Miten kertoa raiskauksesta, ilman että ihmiset rupeaa säälimään?

Jos kertoo mistä tahansa seksuaaliseen väkivaltaan liittyvästä (raiskaus, insesti tms) tai muuten ikävästä yllättäen ihmisille, ei kannata hirvesti ihmetellä tai ainakaan närkästyä, jos kuulijat eivät osaa reagoida "oikein". Eli siis ap:n mielestä oikein. Empatian osoittaminen on luonnollista ja ok, ei ihmisten tarvitse olla kuin ei mitään olisi kuullutkaan. Ilmeisesti apllä on epärealistiset kuvitelmat ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Kuulostaa siltä, että terapiaa kannattaisi vähän jatkaa, vaikka parilla käyntikerralla, niin osaisi suhtautua myös sivullisten reaktioihin. Kuka tahansa ihmisten kommunikaatiota vähänkään tunteva terapeutti osaa selittää aplle mistä ihmisetn reaktiot johtuvat. Ja sen pitäisi olla selvää apllekin, jos on jo aikuiseksi kasvanut. Ei seksuaalinen väkivalta ole asia, joka sivuutetaan olankohautuksella. Ja toivon, ettei se sellaiseksi muutukaan. Jos ei halua reaktioita, kannattaa miettiä mitä kertoo ja kenelle. Ei se, ettei kaikkea kerro kaikille tarkoita sitä, ettei itse olisi asian kanssa jo sinut. On tervettä ja normaalia suojata itseään keskusteluissa varsinkin isommalla porukalla, jossa kaikki eivät tunne toisiaan. Ei se ole valehtelua tai huijaamista, se on normaalia kommunikointia. Myös muilla ihmisillä voi olla kokemuksia, joista he eivät halua kaikille kertoa ja sen täytyy olla ok. Ap et ole yksin kokemuksinesi. Ihmisillä tulee olla oikeus päättää, missä ja kenelle he haluavat esim. seksuaalisesta väkivallasta puhua.

Iso mies lukitsi käteni selkäni taakse ja teki temppunsa. Sain hirveän verenvuodon. Jouduin siitä sairaalaan. Olin 17-vuotias.

Raiskaus on tabu, josta ei näköjään av-raadin mielestä saisi puhua.



Itseäni ei ole raiskattu, mutta voin samaistua ap:n kertomukseen toisen tabun myötä. Eli olen kokenut keskenmenon. Samalla tavoin tämäkin asia tulee uusienkin ystävien kanssa silloin tällöin puheeksi, esim. kun puhutaan raskausajan oireista. Mielestäni se keskenmeno ei ole mikään salailtava juttu, vaan kerron kyllä mitä oireita minulla silloin raskaana ollessa oli (pahoinvointia jne, mitä nyt yleensä vertaillaan). Kommenttini saa osan ihmisistä hiljaiseksi, mutta pehmennän yleensä tilannetta kertomalla hieman lisää: Kuten sen, että mielestäni luonto päättää kenellä on elämän edellytykset, eli lapseni tuskin olisi pystynyt elämään normaalia elämää kun ei jaksanut maailmaan asti. Eli, että asia on minusta luonnollinen ja olen sen käsitellyt. Sinunkin ap kannattaisi ehkä selittää hieman enemmän (esim. kertoa, että olet saanut tilanteen jälkeen asiantuntija-apua ja asian käsitellyt), niin ihmiset eivät kenties voivottelisi niin paljoa.



Tabut eivät poistu kuin puhumalla. Kertomalla avoimesti omasta keskenmenosta olen huomannut, kuinka yleisiä ne ovat, vaikka alunperin kuvittelin sen olevan harvinaista. Todella moni on avautunut omasta keskenmenostaan minulle ja on selvästi helpottanut heidänkin oloaan kun he huomaavat etteivät ole ainoita ja että asiasta voi puhua.

Olitko ehkä kännissä kun sinut raiskattiin? Niinhän se menee monen kohdalla nykyään.



