Miten ihmeessä jaksaisin vielä liitossani?

Kuulostaa siltä, että hän haluaa, mutta ei tuo sitä esille.

ja sitten joku olikin nostanut ketjua.



Toivon niin, että olet päässyt muuttamaan ja selvinnyt miehesi järjestämästä kammottavasta tilanteesta. On todella ala-arvoista, että kaikki toiminta jätetään sen jätetyn niskoille, itse vain odottelee, että koska lähdet. Ehkä se uusi suhde muuttaa sitten siihen tilallesi.



Tsemppiä ja voimia!

Miksi vain ruikutat etkä ole jo muuttanut?Ja mitä se auttaa että syytät miestä erosta? Olisiko hänen pitänyt pysyä kanssasi vaikkei hän kertomasi mukaan rakasta sinua? Ryhdistäydy, nainen! Elämää on eron jälkeenkin ihan varmasti. Älä jää tuleen makaamaan, vaan mene eteenpäin, sinulla on siihen kolme hyvää syytä (lapset).

Millasta sun lasten elämä on teidän perheessä? Mietihän sitä!

täytyy sanoa et arvasin miehelläsi olevan toinen nainen. Luultavasti joltain treffipalstalta, jota hoidetaan aluksi netin kautta ja sitten persoonallisemmin:(



Voisitko ap yrittää katkaista ne menneet tunnesiteet ukkoosi. Usko minua se on oikeasti vain ryhtiliike! Ajattele asia läpikotaisin ja tee päätös, muussa tapauksessa et huomaa miten antoisaa elämä voi olla lasten kanssa. Äläkä rupea ukkoasi avittamaan missään asioissa -ei se ole sen arvoista.



Itse en ole kokenut näitä asioita mutta auttanut olen monia!

Kerro lapsille erosta. Pyydä miestä mukaan mutta toimi, jos miestä ei kiinnosta. Suosittelen myös kirjoittamaan miehelle kirjeen. Kerrot siinä kaikki tuntemukset, mitä tämä vuosi on sinulla nostattanut. Älä jätä mitään pois. Sinun ei tarvitse kirjettä antaa hänelle koskaan mutta uskon, että olosi helpottuu, kun saat oikeasti kerrottua omat tuntemuksesi, koska tuo puhumattomuus on todella kuluttava voima. Jo tieto, että mies on luultavasti lukenut kirjeen ja tietää, mitä kaikkea olet kokenut, auttaa. Voihan hän tehdä vastaavan syytöskirjeen sinulle, mutta se ei ole sinun huolesi. Suosittelen antamaan kirjeen muuttopäivänä, koska mitään järkeähän ei enää ole noita asioita käsitellä. Ne ovat ollutta ja mennyttä ja saat laitettua niille pisteen, kun pystyt "riitelemään" miehen kanssa puhumalla suusi puhtaaksi.



Kerro nyt myös heti kaikille ystäville, tuttaville ja sukulaisille, että eroatte. Miksi salaat sitä? Mitä hyödyt siitä? Kerro myös ihan suoraan, että sinä olisit halunnut mennä pariterapiaan ja mies ei suostunut ja että uskot hänellä olevan toinen nainen. Ei se ole ilkeilyä tai syyttelyä vaan ihan fakta. Kun suostut pitämään yllä kulissia, leikit samaa leikkiä miehen kanssa. Ei sinun tarvitse ruveta miestäsi haukkumaan tai keräämään ympärillesi puolustajia vaan ole rehellinen itsellesi ja tunnusta, että tämä avioliitto on kuollut ja se ei enää herää henkiin. Tunnusta, että et kykene enää tekemään mitään sen hyväksi mutta lastesi ja itsesi hyväksi voit tehdä. On vapauttavaa sanoa totuus ääneen. Se kirpaisee ja silloin sitä voi myös itkeä, ihan lapsillekin. voit hyvin näyttää heille, että asia on sinulle kipeä. He tietävät sen jo, mutta eivät osaa käsitellä sitä, kun asioista ei puhuta.



