Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä jaksaisin vielä liitossani?
15.01.2011 |
Ollaan oltu yhdessä 19 vuotta, lapsia 3 joista nuorin vasta 1,5.
Puolisoni
- on aina pahalla päällä
- tekee iltaisin ja viikonloppuisin töitä työhuoneessaan
- tekee kotitöitä, mutta marttyyrimaisesti huokaillen ja minun tekemiäni töitä väheksyen (esim. älä sinä siivoa, kun joudun kuitenkin tekemään sen sitten uudestaan)
- ei halua seksiä kanssani
- välttelee kosketusta kanssani
- ei kerro minulle asioistaan tai menoistaan
- jos minä olen kotona, hän lähtee ulos kävelylle tai lenkille, viipyy kunnes lapset laitettu iltakuntoon
- haluaa käydä baareissa ilman minua, vaikka voitais mennä yhdessäkin, baareissa käy pari kertaa kuussa
- vastailee tiuskien lähes kaikkeen
- juovuksissa haukkuu minut
- on valehdellut parikin kertaa asioista, jotka olivat minulle tärkeitä
- käyttää välillä tolkuttomasti alkoholia, tähän tosin nyt tullut parannusta
- uhkaa välillä tappaa itsensä, sitten peruu, koska olen hänen mielestään niin onneton, etten pärjäisi ilman häntä
- ei riitele, eikä keskustele asioista, vaan antaa periksi, mutta äyskii ja on vihainen, vaikka yrittäisin kysyä hänen mielipidettään, ei sano sitä
- ei ole kiinnostunut asioistani, ei kysele koskaan miten päivä on mennyt tai jos olen käynyt jossain erityisessä paikassa ei kysy, missä olin tai millaista oli tms. Jos minä kyselen vastaavia, pitää sitä yksityisasioihin puuttumisena.
En tiedä mikä on muuttunut tai mitä on tapahtunut, mieheni ei halua keskustella asiasta. Eihän noista kai mikään asia kovin paha ole ja vikaa on kyllä minussakin, mutta minulle tämä on tosi raskasta.
Tunnen itseni tosi arvottomaksi, kun huomaan, että olen miehelleni fyysisesti vastenmielinen ja muutoin yhdentekevä.
Miten jaksaisin vielä vuoden tätä liittoa? Käytännön neuvoja kaipailen. Vuoden päästä ero sujuisi helpommin, koska minulla olisi silloin asunto minulle ja lapsille.
Kommentit (123)
kun kerran molemmat selvästi haluatte sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sama hel**ti jatkuu täällä. Oma jaksaminen on lujilla, mutta muuton aikaistaminen tarkoittaisi lapsille kahta muuttoa lyhyen ajan sisään ja myös lasten ja isän tapaamiset olisivat hankalia järjestää ensimmäisen puolen vuoden aikana. Pakko siis jaksaa.
Mutta ottaa kyllä itsetunnolle kuulla jatkuvaa väheksyntää ja huomata ennen rakkaan ihmisen muuttuminen kylmäksi ja piittaamattomaksi. Väheksyntää minusta on sekin, että mies ei puhu minulle kuin sen mitä on pakko. Kuulen hänen asioistaan muilta ihmisiltä enemmän kuin häneltä itseltään.
Yhtä aikaa uskon, että ero helpottaa, yhtä aikaa pelkään eroa ja sen tuomia muutoksia.
Kiva kuulla, että sinulla asiat kääntyivät parhain päin! Ehkä minullekin tästä vielä asiat selkenevät, sitten joskus. Kunhan vain jaksaisin sinne asti edes jokseenkin selväjärkisenä.
Vähintään vuosi sairaslomaa täydellä palkalla. Oma mieheni sai viisivuotta.
mikäs työehtosopimus tuon sallii :D
tilanne on nyt siis muuttunut sen verran, että mies haluaa erota ja sanoo sen itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan oltu yhdessä 19 vuotta, lapsia 3 joista nuorin vasta 1,5.
