Kasvissyöjän toive emännille/isännille:
En vaadi, että teillä on tarjolla kasvisruokaa. Mutta pyytäisin, että jos sitä ei ole, niin pyytäisitte minua tuomaan itselleni ruoat, varsinkin, kun kysyn, voinko tuoda jotain.
Olin tänään kaverin luona illallisella. Ainoa kasvisruoka oli salaatti, jota en tosin voinut syödä, koska siinä oli mahdollisesti pastöroimatonta juustoa ja olen raskaana. Sinnittelin siis koko illan patongilla ja vedellä.
Olin kysynyt etukäteen, voisinko tuoda jotain. Ei tarvitse. No, odotin siis saavani illallista, ja menin paikalle nälkäisenä. Oli pakko lähteä aikaisin kun oli niin nälkä, että heikotti.
Kommentit (207)
emäntäsi oli moukka, mikäli tiesi, että olet kasvissyöjä. Ei kannattaisi kutsua ketään illalliselle, jos ei osaa hoitaa ruokapuolta asiallisesti. Tai olis tosiaan voinut edes etukäteen sanoa sen.
Mitä ruokaa siellä oli tarjolla? Eikö todellakaan mitään muuta lihatonta kuin patonki? Kuulostaa omituiselta illalliselta...
Minäkin olen sitä mieltä, että kasvissyöjälle toki tarjotaan kasvisruokaa. Mutta toisaalta jos olisin itse kasvissyöjä, niin voisin oikealta kaveriltani varmistaa etukäteen, mitä on ruuaksi. Etenkin, jos olisin raskaana ja kasvissyönnin lisäksi olisi muitakin rajoitteita.
Käly on tulossa taas viikon päästä kylään ja jo nyt murehdin että mitä hänelle tarjoaisin? Annapas ap ideoita.
En ole ap, mutta meillä mm. näitä ruokia syö koko perhe, mutta on kelvannut vieraillekin:
http://www.martat.fi/keskustelu/ruokanurkka/?x33064=42178
http://plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/kotilaakari/hyva-ruoka-ja-rav…
http://www.dansukker.com/default.aspx?ID=247&ProductPage=1&ProductID=78…
Sieniruoat ei kelpaa kälylle ja saksanpähkinäkastike ei kelpaisi lapsille. Jätskireseptiä sen sijaan aion kokeilla.
Käly on tulossa taas viikon päästä kylään ja jo nyt murehdin että mitä hänelle tarjoaisin? Annapas ap ideoita.
En ole ap, mutta meillä mm. näitä ruokia syö koko perhe, mutta on kelvannut vieraillekin:<a href="http://www.martat.fi/keskustelu/ruokanurkka/?x33064=42178" alt="http://www.martat.fi/keskustelu/ruokanurkka/?x33064=42178">http://www.martat.fi/keskustelu/ruokanurkka/?x33064=42178</a>
<a href="http://plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/kotilaakari/hyva-ruoka-ja-rav…" alt="http://plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/kotilaakari/hyva-ruoka-ja-rav…">http://plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/kotilaakari/hyva-ruoka-ja-rav…;
<a href="http://www.dansukker.com/default.aspx?ID=247&ProductPage=1&ProductID=78…" alt="http://www.dansukker.com/default.aspx?ID=247&ProductPage=1&ProductID=78…">http://www.dansukker.com/default.aspx?ID=247&ProductPage=1&ProductID=78…;
Minäkin olen kasvissyöjä. Aina multa on kysytty, että mitä minä haluan syödä, aina on tehty erikseen ruuat. Aluksi se oli musta noloa, sanoinkin kun kysyttiin, ettei tarvi mitään, jos on perunoita ja salaattia, se riittää:) Ja sanon edelleen. Mutta KYLLÄ ihmettelisin jos kaverin luo mennessä ei olisi MITÄÄN mitä voisin syödä. Ja turha sanoa että "mitäs olet kasvissyöjä". Sanoisitko absolutistille että meillä ei nyt tarjoilla muuta kuin alkoholia, juo tai ole kuivin suin?
paljon muitakin ruokavammaisia kuin kasvisyöjät. Mulla on laktoosi-intoleranssi. Miksi oletat saavasi erityiskohtelua?! Minä esimerkiksi en ole kertonut kenellekään sairauasdestani, koska minusta olisi noloa, ett joutuisin sitten vaatimaan toisilta erityiskohtelua. Esim anoppi ei tiedä, että on laktoosi-intoleranssi. Aina kyllä olen jotain keksinyt, miksi ei kahvin kanssa pulla tai kakku maistu, eikä kukaan ole ihmetellut. Ap taitaa olla nuori, kun vielä olettaa, että ihmiset toimivat hänen edukseen... kasva vähän, niin opit sitten pitämään itsestäsi itse huolta, ei tarvi kasata hartioille tollasia lapsellisia oletuksia :)

Noloa kertoa että laktoosi-intoleranssi :D Kasva itse vähän isommaksi :)
Jos aidosti välittää jostakin ihmisestä, kuten minä mummostani, ei ole minkäänlainen ongelma tehdä laktoosittomia ruokia.
