miksi pitää ostaa niin kallis asunto, ettei pysty olemaan kotiäitinä?Vaan molempien mentävä töihin?

Tämä työäiti ainakin on lasten kanssa 128 tuntia viikossa. Hoidossa lapset ovat 40 tuntia. Veroja maksan reilun tonnin kuukaudessa, mies samoin.



Muodista: Suomessa ei ole koskaan modernilla ajalla (siis 70-luvulta lähtien) ollut yhtä paljon kotiäitejä kuin nyt.

31:anteeksi mutta se tulee kylläkin yhteiskunnalle kalliimmaksi,että hoidatat lapsesi tarhassa puoli-ilmaiseksi.Tarhamaksuhan ei ollenkaan kata lasten hoitoa oikeesti!

Ihmettelen kovasti että se on niin vaikeaa maksaa sitä kuntalisää tai korottaa kotihoidontukea.

että kaikki äidit haluaa jäädä junnaamaan kotiäideiksi ja pudota työelämän kelkasta - ja jäädä täydellisesti miehen armoille?

Ei kaikkea voi ajatella rahassa.

Juuri sen vuoksi ostettiin lapsettomana pariskuntana halvempi talo,jotta voisin keskittyä rauhassa kotiäitiyteen.Suunnittelimme niin,että yhdenkin palkalla pärjätään-myös jos mies sattuisi jäämään työttömäksi,niin pärjättäis vähän aikaa korvauksilla kunnes minä ehtisin löytää töitä.Nyt ollaan jo kahden lapsen vanhempia ja edelleen varaa asua näin eikä rahan vuoksi kiire pistää lapsia tarhaan.Olen erittäin tyytyväinen,ettei ostettu mitään liian kallista taloa.Lisäksi on rempattu tätä omin voimin ja kaikki on pian saatu valmiiksi-uutta saunaa lukuunottamatta.Se tehdään sitten vähitellen palkkapussista maksaen eikä kalliilla velalla kiireesti,jolloin pitäisi taas lyhennellä luottoja enemmän.>ei kiirettä töihin=)(ja makkareita on kolme eikä miehellä mikään suuren suuri palkkakaan.Että kannattaa kyllä suunnitella taloutta pitkällä tähtäimellä)

Mutta mitä jos lapsi on vahinko? Mitäs sitten? Saako laittaa päiväkotiin vai pitääkö muuttaa halvempaan? Kun äidin työssäkäyminen ei ole sallittua.

Ei kaikkea voi ajatella rahassa.

ilmaa rahaa ei ole ruokaa. Epäilen pystytkö ihan täydelliseen omavaraisuuteen Suomen talvessa.

Menin töihin lapsemme ollessa yksivuotias, koska pidän työssäkäynnistä. Lisäksi, en halua elää niukkuudessa vain siksi, että saisin olla kotiäitinä, kun edes pidä koko kotiäitinä olemisesta.



Haluan, että perheessä kaikilla aikuisilla on omaa rahaa, jonka käytöstä voi päättää täysin itsenäisesti. Hankin myös lapsellemme vaatteita ja harrastusvälineitä ns. omalla rahallani (meillä on yhteinen tili, jonne tuloista menee iso osa ja lisäksi molemmilla omat tilit omiin menoihin).

että kaikki äidit haluaa jäädä junnaamaan kotiäideiksi ja pudota työelämän kelkasta - ja jäädä täydellisesti miehen armoille?

Mulla on muutama kaveri joille on käynyt näin: on pudottu työelämästä kun 23-vuotiaasta 33 vuotiaaksi asti onkin oltu kotona. Kuka sellaisen palkkaa..?

kustannetaan vaan sitä, että "ei halua" mennä töihin. Mun mielestä jokaisen, siis jokaisen, pitää elättää itsensä ja lapsensa. Ei pidä tehdä lapsia lainkaan, jos niitä ei ole vara elättää. On vain hienoa, että yhteiskuntamme tarjoaa hoitomahdollisuuksia, että äiditkin ja isät pääsevät töihin.

kaupungin vuokra-asunnossa ja mun on pakko mennä töihin, kun vanhempainvapaa loppuu, muuten ei ole varaa asua tässä(kään). Yksi auto meiltä löytyy ja ulkomaanmatkoja ei olla lasten synnyttyä tehty.

Se on semmonen juttu, että kaikilla ei ole yksinkertaisesti varaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia, vaikka kuinka haluaisi, kun laskutkin pitää maksaa.