Puolisoni
- on aina pahalla päällä
- tekee iltaisin ja viikonloppuisin töitä työhuoneessaan
- tekee kotitöitä, mutta marttyyrimaisesti huokaillen ja minun tekemiäni töitä väheksyen (esim. älä sinä siivoa, kun joudun kuitenkin tekemään sen sitten uudestaan)
- ei halua seksiä kanssani
- välttelee kosketusta kanssani
- ei kerro minulle asioistaan tai menoistaan
- jos minä olen kotona, hän lähtee ulos kävelylle tai lenkille, viipyy kunnes lapset laitettu iltakuntoon
- haluaa käydä baareissa ilman minua, vaikka voitais mennä yhdessäkin, baareissa käy pari kertaa kuussa
- vastailee tiuskien lähes kaikkeen
- juovuksissa haukkuu minut
- on valehdellut parikin kertaa asioista, jotka olivat minulle tärkeitä
- käyttää välillä tolkuttomasti alkoholia, tähän tosin nyt tullut parannusta
- uhkaa välillä tappaa itsensä, sitten peruu, koska olen hänen mielestään niin onneton, etten pärjäisi ilman häntä
- ei riitele, eikä keskustele asioista, vaan antaa periksi, mutta äyskii ja on vihainen, vaikka yrittäisin kysyä hänen mielipidettään, ei sano sitä
- ei ole kiinnostunut asioistani, ei kysele koskaan miten päivä on mennyt tai jos olen käynyt jossain erityisessä paikassa ei kysy, missä olin tai millaista oli tms. Jos minä kyselen vastaavia, pitää sitä yksityisasioihin puuttumisena.En tiedä mikä on muuttunut tai mitä on tapahtunut, mieheni ei halua keskustella asiasta. Eihän noista kai mikään asia kovin paha ole ja vikaa on kyllä minussakin, mutta minulle tämä on tosi raskasta.
Tunnen itseni tosi arvottomaksi, kun huomaan, että olen miehelleni fyysisesti vastenmielinen ja muutoin yhdentekevä.
Miten jaksaisin vielä vuoden tätä liittoa? Käytännön neuvoja kaipailen. Vuoden päästä ero sujuisi helpommin, koska minulla olisi silloin asunto minulle ja lapsille.
nämä lehmät jotka valittaa puolisoistaan jotka kuitenkin on ihan hyviä miehiä. Ai hellanlettas että teillä ei ole seksiä - jaa no mitenkäs teillä on kolme lasta sitten?
Valita sitten kun olet mun tilanteessa. Avioliitossa ei seksiä ollenkaan, niin lapsetkin jäi saamatta. Kun viimein tajusin lähteä olin jo liian vanha. Ja kaikkea muuta sontaa mitä mieheltä sain päälle.
Ollaan oltu yhdessä 19 vuotta, lapsia 3 joista nuorin vasta 1,5.
Puolisoni
- on aina pahalla päällä
- tekee iltaisin ja viikonloppuisin töitä työhuoneessaan
- tekee kotitöitä, mutta marttyyrimaisesti huokaillen ja minun tekemiäni töitä väheksyen (esim. älä sinä siivoa, kun joudun kuitenkin tekemään sen sitten uudestaan)
- ei halua seksiä kanssani
- välttelee kosketusta kanssani
- ei kerro minulle asioistaan tai menoistaan
- jos minä olen kotona, hän lähtee ulos kävelylle tai lenkille, viipyy kunnes lapset laitettu iltakuntoon
- haluaa käydä baareissa ilman minua, vaikka voitais mennä yhdessäkin, baareissa käy pari kertaa kuussa
- vastailee tiuskien lähes kaikkeen
- juovuksissa haukkuu minut
- on valehdellut parikin kertaa asioista, jotka olivat minulle tärkeitä
- käyttää välillä tolkuttomasti alkoholia, tähän tosin nyt tullut parannusta
- uhkaa välillä tappaa itsensä, sitten peruu, koska olen hänen mielestään niin onneton, etten pärjäisi ilman häntä
- ei riitele, eikä keskustele asioista, vaan antaa periksi, mutta äyskii ja on vihainen, vaikka yrittäisin kysyä hänen mielipidettään, ei sano sitä
- ei ole kiinnostunut asioistani, ei kysele koskaan miten päivä on mennyt tai jos olen käynyt jossain erityisessä paikassa ei kysy, missä olin tai millaista oli tms. Jos minä kyselen vastaavia, pitää sitä yksityisasioihin puuttumisena.En tiedä mikä on muuttunut tai mitä on tapahtunut, mieheni ei halua keskustella asiasta. Eihän noista kai mikään asia kovin paha ole ja vikaa on kyllä minussakin, mutta minulle tämä on tosi raskasta.
Tunnen itseni tosi arvottomaksi, kun huomaan, että olen miehelleni fyysisesti vastenmielinen ja muutoin yhdentekevä.