Huusitko, potkitko, raavitko, puritko? Miten mies piti sinua kun pystyi raiskaamaan? Menitkö lääkäriin jälkeenpäin?



14-vuotta on aika nuori, mutta sen ikäiset harrastaa seksiä jo, joten pitäisi olla henkisesti kypsä. Jos on henkisesti kypsä niin on suuri mahdollisuus, että kestää yhden raiskauksen, jossa ei mitään varsinaista väkivaltaa vaan on vaan jotenkin väkisinmaattu esimerkiksi, että voimakas mies lukitsee naisen kädet tämän selän taakse. Siitä ei välttämättä jää mitään jälkeä mitä näyttää lääkärille. Minut raiskattiin 17-vuotiaana tällä tavalla, mutta sain niin kovan verenvuodon, että minut jouduttiin viemään sairaalaan, jossa olisi pidettykin pari päivää. Tapahtuma oli sellaine, että raiskaaja joutui kanssani sinne sairaalaan. En ilmoittanut tapahtumaa raiskaukseksi, koska olin itse ollut niin tyhmä että olin mennyt raiskaajan kanssa samaan veneeseen - raiskaus tapahtui siis eräässä veneessä. Raiskauksen jälkeen menin rantaan pesemään pois kovasti vuotavaa verta. Armeijan vene meni ohi ja poimi minut ja raiskaajan mukaansa ja vei sairaalaan. Aika uskomaton juttu. Minä en ollut juonut mitään alkoholia, miehestä en ole varma, mutta en muista, että olisin pitänyt häntä kännissä olevana. Tapahtumasta on myös kovin kauan ja muistan kaiken kuin eilisen - myös tuon miehen.



Olen miettinyt mitä traumoja olen tästä raiskauksesta saanut. Enkä oikein tiedä. Mies oli jotain 25-vuotias, hyvännäköinen, varakas mies, joten ei mikään iljettävä äijä. Ja siinä meni neitsyys. Myöhemmin olen kokenut myös huonoa seksiä ja voisi kysyä, että miten sekin sitten vaurioittaa.



Jos puhuu omista kauhukokemuksistaan niin kuin jollekin toiselle ihmisille tapahtuneesta niin sitä kait sanotaan, että kärsii yhä oliko se nyt traumaattisesta stressistä.



Niin, pointtini oli se, että luulen, että nainen kestää henkisesti tällaisen "väkivallattoman" (= kädet lukittu selän taakse jne) raiskauksen, jos on jo kypsähkö nainen. Mitä sanotte? Mutta siitä todellisesta väkivallasta ja vielä raiskauksen yhteydessä en osaa sanoa yhtään mitään.



Uskoisin, että jos raiskauksesta vaurioituu niin on riski että ryhtyy "nunnaksi" tai "huoraksi" - nämä siis mm itsetuntokysymyksiä ja itsetunnon menetyksiä, suhtautumista miehiin ja itseensä jne.



Mitä sanoisitte tähän kaikkeen?

kestää erilaisia asioita, ilmeisestikään et kokenut tilannetta raiskaukseksi kun puhut siitä noin ja mies oli vielä hyvännäköinen ja varakas- jos mut raiskattaisiin niin olis kyllä ihan sama minkänäköinen se mies on. Järjetöntä sanoa että kypsän ihmisen pitäisi kestää yksi raiskaus! Sehän pätee sitten niinkin että kypsän ihmisen pitäisi kestää yhden lapsen kuolema, aviomiehen murhan todistaminen jne. Vasta jos tää tapahtuu toisen kerran niin voi kokea olevansa vähän surullinen.