Ja kaikki ei halua jäädä kotiin miehen elätettäväksi, kaikilla ole miestä jolla olisi varaa elättää, eikä kaikilla välttämättä ole edes miestä.

Meillä on neljä lasta, joista isommat ovat koululaisia ja vanhin jo teini-ikäinen. Kuopus on nyt reilu 1v.

Olen hoitovapaalla maaliskuun alkuun, sitten menen töihin, kuopus silloin 1v 3kk. Minun äitini hoitaa häntä sitten päivät.

En voi olla kauempaa pois töistä. Isommilla lapsilla on melko kalliita harrastuksia ja meilläkin tosiaan kaksi autoa ja uudehko omakotitalo. Autot velattomia, mutta talosta vielä vähän lainaa. Kyllä meidän vain on elettävä tätä elämää eteenpäin... En voi mitenkään vanhemmille lapsille sanoa, että kyllä teidän nyt on lopetettava kivat ja tavoittellisetkin harrastuksenne, jotta äiti voi olla kuopuksen kanssa kotona! Ei ole realismia!



Sitä en ymmärrä, että tämä asia vähän väliä nostaa kovan keskustelun ja tunteita pintaan. JOkainen varmaan tekee parhaansa perheensä ja lapsiensa kannalta.



Surkeaa mielestäni on myöskin se, että kituutetaan vuosi tolkulla sillä onnettomalla kotihoidontuella ja ties millä muilla tuilla. Perhe ei voi tehdä mitään, kun koko ajan lasketaan pennejä. Kuljetaan järkyttävissä rytkyissä jne.



Mieluummin elän elämääni tässä kokonaisena perheenä. Olen nyt ollut kohta sen 1 v 3kk kotona vauvani kanssa ja toki voisin olla vieläkin, jos lottovoitto tulisi. Mutta nyt menen töihin, että voimme jatkaa tätä elämää normaalisti. Merkitystä tietenkin on myös sillä, että tienaan sentään keskivertosuomalaisen verran. Emme ole rikkaita, mutta asiamme koitamme aina hoitaa asiallisesti.

Miksi kaiken pitää olla joillakin ihmisillä niin suurta? Kaksi autoa, iso talo, ulkomaanmatkoja 2 X vuodessa? Uusia merkkivaatteita.

Äidit menee töihin koska isät ei pysty kaikkea yksin maksamaan. Pienet vauvat ja taaperot joutuvat päiväkotiin.

Miksei voi elää vähän vaatimattomammin, ja pitää lapsia kotihoidossa?

Miksi joillekkin on niin tärkeetä, että saa ostaa kaikkea ja näyttää ulospäin että menee hyvin?

Kyse on arvoista. Surullista on erityisesti se, jos äiti haluaisikin jäädä kotiin mutta mies ei anna.

mutta mä en ehtinyt. Olin lasten kanssa kotona kymmenisen vuotta ja vähän päälle nelikymppisenä sairastuin vakavasti ja jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Olinpa peräti 200 e työeläkettä ehtinyt kartuttaa siihen mennessä. Nyt sitten loppuikä pienellä eläkkeellä.

Mutta eihän näin käy kaiken huomioon ottavilla av-mammoilla :)

mä olin yli vuoden, vai mikä se raja oli, poissa työelämästä, joten eläkkeeseen ei laskettu ns. tulevaa aikaa, ja työeläke on huimat 50e. Ja se mieskin jätti.

Siksi kun meillä ainakaan mies ei pystyisi yhtä aikaa hoitamaan lapsia+kotia. Nainen on taitavampi siinä yhdistämisessä.

Eihän se nainenkaan ole kuin 8 h töissä päivässä ja vielä viikonloput vapaat...

kun olisikin 8h päivässä ja viikonloput vapaat. 9-12 h kerrallaan ja vähintään joka toinen viikonloppu töissä.

ettei olisi ok käydä töissä kun on lapsia. Mistään kolmen vuoden kotiäitiysvaatimuksista en ollut kuullutkaan. Suurin osa tuntemistani äideistä oli töissä. Pari koulukaveria oli sellaisia, joilla oli äiti kotona. Yks oli maatilan emäntä ja toisella tais olla 6 lasta.