Miten jaksaisin vielä vuoden tätä liittoa? Käytännön neuvoja kaipailen. Vuoden päästä ero sujuisi helpommin, koska minulla olisi silloin asunto minulle ja lapsille.
nämä lehmät jotka valittaa puolisoistaan jotka kuitenkin on ihan hyviä miehiä. Ai hellanlettas että teillä ei ole seksiä - jaa no mitenkäs teillä on kolme lasta sitten?
Valita sitten kun olet mun tilanteessa. Avioliitossa ei seksiä ollenkaan, niin lapsetkin jäi saamatta. Kun viimein tajusin lähteä olin jo liian vanha. Ja kaikkea muuta sontaa mitä mieheltä sain päälle.
Mies haukkuu, arvostelee, väheksyy ja valittaa, käy yksin baareissa, ei kerro menoistaan eikä puhu mistään, mistä on pakko, ja sinusta tämä mies on kunnollinen. Kukahan se lehmä tässä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko jo eroamassa? Onko mies kertonut syitä käytökseensä (paitsi ne tavanomaiset sinun syyttelysi)?
mieskö tässä kaikkeen on syyllinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omallani oli vastaavat oireet ja suhde työkaveriinsa kolmen vuoden ajan. Enkä minä tyhmä tiennyt mitään.
tuskin itsemurhasta puhuisi, mutta masentunut taitaa olla.
Ole huomaavainen, hellä hänelle, se tuottaa kyllä ajan kanssa tulosta..antamalla myös itse saa.. se on minun ohjeeni.
mieskö tässä kaikkeen on syyllinen?
Tottakai minäkin olen tehnyt paljon virheitä enkä ole ollut tarpeeksi hyvä puoliso. Mutta kun olen kysynyt mieheltä, onko meidän suhteessa jotain vikaa tai haluaisiko hän joitain muutoksia tms. hän on väittänyt kaiken olevan hyvin. Kunnes nyt sitten kertoi kaiken olevan pielessä ja sanoi, ettei tässä enää yrittämiset auta.
Olisin halunnut hoitaa liittoa, mutta en tiennyt miten, kun miehen mielestä kaikki oli hyvin. Vastaisuuden varalle sinä varmaan osaat neuvoa, mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Mies siis haluaa erota ja sinnittelemme yhdessä. Vaikeaa on ja lasken melkein päiviä muuttoon. Mies käy baareissa nykyisin pari kertaa viikossa ja viettää muutenkin mahdollisimman paljon aikaa kodin ulkopuolella. Ei myönnä ulkopuolista suhdetta, vaikka se tuntuukin aika todennäköiseltä.
Mies ei myöskään halua muuta kuin erota, muttei itse vieläkään halua itse muuttaa pois, vaan on kai valmis odottamaan, kunnes me muutamme.
Viime kevät ja tämä kesä on ollut niin raskas, että olen ylpeä, kun tunnen selvinneeni siitä jokseenkin järjissäni. Toisaalta pelottaa, että jos syksy on yhtä vaikea, kestänkö?
Erokin pelottaa yhä, etenkin lasten sopeutuminen siihen. Toisaalta ei tämä nykyinenkään tilanne ole lapsille hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko jo eroamassa? Onko mies kertonut syitä käytökseensä (paitsi ne tavanomaiset sinun syyttelysi)?
Olemme eroamassa, mutta siis erilleen muutto luultavasti vasta puolen vuoden päästä. Mies ei ole kertonut muita syitä kuin että ei enää rakasta mua eikä ole koskaan rakastanutkaan. Kun on niin väittänyt, se on ollut itsepetosta ja hän on valehdellut siinä sekä minulle että itselleen.
Syy siis ei varsinaisesti ole minussa, emme vain hänen mielestään alunperinkään ole olleet sopivat toisillemme.
Minä katkerana ajattelen, että miksi meni 19,5 vuotta että hän tajusi sen? Olisi ehkä ollut helpompaa, jos hän olisi ymmärtänyt sen jo ennen kuin meillä oli lapsia.
Minusta itsesi piiskaaminen saa riittää jo, vaikka täällä joku taas yrittää luoda sädekehää miesten ympärille. Ilkeilyä, välinpitämättömyyttä, tiuskintaa ja väheksyntää ei tarvitse kestää loputtomiin. Olet parhaasi tehnyt, etkä sinä loppujen lopuksi ole se, joka luovutti yrittämättä vaan mies.