Ap:lle sanoisin että koska kerran olet huomannut, miten ihmiset reagoi raiskaukseesi niin olisin sinuna siitä hiljaa. Ei sellaista tule olemaan, että ei- raiskatut ihmiset suhtautuisi raiskaukseen kuin mihin tahansa pikku fibaan, se on yleensä aina kaikille järkytys kuulla ja totta kai he alkavat sääliä sinua ja ajatella, että olet varmasti tosi pahasti traumatisoitunut ja mitähän kaikkea seurauksia sillä on ollut jne ja että olet jotenkin peruuttamattomasti särkynyt, ja sinua pitäisi kohdella eri tavalla kuin muita.



Vaikka kuinka haluaisit niin raiskaus ei ole normaali tapa menettää neitsyys tai normaali seksuaalisen kanssakäymisen muoto ja siksi siihen ei suhtauduta siten. Seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa on vielä enemmän sellaista järkytystä aiheuttavaa elementtiä kuin vaikka perusväkivaltarikoksissa. Minusta se ei ole mitenkään normaalia suhtautumista että reippaasti vastaa "no mut raiskattiin, mites sulla meni neitsyys?". Tuo kuulostaa vain siltä että haluat provosoida ihmisiä.



Tuota voisi verrata siihen että päivällispöydässä kaivat laukustasi koiranpaskan ja läjäytät sen reippaasti hymyillen pöytään. Sellaisissa tuttujen ja puolituttujen illanvietoissa yleensä ihmiset haluavat olla hyvällä tuulella ja puhua kivoista asioista, koska kaikilla on varmasti arjessa tarpeeksi raskasta ja ikäviä asioita muutenkin. Niitä ei kuitenkaan haluta tuoda mukaan joka paikkaan.



Jos sulla on vielä estoja miesten suhteen tai jotain muuta niin et ole vielä päässyt asian yli.

Ap:lle sanoisin ----

ja nämä asiat olen huomannut ihan omakohtaisesti kun olen pälpättänyt ties kelle parista mt- ongelmastani, joihin tietysti olen itse niin tottunut ja turtunut että voin puhua niistä yhtä kevyesti kuin vaikka shoppailusta, ja vasta nyttemmin olen tajunnut, että ei noita asioita voi esittää millään tavalla siten, ettei se vastakkainen osapuoli kokisi oloaan vaivautuneeksi ja alkaisi ajatella minusta eri tavalla- siis läheisimmät ystävät poislukien.

Tämän huomasin ehkä silloin, kun parikin eri henkilöä alkoi kertoa syövästään yhtäkkiä isommalle porukalle, syövässäkään ei ole yhtään mitään häpeämistä eikä kukaan pidä syöpäsairasta huonompana ihmisenä, mutta siitä vaan tulee toisille epämukava olo (ja sitten tuntee syyllisyyttä kun tuntuu epämukavalta vaikka ei saisi), jos ilmapiiri on muuten ollut sellainen kevyt, eikä ole yleisesti ruodittu kaikkien vastoinkäymisiä.

Olitko ehkä kännissä kun sinut raiskattiin? Niinhän se menee monen kohdalla nykyään.

Huusitko, potkitko, raavitko, puritko? Miten mies piti sinua kun pystyi raiskaamaan? Menitkö lääkäriin jälkeenpäin?

14-vuotta on aika nuori, mutta sen ikäiset harrastaa seksiä jo, joten pitäisi olla henkisesti kypsä. Jos on henkisesti kypsä niin on suuri mahdollisuus, että kestää yhden raiskauksen, jossa ei mitään varsinaista väkivaltaa vaan on vaan jotenkin väkisinmaattu esimerkiksi, että voimakas mies lukitsee naisen kädet tämän selän taakse. Siitä ei välttämättä jää mitään jälkeä mitä näyttää lääkärille. Minut raiskattiin 17-vuotiaana tällä tavalla, mutta sain niin kovan verenvuodon, että minut jouduttiin viemään sairaalaan, jossa olisi pidettykin pari päivää. Tapahtuma oli sellaine, että raiskaaja joutui kanssani sinne sairaalaan. En ilmoittanut tapahtumaa raiskaukseksi, koska olin itse ollut niin tyhmä että olin mennyt raiskaajan kanssa samaan veneeseen - raiskaus tapahtui siis eräässä veneessä. Raiskauksen jälkeen menin rantaan pesemään pois kovasti vuotavaa verta. Armeijan vene meni ohi ja poimi minut ja raiskaajan mukaansa ja vei sairaalaan. Aika uskomaton juttu. Minä en ollut juonut mitään alkoholia, miehestä en ole varma, mutta en muista, että olisin pitänyt häntä kännissä olevana. Tapahtumasta on myös kovin kauan ja muistan kaiken kuin eilisen - myös tuon miehen.

