Olen hajalla. Meillä asuvat 5- ja 7-vuotiaat terrorostit.

7-vuotias sanoo, silmät kaventuneina ja pieni hymy kasvoillaan: "mä en tarvitse MITÄÄN. En tarvitsekaan yhtään joululahjaa."

Valtapeliä, tiedän. Ja 7-vuotais kyllä tietää, että joululahjoja tulee silti saamaan. Ehkä siinä on vika.

Mutta ehkäpä voisit olla aikuinen ja jämpti sellainen ihan arkena.

Esim. lapsi ei nälkään kuole vaikka poistaisitkin hänet ruokapöydästä kesken aterian, jos ei käyttäydy kunnolla. Pari kertaa kun jää ilman ruokaa, varmaan tepsii.

Selität miksi poistat lapsen pöydästä, kerrot että ruokaa saa, jos käyttäytyy kauniisti.

Ja osaavat myös pistää ranttaliksi, yleensä iltaisin. Nyt esim. kun isompi sikaili saunassa niin on yli viikon käynyt yksin suihkussa(eikä pikkusiskon kanssa kylpemässä)ja alkaa olla aika katuva ja lupaa olla kunnolla. Tämä oli yksi esimerkki rangaistuksista mutta tällainen toimii. Ruokapöydästä joutuu pois jos ei ole kunnolla. Täytyy pitää se mitä uhkaa muuten lapset ei usko mitään! Olen kyllä itsekin väsynyt välillä enkä osaa tehdä hyviä päätöksiä, mutta yritän.

Ja osaavat myös pistää ranttaliksi, yleensä iltaisin. Nyt esim. kun isompi sikaili saunassa niin on yli viikon käynyt yksin suihkussa(eikä pikkusiskon kanssa kylpemässä)ja alkaa olla aika katuva ja lupaa olla kunnolla. Tämä oli yksi esimerkki rangaistuksista mutta tällainen toimii. Ruokapöydästä joutuu pois jos ei ole kunnolla. Täytyy pitää se mitä uhkaa muuten lapset ei usko mitään! Olen kyllä itsekin väsynyt välillä enkä osaa tehdä hyviä päätöksiä, mutta yritän.

Poikien leikit on fyysisiä mutta ei huono käytös ole sallittavaa pojilleKAAN.

Pojat on poikia-hokeman alle mahtuu hirveät määrät sopimatonta käytöstä. Ei ihme, että nuoret aikusiet miehetkin voivat olla aivan hukassa...

on se tietokoneelle linnoittautuminen tai idiootiksi haukkuminen. Miten olisi pieni johtaminen, ei annetakaan vilkkaiden poikien tehdä mitä tykkäävät, vaan otetaan ihan siitä aamusta lähtien ennakoiva asenne ja järjestetään elämä niin, että on koko ajan jotakin tekemistä, ja aikuinen koko ajan valvomassa. Ennaltaehkäistään kaikki hölmöily, ja ohjataan energia sallittuihin juttuihin. Eli keksitään sallittuja asioita, mitä kotona tai pihalla voi tehdä.



Toki sitä toivoisi, että ekaluokkalaista ei enää tarvitsisi koko ajan olla ohjaamassa, mutta vaikuttaa siltä että jotain on mennyt jo pieleen suhteessa. Eli täytyy vaan aloittaa alusta.



Kannattaa varmasti lukea ja hakea tietoa siitä, miten, millaisin sanamuodoin pieniä poikia saa tuloksekkaasti ohjattua positiivisella tavalla arkipäivän rutiineista, ja miten heidän mielenkiinto saadaan suunnattua johonkin sallittuun puuhaan. Poikia varten joutuu ehkä hieman käyttämään nokkeluuttaan, millä tavalla yleistä tunnelmaa saisi rauhallisemmaksi ja lapsille halun yrittää onnistua. Joissain tilanteissa se motivaattori voi olla haaste, siis kilpailu, joissakin tapauksissa se voi olla yhteinen aisoiden pohtiminen, koitetaan yhdessä selvittää miten joku asia toimii.



