Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä jaksaisin vielä liitossani?
15.01.2011 |
Ollaan oltu yhdessä 19 vuotta, lapsia 3 joista nuorin vasta 1,5.
Puolisoni
- on aina pahalla päällä
- tekee iltaisin ja viikonloppuisin töitä työhuoneessaan
- tekee kotitöitä, mutta marttyyrimaisesti huokaillen ja minun tekemiäni töitä väheksyen (esim. älä sinä siivoa, kun joudun kuitenkin tekemään sen sitten uudestaan)
- ei halua seksiä kanssani
- välttelee kosketusta kanssani
- ei kerro minulle asioistaan tai menoistaan
- jos minä olen kotona, hän lähtee ulos kävelylle tai lenkille, viipyy kunnes lapset laitettu iltakuntoon
- haluaa käydä baareissa ilman minua, vaikka voitais mennä yhdessäkin, baareissa käy pari kertaa kuussa
- vastailee tiuskien lähes kaikkeen
- juovuksissa haukkuu minut
- on valehdellut parikin kertaa asioista, jotka olivat minulle tärkeitä
- käyttää välillä tolkuttomasti alkoholia, tähän tosin nyt tullut parannusta
- uhkaa välillä tappaa itsensä, sitten peruu, koska olen hänen mielestään niin onneton, etten pärjäisi ilman häntä
- ei riitele, eikä keskustele asioista, vaan antaa periksi, mutta äyskii ja on vihainen, vaikka yrittäisin kysyä hänen mielipidettään, ei sano sitä
- ei ole kiinnostunut asioistani, ei kysele koskaan miten päivä on mennyt tai jos olen käynyt jossain erityisessä paikassa ei kysy, missä olin tai millaista oli tms. Jos minä kyselen vastaavia, pitää sitä yksityisasioihin puuttumisena.
En tiedä mikä on muuttunut tai mitä on tapahtunut, mieheni ei halua keskustella asiasta. Eihän noista kai mikään asia kovin paha ole ja vikaa on kyllä minussakin, mutta minulle tämä on tosi raskasta.
Tunnen itseni tosi arvottomaksi, kun huomaan, että olen miehelleni fyysisesti vastenmielinen ja muutoin yhdentekevä.
Miten jaksaisin vielä vuoden tätä liittoa? Käytännön neuvoja kaipailen. Vuoden päästä ero sujuisi helpommin, koska minulla olisi silloin asunto minulle ja lapsille.
Kommentit (123)
koita ottaa etäisyyttä mieheen, etäänny tunnetasolla äläkä välitä syytöksistä. Etsi iloa elämääsi kaikkialta mistä sitä voit saada. Jos kerran vuoden kuluttua on tiedossa asunto, niin valmistele vuoden kuluttua tapahtuvaa muuttoa kuten parhaiten pystyt. Ja vuoden kuluttua sitten muutat pis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noita vaihtoehtoja olen ajatellut itsekin, joko hän ei rakasta mua tai on masentunut.
Mutta lääkäriin hän ei lähde, kun masentuneet ovat hänen mielestään hulluja tai sitten niiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä enemmän töitä laiskottelun sijaan.
Rakasta sitä miestä, jonka uskon olevan tuon "mörököllin" alla jossain. Mutta alan uskoa, ettei se sieltä enää tule esiin. Viime aikoina ei ole näkynyt pilkahdustakaan. Toisaalta aion vuoden vielä katsoa, sitten asuminenkin järjestyy helposti.
En ihmettele. Ottaisi jalat alleen ja nopeasti.
Noita vaihtoehtoja olen ajatellut itsekin, joko hän ei rakasta mua tai on masentunut.
Mutta lääkäriin hän ei lähde, kun masentuneet ovat hänen mielestään hulluja tai sitten niiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä enemmän töitä laiskottelun sijaan.Rakasta sitä miestä, jonka uskon olevan tuon "mörököllin" alla jossain. Mutta alan uskoa, ettei se sieltä enää tule esiin. Viime aikoina ei ole näkynyt pilkahdustakaan. Toisaalta aion vuoden vielä katsoa, sitten asuminenkin järjestyy helposti.
ap
ap saisi hoitoa.
Mihin hoitoon pitäisi mennä? Jos se parantaa tilannetta, menen kyllä hoitoon vaikka heti. Kerro vain minkälaista hoitoa minun pitäisi saada?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noita vaihtoehtoja olen ajatellut itsekin, joko hän ei rakasta mua tai on masentunut.
