Miten aktiivisia n. 70-v vanhempanne ovat?

Ei meillä voi äitiä aktivoida. Se on ollut ainakin koko mun elämäni ajan sellainen syrjäänvetäytyvä ja passiivinen. Jotenkin varmaan masentunutkin. Enää viimeiseen viiteentoista vuoteen se ei ole käynyt edes kirjastossa, vaikka tykkää lukemisesta. Mun aktivointi on sitten sitä, että ostan sille kirjoja.

Äiti on käynyt yhden ainoan kerran mun luona tässä isossa kaupungissa, johon muutin heti lukiosta päästyäni. Joskus haaveilen siitä, että se tulisi ja käytäisiin katsomassa kaikkia nähtävyyksiä ym. Mutta ei se tule. 

Joskus itkettää, kun ajattelen, minkälainen osallistuvampi äiti se on jaksanut olla vielä sisarusten lapsuudessa ja nuoruudessa, käynyt siskon opiskelukaupungissakinn aikoinaan ihan kaikkea katselemassa.

Äidin takia en ikinä itse hankkisi enää lapsia nelikymppisenä. Lisäksi kun äidin vanhemmatkin oli sen saadessaan iäkkäitä, niin mulla ei ole koskaan ollut siltä puolelta isovanhempiakaan. Ristiinnaulitkaa, jos siltä tuntuu.

Isä on 66v ja hän viettää varmaan kolmanneksen vuodesta mökillä pohjoisessa jossa touhottaa kaikenlaista, aina joku projekti meneillään. Käyvät sukuloimassa äitini kanssa (äiti tehnyt sukututkimusta ja joitain uusia sukulaisia on löytynyt isän puolelta). Käy entisten kavereidensa kanssa kahvilla ja lounaalla. Tekee jonkun verran ikkunanpesu ja huonekalujenkasaamiskeikkoja. Talonyhtiön hallitus teettää jonkin verran töitä myös ja muut talonyhtiön asiat. Hiukan on kuitenkin jo muistamaton, joten kun 70v on lasissa voi tilanne olla täysin eri.

Äiti on vasta 63 ja on töissä.

No se kuulkaa tässä juuri on varoittava esimerkki, miten ihmisen koko olemukseen, muistiin, energisyyteen vaikuttaa jo sekin, ettei saa niitä uusia vaikutteita mistään!! Kyllä se olisi vanhemmalla iällä NIIN tärkeää tavata ihmisiä, harrastaa, matkustella, lukea, oppia jotain uutta jne jne. Muuten aivot surkastuvat. Ihan silmissä näen miten äidin piirit vain pienevät vuosi vuodelta:((.



Kamalinta on juuri se, miten hän vaikuttaa isäänikin. Isäni on aina tykännyt mennä ja tulla, mutta kun ei äiti lähde mihinkään niin isäkin on vähentänyt menojaan.



Todella paljon harmittaa eritoten lastenlasten puolesta kun eivät juuri tapaa vanhempiani. Etäisyys ei siis ole ongelma. Vaan lähinnä se, ettei esim. äitini koskaan tulisi käymään iltaisin. Tai pyydä meitä tulemaan kahville tms. Viimeksi kävimme isänpäivänä heillä... Kesällä kävivät meillä kerran. Etäisyyttä siis vain 5 km!!



Toivoisin niin kovasti, että olisivat aktiivisia. Elämä on kuitenkin vain tässä ja nyt. Miksi se pitää haaskata tuolla tavoin? Siis televisiota katsellen joka ilta... Tai ehkei se ole vanhempieni mielestä haaskausta?

Etpä ole itsekään kauhean useasti käy.



Omat vanhempani ovat koko syksyn sairastaneet paljon. Molemmilla myös vaikeat pitkäaikaiset sairaudet. Äitiäni on kahdesti leikattu tänä syksynä. Isä saanut kuulolaitteen, perussairaus on pahentunut. Ensi viikolla äidillä kolmas leikkaus edessä. Suree nyt kovasti miten sisareni 38v saa tarjottua meillä koko suvulle jouluaaton illallisen:). Ai niin, ennen leikkausta ehtii kyllä Ruotsin risteilylle, eläkeläisten pikkujouluihin ja eläkeläisten jouluruokailuun.