Tee elämästäsi nyt niin helppoa kuin se suinkin on mahdollista. Kuulostaa siltä, että miehellä on toinen nainen, ja se myös saa hänet masentuneeksi, koska hän kuitenkin tajuaa, että on syypää teidän avioliittonne tilaan. Tai ehkä tämä toinen suhde on kariutunut ja saanut miehesi masentumaan. Lääkkeeksi hän pörrää baareissa etsimässä uutta suhdetta. Eipä tuolla ole väliäkään. MIehehsi päätti lopettaa teidän avioliittonne, kun lakkasi puhumasta sinulle ja etsimästä tukea ja apua sinulta.
Minua huolestuttaa tuo tilanne, että olet yksin kotiäitinä melko vieraalla paikkakunnalla, ja kaikki sukulaiset ja tuttavat ovat kaukana. Tarvitset apua ja tukea ensinnäkin tulevaan avioeroosi mutta myös tähän tilanteeseen. Puhuthan asioista jonkun kanssa? Oletko etsinyt töitä? Ylipäätään olisi hyvä irrottautua miehestä taloudellisesti ja henkisesti nyt, kun hän ei tarjoa sinulle mitään muuta kuin pahaa oloa. Suostuuko mies katsomaan lapsia ollenkaan? Leikkiikö hän heidän kanssaan tai vie ulos? Onko lapsilla lainkaan isää?
Tiedän, että kerroit saavasi kivan asunnon puolen vuoden päästä ja et halua lapsille kahta muuttoa, mutta tuntuu siltä, että se alkaa olla ainoa vaihtoehto. Heille ei varmasti ole hyväksi nähdä tuollaista parisuhdemallia ja ongelmanratkaisumallia. Lisäksi jos sinä et jaksa, he menettävät myös äidin. Sinun on pidettävä huolta heidän ainoasta äidistään.
En osaa muuta neuvoa kuin että tehkää paljon asioita lasten kanssa poissa kotoa. Älkää odottako mörökölliä vaan mieluummin vältelkää. Eihän sekään nyt mikään loistoratkaisu ole, mutta parempi kuin vanhempien väliset riidat ja ilkeilyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta itsesi piiskaaminen saa riittää jo, vaikka täällä joku taas yrittää luoda sädekehää miesten ympärille. Ilkeilyä, välinpitämättömyyttä, tiuskintaa ja väheksyntää ei tarvitse kestää loputtomiin. Olet parhaasi tehnyt, etkä sinä loppujen lopuksi ole se, joka luovutti yrittämättä vaan mies.
Tee elämästäsi nyt niin helppoa kuin se suinkin on mahdollista. Kuulostaa siltä, että miehellä on toinen nainen, ja se myös saa hänet masentuneeksi, koska hän kuitenkin tajuaa, että on syypää teidän avioliittonne tilaan. Tai ehkä tämä toinen suhde on kariutunut ja saanut miehesi masentumaan. Lääkkeeksi hän pörrää baareissa etsimässä uutta suhdetta. Eipä tuolla ole väliäkään. MIehehsi päätti lopettaa teidän avioliittonne, kun lakkasi puhumasta sinulle ja etsimästä tukea ja apua sinulta.
Minua huolestuttaa tuo tilanne, että olet yksin kotiäitinä melko vieraalla paikkakunnalla, ja kaikki sukulaiset ja tuttavat ovat kaukana. Tarvitset apua ja tukea ensinnäkin tulevaan avioeroosi mutta myös tähän tilanteeseen. Puhuthan asioista jonkun kanssa? Oletko etsinyt töitä? Ylipäätään olisi hyvä irrottautua miehestä taloudellisesti ja henkisesti nyt, kun hän ei tarjoa sinulle mitään muuta kuin pahaa oloa. Suostuuko mies katsomaan lapsia ollenkaan? Leikkiikö hän heidän kanssaan tai vie ulos? Onko lapsilla lainkaan isää?
Tiedän, että kerroit saavasi kivan asunnon puolen vuoden päästä ja et halua lapsille kahta muuttoa, mutta tuntuu siltä, että se alkaa olla ainoa vaihtoehto. Heille ei varmasti ole hyväksi nähdä tuollaista parisuhdemallia ja ongelmanratkaisumallia. Lisäksi jos sinä et jaksa, he menettävät myös äidin. Sinun on pidettävä huolta heidän ainoasta äidistään.