Se vaatii joka tapauksessa vanhemmilta yhtä suurta intensiteettiä ja kiinnostusta kuin pojilta yhteensä, muuten ei onnistu. Siksi ei voi linnoittautua koneelle, tai väsyneesti pyöritellä silmiä ja huokailla, kun pelleily alkaa. Ja siinä sallitun tekemisen aikanakaan ei voi robottimaisesti jaella käskyjä, vaan koko ajan täytyy miettiä, miten ensi viikolla, ensi kesänä, ensi vuonna, kahden vuoden päästä, viiden vuoden päästä lapset ehkä osaisivat tehdä tämän asian itse ja vahtimatta. Se onnistuu jos se asioiden tekeminen oikealla tavalla on palkitsevampaa kuin väärin tekeminen. Siitä oikein tekemisestä täytyy saada vanhempien huomiota ja kehuja miten taitava poika onkaan, ja hyvin suoriutumisesta pitää saada lisää vastuuta ja vapauksia. Pelleily on jossain määrin sallittua, mutta vain jossain määrin. Kiellettyjen asioiden tekemisestä (ja ne on selitetty lapsille rauhallisena hetkenä) seuraa jokin ennakoitava, reilu rangaistus, jolla ei uhkailla eikä kiristetä ja jota ei heitellä ilmaan sitä mukaa miltä äidistä tuntuu, vaan joka tulee kuin luonnonlaki tahallisesta väärin tekemisestä välittömästi. Rangaistuksen pitää olla sellainen, että sen täytäntöönpano keskeyttää epätoivotun toiminnan. Ja sillä rangaistuksella se virhe on sitten sovitettu. Tärkeää on ettei rangaistusta viivytetä, eikä sillä lähdetä mihinkään manipulointiin mukaan, eikä se ole huomioimista vanhemmilta (huomiota saa ylenpalttisesti kaikesta muusta kuin kielletyistä jutuista), eikä se ole niin suuri että lapsista tuntuu ettei ole mitään menetettävää sen jälkeen kun sen on saanut. Esim. joululahjojen menettäminen on huono siinä mielessä, että ensinnäkin se harvoin liittyy siihen asiaan mistä rangaistus on tullut, toisekseen se on yleensä kaukana tulevaisuudessa eikä se estä lasta tekemästä jotain juuri sillä hetkellä, kolmannekseen sitä on vaikea valvoa, lapsi voi jostain saada joululahjan kuitenkin, ja kun sen rangaistuksen on kerran antanut, täytyykin loppuvuodeksi keksiä jotain muuta. Ja varsinkin jos sillä on aiemmin uhattu, mutta ei ole toteutettu, niin koko rangaistuksen voi heittää romukoppaan.



Miksi lapset hakisivat vanhempien huomiota nyt positiivisia asioita tekemällä, kun saavat joka tapauksessa tehdä mitä tykkäävät koko ajan, ja saavat halutessaan vanhempien huomion vaikka kirkumalla. Ihan sama vaikka se olisi negatiivista huomiota. Lapsille täytyy nyt opettaa alusta alkaen toisenlainen maailma, jossa on tietyt selkeät kielletyt asiat ja paljon sallittuja asioita, ja vanhemmat jotka ovat ajantasalla siinä mitä tapahtuu, ja joilta saa oikeaa palautetta sekä oikeista että vääristä asioista.

sellaista minkä me aikuiset usein miellämme rangaistukseksi, kuten lyöminen tai huuto. Vaan se rangaistus on tosiaan joku konkreettinen, hetkellinen edun menetys, luonnonlaki, kuten se jos hyppää vesilätäkköön, niin sitten on märät kengät. Eli vaikka ruokapöydästä pois lähettäminen ja siten ilman ruokaa jääminen. Tai sisälle lähettäminen ulkoa, kun leikit ei suju nätisti. Tai saunasta omaan sänkyyn lähettäminen, jos saunassa ei totella sääntöjä. Tai että äiti tulee aina tarkastamaan onko pylly pyyhitty ennen kuin vessasta pääsee pois, jos lapsi ei muka osaa sitä itse hoitaa.