Minä haluan käydä töissä. Töissä on kivaa. Tykkään tehdä töitä. Tykkään myös lapsistani, mutta ei mun mielestäni tarvi niitä kolmea vuotta hoitaa 24/7, hyvin menee hoidossa. Mun mielestä tämä on normaalia perhe-elämää. Meillä on koti, johon mahdutaan (ei uusi, ei hulppea), me syödään hyvin ja monipuolisesti, me käydään kerran vuodessa pidemmällä lomamatkalla (toistaiseksi kotimaassa), aikuiset käy töissä, töiden jälkeen ollaan kotona tai harrastetaan. Kaikki ovat täysjärkisiä.

kun olisikin 8h päivässä ja viikonloput vapaat. 9-12 h kerrallaan ja vähintään joka toinen viikonloppu töissä.

kun miehesi ei kerran osaa tehdä kahta asiaa yhtäaikaa...

kustannetaan vaan sitä, että "ei halua" mennä töihin. Mun mielestä jokaisen, siis jokaisen, pitää elättää itsensä ja lapsensa. Ei pidä tehdä lapsia lainkaan, jos niitä ei ole vara elättää. On vain hienoa, että yhteiskuntamme tarjoaa hoitomahdollisuuksia, että äiditkin ja isät pääsevät töihin.

Karsimisen aloittaisin spurguista ja työttömistä...

Mutta sitä en ymmärrä, että jos jompikumpi tienaa 5000 bruttona kuussa tai sitä enemmän, niin täytyy hötkyillä töihin.



Meillä on suhteellisen laaja tuttavapiiri, jossa kaikkien perheiden vanhemmat tienaavat suhteellisen paljon. Jokaisessa näistä perheissä voisi äiti (tai jopa isäkin jossain tapauksissa) jäädä kotiin pidemmäksi aikaa. Mutta, kun elämän ruuhkavuosina (eli yleensä viimeistään silloin, kun odotetaan toista lasta ja tarvitaan niiin paljon isompi asunto) aletaan rakentaa isoa omakotitaloa tai ostetaan isompi huoneisto, niin äitikin kipittää nopsaan töihin kuopuksen ollessa 1 v.



Sitten ollaan noidankehässä useampi vuosi: lapset sairastelevat, riidellään kumpi jää kotiin, parisuhde kärsii jne. Tai kun lapset ovat isompia, raahataan raskaan työpäivän jälkeen moniin harrastuksiin, käydään kaupassa, siivotaan jne. Ja taas ollaan niin väsyneitä, että tiuskitaan ja riidellään eikä lapsia jakseta huomioida.



Minä olen ollut monissa päiväkodeissa töissä ja yksi ja sama toistuu joka kerta: monet lapset heittäytyvät hankaliksi, kun vanhemmat tulevat heitä hakemaan. Ja uskokaa tai älkää, he eivät ole niitä vilperttejä päiväkodissa vaan niitä, jotka leikkivät rauhallisesti ja ovat helppoja hoidettavia. Mutta huomionkaipuu on niin suuri, että vanhempien edessä laitetaan show pystyyn. Kun ei koko päivänä ole saanut kenenkään huomiota kunnolla, kun suuret lapsiryhmät ja vilkkaat lapset vievät hoitajien ajan.



En halua syyllistää ketään mutta ehkä oikeasti kannattaisi miettiä, milloin sen isomman ja kalliimman asunnon hankkii? Eikö sitä voi tehdä myöhemmin, esim. lasten ollessa 10, 8 ja 6v.? Kyllä silloinkin lapset ehtivät suuresta talosta nauttia vielä pitkän ajan mutta ovat myös saaneet nauttia toisen vanhemman ajasta ja huomiosta.

Mies suostu elättämään kotona loisivaa akkaa. Sukulaisetkin vittuilevat, että "jonkunhan se täytyy teilläkin töitä tehdä"

Meillä on neljä lasta, joista isommat ovat koululaisia ja vanhin jo teini-ikäinen. Kuopus on nyt reilu 1v.

Minä olin neljännen lapsen kohdalla kovasti suunnitellut että nyt jään rauhassa kotiin. 2 vanhinta lasta oli tuolloin jo koulussa. Valitettavasti se totuus pikkuhiljaa valkeni kun kotihoidon tuki oli 220 e käteen, eikä sillä ollut mitään virkaa meidän perheemme menojen hoitamisissa. Yksitään asumisoikeusasuntomme käyttövastike oli liki 800 e.

Menin sitten töihin ja elämä helpotti. En ole koskaan osannut tuudittautua että yhteiskunta kannattelisi tai sossu maksaisi meidän elämän.

Jos rahat ei riitä, on tehtävä töitä. Onneksi on 2 tervettä kättä ja ammatti, jossa on aina töitä tarjolla.