Mutta lääkäriin hän ei lähde, kun masentuneet ovat hänen mielestään hulluja tai sitten niiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä enemmän töitä laiskottelun sijaan.Rakasta sitä miestä, jonka uskon olevan tuon "mörököllin" alla jossain. Mutta alan uskoa, ettei se sieltä enää tule esiin. Viime aikoina ei ole näkynyt pilkahdustakaan. Toisaalta aion vuoden vielä katsoa, sitten asuminenkin järjestyy helposti.
haluaisit pois, niin lähtisit jo. Mikä vuoden päästä on muka helpompaa? Taidat nauttia marttyyrinleimastasi? Jo lasten takia (jos niitä on, en edes huomannut viestistäsi) kannattaisi lähteä.
Noita vaihtoehtoja olen ajatellut itsekin, joko hän ei rakasta mua tai on masentunut. Mutta lääkäriin hän ei lähde, kun masentuneet ovat hänen mielestään hulluja tai sitten niiden pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä enemmän töitä laiskottelun sijaan. Rakasta sitä miestä, jonka uskon olevan tuon "mörököllin" alla jossain. Mutta alan uskoa, ettei se sieltä enää tule esiin. Viime aikoina ei ole näkynyt pilkahdustakaan. Toisaalta aion vuoden vielä katsoa, sitten asuminenkin järjestyy helposti.
ap
vastauksesta.
noin varmaa itsekkin toimisin.
hankala tilanne sulla.
voimia kovasti sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap saisi hoitoa.
Mihin hoitoon pitäisi mennä? Jos se parantaa tilannetta, menen kyllä hoitoon vaikka heti. Kerro vain minkälaista hoitoa minun pitäisi saada? ap
Katsokaa ensialkuun yhdessä elokuva Fireproof!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin oletan että iso osa tämän palstan kävijöistä on myös kotiäitejä.
Miten olisi jokin pariterapia? Voisit ehkä käydä siellä yksinkin, jos miehesi ei halua. Sieltä voisit saada näkökulmia siihen, miten saisit miehesi avautumaan sinulle tai sitten varmistusta siihen, että teet oikean ratkaisun lähtemällä.
Tilanteesi kuulostaa kyllä sietämättömältä, ja itsekin ehdotan ns. surutyön tekemistä jo valmiiksi. Älä siis odota ja toivo turhia vaan ala elää tässä ja nyt. Pyri itse löytämään iloa elämääsi ja saamaan kaikki mahdollinen irti tästä elämästä. Yritä järjestää itsellesi ainakin kerran viikossa jokin kiva meno, jolloin mies voisi katsoa lapsia. Yksinhuoltajana menoja on sitten harvemmin. Joskus voisit ihan kokeilla positiivista palautetta miehellesikin. Kun olet ollut jossain kivassa paikassa, kerro siitä miehellesi. Kysy häntä mukaan esim. elokuviin, mutta älä odota, että hän tulee äläkä pety. Mene sitten yksin/ystävän kanssa. Suhtaudu häneen kuin johonkin äksyyn ystävään, jolle yrität tarjota mahdollisuuksia päästä irti kiukustaan mutta jonka kiukusta et ole vastuussa.
Minusta tosin tuntuu, että miehelläsi on joku toinen, ja siksi äksyilee sinulle ja haukkuu sinua. Saa itselleen syyn pettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä ei tähän aikaan yöstä tule turhan montaa
Miten olisi jokin pariterapia? Voisit ehkä käydä siellä yksinkin, jos miehesi ei halua. Sieltä voisit saada näkökulmia siihen, miten saisit miehesi avautumaan sinulle tai sitten varmistusta siihen, että teet oikean ratkaisun lähtemällä.
Kävin kerran yksin parisuhdeterapeutilla, puoliso ei suostunut mukaan. Pistin kuitenkin paperille asioita, joita terapeutti sanoi ja annoin miehelle luettavaksi ja kysin hänen mielipidettään. Mies sanoo vain ettei ole ehtinyt niin tarkkaan sitä katsoa (aikaa ollut yli kuukausi).
Joskus voisit ihan kokeilla positiivista palautetta miehellesikin.
Positiivinen palaute ei ole tuottanut tulosta, mutta sitä aioin sinnikkäästi jatkaa yhä.