Ole sinä se rehellinen vanhempi, joka puhuu ja kuuntelee. Älä siirrä miehesi perintöä lapsiinne. Puhumattomuus ja kulissien ylläpito kaatoi teidän avioliittonne, älä anna sen jatkua lastesi liittoihin asti vaan näytä toisenlaista mallia. Vaikka avioero sattuu lapsiin, olen varma, että he kokevat olonsa turvallisemmiksi, kun kerrot, mitä on odotettavissa eikä heidän tarvitse enää rämpiä pimeässä tuuliajolla. Ehkä he ovat jopa helpottuneita. Isän käytös on varmasti heillekin iso stressitekijä ja vaikka he eivät varmasti haluaisikaan muuttaa, voi olla helpottavaa purkaa sitä stressiä - valitettavasti sinuun. MItä enemmän tulee itkua, huutoa ja syyttelyä, sitä paremmin he saavat purettua pahaa oloaan ja alkavat paranemisen. Muista se.



Paljon voimia elämääsi. Selviät tästä hyvin.

noin vuosi sitten miehen kiinnostus seksiin lopahti kokonaan (tai siis nyt tajuan että kiinnostus seksiin minun kanssani). Minä olisin kyllä halunnut, mutta mies torjui kaikki aloitteeni. Koko liiton ajan minä olisin halunnut seksiä useammin kuin mies. Että semmoinen "kutina".



Luuletko muuten, että vaimon pihtaaminen tuolla käytöksellä loppuu?

Ok, eli ap ei siis alkanut pihtaamaan ja homman syy oli toinen nainen. En luule että pihtaaminen loppuu tällä nykyisellä käytöksellä kun ei se loppunut hyvälläkään käytöksellä, ihmetelköön rauhassa ja toivottavasti kitisee jossain palstalla kun mies käyttäytyy ihmeellisesti. Seksin puutteeseen tottuu kuitenkin yllättävän nopeasti, välissä ihan hitusen harmittaa enää kun ei saa seksiä mutta kyllä tuo hyvin hoituu ominkin käsin ja samaa taitaa rakas vaimonikin ajatella ;)



Onnea ap:lle uuden elämän johdosta, olkoon se menstyksekkäämpi kuin ennen.

koita ottaa etäisyyttä mieheen, etäänny tunnetasolla äläkä välitä syytöksistä. Etsi iloa elämääsi kaikkialta mistä sitä voit saada. Jos kerran vuoden kuluttua on tiedossa asunto, niin valmistele vuoden kuluttua tapahtuvaa muuttoa kuten parhaiten pystyt. Ja vuoden kuluttua sitten muutat pis.

Olen itse samassa tilanteessa; vielä noin vuosi olisi jaksettava. Mutta onhan sitä jaksettu tähänkin asti!

Yritän itse olla mahdollisimman paljon pois miehen näköpiiristä - teillä on sikäli hyvä, ettei hän edes ole kiinnostunut seurastanne vaan vetäytyy. Ole niin paljon lasten kanssa kuin voit ja anna heille kaikki positiivisuutesi, sillä hekin varmasti kärsivät miehesi käytöksestä.

Ja muista yksi juttu: valmistele lopullinen ero siten, että pääset tarvittaessa lähtemään ilman odotusaikaa. Valitettavasti nimittäin nämä välinpitämättömät narsistimiehet ovat usein myös niitä väkivaltaisia (nuoruuteni ex oli sellainen, nykyinen ei onneksi, vaikka muuten onkin melkein samat viat...).

Melko lailla varmaan osun jos sanon että ap:n kiinnostus seksiin väheni dramaattisesti viime suosien aikana miehensä kanssa. Mies jaksaa muutaman vuoden nöyristellä mutta kun huomaa että kotona ei saa niin sitten alkaa vituttamaan ja käytös on juuri tuon aloituslistan kaltaista. Mikähän helvetti siinä oikein on että naisilla ei seksi kiinnosta sitä vertaa että perhesopu olisi 100% taattu. Mies on hyvin yksinkertainen olento, se kun saa pari kertaa viikossa niin kotityöt rullaa ihan itsestään ja vaimoa kehutaan jne. eli juuri sitä käytöstä jota hameväki miehiltänsä haluaa! T: mies jonka vaimo alkoi pihtaamaan muutama vuosi sitten ja joka käyttäytyy kuten ap:n mies (tosin toista naista ei ole)

sitä persettä VAAN EI TEE MIELI ANTAA, kun toinen on kylmä; ilman esileikkejä ja hellyyttä?

