyse oli siis jonkinlaisesta telakoitumisesta. Lisäksi luulin sen kestävän koko yön, sillä nämä isommat tytöt käyttivät nimitystä "mennä sänkyyn". Ajattelin siis, että aina kun mies ja nainen ovat samassa sängyssä, makaavat he alasti päällekkäin ja sisäkkäin aina aamuun asti. Tätä ei tietenkään muuttanut se fakta, että olin nähnyt isäni ja äitini nukkuvan vierekkäin koskematta toisiaan yöpuvuissa samassa sängyssä.
Luulin että salaojien tekeminen on todella rikollista puuhaa ja ihmettelin kun vanhemmat puhui siitä kaikkien kuullen, pelkäsin että ne jää kiinni ja joutuu vankilaan.
Kerran äiti puhui puhelimessa menevänsä tupperware-kutsuille. Olin ihan tyrmistynyt että ai mulla on joku Tupper Vaarikin, kukaan ei ole mitään kertonut ja nyt äiti vielä menee sinne juhliin ja mua ei kutsuta mukaan!
Mummo aina selitti, ett pieniä lapsia myydään kioskissa. :O
Luulin joskus, että kaikki näyttelijät ovat aikuisia, ettei lapsinäyttelijöitä voi olla. Tiesin, että ihminen näyttää pienemmältä mitä kauempaa kuvataan ja että zoomilla saadaan isonnettua. Olikohan taustalla Suomisen Olli -elokuvat... Niissä kun lapsetkin vaikuttivat niin aikuismaisilta :)
Pelkäsin ukkosta ihan hirveästi. Luulin, että salaman välähdykset näkyy myös ikkunattomissa komeroissa ja kellarissa.
Osasin lukea jo 5-vuotiaana. Mummollani oli vanhoja Pecos Bill -sarjakuvalehtiä. Muistan aina ihmetelleeni kun sankarit hyppäsivät hevosen selkään, kuvassa lukia aina isolla YIPPEEEE. Luukin, että se tarkottaa ratsastamista jotenkin.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2011 klo 20:42"]
että voiko poliisit ja lääkäritkin kuolla..
[/quote]
Emminä ole tainnut ikinä ymmärtää, ettei noin olisi. Menin jopa lääkärikouluun, ja kun siellä kerrottiin että lääkäreistä moni tappaa itsensä, totesin pienessä päässäni, että sen täytyy johtua siitä, että nekin ovat vihdoin ymmärtäneet, ettei se ehkä olekaan totta. Pelkuri ei sitten enää kestä elää, kun on viimeinenkin takuu viety. Edelleen hätkähdän hiukan, kun joku lääkäri sairastuu saati sitten kuolee. Samaten hämmästyn, jos poliisi kiroilee tai rikkoo lakia. Eihän niin voi olla.
Niin ja tietysti sitten kaupan tädeillä on kaapit täynnä ruokaa, uskovaiset ovat hyviä ihmisiä ja opettajat tietävät kaiken. Esseevastauksia en meinannut millään oppia kirjoittamaan, kun en ymmärtänyt miksi minun pitäisi selittämällä selittää joku asia ihmiselle, joka sen tietää jo. Ne minun selontekoni olivat semmoisia lauseiksi naamioituja ranskalaisia viivoja.