Olen miettinyt mitä traumoja olen tästä raiskauksesta saanut. Enkä oikein tiedä. Mies oli jotain 25-vuotias, hyvännäköinen, varakas mies, joten ei mikään iljettävä äijä. Ja siinä meni neitsyys. Myöhemmin olen kokenut myös huonoa seksiä ja voisi kysyä, että miten sekin sitten vaurioittaa.

Jos puhuu omista kauhukokemuksistaan niin kuin jollekin toiselle ihmisille tapahtuneesta niin sitä kait sanotaan, että kärsii yhä oliko se nyt traumaattisesta stressistä.

Niin, pointtini oli se, että luulen, että nainen kestää henkisesti tällaisen "väkivallattoman" (= kädet lukittu selän taakse jne) raiskauksen, jos on jo kypsähkö nainen. Mitä sanotte? Mutta siitä todellisesta väkivallasta ja vielä raiskauksen yhteydessä en osaa sanoa yhtään mitään.

Uskoisin, että jos raiskauksesta vaurioituu niin on riski että ryhtyy "nunnaksi" tai "huoraksi" - nämä siis mm itsetuntokysymyksiä ja itsetunnon menetyksiä, suhtautumista miehiin ja itseensä jne.

Mitä sanoisitte tähän kaikkeen?

En ollut kännissä. Olin selvinpäin lähdössä koulusta kotiin, kun mies nappas mut pakettiauton kyytiin, mei sorakentälle, lukitsi taakse ja raiskasi. Alussa laitoin vastaan, mutta kun tajusin ettei ole mitään toivoa päästä puolet isomman miehen käsistä, ja vielä lukitusta pakettiautosta, lopetin.

En mennyt lääkäriin heti, menin kotiin, josta äiti vei lääkäriin kun näki rikotut vaatteet ja ruhjeen naamassa.

Ja en tiedä jos sinä olit 14-vuotiaana henkisesti kypsä raiskattavaksi, mutta minä en kyllä ollut.

Ja tuossa minun tapauksessani sillä tapahtuneella väkivallalla ei pahemmin ollut merkitystä. Se ei sattunut niin paljon, että se olisi mun elämääni mihinkään muuttanut. Se kipu mikä vaikutti, oli vain henkistä.

ap

niin sano saman tien, että olet päässyt asian yli eikä se sinua enää niin kovin vaivaa, tapahtuuhan sitä niin kovin monille tässä maailmassa (siis koko maapalloa ajatellen). Itse en kyllä sanoisi kuin tosi harvoin ja hyvin harvalle. Mulla on eräs toinen ikävä kokemus ja kun menin sanomaan serkulleni, siitä koitui vaan ikävää, koska hän meni sanomaan äidilleen ja tämä miehelleen ja omalta äidiltäni sain sitten kuulla yhtä ja toista. Haluan mieluummin päästä helpommalla kuin kertoa ikäviä asioita, joita toiset eivät ymmärrä.

tosi nuori vai miten ihmeessä törmäät solkenaan ihmisiin, jotka kyselevät toisiltaan neitsyydenmenetykestä ynnä muusta?? Multa ei ole tuollaista 30 vuoden aikana kukaan kysynyt. Jos haluat olla piireissänne "Se Raiskattu Tyttö", niin sitten kerrot, mutta pystyy sitä olemaan rehellinen ja oma itsensä vaikka ei ihan kaikkia traumoja toisikaan ihmisten tietoon. Vaikka kuinka moni ihminen puhuisi raiskauksestaan niin ei siihen silti koskaan aleta reagoimaan tyyliin "ai jaa, no eipä siinä mitään".

hyvin tramaattisia asioita jotka OLISI HELPPO ottaa esille monissa eri yhteyksissä, mutta en ota koska ne on todella menneisyyttä. Eikä minun henkilökohtaiset tragediatni kuulu edes uudille ystäville jos en itse tahdo niitä jakaa.