Jos minulla olisi kaveri, jonka kanssa viettäisin aikaa, tietäisin että hän olisi kasvisruokailija, tekisin takuuvarmasti hänellekin sopivan ruoan! Se ei ole siitä vaivasta kiinni.
Ei pahalla, mutta kyllä se on sinun teksti mikä vaikuttaa lapsellisesta. Aikuinen ihminen ja ei uskalla kertoa laktoosittomasta ruokavaliosta!
perkele,jos haluat olla kasvissyöjä,älä tee siitä muille ongelmaa.
emäntä oli tehnyt salaatin,jota olisit voinut syödä,mutta sinun piti alkaa vinkua siinä olevasta juustostakin,ja jättää näyttävästi syömättä.
voi vittu.
mun puolstani olisit saanut olla koko illan pelkällä vedellä.
ihme,ettet siitä keksinyt mitään valitettavaa????
Ilmoittakaa minulle ennen kylään tulemista vain ja ainoastaan sellaiset ruokavaliot joihin on lääketieteellinen syy. Älkää ilmoittako minulle "vakaumuksellisia" vaatimuksianne. Jos tarjottu ruoka ei maistu, ei tarvitse syödä. Omien ruokien tuomisen mukana otan loukkauksena, ellei ruokavaliolle ole vakava lääketieteellinen peruste.
ota ensi kerralla omat eväät varmuuden vuoksi- ajattele myös vauvaa
Ilmoittakaa minulle ennen kylään tulemista vain ja ainoastaan sellaiset ruokavaliot joihin on lääketieteellinen syy. Älkää ilmoittako minulle "vakaumuksellisia" vaatimuksianne. Jos tarjottu ruoka ei maistu, ei tarvitse syödä. Omien ruokien tuomisen mukana otan loukkauksena, ellei ruokavaliolle ole vakava lääketieteellinen peruste.
älä kutsu ketään syömään niin sinun ei tarvitse kokata mitään suutuksissasi. Onhan se nyt hirveää kun joku ei syö kuten sinä :)
Itseäni kasvissyöjänä ärsyttää ns. kaikkiruokaisten nirsoilu. Ensin kauhistellaan, että "kuinka sä et syö lihaa, eksä syö ees kalaa?" En syö lihaa enkä kalaa, mutta syön hyvillä mielin kaikkea muuta.
Useimmat sekasyöjätuttavani ovat jollain muulla tapaa nirsoja: vanhempani eivät syö eksoottisia ruokia (haisevat kummallisille), mieheni ei syö keittoja eikä laatikoita (epämääräisiä mössöjä), työkaverini ei syö sipulia (luoja ties miksi), toinen työkaverini ei syö banaania (inhottava koostumus) jne... Listaa voisi jatkaa loputtomiin!
Eli te kasvissyöjien teilaajat: syöttekö itse nirsoilematta aina ja kaiken mitä teille tarjotaan?
aheuttaa joissakin outoja aggressioita!
Kasvisruuan tekeminen ei ole vaikeaa. Pääruaan lisukkeeksi voi tehdä jotain isompaa (esim kasvisgratiini, risottoa tms), joka käy kasvissyöjälle. Alkuruokana voi olla kasvissalaatti tai sosekeitto ... Tässä vain pari esimerkkiä. Kasvissyöjälle ei siis tarvitse tehdä kokonaan eri ruokia kuin muille.
Ap:n emännällä - joka tiesi että ap oli kasvissyöjä - oli kaksi vaihtoehtoa: rakentaa ateria niin, että myös ap saa syödäkseen tai pyytää ap:tä tuomaan omat ruuat. Hän ei tehnyt kumpaakaan, hän oli siis huono emäntä.
Minä olen itsekkin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla enkä todellakaan odota että kyläpakoiss atämä on jotenkin huomioitu. Samoin en syö kalaa, koska en vain pidä siitä. Nämä ovat omia valintojani, enkä odota kenekään tekevän mitään ylimääräistä tämän takia! Olisit syönyt tukevasti lähteissä ja salaattiakin olisit voinut syödä poistamalla siitä juuston. Itse huomioin tarjoiluissa allergiat ja sairaudet, oma valintaiset ruokavaliorajoitteiset ottavat tai ovat ottamatta. Niinhän teen itsekkin eikä sse minulle ole mikään ongelma.
että tässä on vaan käynyt joku väärinkäsitys ap:n ja kaverin kesken. Muutenhan toi on aivan v**a ja siitä pitääkin loukkaantua. Ei ole iso vaiva tehdä kasvisruokaa osana isompaa ateriaa - joko lämpimänä ruokana tai ruokaisana lisukkeena.