Tärkeää on että lapsi ymmärtää mistä toiminnasta se rangaistus tulee, lapsi tietää ennakkoon mikä se rangaistus on, ja että lapselle annetaan varoitus (jota noudattamalla on vielä yksi mahdollisuus välttää rangaistus). Eikä anneta sellaisia rangaistuksia, joita ei pysty ajamaan läpi. Ja että rangaistukseen ei liitetä turhia tunteellisuuksia vanhemman taholta, koska sekin on huomiota eli palkitsee epätoivottua käytöstä.

niin silloin otat joululahjat pois. Hän voi ihan hyvin sanoa noin, kun tietää, että saan kuitenkin. Toteutat sen rangaistuksen, minkä annat. Ruokapäydästä vaan kesken pois, eikä ruokaa tarjoilla enää kohta. Lempileluja pois. Arestiin toisiin huoneisiin. Viet arestiin niin monta kertaa, että suorittavat sen loppuun. Vaikka siinä menisi tunti. Se on kamala tunti, tiedän sen, mutta kun se on ohi ja aresti onnistuneesti suoritettu keskustelet lasten kanssa. Laskeudut heidän tasolleen ja ihan rauhallisella äänellä kerrot, miksi tähän pisteeseen on tultu.

Sitten onkin jo voittajaolo! Lupaan sen.



Ole johdonmukainen. Sitähän ne sulta hakee. Ne hakee niitä rajoja siksi, kun ne ei ole niille selvät.

että niitä voi muutamaan kertaan kokeilla, ja todeta että ehkä on kivempi yrittää välttää tämä juttu. Rangaistuksen ei kuulukaan olla mikään maailmaa kaatava ja psyykettä murentava asia, vaan lievää epämukavuutta aiheuttava. Myöskään alkuun ei kannata sääntöjä vetää liian tiukalle, vaan aloittaa pienestä, jotta onnistuminen on helpompaa. Ja koska on paljon asioita, joissa olisi mahdollista ruveta rankaisemaan milloin mistäkin, täytyy alkuun yrittää suunnitella elämä niin, että on vähän mahdollisuuksia temppuilla. Ei lähdetä kauppaan eikä ravintolaan syömään, koska siellä ei vielä osata käyttäytyä eikä vanhemmat pysty hallitsemaan touhua. Ja sillä välin ne asiat, jotka ei ole toivottuja mutta eivät kiellettyjäkään, jäävät huomiotta, niistä ei seuraa mitään, ei hyvää eikä pahaa lapsen kannalta.



Ja pääpaino täytyy ehdottomasti olla siellä ennakoimisessa ja sallitun kannustamisessa, ei poliisina olemisesta.

jossa samantapaiset lapset. Sieltä myös saa ihan käytännöllisiä apukeinoja sovellettavaksi omaan lapsiperheeseen.



Oletko miettinyt mitä he viestivät käytöksellään? Saavatko he tarpeeksi jakamatonta huomiota muulla keinoin, kuin negatiivisella? Oletko yleensä väsynyt ja haluaisit kenties päästä koko perhetilanteesta? Lapset vaistoavat merkityksiä, joita yritämme piilotella.



Rangaistusmentalitetti ei toimi, mitä jos vaihdat tekniikkaa ja yrität keksiä jotain, millä palkita heitä hyvästä käytöksestä? Noin isot lapset tykkäävät näyttää osaavansa paljon asioita, mutta ovat kuitenkin ihan tosi pieniä vielä. He tarvitsevat onnistumisen kokemuksia ja hellää äidin kosketusta vielä paljon, vaikka esittävätkin muuta.



En ole lukenut ketjua, joten saattaa tulla samoja kysymyksiä, mutta onko heillä isä kuvioissa? Onko heillä harrastuksia, joissa purkaa itseään? Keskusteletteko säännöistä yhdessä. Sopikaa keskenänne säännöt joita on noudatettava, vaikka aikataulu. Laittakaa se näkyvälle paikalle ja siitä sitten aina, kun joku asia taas kerran mennyt hienosti, niin jokin merkki pojille näkyvälle paikalle kiinnitettyna ja kun tarpeeksi merkkejä kerätty, niin he saisivat jotain hienoa. Se voi olla vaikka yhteinen pulkkariehamäkilaskuhässäkkä tai mitä ikinä vain. Keskinäistä yhteistä aikaa suosittelen tärkeimpänä ja varsinkin kahdenkeskistä.