Esim. seksin kinuaminen viikko synnytyksestä, kyvyttömyys ymmärtää vaimon väsymystä, empatiakyvyttömyys vaimon sairastuessa jne jne.

Itse en ole koskaan kerjännyt synnytysten jälkeen seksiä, olen kärsivällisesti odottanut. 6-8kk synnytyksen jälkeen yleensä onkin sitten saanut sitä herkkua.



Minä vien lapset hoitoon, haen hoidosta ja teen ruokaa töiden jälkeen. En käy baareissa juurikaan enkä kyläile ystävieni luona kuin satunnaisesti 1-2krt/kk. Siltikin pihdataan ja oma käytös on siis nykyään hyvin nuiva kotona, eipä sitä jaksa panostaa kun kerta toisen jälkeen torjutaan. Kädestä pitäminen istuen sohvalla ei valitettavasti korvaa seksiä.



Tässä nyt eksyttiin vähän aiheesta, hyvä kun ap:n tilanne on selviämässä. Tarkoitus ei ollut syyttää turhaan pihtariksi, mieshän siellä se vieraissa juoksija on.

koita ottaa etäisyyttä mieheen, etäänny tunnetasolla äläkä välitä syytöksistä. Etsi iloa elämääsi kaikkialta mistä sitä voit saada. Jos kerran vuoden kuluttua on tiedossa asunto, niin valmistele vuoden kuluttua tapahtuvaa muuttoa kuten parhaiten pystyt. Ja vuoden kuluttua sitten muutat pis.

Olen itse samassa tilanteessa; vielä noin vuosi olisi jaksettava. Mutta onhan sitä jaksettu tähänkin asti!

Yritän itse olla mahdollisimman paljon pois miehen näköpiiristä - teillä on sikäli hyvä, ettei hän edes ole kiinnostunut seurastanne vaan vetäytyy. Ole niin paljon lasten kanssa kuin voit ja anna heille kaikki positiivisuutesi, sillä hekin varmasti kärsivät miehesi käytöksestä.

Ja muista yksi juttu: valmistele lopullinen ero siten, että pääset tarvittaessa lähtemään ilman odotusaikaa. Valitettavasti nimittäin nämä välinpitämättömät narsistimiehet ovat usein myös niitä väkivaltaisia (nuoruuteni ex oli sellainen, nykyinen ei onneksi, vaikka muuten onkin melkein samat viat...).

mulla siis tuon eka viestin kirjoittamisesta on kohta vuosi aikaa ja ensi viikolla pitäisi tämän piinan päättyä. Rankkaa tulee olemaan, mutta ei se tämän pahemmaksi voi muuttua, vaikka mies nyt onkin ollut viimeisen puolitoista kuukautta mukavampi kuin aikoihin.

Koetan tehdä etukäteen kaiken minkä voin, mutta melkoinen urakka tämä muutto on, kun täällä päässä ei ole oikein ketään aikuista auttamassa ja lapsetkin pitää hoitaa itse tässä samalla.

Väkivaltaisuutta ei onneksi ole ollut enkä usko sen muuttuvan tässä viikon aikanakaan.

Kiitos kannustuksesta ja toivottavasti sulla vuosi sujuu edes jotenkuten, jollet muuttoa voi aikaistaa.

Miksi vain ruikutat etkä ole jo muuttanut?Ja mitä se auttaa että syytät miestä erosta? Olisiko hänen pitänyt pysyä kanssasi vaikkei hän kertomasi mukaan rakasta sinua? Ryhdistäydy, nainen! Elämää on eron jälkeenkin ihan varmasti. Älä jää tuleen makaamaan, vaan mene eteenpäin, sinulla on siihen kolme hyvää syytä (lapset).

Onko teillä avioliittoa, yhteistä omaisuutta, lapsia? Kun te ajattelette, että tollasessa tilanteessa, jossa on kolme lasta, koti jne. Voisi vain pakata laukut ja lähteä ovet paukkuen taakseen katsomatta?

Musta tuntuu, että moni vaimo lähtisi empimättä vaikka saman tien, mutta semmonen asia kuin vastuullisuus ja todellisuudentaju hillitsee. Hyvin harkittu ero on paras ero.