Välillä surevat kun perussairaudet vaativat heitä elämään säännöllistä elämää, toisaalta osaavat pitää sitäkin rikkautena, on pakko herätä viimeistään klo 8.00 syömään ja lääkkeenottoon ja pitää muutenkin huoli säännöllisestä ruokailusta ja levosta.



Huomaa kyllä että ovat kovasti vanhentuneita viimeisen vuoden aikana, mutta yhdessä yrittävät pitää mielialaa korkeana, vaikka varsin nuoria 70-75v ikätovereita tuntuu kaatuvan viereltä.

nyt lähtee jouluksi laivalle, viime viikonloppuna oli humpalla. Lisäksi hänellä on harrastuksia joka päivälle. En tajuu miten jaksaa, mutta mukavampaa tuo on kuin että kotona istuisi.

Tutustupa vähän tarkemmin vanhenemisen aiheuttamiin fysiologisiin vaikutuksiin. Niitä on leegio, ja ne vaikuttavat kaikki samaan suuntaan: siihen, että aktiivisuus vähenee. Ei enää tee mieli niin paljon hääriä, kun ei kuule eikä näe samoin kuin ennen. Jaksaminen heikkenee ihan jokaisella vaikka kuinka liikkuisi ja kun se alkaa (monista syistä) olla hankalaa niin eipä sitä juuri tule enää lähdettyä. Muistin heikennyttyä on eksymisen vaarakin jo lähellä.



Nuoret luulevat usein, että vanhukset ovat vielä reippaita (tai voisivat olla halutessaan reippaita), koska he näyttävät pärjäävän kotona ihan hyvin. No niinhän he kotona pärjäävätkin, mutta vähänkin vieraammissa olosuhteissa ovat jo täysin hukassa. Epävarmuutta ei kuitenkaan haluta nättää vaan mieluummin jäädään kotiin.



Ei tässä ole kysymys pelkästään haluamisesta, vaan myös kykenemisestä. Vanhat eivät enää kykene samaan mitä nuoret. Ja sen jälkeen ei enää haluakaan.

Ettei vain olisi Alzheimer jo hiipimässä? Yhdessä miehen kanssa arki vielä sujuu, kun toinen kertoo, mitä tehdään. mutta pidempien "liikesarjojen" muistaminen alkaa jo olla vaikeaa. Ehkä hän ei kutsu teitä käymään, koska ei enää osaa laittaa kahveja pöytään. Näin kävi omalle lähiselleni. Vasta paljon myöhemmin tuli diagnoosi. Muistisairaudet etenevät hiipien ja ne yleensä salataan ihan viimeiseen asti.

Tutustupa vähän tarkemmin vanhenemisen aiheuttamiin fysiologisiin vaikutuksiin. Niitä on leegio, ja ne vaikuttavat kaikki samaan suuntaan: siihen, että aktiivisuus vähenee. Ei enää tee mieli niin paljon hääriä, kun ei kuule eikä näe samoin kuin ennen. Jaksaminen heikkenee ihan jokaisella vaikka kuinka liikkuisi ja kun se alkaa (monista syistä) olla hankalaa niin eipä sitä juuri tule enää lähdettyä. Muistin heikennyttyä on eksymisen vaarakin jo lähellä.

Nuoret luulevat usein, että vanhukset ovat vielä reippaita (tai voisivat olla halutessaan reippaita), koska he näyttävät pärjäävän kotona ihan hyvin. No niinhän he kotona pärjäävätkin, mutta vähänkin vieraammissa olosuhteissa ovat jo täysin hukassa. Epävarmuutta ei kuitenkaan haluta nättää vaan mieluummin jäädään kotiin.

Ei tässä ole kysymys pelkästään haluamisesta, vaan myös kykenemisestä. Vanhat eivät enää kykene samaan mitä nuoret. Ja sen jälkeen ei enää haluakaan.

ikänsä puolesta voisi olla kovinkin aktiivisia, enemmän vaikuttaa mahdolliset sairaudet. Lievä masennus on varmasti paljon yleisempää ikääntyvillä kuin mitä uskotaan ja aiheuttaa sitä kotiin käpristymistä.

Pelaavat tennistä, lenkkeilevät, matkustelevat paljon, tapaavat ystäviä, harrastavat ruuanlaittoa, viinejä jne.



