Kotiäidit, mitä olette jo tänä aamuna tehneet?
Kommentit (41)
Oikeastaan semmoinen olo kuitenkin, että en ole tehnynt juuri mitään muuta kuin juossut 1-v perässä ja hakenut häntä milloin pöydän päältä ja milloin mistäkin, minne hän on juossut ja kiivennyt.
Ai niin, sekoitinhan minä hänelle nan-maitojauheesta maitoa. Ja pelasin palapelin 3-vuotiaan kanssa!
Kun luettelee kaikki tekemänsä asiat, se näyttää paljolta. ihan terveellistä tehdäkin joskus näin, kun oma olo on usein just semmoinen, että mitäs sitä on päivän aikana oikein tehnytkään. On usein illalla jo melko sippi olo, mutta välttämättä ei sitten muistakaan mitään kovin konkreettista, mitä on tehnyt. Ne kotihommat on niin jokapäiväisiä ja näkymättömiä. Paitsi silloin, jos niitä ei tee!!
Äsken vasta heräsin ja nousin ylös ja nyt juon aamukahvia.
Laittanut aamupalan itselle ja koululaiselle. Hoitanut vauvaa. Käynyt kaupassa ja tehnyt tämän päivän ruokaa alustavasti. Siivoillut huoneistoa noin päällisin puolin. Laittanut puhtaat pyykit kaappeihin. Kohta pyykkiä pesen. Kohta tulee koululainen koulustakin.
- herännyt klo 8.00
- laittanut eskarilaisen ja 1. luokkailaisen kouluun
- viikannut vaatteita kaapiin
- notkunut koneella
-laittanut tiski- ja pyykkikoneet päälle
- ripustanut pyykit kuivumaan
- imuroinut
- leiponut kakkupohjan
- antanut 1,5 v ruokaa
- vienyt paperinkeräyksen
Eli yllättävän paljon...
-Vein puoli seitsemäksi esikoisen bussille viiden kilsan päähän että pääsee kouluun. Vein itkuhälyyttimen keskimmäiselle (15v) jotta kuuntelee jos kuopus herää sillä aikaa.
-Palattuani hoidin pikaisesti tiskit ja pari koneellista pyykkiä kaappeihin, huitaisin kahvit kitusiin.
-Herättelin yksivuotiaan puoli kahdeksalta ja laitoin aamupalaa pojille.
-7.45 lähdettiin viemään keskimmäistä autolla kouluun.
-Kahdeksalta jäätiin kuopuksen kanssa lumitöihin ja yhdeksältä tultiin syömään välipalaa.
-Siivottiin, pyykättiin ja laitettiin ruokaa.
-puoli yksitoista mentiin vielä vähän kävelylle metsään ja hakemaan havuja ja käpyjä. Käytiin samalla kaupassa.
-Nyt puoli kaksitoista laitoin pikkuisen nukkumaan ja hain takkapuita, sitten laiskottelen seuraavat kolme tuntia.
-Kolmelta lähdetäänkin sitten hakemaan keskimmäistä koulusta ja neljältä haen esikoisen bussilta.
Herättiin 8.20. Tein lapsille aamupalan ja kudoin pari riviä pipoa, sitten jumiuduin av:lle, vaikka piti vain sähköpostivilkaista matkavarauksien takia.
Tämän päivän pitäisi tehdä -lista:
- imurointi
- pyykit
- pölyjen pyyhintä
- lelujen kerääminen
- tiskit ja tiskipöydän siistiminen
- Lapsen haalarin kumilenksujen ompeleminen
- Verhojen ompelu (jo 2 kk ollut listalla)
- Joulukorttien askastelu (askartelemme max 2 korttia/ päivä, että ei ole liian raskasta ja 6 on valmiina edelliseltä viikolta, 20 tekemättä).
- Piparien leivonta
- Lapsen vieminen harrastukseen
- Kaupassa käynti (viikon ostokset)
- Sänkyjen petaaminen
- Vessan pesu
Olen iloinen, jos ehdin tehdä tänään noista edes 4. Rima on matalalla, tiedetään...