Kun olet ollut jossain kivassa paikassa, kerro siitä miehellesi.
Miestä ei kiinnosta, vastaa jotain joojoo tai aijaa ja lähtee toiseen huoneeseen tai alkaa keskittyä töihinsä tai vaihtaa puheenaiheen johonkin arkipäivän askareeseen liittyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omallani oli vastaavat oireet ja suhde työkaveriinsa kolmen vuoden ajan. Enkä minä tyhmä tiennyt mitään.
että yrittäisit saada miehen mukaan parisuhdeterapiaan. Eron ei pitäisi olla aina se ensimmäinen vaihtoehto. Pitkät parisuhteet vaativat yrittämistä ja niissä on ala- ja ylämäkiä. Miehesi voi olla vaikka vaan kyllästynyt kun elämä rullaa samaa rataa tai hänellä voi olla vaikka erektio-ongelmia? Suomalaiset miehet eivät puhu, vaan sulkeutuvat ja mököttävät omien ongelmiensa keskellä. Yritä saada mies heräämään tilanteeseen ja vaikka sinne terapeutille aikaa.
meillä on vähän samanlainen ukko. Tosin on nyt vähän rauhoittunut kun aloin itse "hyökätä" - siis haukuin häntä joka asiasta, sain hirmu raivareita ja uhkasin tappaa hänet tai erota jne.
Nykyään korostaa miten sivistynyt hän on ja miten brutaali minä olen. Minä aina haukun ja moitin häntä, hän ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Huokaus.Itsellä on ihan tunteet kuolleet, tosin ei niitä koskaan ole pahemmin ollutkaan. valitsin miehen liikaa ukoisten seikkojen perusteella, vaikka havaitsinkin hänet heti "vaikeaksi". Mutta nyt en osaa esim seksiä ajatella hänen kanssaan ollenkaan. Varsinkin nuorimman lapsen odotusaika oli yhtä helvettiä kun haukuttiin taukoamatta ja oli muutenkin herkkänä :(
Haaveilen omasta salaisesta elämästä, lottovoiton turvin. Siis niin että pitäisin kulissit kunnossa mutta keskittyisin omaan elämään. Lopettaisin työnteon ja maksaisin "palkan" itse salaiselta tililtä. Tekisin muka pitkää työpäivää ja mies saisi pyörittää kotia :D Oikeasti sanoisin itseni irti ja huvittelisin jossakin.
Eroon on iso kynnys, koska ollaan uskovaisia ja saisin erotessa päälleni suvun ja kavereitten vihan. Ei kiva.
Meillä on 5 lasta, nuorin 1,5 v.
Miten jaksat tuota arkea, kun muutostakaan ei ole näkyvissä? Kuinka pystyt tuon keskellä säilyttämään uskosi itseesi etkä anna jatkuvien loukkausten masentaa itseäsi?
Niitä ei tähän aikaan yöstä tule turhan montaa
Miten olisi jokin pariterapia? Voisit ehkä käydä siellä yksinkin, jos miehesi ei halua. Sieltä voisit saada näkökulmia siihen, miten saisit miehesi avautumaan sinulle tai sitten varmistusta siihen, että teet oikean ratkaisun lähtemällä. Kävin kerran yksin parisuhdeterapeutilla, puoliso ei suostunut mukaan. Pistin kuitenkin paperille asioita, joita terapeutti sanoi ja annoin miehelle luettavaksi ja kysin hänen mielipidettään. Mies sanoo vain ettei ole ehtinyt niin tarkkaan sitä katsoa (aikaa ollut yli kuukausi). Joskus voisit ihan kokeilla positiivista palautetta miehellesikin. Positiivinen palaute ei ole tuottanut tulosta, mutta sitä aioin sinnikkäästi jatkaa yhä. Kun olet ollut jossain kivassa paikassa, kerro siitä miehellesi. Miestä ei kiinnosta, vastaa jotain joojoo tai aijaa ja lähtee toiseen huoneeseen tai alkaa keskittyä töihinsä tai vaihtaa puheenaiheen johonkin arkipäivän askareeseen liittyväksi.