Ei kukaan kerro pahasta ripulista ja peräpukamista, vaikka puhuttaisiin sairastelusta. Ja jos kertoo niin onko se ihan tavallista? Ja tahtooko muut siitä kuulla?



Ei normaalisti sekalaisessa porukassa oteta esille omia traumoja, vaikka se liippaisi aihetta.



Ei ole normaalia kertoa omasta yli kymmenen vuoden takaisesta raiskauksesta illanvietoissa joissa tarkoitus pitää hauskaa. Tahdikkaasti neitsyyskysymykset voi sivuuttaa monella em. tavalla.



Et ole todellakaan päässyt asian yli jos koet että se on noin kovasti osa sinua ja sinulla on tarve tuoda se esille vielä nykyäänkin.



Minä en haluaisi kuulla jonkun puolitutun avautumisesta. Ne asiat ei muille kuulu, ja se antaa hyvin omituisen (huomionhakuisen? marttyyrisen "mä olen kokenut kovia, mut ei se mitään"? ei kovin fiksun?) kuvan tyypistä.



Puhutaan traumoista oman lähipiirin kanssa tai terapiassa, ei pullonpyörityksissä ja hauskoissa seksikeskusteluissa isoissa porukoissa.

"Totisesti he eivät halua nähdä totuutta / mieluummin he kohtaavat tiikerin."

-Eeva Liisa Manner, Orfiset laulut



Ihme juttu muuten, että vaikka ap moneen kertaan sanoi tarkoittavansa nimenomaan ystäville kertomista, monilla on tarve ymmärtää "ystävät" tahallaan väärin puolitutuiksi, työpaikan lounasseuraksi, pullonpyörityskavereiksi... Ihmiset ovat ylipäätään huonoja kuuntelemaan ja vielä huonompia ymmärtämään. Joskus kun itse on joutunut kohtaamaan yhtä lailla vaikeita kuin hyviäkin asioita, unohtaa, että keskimäärin ihmiset ovat todella pelokkaita hankalien asioiden edessä - vaikka niiden avoin kohtaaminen voisi helpottaa ja syventää kaikkien elämää.



Vastauksena ap:n kysymykseen "miten kertoa": oikeaa vastausta ei ole. Ehkä sanoisin vain, että 14-vuotiaana, mutta se ei ole kovin mukava tarina, ja näyttäisin rauhallisen surumieliseltä... Tällöin jos ihmiset esittävät lisäkysymyksiä, he ovat valmiita todella keskustelemaan; jos eivät, voi tilanne jatkua pinnallisempana ja sinä saat kaupan päälle vain hieman salaperäisen ja kiehtovan imagon.



Äläkä välitä näistä keskustelupalstan hörhöistä. Tuskin omakaan neuvoni kovin hyvä oli, mutta hyvää jatkoa sinulle!

Ihme juttu muuten, että vaikka ap moneen kertaan sanoi tarkoittavansa nimenomaan ystäville kertomista, monilla on tarve ymmärtää "ystävät" tahallaan väärin puolitutuiksi, työpaikan lounasseuraksi, pullonpyörityskavereiksi... !

Lainaus avauksesta:

"Mun kaikki läheiset tietää, enkä ole koskaan salaillut asiaa mitenkään.

Ongelma on kuitenkin aina uudet tuttavuudet."

Ystävät kuulunevat läheisiin ihmisiin joten heille kertominen ei ole ongelma, he tietävät jo.