Vastaavan ikäinen anoppi puolestaan on jo kauan ollut fyysisesti aika raihnainen, ja perusluonteeltaankin hän on aina ollut hyvin sisäänpäinkääntyvä ja passiivinen. Omalla pihallaan hän rapsuttelee mutta ei halua poistua kotoaan ellei ole aivan pakko.

Tähän asti he ovat olleet hyvin aktiivisia, matkustelleet ja osallistuneet yhdistyselämään yms., sekä hoitaneet lapsenlapsiaan usein ja mielellään.

Nyt isäni on sairastunut melko vakavasti, ja suurin osa menoista on jäänyt. Äiti haluaisi olla vain ja ainoastaan kotona, ja pelkäänkin että kun isästäni aika jättää, hän ei liiku enää missään lainkaan, ellen minä sitten saa häntä sieltä jotenkin liikeelle.

Meillä ainakin on itsestään selvyys että mummolaan mennään ilman erillistä kutsua. Viikon kuluttua tulisi soitto että kuka on kuoleman sairas kun ette ole käyneet tai edes soittaneet.

Tottakai ymmärrän etteivät enää jaksa samalla tavoin kuin ennen, mutta minua surettaa, että äitini kohdalla tämä jaksaminen on mennyt alamäkeä jo kauan:(. Sanoisin, että hän on itse itsensä asettanut myös passiiviseen osaan, kun ei nuorempanakaan ole viitsinyt mitään hommailla. Ihminen myös surkastuu, jos ei saa virikkeitä ulkoapäin! Vanhukset masentuvat jos jäävät vain istumaan kotosalle.



Joku kyseli miksen käy heillä. Juu yhteen aikaan kävinkin, mutta tuntui että olimme vain tiellä ja vaivoiksi:(. Sen verran äitini huokaili ja stressaili. Joten vähensin niitäkin menoja. Sitten itsellä on ollut enemmän töitä, lapset ovat kasvaneet ja menneet kouluun ja iltaisin on usein läksyjä.



Luulisi, että heidän olisi helpompi tulla meille kuin meidän lähteä heille? Mutta ehkä se on sitten liian stressaavaa...



Surettaa vain kun vertaa muihin eläkeläisiin, esim. äidin sisko on 75-vuotias ja aktiivisesti mukana Martoissa. Käy tansseissa ja häntä näkee vähän siellä sun täällä kylällä. Miehen isosetä on 88-vuotias ja käy vielä päivittäin ruokkimassa poikansa koiria tai paikkailee tietä tai tekee muita hommia.



Jos kerran antaa itsensä jämähtää niin ehkä siitä on enää vaikea sitten lähteä?

Äiti liikkuu jonkun verran. Käy kaupungilla ja kaupassa ja jumpassa.



Mutta isä ei käy missään. Kerran kuussa kaupungilla maksamassa laskuja ja joskus, hyvin harvoin kaupassa.

Luki nuorempana paljon, nyt ei. Tv auki aina ja polttaa ketjussa tupakkaa. Ei yhtään mitään muuta.



Liikkuminen on hankalaa, koska selkäsärkyä, joka säteilee jalkaan ja terveyskeskuksen diagnoosilla mikään ei vaivaa. Tämä on varmaan vaikuttanut osaltaan siihen, että ei tee mitään.

Ennen teki vaikka ristikoita, mutta nyt ei niitäkään.

Muutaman kerran kun olen käyttänyt esim. lääkärissä häntä, niin huomaan, että hän on ihan pihalla. Ei suuntavaistoa, ei näkökykyä, ihan pihalla siis.

Säälittävää ja turhauttavaa.

Kyllä 70-v voisi touhuta vielä paljon enemmän.

Oikein odotan sitä että pääsisin eläkkeelle eikä tarvitsisi jatkuvasti resuta ympäriinsä. Itse aion ainakin ihan varmasti linnoittautua kotiini heti kun voin. Enkä kaipaa sääliä keneltäkään! Korvien välissä voi tapahtua paljon, vaikkei ulospäin näy mitään.

Meillä ainakin on itsestään selvyys että mummolaan mennään ilman erillistä kutsua. Viikon kuluttua tulisi soitto että kuka on kuoleman sairas kun ette ole käyneet tai edes soittaneet.

ja aikaisemmin kävimme silloin sun tällöin käymässä soittamattakin. Mutta äitini on vaikea ihminen, ja usein tuntui, että häiritsemme tulemalla kylään! Siksi vähensin käyntejä ja nykyään kyllä melkein odotan kunnes hän soittaa ja kyselee kylään. Mitä tapahtuu ehkä sitten kerran puolessa vuodessa...