- ylös kuudelta, ihana rauhallinen hetki kahvin ja lehden kanssa
- lapsi ylös seitsemältä, aamutoimet
- leivoin ensin viikolle pakkaseen leivonnaisia ja tein lounaan etukäteen, lapsi "auttoi"...tulipahan siivottua kerrankin vähän paremmin
- putsasin seiniä maalaamista varten
- käytin koiraa kävelyllä ja lasta ulkoilemassa
- kannoin uhmaikäistä, kirkuvaan ja potkivaa lastani raikkaassa talvisäässä ja yritin selitää, miksi suojatielle vaan ei voi jäädä pötköttelemään
- söimme lounasta, ja nyt lapsi katsoo piirrettyjä, minä olen hetken koneella. Ihanaa kun lapsi on hyväntuulinen ja hetken hiljaa. :)
Juts mietin kuinka kiva on olla kotona, niin että kaikki nämä jutut saa tehdä kaikessa rauhassa, olla ulkona silloin kun on valoisaa eikä ole stressiä yhtään mistään eikä ikinä kiire.
Ensin aamutoimet lasten kanssa, kuppi kahvia, korjasin housuja sillä välin kun mies kävi kaupassa lasten kanssa, juonut lisää kahvia ja lukenut kirjaa :)
Seuraavaksi sitten taas jotakin pikku hommaa kun nuorin menee päiväunille. :)
Otan rennosti näin viikon ensimmäisenä päivänä :)
enpä juuri mitään, herättiin tunti sitten! Lapsia autoin aamupesuissa ja pukemisessa ja aamupalaa annoin. Itse söin aamupalani tässä koneella ja tässä olen yhä... Kohta alan vaihtamaan olkkariin verhoja.
enpä juuri mitään minäkään. Heräsin puoli 8 ja katsoin aamutelkkaa. Pesin kerrankin rauhassa hampaat ja meikkasin. Kävin myös vessassa. Katsoin aamutelkkaa kunnes vauva heräsi klo 8.30. Hoidin pari lyhyttä puhelua ja hoidin vauvaa. Pyykkikoneen laitoin pyörimään kun vauva oli hetken yksin lattialla ja sitten lähdettiin lenkille. Päiväunien aikaan söin ja tyhjensin ja täytin tiskikoneen ja katsoin netistä paria lomaan liittyvää asiaa.
Omasta mielestäni aika paljon, vaikka vieläkin olisi tekemättä. Haaveilen siivouksesta.
haluan kotiäidiksi....... *Haaveilee*
Nauttikaa te!
T:kokopäivätyöläinen
no herättiin taaperon kanssa vasta 9 aikoihin...syötiin rauhassa aamupalaa, pyykkiä laitettiin koneeseen pyörimään, sitten vaan leikitty ja luettu lastenkirjoja, minä kattonu nettiä kun lapsi touhusi itekseen.. äsken syötiin ja nyt lapsi meni päikkärille ja minä vaan istuksin laiskana....ihanaa elämäää
Mä olen oikeesti aina luullut että kaikki muut äidit on ysiin mennessä jo pihalla katraan kanssa. Ihana tietää, että mä en ole ainut joka ei ole :)
Mä olen pyöritellyt pari koneellista pyykkiä, tyhjentänyt tiskikoneen, tehnyt kinkkukiusauksen ruuaksi, syöttänyt vauvan (isommat kaatoivat itse itselleen aamumurot ja mehut), leikkinyt lasten kanssa vartin verran, käynyt suihkussa, notkunut netissä, ja tästä ketjusta sain idean et nyt menenkin ja laitan vähän ehostusta kun kaksi lasta nukkuu ja kolmas katsoo piirrettyä.
herättiin 9 aikaan.