Ongelma on uudet tuttavuudet. Ei edes uudet ystävät vaan uudet tuttavat. Tästä saa just sen kuvan että asiasta kerrotaan puolitutuilekin jos joku vaan kysyy.

Työpaikan lounasseurakin tuli ap:n omasta avausviestistä.

edelliseen piti vielä lisätä: jos ja kun keskusteluun päädytään, ja haluaa välttää säälin ja kauhun ilmapiiriä, kannattaa korostaa toipumisen merkitystä. Esim. sanomalla, että sain kyllä aikanaa hyvää tukea tilanteessa, ja tuon terapiakokemuksen ansiosta taidan nyt olla ihnmissuhteissani jopa vahvemmalla pohjalla kuin ihmiset keskimäärin.Sitten voi vielä lisätä, että nyt joku voisi kertoa jonkun oikein kauniin tarinan tähän vastapainoksi!

tuohon väliin kirjoittaneen vierailijan viestiin voisin kommentoida, että kyllähän ihminen voi saada uusia ystäviä - jotka eivät "tiedä jo"! Ilmeiseti sitten myös työpaikalta. Ennen kaikkea kuitenkin tarkoitin, että ketjun ydinkysymys on "miten kertoa raiskauksesta", eikä se, "kenelle kertoa raiskauksesta". Välillä näissä ketjuissa vain pointti tuntuu hukkuvan.

Minutkin raiskattiin neitsyenä ja reagoin myös noin, että panin sen jälkeen kaikkia. Kyllä se minullekin tulee edelleen mieleen, jos on puhe neitsyyden menettämisestä. Se kaikkien paneminenkin oli kuitenkin raiskaajan aikaansaannosta, hallitsematon reaktio siihen väkivallan tekoon jotta paha olo menisi pois. Raiskaus on rikos, johon raiskaaja on yksin syyllinen, aina. Kaikki häpeä ja syyllisyys kuuluu raiskaajalle, ei yhtään uhrille.

Periaatteessa olen AP:n kanssa samaa mieltä siitä, että raiskauksen uhriksi joutuminen on asia, jota ei pitäisi joutua salailemaan. Kuitenkin itse jätän asian mainitsematta osittain ihmisten käsittämättömien reaktioiden vuoksi mutta eniten siksi, että se asia ei kuulu muille. Se on minun yksityisasiani, jonka tietää kymmenkunta ihmistä minua hoitaneiden ihmisten lisäksi. Eipä sitä välttämättä tietäisi yhtään useampi vaikka olisin menettänyt neitsyyteni poikakaverin isoveljelle, ei se kuulu kaikille. Ei kaikkiin uteluihin tarvitse lähteä mukaan ja vastaamaan, asioita voi myös pitää itsellä ja lähipiirissä. Ja joihinkin uteluihin voi myös vastata mitä sylki suuhun tuo.

[ 14-vuotta on aika nuori, mutta sen ikäiset harrastaa seksiä jo, joten pitäisi olla henkisesti kypsä. Jos on henkisesti kypsä niin on suuri mahdollisuus, että kestää yhden raiskauksen, jossa ei mitään varsinaista väkivaltaa vaan on vaan jotenkin väkisinmaattu esimerkiksi, että voimakas mies lukitsee naisen kädet tämän selän taakse. Siitä ei välttämättä jää mitään jälkeä mitä näyttää lääkärille. Minut raiskattiin 17-vuotiaana tällä tavalla, mutta sain niin kovan verenvuodon, että minut jouduttiin viemään sairaalaan, jossa olisi pidettykin pari päivää. Tapahtuma oli sellaine, että raiskaaja joutui kanssani sinne sairaalaan. En ilmoittanut tapahtumaa raiskaukseksi, koska olin itse ollut niin tyhmä että olin mennyt raiskaajan kanssa samaan veneeseen - raiskaus tapahtui siis eräässä veneessä.



Ensinnäkin: 14-v:t ehkä harrastaa seksiä, mutta raiskaus ei varsinaisesti ole seksiä. Seksin idea on nautinto, myös naisosapuolelle.