Ja nyt huonoon esimerkkiin: itselläni oli nuorempana ystävä, joka erosi alkoholistimiehestään yhden huonosti vietetyn joulun jälkeen. Sosiaalitoimisto avusti eron. Se ero ei kuitenkaan kestänyt, sillä nainen ei pärjännyt taloudellisesti yksin eikä ollut ketään joka olisi auttanut.

Tämän lisäksi lapset oireili ja arki yksin olikin paljon vaikeampaa kuin olisi luullut. Jo se toisen aikuisen läsnäolo helpottaa kummasti lasten kanssa.

Minusta ap on fiksu, kun miettii eron tarkkaan, antaa erolle aikaa. Hän on myös henkisesti jo päästänyt irti ja vahvistanut itseään sisältä. Eron tullessa hän voi keskittyä täysin lapsiin ja uuden kodin ja elämän rakentamiseen. Ap on siis vastuullinen ja toimii oikein.

Mä en kyllä muutenkaan tajua noita nopeita päätöksiä lapsiperheissä, kun asioita voi vain tehdä ajattelematta kunnolla ensin tai valmistautumatta mitenkään. Kyllä täytyy olla valmis myös selviämään seurauksista. Niitä tulee aina. Eikä ne aina ole niitä kivoja seurauksia.

Miksi vain ruikutat etkä ole jo muuttanut?Ja mitä se auttaa että syytät miestä erosta? Olisiko hänen pitänyt pysyä kanssasi vaikkei hän kertomasi mukaan rakasta sinua? Ryhdistäydy, nainen! Elämää on eron jälkeenkin ihan varmasti. Älä jää tuleen makaamaan, vaan mene eteenpäin, sinulla on siihen kolme hyvää syytä (lapset).

Onko teillä avioliittoa, yhteistä omaisuutta, lapsia? Kun te ajattelette, että tollasessa tilanteessa, jossa on kolme lasta, koti jne. Voisi vain pakata laukut ja lähteä ovet paukkuen taakseen katsomatta?

Musta tuntuu, että moni vaimo lähtisi empimättä vaikka saman tien, mutta semmonen asia kuin vastuullisuus ja todellisuudentaju hillitsee. Hyvin harkittu ero on paras ero.

Ja nyt huonoon esimerkkiin: itselläni oli nuorempana ystävä, joka erosi alkoholistimiehestään yhden huonosti vietetyn joulun jälkeen. Sosiaalitoimisto avusti eron. Se ero ei kuitenkaan kestänyt, sillä nainen ei pärjännyt taloudellisesti yksin eikä ollut ketään joka olisi auttanut.

Tämän lisäksi lapset oireili ja arki yksin olikin paljon vaikeampaa kuin olisi luullut. Jo se toisen aikuisen läsnäolo helpottaa kummasti lasten kanssa.

Minusta ap on fiksu, kun miettii eron tarkkaan, antaa erolle aikaa. Hän on myös henkisesti jo päästänyt irti ja vahvistanut itseään sisältä. Eron tullessa hän voi keskittyä täysin lapsiin ja uuden kodin ja elämän rakentamiseen. Ap on siis vastuullinen ja toimii oikein.

Mä en kyllä muutenkaan tajua noita nopeita päätöksiä lapsiperheissä, kun asioita voi vain tehdä ajattelematta kunnolla ensin tai valmistautumatta mitenkään. Kyllä täytyy olla valmis myös selviämään seurauksista. Niitä tulee aina. Eikä ne aina ole niitä kivoja seurauksia.

Kummallista, miten voikaan ventovieraan ihmisen kannustus tuntua hyvälle! Kiitos siitä.

ap

Kerro miehellesi Jeesuksesta ja pyydä häntä seurakunnan tilaisuuksiin ja mene itse mukaan. Minä uskon, että Jeesus korjaisi teidän elämässänne paljon asioita.

onhan se kiva, että ihminen on aivopesty tiettyyn kuvioon ja itse uskoo siihen, mutta koittakaa nyt hyvät ihmiset tajuta, että moni meistä painii ihan oikeiden ongelmien kanssa, mitä ei mitkään jeesustelut ja hihhuloinnit korjaa.

Fiksua olisi olla hiljaa silloin kun ei oikeasti osaa auttaa.

Ap:lle - kuinka kauan tilanne on jatkunut tällaisena? Jos on lyhyemmällä aikavälillä tapahtunutta niin asia on ehkä korjattavissa, silloin tarvitsette ulkopuolista keskusteluapua.