Oikein odotan sitä että pääsisin eläkkeelle eikä tarvitsisi jatkuvasti resuta ympäriinsä. Itse aion ainakin ihan varmasti linnoittautua kotiini heti kun voin. Enkä kaipaa sääliä keneltäkään! Korvien välissä voi tapahtua paljon, vaikkei ulospäin näy mitään.

noin se on, olen saanut kuulla, varsinkin nuorempana miten pitäs tehdä sitä ja tätä ja kokeilla...eihän tartte. On ihan ok jos haluaa vaan maata töiden jälkeen kotona ja lenkkeillä. Olen alle keski-iän mutta moni vanhus on mua virkeämpi.

Ap:lle, olispa mullakin noin "nuoret" vanhemmat eikä 80-v...jatkuvasti ongelmia ja sairauksia...vaikka kuinka olis positiivisella mielellä.

Meillä ainakin on itsestään selvyys että mummolaan mennään ilman erillistä kutsua. Viikon kuluttua tulisi soitto että kuka on kuoleman sairas kun ette ole käyneet tai edes soittaneet.

ja aikaisemmin kävimme silloin sun tällöin käymässä soittamattakin. Mutta äitini on vaikea ihminen, ja usein tuntui, että häiritsemme tulemalla kylään! Siksi vähensin käyntejä ja nykyään kyllä melkein odotan kunnes hän soittaa ja kyselee kylään. Mitä tapahtuu ehkä sitten kerran puolessa vuodessa...

Mulla äidin isän täti (juu, siis hurjaa ajatella, ISOISÄNI TÄTI) kävi kylässä meillä 70-luvulla, kun olin lapsi. Tämä täti oli 95v ja tuli meille aina junalla Tampereelta. Oli vaihtokin Riihimäellä! Hyvin pärjäsi. Meni vanhainkotiin asumaan piirua vaille satavuotiaana ja kuoli vähän yli sadan vuoden iässä. Mutta asui vielä ysikymppisenä yksin ja matkusti junalla. Näitä geenejä äidillänikin on, samasta suvústa, joten ei ihme, että jaksaa. Sitten taas tiedän äitini ikäisiä, joita kärrätään ambulanssilla ensiapuun 5 kertaa vuodessa ja lääkepurkkeja on niin, ettei lukua tahdo pitää. Omalla äidilläni ei ole lainkaan lääkkeitä. Kyllä se perimä vaikuttaa myös. Äitini suvussa on aina ollut pitkäíkäiseksi eläneitä vanhuksia ja hyväkuntoisia ovat olleet myös.

"vaihtelevia". Harvemmin käyvät oma-aloitteisesti missään muualla kuin kaupassa, mutta kutsuttaessa tulevat kyllä kylään ja äitini lähtee kyllä mielellään teatteriin yms. "rientoihin", jos vaan joku pyytää mukaan. Isäni ei pidä tuollaisista menoista, mutta auttaa mielellään lapsenlapsiaan kuljettamalla harrastuksiin tai hakemalla koulusta, jos jostain syystä on tarve. Vaari tuntuu olevan oikein ylpeä tällaisesta puuhastelusta, kun pääsee liikenteeseen ja on samalla hyödyksi lapsilleen ja lastenlapsilleen. Sellaista oma-aloitteista aktiivisuutta välillä vanhemmiltani kaipaisin (koska nyt tuntuu, että oman kiireisen elämäni ohessa pitäisi jaksaa aktivoida vanhempianikin), mutta ehkä kuitenkin pitää olla onnellinen siitä, että vanhemmat ovat vielä suht terveitä ja pärjäävät arjen askareissa omillaan.

Enpä siis toista omien vanhempieni tilannetta, koska se on sama kuin sinulla. Ongelmana on joulun vietto. Vanhempani eivät oikein jaksaisi laittaa joulua, mutta eivät missään tapauksessa lähtisi meillekään jouluksi. Eikä heitä voi auttaa joulun valmistelussa. Mitään erityistä sairautta ei ole, tuntuu vain, että jos tulee vähänkin jotain kaavasta poikkeavaa elämään, koko kuukausi on ihan sekaisin :(