Aika pelottava ajatus, että et ilmoittanut raiskaajasta, koska olit itse mennyt veneeseen. Siis tämähän tarkoittaa sitä, että jos nainen suostuu olemaan kahdestaan jossain tilassa miehen kanssa, hänet "saa" raiskata. Ja juuri tällaisen ajatuksen takia treffiraiskaajat mellastavat vapaana ja naisten on vaikea luottaa miehiin. Treffien tarkoitus on kuitenkin aina tutustuminen, ei väkisin makaaminen.



Jos lähtee vieraan ihmisen mukaan, ottaa ehkä riskin, että mies on kirvesmurhaaja tai raiskaaja. Mutta jos on, ei se, että on itse ottanut riskin, muuta sitä faktaa että mies on kirvesmurhaaja tai raiskaaja: tällaiset tulee ilmoittaa poliisille. Perusturvallisuudeltaan vahva ihminen kestää monenlaista, mutta se ei tarkoita sitä, että pitäisi syyttää itseään.



Ehkä sinua auttoi toipumisessa ja asian ohittamisessa se, että mieskin joutui sairaalaan ja sai näin samalla "rangaistuksen" heti... en tiedä, mutta voisin tämän kuvitella vähentävän uhriutumisen kokemusta.

14-vuotta on aika nuori, mutta sen ikäiset harrastaa seksiä jo, joten pitäisi olla henkisesti kypsä. Jos on henkisesti kypsä niin on suuri mahdollisuus, että kestää yhden raiskauksen, jossa ei mitään varsinaista väkivaltaa vaan on vaan jotenkin väkisinmaattu esimerkiksi, että voimakas mies lukitsee naisen kädet tämän selän taakse. Siitä ei välttämättä jää mitään jälkeä mitä näyttää lääkärille. Minut raiskattiin 17-vuotiaana tällä tavalla, mutta sain niin kovan verenvuodon, että minut jouduttiin viemään sairaalaan, jossa olisi pidettykin pari päivää. Tapahtuma oli sellaine, että raiskaaja joutui kanssani sinne sairaalaan. En ilmoittanut tapahtumaa raiskaukseksi, koska olin itse ollut niin tyhmä että olin mennyt raiskaajan kanssa samaan veneeseen - raiskaus tapahtui siis eräässä veneessä. Niin, pointtini oli se, että luulen, että nainen kestää henkisesti tällaisen "väkivallattoman" (= kädet lukittu selän taakse jne) raiskauksen, jos on jo kypsähkö nainen. Mitä sanotte? Mutta siitä todellisesta väkivallasta ja vielä raiskauksen yhteydessä en osaa sanoa yhtään mitään. Uskoisin, että jos raiskauksesta vaurioituu niin on riski että ryhtyy "nunnaksi" tai "huoraksi" - nämä siis mm itsetuntokysymyksiä ja itsetunnon menetyksiä, suhtautumista miehiin ja itseensä jne. Mitä sanoisitte tähän kaikkeen?

Ensinnäkin: 14-v:t ehkä harrastaa seksiä, mutta raiskaus ei varsinaisesti ole seksiä. Seksin idea on nautinto, myös naisosapuolelle.

Aika pelottava ajatus, että et ilmoittanut raiskaajasta, koska olit itse mennyt veneeseen. Siis tämähän tarkoittaa sitä, että jos nainen suostuu olemaan kahdestaan jossain tilassa miehen kanssa, hänet "saa" raiskata. Ja juuri tällaisen ajatuksen takia treffiraiskaajat mellastavat vapaana ja naisten on vaikea luottaa miehiin. Treffien tarkoitus on kuitenkin aina tutustuminen, ei väkisin makaaminen.