Minun on vaikea uskoa, etteikö tänä päivänä kenelläkään olisi ainakin yhtä kasvissyöjäkaveria. Mä vedän rajan siihen, että teen kasvisvaihtoehdon, mut kaikki muut vakaumukselliset härpäkkeet (fenno-veganismi, pelkästään luomuun painottuva ruoka jne.) saa meidän ruokapöydässä vähän joustaa, tai muuten mä saisin siitä ruuan valmistuksesta ihan liikaa stressiä.
Ja mua kanssa kiinnostaisi tietää mikä tämä lihaisa vai kenties vaarallinen jälkiruoka sitten mahtoi olla?
Hanki elämä. Oikeesti. Käyt tästä lähtien vaan kasvissyöjien bileissä niin kaikilla on ihQua.
paljon muitakin ruokavammaisia kuin kasvisyöjät. Mulla on laktoosi-intoleranssi. Miksi oletat saavasi erityiskohtelua?! Minä esimerkiksi en ole kertonut kenellekään sairauasdestani, koska minusta olisi noloa, ett joutuisin sitten vaatimaan toisilta erityiskohtelua. Esim anoppi ei tiedä, että on laktoosi-intoleranssi. Aina kyllä olen jotain keksinyt, miksi ei kahvin kanssa pulla tai kakku maistu, eikä kukaan ole ihmetellut. Ap taitaa olla nuori, kun vielä olettaa, että ihmiset toimivat hänen edukseen... kasva vähän, niin opit sitten pitämään itsestäsi itse huolta, ei tarvi kasata hartioille tollasia lapsellisia oletuksia :)
Noloa kertoa että laktoosi-intoleranssi :D Kasva itse vähän isommaksi :)
Jos aidosti välittää jostakin ihmisestä, kuten minä mummostani, ei ole minkäänlainen ongelma tehdä laktoosittomia ruokia.
Jos minulla olisi kaveri, jonka kanssa viettäisin aikaa, tietäisin että hän olisi kasvisruokailija, tekisin takuuvarmasti hänellekin sopivan ruoan! Se ei ole siitä vaivasta kiinni.
Ei pahalla, mutta kyllä se on sinun teksti mikä vaikuttaa lapsellisesta. Aikuinen ihminen ja ei uskalla kertoa laktoosittomasta ruokavaliosta!
että alkuvuosina otin asian useinkin puheeksi mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta, oli aina vaan, että "voi kauheeta, sulle ei käykään nyt nää tarjottavat!", niin en ole sen jälkeen viitsinyt asiasta enää muistuttaa, kun sillä ei ole ollu mitään vaikutusta. Eli en kerro (enää sadannen kerran) että minulla on laktoosi-intoleranssi. En tiedä miksi ei tieto ole mennyt perille, mutta minä olen kertonut, anoppi on kun ei tietäiskään. Ei kai kuuntele tai ei välitä, mikä lie syy.
että tässä on vaan käynyt joku väärinkäsitys ap:n ja kaverin kesken. Muutenhan toi on aivan v**a ja siitä pitääkin loukkaantua. Ei ole iso vaiva tehdä kasvisruokaa osana isompaa ateriaa - joko lämpimänä ruokana tai ruokaisana lisukkeena.
Minun on vaikea uskoa, etteikö tänä päivänä kenelläkään olisi ainakin yhtä kasvissyöjäkaveria. Mä vedän rajan siihen, että teen kasvisvaihtoehdon, mut kaikki muut vakaumukselliset härpäkkeet (fenno-veganismi, pelkästään luomuun painottuva ruoka jne.) saa meidän ruokapöydässä vähän joustaa, tai muuten mä saisin siitä ruuan valmistuksesta ihan liikaa stressiä.
vaikka olen töissä muodikkaalla media-alalla.
Itseäni kasvissyöjänä ärsyttää ns. kaikkiruokaisten nirsoilu. Ensin kauhistellaan, että "kuinka sä et syö lihaa, eksä syö ees kalaa?" En syö lihaa enkä kalaa, mutta syön hyvillä mielin kaikkea muuta.
Useimmat sekasyöjätuttavani ovat jollain muulla tapaa nirsoja: vanhempani eivät syö eksoottisia ruokia (haisevat kummallisille), mieheni ei syö keittoja eikä laatikoita (epämääräisiä mössöjä), työkaverini ei syö sipulia (luoja ties miksi), toinen työkaverini ei syö banaania (inhottava koostumus) jne... Listaa voisi jatkaa loputtomiin!
Eli te kasvissyöjien teilaajat: syöttekö itse nirsoilematta aina ja kaiken mitä teille tarjotaan?
Ilmoitan aina, etten syö nahkiaisia enkä munuaisia. Kysyn aomilta vierailtamme mitä he eivät syö (siis jos tulevat eka kerran syömään, sittenhän sen muistaa).
Mulla on ystävä, joka ei syö juustoja. Toinen tuo rapukesteihin omat alkupalat: latva-artisokkia, maissintähkiä - jotain joka on yhtä "hankalaa ja sottaista" syötävää kuin meidän muiden ravut. :)
Kun kutsutaan ihmisiä syömään sen on tarkoitus olla hauska tilaisuus kaikille.
86, luulen