Jos taas tilanne on jatkunut jo pitempään eikä mies ole halukas keskusteluun niin mieti ihan tosissasi kaksi kertaa, kuinka kauan haluat olla vielä kynnysmattona - ja kuinka kauan haluat välittää lapsillesi vääristynyttä kuvaa parisuhteesta (sen oman kodin parisuhdemallin kun lapset useimmiten siirtävät omiin parisuhteisiinsa).

Sinun eikä lasten tarvitse sietää ihan mitä tahansa kohtelua. Monesti ero on paras ratkaisu.

Ap:lle - kuinka kauan tilanne on jatkunut tällaisena? Jos on lyhyemmällä aikavälillä tapahtunutta niin asia on ehkä korjattavissa, silloin tarvitsette ulkopuolista keskusteluapua.



Jos taas tilanne on jatkunut jo pitempään eikä mies ole halukas keskusteluun niin mieti ihan tosissasi kaksi kertaa, kuinka kauan haluat olla vielä kynnysmattona - ja kuinka kauan haluat välittää lapsillesi vääristynyttä kuvaa parisuhteesta (sen oman kodin parisuhdemallin kun lapset useimmiten siirtävät omiin parisuhteisiinsa).



Sinun eikä lasten tarvitse sietää ihan mitä tahansa kohtelua. Monesti ero on paras ratkaisu.

[/quote]

Kiitos vastauksestasi. Jos luit koko ketjun, huomasit varmaan, että muutamme erillemme ensi viikolla.



Kummallista, mutta en tunne huonoa omaatuntoa siitä, että olisin välittänyt huonoa parisuhdemallia lapsilleni, vaikka vuoden olen tässä sinnitellytkin. Itse olen aina ajatellut, että pakeneminen on huono ratkaisu ja ehkä siksi olenkin jaksanut näin kauan. Uskon, että parisuhteessa pitää yrittää kaikkensa ja helpolla ei saa luovuttaa. Sekään ei ole hyvä parisuhdemalli, että lähdetään heti erilleen, kun on vaikeaa.



Lisäksi vastuu lapsista ja heille välittyvästä parisuhdemallista ei ole yksin minun vastuullani. Minun ei tarvitse sietää mitä tahansa kohtelua, mutta miehellä on osaltaan myös vastuu siitä, millaisen parisuhdemallin hän lapsillemme välittää. Myös hän olisi voinut lähteä. Tai sitten muuttaa käytöstään.



Toinen syy yhdessä olon pitkittymiseen on asuntotilanne ja se, etten ole halunnut lapsille liikaa muutoksia lyhyen ajan sisään. Nyt ero tuntuu helpotukselta ja vapauttavalta ajatukselta.

Ehkä sinunkin olisi pitänyt harkita yhtä kauan yhteenmenoa ja lastentekoa kuin harkitsit tuota eroa. Olisi muutama avioerolapsi taas vähemmän kärsimässä vanhempiensa ajattelemattomuudesta.

voi alkaa mieskin saada suhun uutta kosketuspintaa ja kipinää sen jälkeen. Miksi se on naisten niin vaikea tajuta, että ei ole elättäjälläkään helppoa. Ei ole vissiin miehelläsi ollut hauskoja äitiyslomia tai hoitovapaita. Viettäkää myös aikaa keskenänne jossain muualla kuin kotona. Teidän homma jumittaa, ei se tarkoita että kaikki rakkaus on kuollut.

Kuulostaa varmaan vähän klisheiseltä, mutta avaanpa tätä hieman.



Tosiasia on, että miehesi on lakannut katsomasta sinua pilke silmäkulmassa. Varmasti syynä on jokin edellä epäillyistä, mutta en usko että se on koko totuus.



Miten katsot itse itseäsi nykyään? Kannatko itseäsi ylpeänä? Oletko tyytyväinen aikaansaannoksiisi, ulkonäköösi, tunnetko olevasi "hyvä tyyppi"? Todennäköisesti jos itse tunnet näin, miehesi tuntee sen myös. Ja jos ei, niin eipä se ole muutenkaan pahitteeksi.