Jos lähtee vieraan ihmisen mukaan, ottaa ehkä riskin, että mies on kirvesmurhaaja tai raiskaaja. Mutta jos on, ei se, että on itse ottanut riskin, muuta sitä faktaa että mies on kirvesmurhaaja tai raiskaaja: tällaiset tulee ilmoittaa poliisille. Perusturvallisuudeltaan vahva ihminen kestää monenlaista, mutta se ei tarkoita sitä, että pitäisi syyttää itseään.

Ehkä sinua auttoi toipumisessa ja asian ohittamisessa se, että mieskin joutui sairaalaan ja sai näin samalla "rangaistuksen" heti... en tiedä, mutta voisin tämän kuvitella vähentävän uhriutumisen kokemusta.

Valitettavasti mullekin tulee sellainen tunne, että ap:lla on asioita vielä käsittelemättä. Mä jouduin raiskatuksi 4 vuotta sitten, 4 kuukautta myöhemmin sen jälkeen, kun olin menettänyt neitsyyteni. Paska tuuri! Koin silloin, että mun juuri alkanut seksuaalinen elämäni olisi kuollut siihen. Ap:lle haluan sanoa, että ehkä teknisesti sun neitsyytesi vei se Turkkilaismies, mutta oikeasti menetit neitsyytesi sille, jonka kanssa halusit olla yhdynnässä.

En ehkä voi ymmärtää täysin sitä, miksi ap haluaa korostaa sitä, että menetti neitsyytensä raiskaajalle, koska mulle tuo "4 kuukautta myöhemmin" meni siis jo yli oman ymmärrykseni. Mitä helkkarin huvittavaa taivaan isä näki siinä, että mun piti joutua raiskatuksi?... Jotta minusta ei tulisi seksiaddiktia? Olin muuten +25-vuotias menettäessäni neitsyyteni ja kokemus oli ihana, ikimuistoinen.



Yleistämättä, käsittääkseni suurin osa seksuaalisen väkivallan uhreista kokee jossain vaiheessa "puheripulin", eli samaan aikaan haluttaisi pitää asia lukittujen ovien takana, mutta myös kertoa kaikille, että mitä on joutunut kokemaan.

Sillä haetaan ympäristöstä ymmärrystä ja hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä. Mullakin on yhä toisinaan tarve kuuluttaa asia kaikille, mutta jos kertoisin, niin se olisi ristiriidassa sen kanssa, että kuitenkin olen päässyt toipumisprosessissa jo hyvin pitkälle. En häpeä, enkä sääli itseäni ainakaan tietoisesti. Ja omasta mielestäni hyväksyn inhimmillisen erehtyväisyyden sekä itsessäni, että muissa ihmisissä. Jokaisen ystäväni ei tarvitse tietää, mitä olen kokenut.

Siinä vaan nolaa itsensä. Se kuuluu niihin puheenaiheisiin, joita ei yleisesti pidetä kovin sivistyneinä tai fiksuina ihmisen kesken, jotka eivät ole todella läheisiä toisilleen.

myötäelää kaikkien vastaantulijoiden kaikki tunteet. Tätä ei ehkä ymmärrä, ennen kuin tutustuu henkilöön, joka näyttää kaikki tunteenpuolikkaatkin kasvoillaan avoimesti. Siksi moni täällä on sitä mieltä, ettei raiskauksesta pitäisi kertoa. Kuten joku sanoikin, keskustelussa pitää ottaa huomioon toisen osapuolen kyky vastaanottaa tietynlaiset tiedot.



Jos liikut jatkuvasti sellaisessa seurassa, jossa puhutaan seksuaalisuudesta toisilta kysellen ja pidetään outona, jos ei omistaan kerro, niin ihmettelen kyllä. Suosittelen hengaamaan enemmän vähän pidättyvämpien ihmisten kanssa. Mahdolliset tulevat sukupuolielämäsi ongelmat voinet kuitenkin ratkoa lähimpien ystäviesi kanssa, jotka jo tietävät taustasi. Silloin ei menisi hermot tuon kanssa eikä tarvitsisi siitä puhuakaan jatkuvasti.