Olen hajalla. Meillä asuvat 5- ja 7-vuotiaat terrorostit.

Kun oikea ratkaisu on ottaa lapsi syliin, pusia ja halia ja olla aito rakastava äiti, jutella asioista.



Sellainen saa ihmispojan voimaan hyvin ja rauhoittumaan, eikä mikään jäähypenkki!

alkaa suihkuttaa niin että sitä meni käytävällekin, tursasivat sampoopullon lattialle, huusivat ja hoilasivat tahallaan, (koko ajan huutoa), päällepäätteeksi suihkutivat minua kylmällä vedellä. Ja heillä oli HIRVITTÄVÄN hauskaa. Otin pois karkkipäivän karkit. Mutta auttoi tuskin mitään, sama meno jatkuu varmasti ensi kerrallakin.

Kun oikea ratkaisu on ottaa lapsi syliin, pusia ja halia ja olla aito rakastava äiti, jutella asioista. Sellainen saa ihmispojan voimaan hyvin ja rauhoittumaan, eikä mikään jäähypenkki!

PROVO

Meillä terroristit ovat 7 ja 9- vuotiaita. Todella vilkkaita, liikkuvaisia, rajoja testaavia poikia. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaani. Käy hermoille, kun parhaansa yrittää eikä mikään mene perille. Olen itse vuosien saatossa kokeillut vaihtelevalla (joskus hyvälläkin) menestyksellä tällaisia konsteja: - Kun ruokapöydässä sekoillaan, joutuu jompi kumpi pois pöydästä. Toinen syö ensin, sitten toinen. - Jos lapsi yrittää lyödä minua, teen selkein sanoin selväksi etten todellakaan hyväksy sitä. - Erotan lapset toisistaan, jos yhdessä ei osata olla ihmisiksi: Toinen lastenhuoneeseen, toinen olohuoneeseen. - Pidän lapsille vakavan puhuttelun säännöllisin väliajoin. Kerron omista tunteistani ja siitä, että yritän todellakin parhaani enkä jaksa jatkuvaa vastustusta ja lällätystä. - Yritän keksiä järkevää, aktiivista ja liikunnallista puuhaa meille kaikille yhdessä. Vaikka en millään jaksaisi, vääntäydyn lasten kanssa puistoon tai pulkkamäkeen. Siellä ne saavat purkaa energiaansa. Väsyvät ulkoilmasta, jolloin menevät ajoissa nukkumaan ja minä saan tilaisuuden rentoutua ja rauhoittua. Koita jaksaa, erota veljekset toisistaan ajoittain, keksi niille liikunnallista puuhaa mahdollisimman paljon. Lapset ovat rauhattomampia kun huomaavat äidin olevan kireä ja rauhallisempia kun äitikin osaa relata. Yritä keksiä sellaista yhteistä tekemistä teille kaikille, mistä itsekin edes jonkin verran nautit :)

Kiitän. Paitsi etten tiedä miten saan lapsen pysymään huoneessaan jos hänet sinne komennetaan.

kyllä lapsen pitää totella vanhempaa. Viet vaikka kädestä pitäen lapset aina uudestaan sinne huoneeseen.

Sitten kun tilanne rauhoittuu voi asiasta jutella rauhallisesti, lapselle on hyvä kertoa miksi äiti suuttui ja miksi aikuisia pitää totella.

Syliä ja yhteisiä hetkiä toki pitää olla, mutta myös kuri!

On hienoa, että teillä on koti, missä voi tuulettaa tunteita ja olla oma itsensä. Perheessä tulee olla kuitenkin tietyt rajat ja säännöt. Sinä olet esimerkki lapsillesi. Nimittely ja huutaminen antavat mallin, että näin hekin voivat toimia. Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu. Vanhempi voi suuttua, mutta hänen tulisi silti säilyttää aikuinen ja asiallinen käyttäytyminen.



Onko sinulla tukiverkkoja? Pääsetkö kävelylle, jumppaan, saatko omaa aikaa? Onko mies tukenasi vai koteko olevasi yksin kasvatustyössä? Ehditkö viettää aikaa kummankin lapsen kanssa yksitellen? Oma aika ja mielekäs tekeminen antavat voimia olla jämäkkä, tiukka mutta lempeä äiti.



Lapset tarvitsevat rajoja. Kaaoksen edessä pysy rauhallisena, erota lapset (toinen hetkeksi vaikka toiseen huoneeseen, kun puhuttelet toista) ja keskustele rauhallisesti lapsen kanssa. Kerro, että perheessänne asioista päättää aikuise:, ketään ei saa satuttaa eikä mitään hajoittaa. Vihainen saa olla ja tunteita näyttää, mutta ei tuhoavasti. Ketään ei nimitellä. Teoilla on seuraamuksia.