En osaa muuta neuvoa kuin että tehkää paljon asioita lasten kanssa poissa kotoa. Älkää odottako mörökölliä vaan mieluummin vältelkää. Eihän sekään nyt mikään loistoratkaisu ole, mutta parempi kuin vanhempien väliset riidat ja ilkeilyt.
Lapset eivät näe vanhempien välisiä ilkeylyjä eivätkä riitoja, koska emme juurikaan puhu toisillemme. Pitkään yritin jutelle miehelle kuin ennenkin, mutta vastaamattomuus ja vastaukseksi saadut väheksyvät "entä sitten?" -vastaukset kuihduttivat kyllä minunkin yritykseni. Muttei lapsille ole hyväksi myöskään nähdä puhumattomuutta ja toisen asioista piittaamattomuutta parisuhdemallina.
Mies kyllä hoitaa lapsia ja on heidän kanssaan, mutta omia menoja on niin paljon ja sitten mies tuo töitä kotiinkin, joten lapsille ei jää paljoa aikaa.
Pääsen kyllä pois kotoa ja mies hoitaa lapsia, jos haluan ja on jotain minne menisin. Kunhan vain olen ilmoittanut menoni etukäteen, sillä muuten en ehdi lähteä minnekään ennen kuin mies on jo itse ovella manossa.
Itseäni on muuten ehkä eniten helpottanut päiväkirjan pitäminen. Siinä voin haukkua miestäni ja tuoda esiin kaikki epäilyni toisesta naisesta ilman, että pahennan näillä asioilla välejämme. Lisäksi kirjoittaessa joutuu miettimään, miltä jokin asia tai tilanne tuntuu ja miksi.
Kunhan lasten kanssa muutamme, vaihdamme paikkakuntaa ja siellä saan töitä helpommin.
samanlainen lista että mitä siussa on vialla. tai laita ukkos kirjottaa!
onkin lapsia...
t. Nimim. kolme menetystä seitsemän vuoden sisällä kokenut
Mies siis haluaa erota ja sinnittelemme yhdessä.
Etkö siis itse vieläkään haluaisi erota, kaiken tuon jälkeen? Ehkä sinun olisi helpompi jaksaa ja päästä yli, jos alkaisit itsekin sopeutua ajatukseen erosta ja ajatella, että liittonne on nyt menneisyyttä. Katse tulevaisuuteen!
Katsoin pitkästä aikaa vanhaa ketjuani ja vastaan nyt tuohon viimeiseen viestiin.
Mies on kuulema etsinyt asuntoa, muttei löytänyt sopivaa. En tiedä mitä ihmettä etsii. Ehkä haluaa odottaa, että me muutamme pois ja jää sitten tähän.
Luulen myös, että hän jollain tapaa ajattelee, että se joka muuttaa, on se, joka toisen jättää. Eikä hän halua siitä syyllisyyttä. Hän on monesti sanonut minulle "eikö tämä nyt ole molempien tahto? Eikö tämä ero nyt ole yhteinen päätös?" Minä olen sanonut, että minä kyllä hyväksyn eron, mutta silti olisin halunnut mieluummin yrittää saada asioitamme kuntoon kuin erota. Ero oli hänen päätöksensä ja itse hänen täytyy ottaa nyt vastuu päätöksestään ja sen seurauksista.
Miehellä on melko varmasti suhde toiseen naiseen, vaikkei hän sitä itse mulle myönnäkään. Pieniä asioita tulee koko ajan ilmi, ovat sattumalta samassa paikassa lomalla, mies onkin työmatkallaan ollut päivän pidempään kuin olisi tarvinnut ja poikennut naisen mökkipaikkakunnalla tulomatkalla (ei tietenkään kertonut minulle, selvivi muuta kautta) ja niin edelleen.
Odotan itse jo omaa muuttoamme, vaikkakin tulevaisuus pelottaakin. Päiviä lasken ja parempaa odotan. Ja toivon pysyväni edes jokseenkin järjissäni nämä viimeiset kuukaudet.
että ero on ainoa vaihtoehto, jos ei ole keskusteluyhteyttä eikä perheterapiaan meno ole mahdollista. Tai jos kaikesta huolimatta haluat vielä neuvoja lukkiutuneeseen tilanteeseen, niin mene vaikka yksin parisuhdeterapiaan tai vastaavaan. Ammattilainen osaa varmaan neuvoa sinua eteenpäin paremmin kuin me täällä av:lla.