-aamupuurot,pesut ja pisut/vaipanvaihto operaatio
-imurointi
-pölyt
-pyykit
-leikkiä
-lattiat mopattu
-vessa pesty
-pedit pedattu
-lounas valmistumassa
vielä pitäis:
-laittaa 1v päikyille
-pari koneellista pestä pyykkiä
-ulkoilla
-tyhjentää tiskikone
-valmistaa ruoka ennen kuin ukko tulee töistä (klo 16)
-käydä kaupassa
-Tämän lisäksi leikkiä 1veen kanssa tietenkin ja ruokkia ja vaihtaa vaippaa lapsukaiselle :)
Yhdeksästä lähtien olen istunut koneella ja myynyt ja ostanut osakkeita. Pitäähän jonkun kantaa vastuuta tän perheen taloudestakin...
Aamukahivt ja puurot.
Päivävaatteet.
Tiskit.
Puiden kantoa lasten kanssa ulkona.
Lounas.
Nyt pennut kylvyssä.
Pyykit pyörimässä.
Kohta pienin päikkäreille ja isomman kans askartelua.
Olen aina ajatellut että olen laiskin äiti maailmassa.
Varsinkin ulkoilut meeinaa jäädä vähälle.....
T: äitiyslomaileva private banker.
heräsin klo7. Laitoin kahvit tippumaan. Herätin kaks vanhimmaista. Join kupin kahvia. Sitten kahden koululaisen patistus kouluun; syö aamupala, pese hampaa, pue, pue ulkovaattee. Lähde kouluun. Välillä syötin 3v:lle puuron. Klo9.20 koululaiset pois pelistä. Syön itse aamiaisen, ja yritän samalla soitta fyssarille. Ei vastaa. Notkun hieman netissä.Petaan sängyt, laitan pesukoneen päälle, täytän astianpesukoneen, tiskaan käsitiskit pois.Pyyhin pöydät. Sitten puen itseni, ja pienimmän. Haen postin, ja etsitään jouluvalot. Käydään yhdessä ulkona asentelemassa valoja. Tullaan takaisin. Syötän lapsen ja itseni. Laitan pyykit kuivumaan. Nyt notkun koneella. Ja kohta vien tuon nukkumaan. Sitten vanhin tulee koulusta, ja lähden hakemaan keskimmäistä autolla. Äkkiä ruanlaitto. Ja klo viisi meidän pitää olla jäähallilla. Välillä ollaan viety vanhin omiin treeneihin...
vielä oikein yhtään. Pyykkirumba odottaa...
Herättiin kuuden jälkeen ja syötiin puurot.
Luin lehteä ja viihdytin samalla lastani. Katsoimme vähän lastenohjelmaa ja kävin koneella. Pestiin, puettiin yms.
Ennen ysiä lähdimme kohti terveyskeskusta, jossa hurahtikin tunti influenssapiikkiä ootellessa.
Sen jälkeen menimme leikkipuiston sisätiloihin syömään ja leikkimään.
Puoliltapäivin tultiin kotiin. Taapero nukkuu parvekkeella, mäkin meen soffalle lepäilee.
Sen jälkeen pyörin sängyssä pitkään ja sain sitten tietysti just unen päästä kiinni, kun kello herätti seitsemältä...
Laitoin kolmelle lapselle aamupalat. Patistin tokaluokkalaisen kouluun. Vedin pulkalla eskarilaisen päiväkotiin eskariin, mukana 3-vuotias pikkusisko toisessa pulkassa. Eka tietty 3-vuotiaan kanssa temppuilu pukemisesta ja haalareista yms kaikesta mahdollisesta.
Tulin kotiin ja putsasin auton lumesta, ajoin 3-vuotiaan muskariin. Sitten taas kotiin, laitoin pyykit koneeseen, tyhjäsin ja täytin tiskikoneen ja muuten vaan putsailin keittiötä. Nyt istun juomassa kahvia koneen ääressä, kohta täytyy lähteä hakemaan lasta muskarista. Niin joo ja 4. lapsi on tulolla, pitäisi syntyä tammikuussa :)