Tuo ap:n mies on täys mulkku ja nyt te pyydätte puolisoa matelemaan ja "juttelemaan". Eiköhän juttelukortti ole jo käytetty.
mielestäni olen nyt jo aika lailla katkaissut tunnesiteet mieheen. Mutta silti, näemme toisiamme liki päivittäin ja jaamme yhä kodin ja meillä on yhteiset lapset ja vaikka haluankin vain liittomome vihdoin päättyvän, on mies ihminen, jota rakastin melkein 20 vuotta ja jonka kanssa olen asunut kauemmin kuin omien sisarusteni ja vanhempieni kanssa. En minä ainakaan sellaista tuosta vain pysty unohtamaan, vaikka mies pystyykin. Hän ei täysin merkityksetön minulle ole kuitenkaan. Välillä sattuu ja lujaa.
Miksi en ole muuttanut: perin ison asunnon hyvältä paikalta entisestä asuinkaupungistamme (minun kotikaupunkini) ja meidän oli puhe muuttaa sinne, kunhan olisimme kokeilleet asumista täällä miehen kotikaupungissa, josta mies sai töitä.
Vuokrasin asuntoni vanhalle sukulaispariskunnalle, jonka piti päästä johonkin uuteen palvelutaloon jo lokakuun aikana. Nyt palvelutaloon ei pääsekään (rakennustyöt viivästyneet) ennen vuodenvaihdetta enkä voi heitä kadullekaan heittää, joten tässä yhä asun. Mies aikoi jo keväällä muuttaa pois, mikä olisi helpottanut tilannetta, mutta ei ole jostain syystä saanut muutettua. Siihen muuttolupaukseen minä luotin ja sitä odotellessa jaksoin aina viikosta toiseen. Nyt jo uskon, ettei taida muuttaa, vaan odottaa meidän lähtevän ja jää sitten tähän.
Jostain syystä mies halusi, etten kertoisi erostamme vielä kenellekään ja minä menin lupaamaan. En haluaisi rikkoa lupaustani, en halua alentua miehen tasolle, kun tiedän miten pahalta rikotut lupaukset tuntuvat. Siksi en kerro erosta kenellekään. Mutta enää en esimerkiksi ole kaunistellut miehen juopottelua tai selitellyt baarireissuja, joita siis on jo pari kertaa viikossa. Olen kertonut saaneeni töitä toiselta puolelta maata ja muuttavani sinne lasten kanssa.
Olen muuten kirjoittanut kirjeen miehelleni, useitakin. Niissä olen purkanut vihaani ja kaikkia iitä tunteita, jotka minusta tekevät miehen mielestä heikon ja avuttoman. En tosin ai antaa tai lähettää niitä miehelle, sillä tiedän hänen vain halveksivan ja pitävän heikkoutena sitä, että ero teki kipeää ja hänen käytöksensä loukkasi. Sitä paitsi hän ajattelisi ja uskoisi minun liioitelleen ja olevan liian herkkätunteinen, jos näyttäisin kirjeet hänelle.
Tuosta lapsille puhumisesta: Olen joskus lapsille jotain sanonutkin, mutta kun lapset ovat kertoneet miehelle, mitä sanoin ja yrittäneet kai jutella hänen kanssaan asiasta, on mies aina suuttunut minulle. En saisi kuulema sanoa, että iskä ei enää rakasta äitiä tai että iskä ei halua muuttaa kanssamme, koska sillä tavoin mustamaalaan häntä. Ehkä tosiaan olen yhä niin katkera, etten pysty puhumaan asoista syyllistämättä miestäni ja siksi olen ajatellut, että on parempi vielä olla hiljaa asiasta ja odottaa joko oman katkeruuden kuihtumista tai miehen halua kertoa asiasta.
Tuosta toisesta en ole puhunut kenellekään. Enhän ole satavarma asiasta.
En muuten oikeastaan tiedä, onko ero minulle enää kipeä asia. Olen vihainen siitä tavasta, jolla tämä ero tulee, mutta itse ero on kyllä helpotus ja varmaan parantaa kaikkien elämää (myös lasten, toivottavasti). Tapa, jolla mies eron teki ja jolla hän minua kohtaan käyttäyy on osoittanut minulle, että hän ei ole ihminen, jonka kanssa halaisin jakaa elämääni. Toisaalta, kuten kirjoitin, ei hän ihan merkityksetön minulle ole kuitenkaan. Hänen välinpitämättömyytensä loukkaa ja hän saa minut tuntemaan itseni täysin kelpaamattomaksi ihmiseksi. Kunhan pääsemme omaan asuntoomme, helpotta varmasti.
ap saisi hoitoa.