Keskity näihin:



- Pidä huolta ulkonäöstäsi - mitä ikinä se kohdallasi tarkoittaa. Ehkä sinulle on tärkeää laittaa hiuksesi, jotta tunnet olevasi jonkin näköinen. Ehkä riittää, että laitat vaatteet päälle aamulla vapaapäivänä sen sijaan että hengailet yöpuvussa. Joka tapauksessa, viritä itsesi siihen kuntoon, että osaat kävellä ylpeänä itsestäsi ja tuntea olevasi jotakin. Se auttaa vähintään sinua, jollei herätä miestäsi.



- Tee asioita joista pidät. Tämä edistää omaa hyvänolon tunnetta. Kuten edelläkin sanottiin, niin sinulla tulee olemaan omat menot vähissä jos rupeat yksinhuoltajaksi. Huolehdi nyt siis siitä, että keräät jaksamista varastoon. Näe ystäviä. Jätä mies lastenhoitajaksi. Mies huomaa taatusti muutoksen sinussa, ja tämä toimii herättäjänä joka kertoo hänelle että on aika tehdä jotain jos hän vain haluaa puuttua tilanteeseen.



- Luo katsaus muuhun elämääsi. Onko sinulla miellyttävä työpaikka? Jos ei, lähetä kasa hakemuksia ja vaihda parempaan. Tämäkin kohottaa omaa mielialaasi. Nukutko riittävästi? Jos et, järjestä asia niin että sekin korjaantuu. Milloin olet viimeksi käynyt etelänlomalla? Voisitko käydä vaikka naisporukalla?



Eli toisin sanoen, kukapa sen kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse. Jos miehesi ei huomaa eroa, niin joku toinen mies taatusti huomaa.

Kyselit että miten jaksaisi elää saman katon alla ja vähentää tota omaa epäonnistumisen tunnetta.



Se lääke on nimenomaan se, että "teet" itsellesi hyvänolon. Suosittelen yllä olevia vinkkejä, ja kaikkea muutakin sellaista mistä tykkäät. Uudet harrastukset, jne.



Ota harrastus siitä, että koetat näyttää kotona mahdollisimman hehkeältä, ja sitten et kuitenkaan yritäkään lähestyä miestäsi. Sen sijaan että kärsit siitä ettei hän lähesty, viritä aivosi niin, että nautit siitä miten esiinnyt hänen seurassaan, ja ime itseesi hyvänolontunnetta siitä, kuinka mies näkee mistä hän on jäänyt paitsi. Älä tee tätä helpoksi miehelle vaan anna hänen tehdä aloite jos vielä haluaa sinua lähestyä. Älä sorru ruikuttamaan, vaan kanna päätäsi korkealla ja ole ylpeä siitä, että osaat ottaa etäisyyttä. Voisi ajatella, että leikit vaikeasti tavoiteltavaa. Samalla ole kuitenkin ystävällinen ja mukava - kaikin puolin "parempi ihminen". Muistuta itseäsi siitä, kuinka olet "parempi ihminen", hehkeä ja ylpeä itsestäsi. Siitä saat energiaa.



Tuolla alussa taisit sanoa että miehesi kommentoi tyyliin "älä vaivaudu siivoamaan kun kuitenkin joudun itse tekemään sen uudestaan paremmin". Älä alistu tekemään tällaisia hommia. Jos mies ei apuasi kaipaa, keksit varmasti monia asioita, joita tekisit mieluummin. Vaikka sitten kodin ulkopuolella. Toisaalta, ehkä on jotakin minkä tiedät tekeväsi hyvin (ja miehesikin tietää). Keskity niiden asioiden tekemiseen. Korostat siis parhaita puoliasi. Samalla osoitat ettet ole laiskimus joka jättää kaiken hänen huolekseen. Jos olet vaikka perheen ruoanlaittaja, laita välillä jotakin vähän hienompaa ruokaa ja tee kiva kattaus. Tai jotain vastaavaa. Näytä mihin parhaimmillasi kykenet, mutta älä tee tästä numeroa. Kyllä miehellä on silmät päässään.



Ja koko ajan, muista mitä hienouksia olet tehnyt, ja ole ylpeä itsestäsi.



Jos vuoden päästä tosiaan olet siinä tilanteessa että olet muuttamassa pois, niin oletpahan tekemässä sen ihan eri fiiliksellä. Ja olet myös vuoden verran käynyt ulkona ja harrastanut kaikenlaista, joten yksinhuoltajan taipaleesi ei ala yksinäisyydestä.