Lapsesi ovat selvästi fiksuja pieniä ihmisiä, joten uskon, että kun aikuisena vanhempana alat näyttää ottavasi tosissasi heidän terpeensa ja jaksat olla johdonmukainen, niin rauha vielä koittaa perheessänne.



Voimia paljon! Olen seurannut läheltä sisareni samanikäisiä lapsia ja sieltä ottanut opikseni omaa lastani varten, joka vielä taapero.

Suosittelen kirjaa: John M.Drescher: Lapsen seitsemän tarvetta.

minusta on, että lapset käyttäytyvät hyvin päiväkodissa ja koulussa. Jos kotona kaikki olisi aina mennyt päin seiniä, olisi niitä ongelmia muuallakin kuin kotona.



Mutta nyt tilanteelle kotona tarvii tehdä jotain. Mulla on 7- ja 3-vuotiaat pojat ja esikoinen oli alle 5-vuotiaana aika rauhallinen, mutta sitten sitä virtaa alkoi riittää ja riittää. Siinä vaiheessa oli PAKKO alkaa kiinnittää erityistä huomiota siihen energian suuntaamiseen. Toki esim. ulkoiltiin ennenkin, mutta se pakko tuli tuossa vaiheessa. Ja rytmit kuntoon, sekin auttoi. Siinä mielessä musta pojat on poikia, että sitä energiaa ja sähellystä on tuossa iässä ihan älyttömästi. Mutta kun nuo perusjutut ovat kunnossa, jaksavat keskittyä sisällä legoihin, lautapeleihin, hyviin tietokonepeleihin jne.



Kurjaa käytöstä ei pidä sietää, mutta kaiken a ja o on mielestäni nähdä, MIKSI lapsi yhtäkkiä alkaa toimia noin. Sillähän se huono käytöskin saadaan kitkettyä. Kannattaa hoitaa syytä eikä aina vain seurausta. Lapset tarvitsevat valtavan määrän konkreettisia rakkaudenosoituksia, myös ja etenkin silloin, kun koettelevat. Eli HETI kun käytös on jotensakin ok, pitää tarttua nyt hetkeen ja osoittaa rakkautta. Ja ottaa mukaan yhteisiin juttuihin, esim. leivontaan. Omasta kokemuksestani tiedän, että tämä tietokoneella istuminen on sellaista, mikä aika pian alkaa ahdistaa lapsia, käytös muuttuu koettelevaksi ("hei huomaatko meitä ollenkaan?!").



Konkreettisia rakkaudenosoituksia ja hyvät perusrutiinit päivään, niillä päästään jo pitkälle. Voimia.

Tilanne lasten kanssa menee pieleen siinä vaiheessa, kun aikuinen on jäljessä ja vain reagoi sen minkä jaksaa. Silloin kierre on negatiivinen, ja lopputulos on riehuvat lapset ja täysin uupuneet vanhemmat, ja kaikki voivat huonommin. Ole proaktiivinen, älä reaktiivinen :). Kun olet edellä, saat luotua positiivisen kierteen, ja jaksat paremmin myös niitä selvittelyjä etkä ole koko ajan uupunut.



Edelle pääseminen vaatii jonkinlaista riuhtaisua, ja jos koet että olet jo ihan lopussa, niin koita järjestää joku lomapäivä itsekkesi, kerätä inspiraatiota ja sitten kurot etumatkan umpeen. Tsemppiä!

kuin halusi. Rauhallisen ja lahjakkaan tyttölapsen. Ei siinä mitään, mutta hän itse mulle painotti kasvatuksen tärkeyttä.

Kasvatettu on, mutta luettuani kymmenet kirjoitukset lapsen temperamentistä, tulin siihen tulokseen, että meillä on vain tällaiset lapset ja sillä siisti! Annan sanktioita, opetan, opastan, neuvon, kerron, uhkailen, kiristän, lahjon, pidän sylissä, puhun taas, rukoilen ja taas huudan.