Kun lapset ovat nätisti ja rauhllisesti, riennä kehumaan heitä. Aikuisten puheella on mahtava voima: lasten korviin jää soimaan joko kielteistä puhetta (haukut) tai myönteistä puhetta (kehut), riippuen siitä mitä perheessänne painotetaan. Kannustamalla hyvään käytökseen pääset parempiin tuloksiin kuin keskittymällä vain ikäviin asioihin.



Yritä myös keksiä mukavaa yhteistä tekemistä. Jos lapset ovat vauhdikkaita, tekemisen kannattaa olla fyysistä (pulkkamäkeen, hiihtämäään, pyöräilemään jne.). Kivat hetket kantavat huonojenkin yli.



Raisa Cacciatoren Kiukkukirja ja Kapinakirja käsittelevät aggressiokasvatusta ja antavat hyviä neuovja tällaiseen tilanteeseen. Olet hyvä vanhempi, kun haet apua vaikeaan tilanteeseen. Mikäli sinusta tuntuu, ettet omin neuoin selviä, ota yhteyttä esim. Perheneuvolaan. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan kylä. Voimia!



Yolana

Anteeksi typo.



Ja Yolana, kiitos! Pitää etsiä nuo kirjat käsiinsä. Minulla on onneksi mieskin (riiviöiden isä) jota uskovat ehkä 20 prosenttia paremmin kuin minua. Ja hyviä hetkiäkin on. Huumoria, halailua, yhdessä lukemista jne.

Läiski ratsupiiskalla persposket viiruille! Siinäpä oppivat arvostamaan,jos eivät muuta niin ainakin vaivatonta istumista..hehheh :-D

niin, että aina kun mua muksastiin tai lapsista toinen teki toiselle väkivaltaa, aloin vetelemään takaisin. Silmä silmästä ja silleen.



Ja on muuten todella vähentynyt kaikki ihme potkimiset ja repimiset, kun tuntevat samantien sen myös omassa nahassa.



Muuten ne on kyllä yhtä hirveitä, mutta onpahan ainakin yhtä todella ärsyttävää asiaa saatu selvästi vähemmäksi.



Voi voi, väärin teen. Ei oikeestaan kiinnosta, tuntuu vaan hyvältä ettei tarvitse enää katsella/tuntea moista.

Lapsesi ovat vielä pieniä. Jos 7-vuotias silmät sirrillään hymyillen sanoo, ettei tarvitse joululahjoja, se on hänen avuton keinonsa yrittä vastata uhkaukseesi. Koita nähdä kaiken takana pieni lapsi, joka on avuton ja peloissaan. Aikuinen on kovin ylivoimianen pienen lapsen edessä. Raivostunut aikuinen on pelottava ja uhkaava ja antaa sellaisen kuvan maailmasta, että aikuinenkaan ei selviä näistä vaikeista tunteista. Riehun ja haen rajoja, mutta aikuisetkaan eivät tiedä, miten niitä pitäisi asettaa.



Uhkailua, komentamista ja huutamista parempi keino olisi ehkä kysyminen ja keskustelu. Miksi käyttäydyt tuolla tavalla? Tiedät varmasti sen olevan kiellettyä. Siitä tulee minulle paha mieli. Mitä voisimme tehdä, että kaikilla olisi mukavampi olla? Ruokapöydässä istutaan kunnolla ja annetaan muille ruokarauha. Mitä teitte tänään koulussa / päiväkodissa? Kenen kanssa leikit? Onko sinua kiusattu? Miltä sinusta tuntuu?



Lapsen huonon käytöksen taustalla on yleensä jotakin muuta: nälkä, väsymys, kiukku, pelko, tuska, epätoivo tai jokin muu ikävä tunne, jota lapsi ei osaa käsitellä. Sen sijaan, että keskittyy huonoon käytökseen, aikuisen tulisi yrittää pureutua asian ytimeen kysymällä, kuuntelemalla herkästi ja olemalla läsnä ja paikalla. Riehumiseen on toki puututtava, mutta tilanteen hieman rauhoituttua, pitäisi jutella, mistä moinen käytös. Kukaan ei käyttäydy huonosti huvikseen.



Yolana

kuin halusi. Rauhallisen ja lahjakkaan tyttölapsen. Ei siinä mitään, mutta hän itse mulle painotti kasvatuksen tärkeyttä.



Kasvatettu on, mutta luettuani kymmenet kirjoitukset lapsen temperamentistä, tulin siihen tulokseen, että meillä on vain tällaiset lapset ja sillä siisti! Annan sanktioita, opetan, opastan, neuvon, kerron, uhkailen, kiristän, lahjon, pidän sylissä, puhun taas, rukoilen ja taas huudan.



Kun 5 -vuotias tytär katsoo silmiin ja sanoo, että vie vain lelut pois (vietiinkin), niin kyllä siinä neuvot loppuu!