Kun 5 -vuotias tytär katsoo silmiin ja sanoo, että vie vain lelut pois (vietiinkin), niin kyllä siinä neuvot loppuu!

Tappelua ruokapöydässä ja joka paikassa! Isänsä karjaistessa tapahtuu ehkä jotakin, mutta muuten ollaan vain, miten kyetään. Olen 9 -v pojallekin jo aikoja sitten lopettanut antamasta rahaa, koska ei siivoa enää mitään jälkiään. Siivoaa, kun olen pyytänyt muutaman kerran ja karjaisen lopulta.

Se mukava ja ihana perhe-elämä on kaukana.

T: 5-vuotiaan tyttären ja 9-vuotiaan pojan äiti.

tekstin tähän esimerkiksi, mutta yleisesti ottaen ihmettelen todella, miten voi saada kaiken menemään noin pieleen kuin tässä ketjussa moni kertoo?

Lapsen kasvatus ja käytöstapojen opettelu alkaa heti vauva ajan jäätyä taakse, ei vasta sitten kun ollaan 5 tai 6 tai 9!! Saa siinä sen ikäiselle yrittää laittaa rajoja kun tenavat ovat jo aika päiviä sitten huomanneet, et mammasta ei oo mitään vastusta. Lisäksi, kaikki mitä menet uhkaamaan, pitää myös toteuttaa, muuten olet täys pelle, jonka sanomisilla ei ole mitään väliä.

Mun lääke tällaisen tilanteen ennaltaehkäisyyn: selkeät rajat jo uhmiksesta saakka, paljon yhteistä tekemistä ja rakkautta, mä oon näin saanu kaks villiä pojanviikaria ihan salonkikelpoisiksi ihmisiksi. Ovat nyt 13-ja 11-vuotiaita, siivoavat omat jälkensä keittiöstä, osallistuvat kotitöihin, imuroivat koko talon tarvittaessa, pitävät huoneensa järjestyksessä ym.

Toki välillä kinaavat joistain asioista, mut aika vähän ja neki saadaan kohtuudella sovittua. Väkivaltaa meidän perheessä ei oo harrastettu ikinä, niinpä pojatkaan ei lyö toisiaan.

Tämä mun teksti siis neuvoksi enneltaehkäisemään moisen tilanteen synty, niille joilla vielä pienemmät lapset. Niille joilla jo päässyt noin pahaks, ehkä ois parempi hakee perheneuvolasta ammattiapua, eikä vaan odottaa, et lapsi voi pahoin koko lapsuutensa ajan ja sit vaan huoh. nyt se on 18 vuotias, koita pärjäillä loppuelämäs!

Ja turha ajatella, et mun pojat ois jotenki extra rauhallisia olleet, tosi villejä tapauksia, mutta siinä hommassa pysyy joku järki kun ohjakset on heti alusta saakka määrätietoisen aikuisen käsissä.

Toivon todella voimia ja apua teille, jotka painitte noin hankalassa tilanteessa!

Jos ruokapöydässä pelleillän, niin pois pöydästä. arestiua, tv-kielto, pelikielto? Kai joku asia niihin tuntuu? Tosin jos on noin vaikeaksi päässyt, niin voi kenties olla tarvetta ammattiapuun. Mun 10 v kanssa koettelee välillä hermoja, mutta uskoo mun "vihaista" äänensävyä. Mä en huuda, vaan ääni painuu ja lapsi on oppinut tottelemaan sitä ääntä. Silloin loppuu pelleily. Muuten yleensä meillä on lämpimät, rennot välit, mutta lapsi tarttee rajat.

Mutta melkolailla samoja kirjaimia samaan järjestykseen tulis mun tekstiini, jos tänään olis ollut normaalia perseempi päivä.



Että tässä sulle VOIMAHALI. Et oo ainoa epäonnistuja...



Välillä lasken, kuinka monta päivää on siihen kun molemmat ovat täysikäisiä, ja voin tyrkätä ne maailmalle. Annan kyllä rahaa mukaan...

7-vuotias sanoo, silmät kaventuneina ja pieni hymy kasvoillaan: "mä en tarvitse MITÄÄN. En tarvitsekaan yhtään joululahjaa."



Valtapeliä, tiedän. Ja 7-vuotais kyllä tietää, että joululahjoja tulee silti saamaan. Ehkä siinä on vika.

Jos ruokapöydässä pelleillän, niin pois pöydästä. arestiua, tv-kielto, pelikielto? Kai joku asia niihin tuntuu?

kaikkiin lapsiin ei tehoa minkäänlainen rangaistus. Meidän lapset tyytyvät siihen mitä on ja keksivät taas uutta ääliöpuuhaa.

-Ei ap-

ja käyttäytyy huonosti, niin otat siltä pois jotain mitä se haluaa. Ja voit olla antamatta. Sun oikeasti pitää tehdä se, mitä sanot. Tyhjät uhkaukset on pahimpia. Mieti, mikä rangaistus sitten soveltuu, on sopiva mutta oikea rangaistus.

7-vuotias sanoo, silmät kaventuneina ja pieni hymy kasvoillaan: "mä en tarvitse MITÄÄN. En tarvitsekaan yhtään joululahjaa."

Valtapeliä, tiedän. Ja 7-vuotais kyllä tietää, että joululahjoja tulee silti saamaan. Ehkä siinä on vika.

Jos uhkaat, pidä se uhkaus. Lapset pitävät sua ihan narrina :(

Tsemppiä

Meillä terroristit ovat 7 ja 9- vuotiaita. Todella vilkkaita, liikkuvaisia, rajoja testaavia poikia. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaani. Käy hermoille, kun parhaansa yrittää eikä mikään mene perille. Olen itse vuosien saatossa kokeillut vaihtelevalla (joskus hyvälläkin) menestyksellä tällaisia konsteja:



- Kun ruokapöydässä sekoillaan, joutuu jompi kumpi pois pöydästä. Toinen syö ensin, sitten toinen.

- Jos lapsi yrittää lyödä minua, teen selkein sanoin selväksi etten todellakaan hyväksy sitä.

- Erotan lapset toisistaan, jos yhdessä ei osata olla ihmisiksi: Toinen lastenhuoneeseen, toinen olohuoneeseen.

- Pidän lapsille vakavan puhuttelun säännöllisin väliajoin. Kerron omista tunteistani ja siitä, että yritän todellakin parhaani enkä jaksa jatkuvaa vastustusta ja lällätystä.

- Yritän keksiä järkevää, aktiivista ja liikunnallista puuhaa meille kaikille yhdessä. Vaikka en millään jaksaisi, vääntäydyn lasten kanssa puistoon tai pulkkamäkeen. Siellä ne saavat purkaa energiaansa. Väsyvät ulkoilmasta, jolloin menevät ajoissa nukkumaan ja minä saan tilaisuuden rentoutua ja rauhoittua.



Koita jaksaa, erota veljekset toisistaan ajoittain, keksi niille liikunnallista puuhaa mahdollisimman paljon.



Lapset ovat rauhattomampia kun huomaavat äidin olevan kireä ja rauhallisempia kun äitikin osaa relata. Yritä keksiä sellaista yhteistä tekemistä teille kaikille, mistä itsekin edes jonkin verran nautit :)

huudat naama punaisena että nyt riittää tuo pelleily. Komennat ipanat omaan huoneeseen, eri paikkoihin jos yhteinen huone. Napakasti sanot että nyt riittää ja loppuu. Niin, että lapset näkee että nyt on tosi kyseessä.



meilläkin 6v temppuilee niin pitkään, että oikeasti pinna palaa. Ja sitten ääntä kuuluu. Isäänsä uskoo heti, mutta mun kanssa koittelee rajojaan jatkuvasti, Ja minulla onkin pitkä pinna.

Jos ei hyvällä usko niin sitten pahalla, ruumillista kuritusta ei tarvita vaan kunnon vihainen äiti :D