Tappelua ruokapöydässä ja joka paikassa! Isänsä karjaistessa tapahtuu ehkä jotakin, mutta muuten ollaan vain, miten kyetään. Olen 9 -v pojallekin jo aikoja sitten lopettanut antamasta rahaa, koska ei siivoa enää mitään jälkiään. Siivoaa, kun olen pyytänyt muutaman kerran ja karjaisen lopulta.



Se mukava ja ihana perhe-elämä on kaukana.



T: 5-vuotiaan tyttären ja 9-vuotiaan pojan äiti.

Meillä terroristit ovat 7 ja 9- vuotiaita. Todella vilkkaita, liikkuvaisia, rajoja testaavia poikia. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaani. Käy hermoille, kun parhaansa yrittää eikä mikään mene perille. Olen itse vuosien saatossa kokeillut vaihtelevalla (joskus hyvälläkin) menestyksellä tällaisia konsteja: - Kun ruokapöydässä sekoillaan, joutuu jompi kumpi pois pöydästä. Toinen syö ensin, sitten toinen. - Jos lapsi yrittää lyödä minua, teen selkein sanoin selväksi etten todellakaan hyväksy sitä. - Erotan lapset toisistaan, jos yhdessä ei osata olla ihmisiksi: Toinen lastenhuoneeseen, toinen olohuoneeseen. - Pidän lapsille vakavan puhuttelun säännöllisin väliajoin. Kerron omista tunteistani ja siitä, että yritän todellakin parhaani enkä jaksa jatkuvaa vastustusta ja lällätystä. - Yritän keksiä järkevää, aktiivista ja liikunnallista puuhaa meille kaikille yhdessä. Vaikka en millään jaksaisi, vääntäydyn lasten kanssa puistoon tai pulkkamäkeen. Siellä ne saavat purkaa energiaansa. Väsyvät ulkoilmasta, jolloin menevät ajoissa nukkumaan ja minä saan tilaisuuden rentoutua ja rauhoittua. Koita jaksaa, erota veljekset toisistaan ajoittain, keksi niille liikunnallista puuhaa mahdollisimman paljon. Lapset ovat rauhattomampia kun huomaavat äidin olevan kireä ja rauhallisempia kun äitikin osaa relata. Yritä keksiä sellaista yhteistä tekemistä teille kaikille, mistä itsekin edes jonkin verran nautit :)

Meillä on kanssa lapsilla omat huoneet ja niihin jäähylle joutuu. Ja ulkoilevat paljon päivittäin.

Ja noihin keinoihin lisään vielä yhden:

-älä uhkaa sillä, minkä tiedät olevan mahdotonta toteuttaa. Esim joululahjat: joko uskotaan pukkiin tai luotetaan isovanhempiin.

-salli tyhmyydet mistä pieni haitta ja helppo oppia nopeasti.

nim. poika oli päivän koulussa ilman sukkia - nyt ne kulkee mukana ihan omasta aloitteestaan.

niin, että aina kun mua muksastiin tai lapsista toinen teki toiselle väkivaltaa, aloin vetelemään takaisin. Silmä silmästä ja silleen. Ja on muuten todella vähentynyt kaikki ihme potkimiset ja repimiset, kun tuntevat samantien sen myös omassa nahassa. Muuten ne on kyllä yhtä hirveitä, mutta onpahan ainakin yhtä todella ärsyttävää asiaa saatu selvästi vähemmäksi. Voi voi, väärin teen. Ei oikeestaan kiinnosta, tuntuu vaan hyvältä ettei tarvitse enää katsella/tuntea moista.

Eli jos esim lapsi puree sinua, sinä puret takaisin? Kun lukee tämän ketjun vastauksia niin ei voi muuta sanoa kuin että APUA, lapsia käy sääli. Teidän lapset käyttäytyy huonosti koska kasvatus on mennyt pieleen alusta alkaen. Jos on oma vanhemmuus noin hakusessa niin olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa hankkiako lapsia.

Lapset olisi pitänyt jo pienestä asti opettaa käyttäytymään kotonakin kunnolla, kova työ nyt kun ovat jo noinkin isoja.

Meillä kolmenvuoden ikäerolla olevat pojat 6 ja 9v, on käyty noi pissa, kakka, pieru, jäähy räkimiset sun muut huonot käyttäytymiset läpi jo monta vuotta sitten, nykyään ei kumpikaan yritäkkään moisia temppuja, toisin ei heitä tänä päivänä tarvitse komentaakkaan ja leikkivät sekä syövät nätisti, jos nyt joskus lähtee homma lapasesta niin hyvin nopeasti loppuu kun tietää että kohta äiti tai isä sanoo kovan sanan. Pienikin uhkaus lopettaa pelleilyt. Ihanaa katsoa poikia kun he ovat niin toistensa perään ja leikkivät yhdessä tappelematta.

tsemppiä ja voimia koulutukseen.